23. tammikuuta 2017

Ensimmäinen hetki luonnossa

Päätin hienon lauantain kunniaksi käydä vihdoin ensimmäisellä oikealla hetkellä luonnossa.


Otin kohteeksi läheisen Pitkäkosken. Olin siinä uskossa, että koskikara olisi paikalla koko talvikauden, joskin epäilin olisiko kosken reunoilla edes jäätä.


Yhdistetyn Pitkäkosken ulkoilumajan ja kahvion piskuinen parkkipaikka oli tietysti aivan täynnä tällaisena päivänä. Pitkästä aikaa aurinkoa riitti myös viikonlopulle ja toki kahvilakin oli auki. Kahvila on myös sympaattisen pieni ja yllättävän viihtyisä. Tällä kertaa en poikennut kahvilla mennessä enkä tullessa.

Sen sijaan suunnistin kohti itse koskea, joka on koko paikalle nimensä antanut. Latuja ei juurikaan ollut, joten uskaltauduin ns latupohjalle kävelemään. Oli kyllä liukasta, kävelytie sai lähinnä haaveilemaan nastallisista kengistä, mutta enpä tiennyt mitä vielä edessä odottaisikaan. Lumen ja latujen vähyys ei toki moniakaan sivakoijia haitannut, eteenpäin pääsi kuitenkin aika jäisellä pohjalla tosin.



Ihan ei mennyt ulkomuistista lähestyminen kohti luontopolkuja, mutta pääsinpä kuvaamaan ainakin opastetauluja. Korpipolun toisen päänkin löysin, sinne tosin en tällä kertaa lähtenyt seikkailemaan. Löysin itseni kuitenkin joen rantaa kulkevalta polulta loppujen lopuksi. Äkkiä tuli harvinaisen selväksi, että ei olisi ehkä kannattanut lähteä kuitenkaan. Aikamoista luistinrataa polku oli. Pitihän sitä toki käydä toisella katselutasanteella aivan joen partaalla, sinne tosin täytyi varovaisesti mennä täysin jäisiä portaita pitkin. Kaiteesta kiinni pitäen etenin varovaisesti kohti tasannetta, kamera tietysti hyvin fiksusti toisessa kädessä.



Ylös tuleminen toisia rappuja pitkin olikin yllättäen helpompaa. Vieläkään ei tainnut juuri harmaan ja valkean eri sävyjä lukuun ottamatta kummempia värejä tallentua kameraan. Jotain talventapaista kuitenkin. Ennen toista katselutasannetta olikin silta jonne piti laskeutua, joko täysin jäisiä rappuja tai sitten hyvin jäistä alamäkeä. Onneksi oli kolmaskin vaihtoehto, metsänreuna, jossa ei ollut aivan niin liukasta.



Toiselle tasanteelle en edes yrittänyt päästä sinne olisi ollut paljon jyrkemmät ja aivan yhtä jäiset raput kuin edellisellekin. Sen sijaan tähyilin puiden lomitse vastarannalle, jossa oli lähinnä setiä muutamat kiikareiden kanssa ja yksi ihan hervottoman pitkällä objektiivilla varustetun kameran kanssa. Hyvä koskikara olisi siis paikalla.


Päätin käydä kanssa samoilta rannoilta vilkuilemassa, josko minäkin karan näkisin. Mukavaa metsää olikin matkalla ja vähän aurinkoakin. Muutama ihan kelvollinen kuvakin taisi tällä kokeilureissulla jäädä kameran muistiin.




Hipsin varovasti samoille paikoille kuin missä kuvaajasetä oli ilmeisesti poikansa kanssa. Otin muutaman valokuvan ja yritin paikantaa koskikaran. Ha, siinä! Ei tullut turha reissu lintujenkaan osalta siis. Hetken tuijottelin karan sukellusharjoituksia ja nappasin vielä muutaman kuvan.


Sitten lyhempää reittiä takaisin autolle. Jäin toki hetkeksi aikaa tuijottelemaan tinttien puuhia ja yritin kuulostella missä päin ne punatulkut oikein huuttaili. Niitä en harmikseni nähnyt. Mukava lauantairetki, joka sai vakavasti harkitsemaan niiden nastojen hankkimista, jotta pääsisi kelillä kuin kelillä nauttimaan luonnosta ilman kaatumisen pelkoa.


Tämä olikin sitten ensimmäinen hetki luonnossa sarjaan. Vielä 99 jäljellä, ehkä se tästä.


#100hetkeäluonnossa , #100lintulajia

3 kommenttia:

  1. Oi, koskikara! Yritän itsekin ehtiä bongata sen jostain vielä tänä talvena. Mutta jäiset polut, portaat ja pitkokset ovat kyllä yhtä helvettiä. Mulla on maihareitten pohjissa kiinnitettynä muutamat ihan auton renkaisiin tarkoitetut jäänastat. Toimii. Ei välttämättä tarvitse siis hankkia erikseen nastakenkiä, jos tavallisissa (talvi)kengissä on tarpeeksi paksut pohjat nastojen kiinnittämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vakuuttunut, että mikä tahansa sopivasti virtaava kohta riittää. Tiedän itse pk-seudulla kaksi aika varmaa koskikarapaikkaa.

      Saako ne nastat sitten kesäksi pois? Olen miettinyt kanssa tuollaista vaihtoehtoa, ne mummohärpättimet ei nimittäin kovin puhuttele. Mutta toisaalta ne nastakengät olisi siinä mielessä hyvät, että jos innostuisi taas juoksemaan talvella, niin toimisi varmasti ja olisipahan ainakin yhdet oikeat talvikengät. :D

      Poista
    2. Turussakin ainakin Halistenkoskella ja Jaaninojalla on jäätilanteesta riippuen joka talvi koskikaroja. Samaten Liedon Nautelankoskella on joskus. Pitäisi vain mennä hyvään aikaan sopivalle paikalle kytikselle.

      Saa ne kai, mutta kengänpohjiin jää varmasti pienet reiät. Eikä niiden irrottaminen ja takaisin laittaminen tietenkään onnistu montaa kertaa, kun pohja alkaa hajota. Itse käytänkin kyseisiä maihareita pääasiassa talvisin - ja kesällä vain sellaisissa paikoissa, missä ei haittaa, vaikka kävellessä vähän naarmuttaisi pintoja, esim. ei sisätiloissa. :D

      Poista