18. syyskuuta 2018

Nuku yö ulkona, kesäinen syysretki Evolle

Jo muutamaa viikkoa aiemmin kyseltiin ystäväporukassa olisiko haluja tehdä 8.-9.9 jotain. Saatoin siinä ohimennen mainita jotain juuri sopivasti osuvasta nuku yö ulkona -teemasta. Tähän tartuttiin ja joidenkin pohdintojen jälkeen lopulta suunnaksi valikoitui Evon retkeilyalue, jolla kukaan ei aikaisemmin ollut käynyt.

Niinpä lauantaina puolenpäivän aikaan ajelin kolme kaverusta kodeistansa mukaan ja matka kohti Evoa saattoi alkaa. Hieman ehkä olin hämääntynyt googlen ehdottamasta matka-ajasta, joka vähän venähti kohdetta lähestyessä. En ollut ottanut huomioon kapeaa hiekkatietä, jota pitkin sai loppupäässä ajella aika hyvän tovin hissukseen. Lopulta olimme noin neljän aikoihin aiotulla parkkipaikalla, tavarat rinkoissa ja rinkat selässä lähdössä kohti yöpaikkaa. Parkkipaikalla oli vain kaksi autoa, joten sen puolesta vaikutti aika rauhalliselta.


Onneksi olin ottanut aiemmin kesällä hankkimani hyttysverkon mukaan. Ensimmäisen pysähdyksen teimme hienoilla suurilla lohkareilla. Siinä samalla virittelin itselleni hyttysverkosta päähineen, etteivät liian tuttavalliset hirvikärpäset pääsisi liian helposti hiuksiin. Tavatut tuntuivat kyllä olevan enemmän sitä tyyppiä, että hölmöt epäonnekseen lensivät käsivarsiin, josta ne oli suhteellisen helppo lihvata.

Polku oli suurimmalta osin hyvin juurakkoista ja kivistä, joten koko ajan sai olla katsomassa mihin jalkansa laittaa. Lisäksi lähes kesälämpöinen sää sai kyllä lämmöt nousemaan pintaan. Ensimmäisellä aiotulla telttapaikalla Sorsakolulla olikin jo noin kymmenkunta telttaa pystyssä, vilkaisimme nopeasti ympärille ja päätimme jatkaa seuraavaa taukopaikkaa kohden rauhallisemman paikan toivossa. Tuo Sorsakolun ympäristö olisi kyllä maisemallisesti ollut mitä manioin. Jatkoimme silti pienen matkaa polkua pitkin, joka hieman helpottuikin. Kummastelimme myös järveen päätynyttä siirtolohkaretta ja lopulta tulimme hyvälle neulasbaanalle mäntymetsän keskelle.

Yhteen suuntaan..

..ja siihen toiseen

Pehmeää helppoa neulasbaanaa
Pian putkahdimmekin jo Vaarinkorven leiripaikalle. Täälläkin oli jo useampia telttoja pystyssä, mutta pikaisen katsauksen jälkeen löysimme suhteellisen hyvän paikan, johon saimme kaksi telttaa ja riippumaton viriteltyä. Mitä nyt minun ja telttakaverin teltta päätyikin jokseenkin viettävälle kohdalle, jota saatiin kirota yöllä makuupussien kanssa ylöspäin makuualustalla mönkiessä. Oman jännitysmomenttinsa tarjosi myös riippumatto, jonka virityksestä kellään meistä ei ollut varsinaisesti aiempaa kokemusta. Riippumatto saatiin kuitenkin, minun ihmetellessä vierestä, viriteltyä kohtuu tukevanoloisesti. Ainakaan riippumattoretkeilijä ei yön aikana tullut alas riippumattoineen päivineen, mikä tietysti on pääasia.


Leiri pystyssä ja eikun syömään


Ilta kului hyvän aikaa nuotiolla ravintoa lämmitellen ja tankaten sekä niitä näitä jutustellen. Nuotiolta lähtiessä alkoi jo hämärtää ja siirryimmekin vielä hetkeksi tutkailemaan lähimaastoa ja rantaan ottamaan virallisia ryhmäpotretteja sekä muutaman sosiaaliseen mediaan sopivan kuvan. Itsekin yritin omakuvaa napata ja yritykseksi kyllä jäikin. En todellakaan ole enää selfietyyppiä tai ehkä itsekritiikki on nykyään liian kovaa, tiedäppä tuota.


Ei se hääviltä näytä, mutta hyvää oli! Ja lämmintä.
Illan idylliä

Kääk!


Ilta hämärtyi nopeasti, vai oliko eri kameroissa vaan eri asetukset?
Kymmenen aikaan alkoi olla jo niin pimeää, että kömmimme telttoihimme. Tuskailin liian liian lämmintä kesämakuupussia, enkä millään löytänyt hyvää asentoa. Tyynykin oli liian matala ja epämääräinen. Jossain välissä kuuntelin, kun sydän hakkasi aivan liian nopeasti, ilmapatjan huono puoli selkeästi. Saatoin siinä torkahdellakin ja varmaan puolen yön jälkeen vasta luovutin ja avasin makuupussin kokonaan. Todellakin kesälämpötilat, jos viileämpääkään makuupussia ei voi pitää kiinni. Sen jälkeen taisin itselleni ulkona hyvin tyypillisesti nukkua aika kevyesti ja heräillä useasti. Kuulin ainakin telkän lentävän ylitse jossain vaiheessa ja jonkun aikaa kuunnella naapuriteltan kuorsausta. Lopulta kuuden aikaan oli noustava vessaan. Yritin vielä nukkumaan, mutta vessareissun aikana olin herännyt liikaa. Tunnin verran makoilin ja kuuntelin tinttien piiskutusta, punatulkkujen huuttailua sekä muita lintuja ennen kuin kipeä selkä pakotti nousemaan ylös lopullisesti.

Kiireettömän aamun ja pakkailujen jälkeen lähdimme kiertämään vielä eri reittiä autolle kuin mitä olimme tulleet. Aamupätkällä hirvikärpäsiä löytyikin enemmän kuin mitä edellisenä iltana tullessa. Alkumatkan metsäautotie tosin oli hirvikärpäsetön ja muutenkin sopivan helppo alku. Polulla oli muutamia hienoja kohtia, kunnes tulimme poikkeuksellisesti opasteettomaan risteykseen. Konsultoimme puhelimen karttapaikka-sovellusta. Polut tosin eivät siinä näkyneetkään. Onneksi parahiksi paikalle sattui selvästi hyvin paikallisenoloinen herrasmies kävelysauvoineen. Kysyimme rohkeasti kumpaa kautta pääsemme takaisin lähimmälle parkkipaikalle, jonne olimme automme jättäneet. Kumpaakin polkua olisi päässyt, mutta suosittelujen tuloksena lähdimme toiselle, joka kyllä olikin maisemallisesti aika mukava. Pian olimmekin jo polkujen risteyksessä, jonka muistimme edelliseltä päivältä. Viittakin tiesi kertoa parkkipaikalle jopa nimen Haarajärvi, jota ei mielestäni missään muualla ollutkaan ollut mainittu.

Aamupäivällä paistoi aurinko.


Loppupätkä sujuikin samaa polkua takaisin, isojen lohkareiden ohi ja pian jo parkkipaikalle. Kilometrejä tällä reissulla ei kyllä ahnehdittu, mutta uusi paikka tuli nähtyä sekä muutoin mukava yöpymisreissu tehtyä. Ainakin tuolla Sorsakolun ja Vaarinkorven Sorsajärven kierroksella opasteet olivat yhtä kohtaa lukuunottamatta hyvin selkeät. Paljon oli muita retkeilijöitä liikeellä samana viikonloppuna, varmasti osa nukkumassa yötä ulkona kuten mekin osittain.

Aulangolle päästessä oli kosteaa ja harmaata
Kotimatkalla käytiin vielä piipahtamassa Aulangolla, koska kaverit eivät olleet ikinä käyneet. Pitihän se asia korjata. Käytiin siis ihastelemassa Aulangon näkötornia, piiitkiä portaita karhuluolalle sekä tietysti karhuluolan asukkeja. Kaverit tosin eivät tainneet olla ihan yhtä vakuuttuneita paikasta kuin minä aikanaan, kun aikuisiällä uudemman ensimmäisen kerran paikalle päädyin. Ei se mitään, minusta Aulanko on aina käymisen ja varsinkin maiseman arvoinen. Toivottavasti ei ihan turhalta käynti tuntunut kuitenkaan.







12. syyskuuta 2018

Pookivaaralla ja vähän muuallakin

Kesälomareissu ei suunnitelmista huolimatta mennyt ihan niin kuin ajattelin. Vaikka suunnitelmia rukattiin usempaan kertaan ja taidettiin lopulta päästä jopa suunnitelmaversio D:hen asti. Viimeisinkin suunnitelmaversio vielä lyheni, kun lämpötilat sinnikkäästi pysyivät siellä kolmenkympin hujakoilla, jolloin ei suoraan sanoen itselläni eikä sen puoleen puolisollakaan riitä kärsivällisyys yhtään mihinkään. Vaikka pidän kesästä, niin minulle lämpöä alkaa olla liikaa, kun lämpötila näyttää yli +25 °C. Mennyt kesäloma oli itselleni siis aika pitkälti täyttä tuskaa ja mielummin olisinkin istunut kaksi ensimmäistä viikkoa viilennetyssä toimistossa.



Kesälomareissun ainoiksi metsäkeikoiksi jäivätkin syntymäpäivänäni tehty hyvin hyttys- ja paarmapitoinen geokätköilykierros Lieksan Pärnävaaran maastoissa ja pieni mäkikävely Rokuan kansallispuiston Pookivaaralle lounastamaan ja ihastelemaan palovartijan tornia sekä siirtymän jälkeen Kirvesjärven kodalla kahvittelu.




Ensimmäisenä mainitusta en taida sanoa sen enempää, kuin että oli hienoa vanhaa kuusimetsää ja ylä- ja alamäkeä eikä ihmisiä. Lähes kaikki etsimämme kätköt löytyivät ja juomaa olimme varanneet aivan liian vähän. Niin ja ne hyttyset... Koska olin hienosti unohtanut hyttysmyrkyt kotiin sain pärjätä ilman ja hyttysiähän riitti välillä vähemmän välillä aivan älyttömät määrät. Paarmojakin pörräsi vähän turhan kanssa ympärillä, mutta sen sijaan mäkäräisiä ei näkynyt sitten ollenkaan, ne nyt vielä olisivatkin puuttuneet.

Rokualla ollessamme lähdettiin jo hyvissä ajoin aamupäivällä liikenteeseen. Suurinpiirtein kun oltiin päästy autoon asti alkoi sataa, rankasti. Muutettiin hieman suunnitelmaa ja suunnattiin opastuskeskus Supalle keräämään karttavarantoa ja vilkaisemaan paikkaa muutenkin sisältä päin. Ilmaisia yleiskarttoja ja reittikuvauksia olikin taas kivasti saatavilla. Varsinkin nuo reittikuvaukset on siitä kivoja, että saa vähän lisätietoa siitä minkälaisia reittejä on tarjolla ja mitä ne sisältävät. Yritimme epätoivoisesti myös saada opastuskeskuksella olevan geokätkön logattua, mutta jotkut pyöräilijät olivat parkkeeranneet juuri purnukan välittömään läheisyyteen. Näköhavainto purkista kyllä saatiin. Ei auttanut kuin todeta tappionsa ja olettaa tulevansa vielä uudelleen.



Lähdimme siis suuntimaan kohti Pookivaaran lähintä parkkipaikkaa. Hieman meinasi usko loppua pientä hiekkatietä hienossa jäkäläpitoisessa maastossa ajellessa. Putkahdimme lopulta parkkipaikalle. Juuri mennyt sadekuuro ja lähes kolmenkympin lämpötila tekivätkin olosta aika nahkean lähes heti autolta lähdettyä. Nahkeaan oloon ei kyllä yhtään auttanut ylöspäin kipuava polku. Jossain vaiheessa piti pysähtyä vähän tasaamaan hengitystä. Ihailin silti ympärillä avautuvaa pääosin harvaa mäntymetsikköä, jonka mattona loisti lähes valkoisenaan jäkälä. Ihmettelin miten tällaista voi edes olla.




Pienen hetken päästä saavuimmekin Pookivaaran huipulle näkötornin juurelle. Kello olikin jo niin paljon, että istuimme kuivattelemaan selkiä ja keittelemään lounasta. Hyvän tovin saikin odotella padan hautumista, joten sillä aikaa kävin kiertämässä pihapiiriä ihastelemassa vuokratupaa sekä kurkkaamassa päivätupaan. En tiedä mikä mielenhäiriö oikein iski, koska emme syystä tai toisesta kuitenkaan kiivenneet itse näkötorniin. Sieltä varmasti olisi ollut huikeat näkymät. Jos ei muuta niin ainakin saa syyn tulla vielä uudelleen. Pohdimme hetken aikaa viitsimmekö enää juoda kahveja pihapiirissä vai etsisimmekö jonkun toisen paikan. Jälkimmäinen voitti. Kävimme vielä katsastamassa autiotuvan puolen ja lähdimme lampsimaan takaisin autollepäin. Koko aikana pihapiirissä näimme neljä ihmistä, kaksi yksittäistä retkeilijää ja kaksi pyöräilijää. Aika hiljaista.



Pienen siirtymän jälkeen löysimme itsemme läheltä Kirvesjärven kotaa. Mitään viittoja sinne emme nähneet, mutta suunnistimme sopivalta tuntuneen tien kautta ja kerrankin osuimme sinne minne pitikin. Kirvesjärven kodalla totesimme pieneksi harmiksi, ettei kodan pihassa ollut pöytä ja penkkiryhmää vaan vaihtoehdot jäivät kodan sisuksiin tai puuvajan takana olevalle penkille. Kaunista kesäpäivää ei tuntunut oikealta viettää pimeässä kodassa, joten tyydyimme penkkiin. Onneksi penkille sai kivasti leviteltyä kahvitarvikkeet ja siinä kahvit kiehautettua. Kuuntelimme kuikkia ja seurailimme rannassa pyrähtelevää rantasipiä. Muutama pyöräilijäseurue ohitti taukopaikan pienellä pysähdyksellä ulkoilureittiä myöden.

Kahvit juotua lähdimme takaisin pienen matkan päässä odottavalle autolle. Jäimme vielä hetkeksi tuijottelemaan pieniä ahvenia, jotka yrittivät sinnikkäästi uida puroa vastavirtaan ja säikäytimme sipin jälleen lentoon rantavedestä. Juuri sopivasti verkkaista retkeilyä kuumaakin kuumemmalle kesäpäivälle.



1. syyskuuta 2018

Paluu villasukka-aikaan





Eilen piti ensimmäistä kertaa sitten toukokuun kaivaa villasukat laatikosta esiin. Samalla kaivelin käsityölaatikosta yhden parin päättelemättömiä sukkia ja yhden villasukan poikasen, jota voisi taas jatkaa, kun nyt kerran virallisesti on syksy. Ei lämpötila oikeasti tainnut vielä olla niin paljon laskenut, mutta pienellä flunssanpoikasella saattoi olla palelevien varpaiden kanssa jotain tekemistä.

Lisäksi koska olen ollut laiska kirjoittamaan mitään vaikka aihetta olisi, niin päätin ilahduttaa blogia menneen kesän kuvilla. Minun kesäni tosin taisi alkaa jo huhti-toukokuun vaihteessa Budapestin reissulla, jonka jälkeen suomessakin alkoi olla aika kesäiset säät, ainakin minun mittapuullani. Olkoon tämä nyt neljän kuukauden mittainen kuukauden kuvat kollaasi.

Nää maastokuvioidut on aika vinkeitä
Budapestissa oli ihan täysi kesä jo huhtikuun lopulla
Ei olleet kovin hiljaiset yöt tässä hotellissa
Toukokuu alkoi yöreissulla Kurjenrahkalle
Vajosuo aamuhämärässä


Kolilla käytiin toukokuun alkupuolella hiljaista oli vielä




Luolahirmu

Jäätkin lähti Pieliseltä jo toukokuun kymmenes

Kesäkuun alun vuoden toinen telttayö

Kaunis makeasti tuoksuva jasmiini kuistinnurkalla

Juhannuksena Repovedellä



Kesäkuu huipentui ystäväporukan 180-vuotisjuhliin

Mustion linnankrouvi oli oikein viihtyisä




Heinäkuussa kärvisteltiin helteissä


Ja vuoden kolmas kerta jo Lieksassa Vaskiviikkojen aikaan


Urbaania taidetta


Kesäpäivä Hangossa geokätköilyn merkeissä


Elokuun puolessa välissä oli vihdoin sopivat kelit retkeilyyn


Suomen luonnonpäivää viettämässä
Tänä viikonloppuna taitaa ollakin väliviikonloppu retkeilystä. Ehkäpä huomenna silti johonkin uskaltautuu. Ensi viikonloppuna olisikin jälleen nuku yö ulkona ja tarkoitus olisi mennä ainakin yhdeksi yöksi ulos, ehkä jopa kahdeksi. Lisäksi pientä syysvaellustakin on suunnitelmissa, sekä koulukin alkaa. Hieman saattaa hitaalla tahdilla tulla nämä elokuun seikkailut sitten ulos, mutta kyllä niistäkin on juttua tulossa. Ensi kertaan, enemmän retkeilyllisiin aiheisiin jälleen.