29. elokuuta 2020

Yksi ilta ja yö Pohjois-Norjassa

Lomareissun toisena päivänä jatkettiin Hetasta matkaa kohti käsivartta ja Norjaa. Aamu valkeni jopa yllättävän selkeänä, mutta päivän mittaan keli muuttui vain huonommaksi. Olimme matkalla useamman geokätköpysähdyksen taktiikalla. Tie oli hyvä ja sitä kelpasi huristella. Lounastauon pidimme Muotkatakalla, Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla. Kyllä sinne sai kiivetä autolla. Viereinen nyppyläkin olisi houkutellut kiipeämään, mutta autosta ulostullessa karmea itikkaparvi syöksyi oitis kimppuun, lisäksi sumuinen ja sateenuhkainen sää ei luvannut hyviä maisemia. Niinpä sitten lounastimme autossa valmissalaattia karuja maisemia, sikäli kun niitä näkyi, ja pilvien sekä sumun liikettä seuraillen.


Tunnelma oli mieletön, vaikka maisemat oli puolittaisia

Muotkatakalta tie laskikin aika vauhdikkaasti Kilpisjärvelle päin ja lasku tuntui hämmentävää kyllä jopa korvissa paineena. Pian Saana jo häämöttikin edessä, puoliksi pilviin verhoutuneena. Juuri ennen Kilpisjärveä alkoi sataa rankasti. Kilpishallilla olikin aikamoinen hulabaloo meneillään, runsaasti autoja ja ihmisiä. Me kävimme vain pikaisesti hakemassa kahvit mukaan ja jatkoimme matkaa. Kävimme ihastelemassa Pikku-Mallaa parkkipaikalta kätkön haun verran.

Tämmöinen kiva puskaparkki löytyi tien vierestä

Ehkä seuraavalla kerralla

Maisemassa ei valittamista


Laskeutuminen tuntui paineenvaihteluna korvissa

Kohti Saanaa
 

Norjan puolelle päästessä maisema muuttui lähes kertaheitolla. Harmillisesti vain sumu ja pilvet olivat todella matalalla, joten kunnolla maisemaa ei edes nähnyt. Ihastelin ihastelemasta päästyäni kuitenkin sen vertaa mitä näin. Norjan puolelta toki piti sentään yksi kätkökin hakea, joka haettiinkin Rovijoen putouksen läheisyydestä. Olisi muuten voinut jäädä putous käymättä. Ihan alas asti emme menneet putousta ihailemaan, koska polku alas vaikutti hyvin liukkaalta sateen jälkeen.

 

 

Alas oli pitkä matka

Koko laakso ihan sumuissa

Rovijoen putous, sieltä se tuli autotien ja tämän vanhemman sillan alta

Pian jo laskettelimmekin vuonon rantaa kulkevaa tietä kohti Lyngeniä tai Yykeänmuotkaa, jota google tarjoaa paikannimeksi. Ihastelimme vuoria joiden yllä riippui edelleen sadepilvet raskaana ja väliin satoikin. Matkaan mahtui mielettömän turkoosia vettä harmaasta säästä huolimatta sekä hyvin jännittävä tunneli. Pitkääkin pidemmältä tuntuneen matkan jälkeen olimme vihdoin suunnitellulla paikalla Sørlenangsbotnilla. Parkkipaikalla olikin yllättävän paljon autoja huonohkosta säästä huolimatta. Aika pian saapumisen jälkeen alkoi sataa ja märkiä ihmisiä tuli polulta kohti parkkipaikkaa.

Huonon sään takia oltiin ihan iloisia, että auton sai aivan telttapaikan viereen. Telttaa sitten pystytettiinkin kaatosateessa jäisin sormin. Onneksi oltiin otettu kaksi telttaa mukaan, koska toisessa ei olisi todellakaan ollut mukava viettää iltaa ja tehdä ruokaa kaatosateessa, puhumattakaan siitä, että teltta olisi todennäköisesti ollut läpimärkä jo pystytysvaiheessa. Onnea on siis kunnon tunneliteltta, joka on saanut harmillisen vähän ulkoilutusta viime aikoina.

Vihdoin vuonon rannalla!


Vähän turhan jännä tunneli

 

Kaaos absidissa

 

Telttapaikka oli aika mukava

Kun oltiin päästy sisälle telttaan ja märät vaatteet vaihdettua kuivempiin, olikin aika valmistaa ruokaa. Jopa eineslihapullat kuppiperunamuusilla maistui aika herkulliselta ja etenkin lämpimältä. Jossain vaiheessa iltaa sade taukosi hieman ja päätetiin uskaltaa kilometrin päässä sijaitsevalle Aspevatnetille katselemaan maisemia. Reitti oli hyvin kivikkoinen ja sateesta johtuen osittain mutainen ja liukaskin. Sai kyllä olla muutamassa kohtaa hyvin tarkkana mihin jalkansa asetti. Reitti itsessään oli suurimmaksi osaksi oikein hieno. Eikä järvikään jäänyt toiseksi, vaikka pilvet edelleen roikkuivat alhaalla ja piilottivat vuorenhuiput sisäänsä, maisema oli maaginen.

Blåisvatnetillekin tekisi mieli joskus mennä

 

Leveä baana muuttui pian kapeaksi ja kivikkoiseksi poluksi

Maisemat olivat jopa sumussa mykistäviä

Uskomattoman kirkasta vettä



Turkoosia vettä olisi voinut tuijottaa loputtomiin ja todella harmitti, kun sille ainoalle piipahdusvuorokaudelle oli sattunut näin onneton ilma. Eipä ollut ihmisiä liiaksi, eikä kyllä yhtään itikoitakaan. Nukkumaan mentiin ajoissa sateen jälleen yltyessä. Aamulla herätessä ei enää satanut ja huomattiin, että suurin osa varatuista telttapaikoista olikin suomalaisten kansoittamia. Taisi siellä muutama norjalainenkin olla, mutta pääasiassa suomalaisia.



Mieletön tilantuntu ja kuinka leveä joki on sulamisaikana?

Maisemakin olisi varmaan ollut kelvollinen kaiken sumun takana

Teltasta saatiin suurin osa vedestä poistettua pinnalta, mutta kangas itsessään oli aivan vettynyttä ja pakattiin teltta äkkiä pussiinsa ennen kuin alkoi sataa jälleen lisää. Matkalla takaisin kotimaan kamaralle pysähdyttiin vielä vuonon rannassa kuvaamassa vuorien alaosia, huiput olivat edelleen pilvessä. Pieni maistiainen saatiin Pohjois-Norjan upeudesta ja tiedetäämpähän nyt mihin suunnataan ensi kesälomalla.

Säästä huolimatta vuorianäkymiä ja lunta



24. elokuuta 2020

Kaksi yötä Sandvikenissä, Kopparnäs-Störsvikin virkistysalueella


Illan rasvatyyni merenpinta

Ensimmäinen yö

Juuri ennen juhannusaattoa päätimme jatkaa puolisoni kanssa hyväksi havaitulla retkeilylinjalla, jota voisi pikkuhiljaa alkaa jo kutsua perinteeksi. Päätimme ottaa helpon lähestymisen telttailuun ja hurautimme tutulle Sandfjärdenin parkkipaikalle. Uusi parkkialue olikin jo yllätykseksemme valmistunut ja rannan vähän epäilyttävä keittokatos purettu ja uusi tulipaikka rakennettu. Muita autoja oli runsaasti ja jokunen matkailuajoneuvokin vielä viimeisiä kertoja. 

 

Olin onneksi ollut kaukokatseinen ja olimme juuri tulomatkalla poikenneet ostamassa thermacell hyttyskarkottimen testaukseen. Itsehän olen niitä tyyppejä, että muut voivat iloisin mielin ilmoittaa, että eihän täällä ole juuri hyttysiä, kun itse joudun massahyökkäyksen kohteeksi. Tämän lisäksi taidan olla jokseenkin hyttysille myös allerginen, koska alkukesän ihoreaktiot ovat aika usein sitä luokkaa, että paukamat ovat suuria ja punaiset jäljet yleensä myös jäävät muutamaksi viikoksi ihoa koristamaan.

Tällä kertaa hyttysiä tosiaan oli ja lyhyen polun itse halutulle telttapaikalle sai kyllä reippailla aika vauhdilla, ettei liian moni verenimijä pääsisi yllättämään. Muitakin telttailijoita oli reilusti lähtenyt viettämään juhannusaaton aattoa ulkona yöpyen. Taisi siellä noin kymmenkunta yksittäistä telttaa olla ja yksi 'telttakylä' jossa oli viisi kuusi telttaa lähetysten. Onneksi Sandviken on laaja ja hyviä telttapaikkoja on reilusti, eli omaa rauhaa sai jokseenkin ympärilleen. Hassua ajatella, että vain kaksi vuotta aiemmin noin samaan aikaan paikalla oli ollut meidän lisäksemme vain yksi toinen telttakunta. Viime vuonnakin saatiin kesä-heinäkuun vaihteen viikonloppuna olla lähes kaksistaan.

 

Sopivan telttapaikan löydyttyä laitettiin thermacell tositestiin. Ensin vaikutti siltä, ettei hyttyset mokomalle vekottimelle kärsäänsä lotkauttaneet, mutta kun laite lämpeni tarpeeksi hyttyset vähenivät muutamaan erityisen vastustuskykyiseen tai epähuomiossa paikalle sattuneeseen yksilöön. Ensi testi siis vaikutti lupaavalta. Saatiin näin ollen istuskella myös teltan ovi auki ihan rauhassa.

 

Muutamat telttakunnat aitiopaikoilla

Yöksi oli luvattu lämmintä, mutta onneksi sen verran viileää, että makuupussissa oli oikeastaan aika sopivanlämpöistä. Mitä nyt hölmöyksissäni olin laittanut pitkähihaisen merinopaidan yöksi päälle. Hieman oli rauhatonta aika myöhään, mutta kyllä lopulta hiljeni ja yöllä sain totutusti nukuttua useamman heräämisen taktiikalla. Jollain kerralla kuulin kehrääjän tasaisen surinan jostain kauempaa, laskin siitä itselleni vuodenpinnan ja jatkoin tyytyväisenä nukkumista.

 

Seuraavana aamuna syötiin rauhassa aamupala ja pakkailtiin kamat, minkä jälkeen ajeltiinkin vanhemmilleni lounaalle. Loppupäivä menikin maaseutumatkailun merkeissä geokätköjä poimien useammasta eri kunnasta.

Toinen yö

Edellisenä viikonloppuna päätettiin lähteä muutaman kaverin kanssa Sandvikeniin, koska halusin päästä testaamaan uutta kevyttä sooloretkille tarkoitettua telttaani. Uutta makuupussiakin olisin mielinyt testaamaan, mutta sääennusteen vähintään +15 astetta koko yöksi, ei oikein suosinut noin +5 asteeseen soveltuvan makuupussin testausta. Hieman toivoin, että tällä kertaa olisi ollut vähemmän ihmisiä. No se toive oli turha parkkipaikalle kurvatessa. Rannalle päästessä vieläkin epätoivoisempi. Telttoja saattoi olla jopa enemmän meidän paikalle lompsiessa kuin päivää ennen juhannusaattoa. Aamulla huomattiin vielä muutamia telttoja, joita ei ollut vielä illalla meidän saapuessa ollutkaan.

Laitettiin oma leirimme pystyyn hieman syrjempään: kaksi telttaa ja yksi riippumatto. Ei merinäköalaa tälläkään kertaa. Onnistuin kasaamaan oman telttani ihan näppärästi myös itsekseni ja pääliteltan rullasin puoliksi pois, niin että minulle jäi kattoikkuna ja että mahdollinen pieni tuulahdus pääsisi vilvoittamaan telttaa. Kun leiri oli koossa oli aika siirtyä kalliolle veden äärelle syömään päivällistä.

Päivällisnäkymät

Uusi teltta viriteltynä vähän normaalista poikkeavaan tyyliin

Hätätilanteessa majoittaa kaksikin, yhdelle luksusta
 

Iltakävelyksi käytiin kurkkaamassa Kvarnträskiä. Onneksi geokätköilyohjelmasta, johon on ladattu offline-kartat, on muutakin hyötyä kuin vain geokätköily. Sopivat polut löytyivät kartalta ja johdattelivat meidät upeasti auringonlaskussa kylpevälle rauhalliselle kauniille Kvarnträskin rannalle. Olipa unenomaista. Yksi uimari oli iltauinnilla järvessä, mutta muita ei näkynyt ja järven pinta oli peilityyni. Iltakävelyn jälkeen käytiin vielä hetki istuskelemassa rantakallioilla. Toiveissa oli ollut pimeyden laskettua katsella Perseidejen parven tähdenlentoja, mutta hyttyset karkottivat meidät ennen pimeän tuloa. Jälkiviisaana voi vaan todeta, että olisinpa ottanut sen hyttyskarkottimen mukaan.

Kanervat kukkivat upeasti!
 

Todella rauhallinen Kvarnträsk


Kuvauksellinen paikka ja uimaan olisi tehnyt mieli

 

Ei siinä auttanut muuta kuin linnoitautua jokainen omaan majoitteeseensa hyttysten ulottumattomiin. Tulipahan teltta testattua, muutenkin kuin vain nukkumalla. Itse tuijottelin puunlatvoja samalla kun kuuntelin äänikirjaa pimenevässä illassa. Pari tuntia vierähti mukavasti ennen nukkumaanmenoa. Hieman muiden ihmisten valokeilat häiritsivät nukahtamistani, mutta nukahdin silti jossain välissä. Heräilin muutaman kerran, mutta sain nukuttua yllättävän hyvin. Hieman turhan kuuma siltikin oli minun makuuni ja tyynynkorokkeena pitämäni untuvatakki yritti karata yön aikana muutamaan otteeseen. Joskus viiden jälkeen oli noustava vessaan, mutta sen jälkeen nukahdin vielä pariksi tunniksi, heräten oikeastaan jostain kantautuvaan palokärjen huutoon ja ylilentävien hanhien ääniin.

Niin hempeää ja rauhallista

Uuden teltan kattoikkuna oli positiivinen yllätys

Illan usvainen hämy
 

Aamulla laitettiin kamat kasaan ja mentiin jälleen maisemaravintolaan aamupalalle sekä ihmettelemään vieläkö mentäisi johonkin. Päätettiin käydä kurkkaamassa Kopparnäsin puolella ihmismäärä. Ajeltiin siis tutulle ja turvalliselle Berguddenille ja istuskeltiin hyvä tovi sileällä kalliolla ulapalle tuijotellen. Puolen päivän aikaan lähdettiin vihdoin suuntailemaan kotia kohti. Tultiin myös yksissä tuumin siihen tulokseen, että täytynee jatkossa yrittää tulla näille supersuosituille kohteille vähän aiemmin keväästä tai myöhemmin syksyllä, kun olisi hieman viileämpää ja toivottavasti vähän vähemmän ihmisiä.

14. elokuuta 2020

Päiväretki Pallaksella

Tässä se nyt oli Pallastunturit! Seisoin Pallastunturien juurella hotellin ja luontokeskuksen pihamaalla. Pihalla hotellin edessä käyskenteli poroja. Niin monta vuotta olin haaveillut pääseväni edes hieman käymään kansallispuiston alueella. Autojuna oli aamulla kuljettanut meidät Rovaniemen rautatieasemalle. Alkuperäisen kesälomasuunnitelman mukaan, samana päivänä olisi pitänyt ajaa vielä suoraan Norjan puolelle, mutta koska sääennusteet näyttivät mitä näyttivät, niin tein pienen muutoksen, jotta edes yhteen tunturikohteeseen pääsisi tutustumaan sateetta. Niinpä sitä sitten oltiin Pallastunturin luontokeskuksen pihalla ja pohdittiin, mikä reitti lähdettäisiin vielä iltapäivästä kiertämään.

Alkumatkasta paistoi aurinko

Suuruudenhulluuksissamme päätimme lähteä kiertämään Palkaskeron kierroksen, jolla mittaa oli noin 7 kilometriä. Päätimme myös kiertää polun myötäpäivään, kuten oli suositeltu. Luontokeskuksen pihan sateen jälkeinen koleus, muuttui pian nousun ja auringon myötä aika lämpöiseksi. Alkumatkasta sorastettu polku oli hankalaa kulkea, kun soraa oli ajettu polulle vastikään ja pehmeä sora-hiekkaseos painui jalan alla joka askeleella. Yritin myös saada selvää linnuista, joita kuului ympärillä. Linnut osoittautuivat kirvisiksi, sen tarkempaa määritystä ei pystynyt tekemään. Lisäksi havaitsimme jonkun jalohaukan nappaavan linnun lennosta. Tai lintu todennäköisesti oli muuttohaukka, sen verran tuntomerkkejä siitäkin saimme.

Lähtömaisemat luontokeskuksen viereltä

Uudet pehmeät sorat
 
Siellä se huippu odottaa
 
Poroaidan jälkeen polku muuttui kivikkoiseksi ja nousuvoittoiseksi. Noin puolessavälissä sadepilvet tuntuivat uhkaavasti lähestyvän Palkaskeroa ja pohdimme pitäisikö meidän vain kääntyä pois. Koska kuitenkin olimme tulleet jo tänne asti päätimme lähteä kapuamaan kivikkoista rinnettä ylöspäin. Pienestä tuulesta huolimatta mäkärät alkoivat olla todelliseksi harmiksi. Kivikossa sai tehdä oikeasti töitä ylöspäin päästäkseen eikä vähiten lyhyiden sääriensä takia. Tunkkausvoima reisistä loppui kyllä aivan alkuunsa ja jossain välissä vaihdettiin reppu toisen puolikkaan kannettavaksi. Selvästi pitäisi porrastreeniä lähteä tekemään pidempien lenkkien lisäksi.

Muut huiput jäivät odottamaan toista kertaa



Pallasjärvi

Tuolta sitä tultiin

Vihdoin saavutimme laen, jonka tasaisella rakalla oli yllättävän huojentavaa tallustaa kohti huippupistettä. Näköalat ympärille olivat myös vaivan arvoisia sekä näimme saderintaman menevän onneksemme ohitse. Huipulla pidimme pienen juoma ja napostelutauon sekä tasasimme hengitystä ja ennen kaikkea nautimme. Oli niin hiljaista ja maiseman tuijottelu oli mitä parhainta syventymistä. Kun eväät oli nautittu ja kuvia otettu tarpeeksi, venyttelimme ja lähdimme laskeutumaan selvästi helpompaa reittiä kuin mitä ylös olimme tulleet. Useimmat ihmiset, joita kohtasimme tulivatkin vastaan. Vähän ihmettelimme suositeltua kiertosuuntaa, koska toisesta suunnasta nousu olisi ollut huomattavasti mukavampaa.

Tästä se nousu vasta alkoikin

Maisemaa Hettaanpäin

Sadekuuro meni sopivasti sivuitse

Siinä se huippu nyt on

Jäimme myös kuuntelemaan piippausta rinteestä. Se vain jatkui ja jatkui ja lopulta puolisoni huomasi maassa kipittelevän lähestyvän linnun. Kun itse sain linnun kiikariin oli ilo suunnatonta. Kapustarinta piippasi ja kipitti kohti, piti taukoa ja jatkoi. Lopulta lintu oli hieman meistä syrjässä, mutta noin kymmenen metrin päässä, niin että sen liikkeet näki hyvin ilman kiikariakin. Olipa ilahduttava luontokohtaaminen jälleen.


Laskeutuminen olikin helpohkoa

Voiton puolella jo

Loppumatkasta polku vietti aina vain alaspäin ja maasto oli paikoin yllättävänkin märkää. Aivan kuin lumet olisivat vastottain sulaneet ja jääneet rinteeseen hidastelemaan. Hieman meinasi usko loppua, kun voimat tuntuivat ehtyvän ennen kuin matka loppui, tämä taisi johtua pääasiassa päivän kevyestä aterioinnista ja huonosti junassa nukutusta yöstä. Lopulta tupsahdimme pitkälle sorabaanalle kohti hotellia ja luontokeskusta. Kellon ollessa jo lähempänä kuutta päätimme kokeilla hotellin ravintelia. Päivän kala-annos oli oikein herkullinen.

Pallastunturilta ajoimme vielä Pallasjärven rantaan Punaisen hiekan luo. Alkuperäinen tarkoitus oli ollut yöpyä legendaarisen Punaisen hiekan autiotuvan lähistöllä mielettömissä maisemissa. Kun ajoimme paikalle suunnitelmani vaikutti erittäin huonolta. Autoja oli vaikka millä mitalla ja kun autosta nousi ylös oli samoin tein kauhea itikkaparvi kimpussa. Kävimme rannassa tiedustelemassa, jos kaikki olisivatkin olleet viettämässä vain rantapäivää, mutta telttapaikat olivat jo varattuina ja meidän täytyi vain niellä pettymyksemme. Punainen hiekka olisi ollut mitä upein kohde yhden yön pysähdykselle ja jäi näin ollen edelleen toivelistalleni. Pääsin sentään vierailemaan tuolla toisesta todellisuudesta olevalla paikalla ja sain näpsäistyä pari kuvaakin.
 
Pallastunturit
 
 
Upea Punainen hiekka