Mennyttä ja tulevaa, eli vuoden 2022 tavoitteet

Hieman olen normaalia myöhemmässä tämän tavoitepostaukseni kanssa. Jotenkin vuodenvaihde tuli ja meni aika yllättäen. Pidin jopa muutaman lomapäivänkin välipäivinä, mutta silti ei tuntunut aika muka riittävän mihinkään. Nyt siis luvassa viime retkivuoden tavoitteiden summaus ja tämän vuoden tavoitteiden asetus. 

Voisin yrittää myös vähän kunnostautua näiden kirjoituksieni kanssa. Viime vuodelta en saanut juuri mitään muistiin, mikä ei tarkoita ettenkö olisi retkeillyt ahkerasti. Ainakin näin alkuvuodesta olisi niin sanottujen hiljaisempien kuukausien täytteeksi tarinoita. Nyt kuitenkin viime vuoteen kokonaisuudessaan. 

Pulmankijärventien viereltä maisemia Kaldoaiviin

Olin jälleen kunnianhimoisesti asettanut itselleni 15 ulkonayöpymistä tavoitteeksi. Eipä tuo toteutunut, jotenkin keväällä ensimmäinen varsinainen telttailu venyi ja venyi sekä jäi lopulta vain yhteen yöhön suunniteltujen kahden sijaan. Eikä syksylläkään syystä tai toisesta päässyt tai jaksanut lähteä mihinkään vaelluksen lisäksi. Ulkonayöpymiset jäivät siis viimekin vuonna vaivaiseen kymmeneen yöhön, joista kuusi kertyi syyskuun vaelluksella. Saman 15 yötä ulkona voisi edelleen (aina ja ikuisesti) pitää tavoitteena myös tänä vuonna. Myöskään muutaman yön retkiä ei tullut tehtyä yhtään. Pidempi vaellus sen sijaan toteutui viimein. Vaellus suuntautui ruskavaelluksena Urho Kekkosen kansallispuistoon ystäväporukan kanssa ja siitä varmasti tulen vielä kirjoittamaan oman juttunsa. Ilmat eivät varsinaisesti hellineet, mutta tavarat kastuivat pahimmin vasta viimeisenä iltana. 

Kiilopään rinteeltä kohti rajaa

Uusia retkikohteita kerääntyi sen sijaan useampia. Keväällä kävin kerryttämässä itselleni yön Leivonmäen kansallispuistosta ja samalla reissulla etsiydyimme myös Pyhä-Häkkiin ihmettelemään isoja puita ja todella koleaa toukokuun loppupuolta. Kesäkuussa oli vuorossa Savon reissu ystävien kanssa ja samalla sekä kulttuuria, syöminkejä että retkeilyä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Heinäkuun alussa tein retken niin ikään ystävieni kanssa Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon Ulko-Tammioon sekä Valkmusaan. Ensimmäinen mainituista oli täysin uusi tuttavuus. Heinäkuun lopulla puolestaan piipahdin kesälomalla kovin itikkaisessa Pohjoisen Karjalan itäosassa Petkeljärvellä. Pääosan uusien vierailujen teemana oli helle ja itikat. Pidetään tämänkin vuoden tavoitteena kahta uutta retkikohdetta, olenkin jo aloittanut kesälomasta haaveilun. 

Iltapäiväkahvilla Kuikkalahdella

Linturetkeilyä ei tullut tehtyä todellakaan joka kuukausi vaikka se oli alunperin tavoitteena. Taisin unohtaa koko homman jossain välissä. Linturetkeilyä tilanteesta huolimatta tuli silti tehtyä erinäisillä porukoilla ilahduttavan paljon kevään ja alkukesän aikana. Vuoden lopuksi lintulajisaldo näytti summaksi 158, joka osui tavoitehaarukkani yläpäähän. Täksi vuodeksi voisin asettaa itselleni tavoitteeksi sen 160-165 lajia, vähän pitää aina petrata. Lisäksi voisin yrittää tänä vuonna linturetkeillä joka kuukausi, vaikka se loppuvuodesta aika hiljaista onkin. Tämä alkanut vuosi on käynnistynyt aika vilkkaasti lintujen havainnoinnin suhteen ja olen ehtinyt jo neljälle retkelle, jossa on havainnoitu lintuja. Lajeja tosin on vasta 26 täysin varmaa. Lisämausteena tälle vuodelle päätin laskea myös pelkästään äänestä tunnistamiani lintuja, jos siinä pääsen siihen sataan lajiin, niin olen hyvinkin tyytyväinen. 

Reposuon illassa

Haaveilen vihdoin toteuttavani talviyöpymisen jossain välissä. Pitäisi varmaan vain saada joku muukin mukaan, niin ei voisi jänistää kesken kaiken. Varusteita varmasti löytyy vähän kylmempäänkin yöpymiseen (vaikka jollekin muullekin), mutta aikaisin tuleva pimeä on varmaan se suurin haaste. Täytyy katsella, tätä on niin monta vuotta jo vatvottu, että eihän se ole kuin mennä. Onneksi on ainakin yksi ystävä, joka todennäköisesti lähtee mukaan, jos vaan pyytää. Näillä mennään tähän lupaavasti alkaneeseen vuoteen.

Kuvituksena muutama otos kesälomareissulta.