Kahden kansallispuiston taktiikka, Seitseminen

Olimme varanneet viime vuoden tapaan helatorstai viikolle perjantain vapaapäiväksi, jotta saisimme käyttää pitkän viikonlopun myös retkeilyyn. Laadin muutamankin suunnitelman, jotka vähän elivät jo ennen lähtöpäivää. Tarkoituksena oli lähteä matkaan jo heti keskiviikkona töiden jälkeen. Itse olin tosin ottanut myös keskiviikon vapaaksi. Eipä nämä meidän reissut taitaisi olla mitään ilman viimehetken muuttujia ja koska pakkaus oli vaiheessa, ruoka tekemättä sekä syömättä ja työtä tekevä osapuolikin lopetteli vasta viiden aikaan, niin totesin parhaammaksi siirtää lähtöä seuraavaan aamuun.

Tehtiin siis uusi suunnitelma, joka sisälsi harmillisesti vain yhden telttayön tämän vuoden yöretkeilyn aloittamisen kunniaksi. Kohtalaisen kylmääkin olisi kyseiseksi yöksi luvassa. Vihdoin helatorstaiaamuna sitten päästiin matkaan vähemmän yllättäen vasta kahdeksan jälkeen. Nokka kohti Tamperetta ja aamupalaa sekä kahvia nautiskeltiin siinä samalla ajellessa.

Koverolammen rantaa

Pehmeää sammalmattoa

Perillä päivän retkikohteessa Seitsemisen kansallispuistossa ja Koveron parkkipaikalla oltiinkin sopivasti lähes lounasaikaan puoli kahdentoista pintaan. Parkkipaikalla olikin jo aika paljon autoja, onneksi parkkipaikka on sen verran suuri, että sekaan vielä mahtui hyvin. Pakkasimme lounastarpeet reppuun ja marssimme Koverolammen rantaan lounasta valmistamaan. Tuuli olikin yllättävän kylmä ja lounasta keitellessä olisi totisesti kaivannut toista housukerrosta. Lounaan jälkeen päätimme lähteä kiertämään Torpparintaipaleen myötäpäivään. Heti aluksi piti pysähtyä kuuntelemaan toki tiltalttia ja ihastelemaan puukiipijöitä koivikon kohdalle. Yhtä geokätköäkin yritimme löytää tuloksetta hyvän tovin matkan varrella, mutta se nyt jäi löytymättä.

Koverolammen tulistelupaikka on aivan keskellä polkua

Koivikko jossa puukiipijät havainnoitiin

Haukilammen tulenteko ja telttailupaikka olikin aika idyllinen. Pienen suolammen rannalla, olisi ollut monta hyvää tasaista telttapaikkaa ja kesällä taatusti todella paljon hyttysiä. Nyt koska tulipaikalla oli täyttä ja emme tulta tarvinneet etsiydyimme rannan tuntumaan keittelemään ja nauttimaan kahvit. Retkiseuralainen väitti nähneensä kuvauksen perusteella jonkun mysteerilinnun, eikä siitä tullut selvyyttä.

Haukilammen laituri kaipaisi ehkä hieman kunnostusta jo

Kahvien jälkeen jatkoimme tyytyväisenä reitin tallustelua ja lopulta meinasimme mennä omasta risteyksestämme aivan ohitse. Hassusti reittimerkinnät olivat vain vastapäiväisesti, niin kuin ilmeisesti suositeltu kiertosuuntakin. Onneksi kuitenkin risteyksissä useimmissa kohdin on kartat siitä, missä on ja mihin reitti jatkuu, joten voi konsultoida kartan avulla mihin pitäisi mennä, jos on vaikka jättänyt oman karttansa autoon tai sellaista ei ole. Pian tämän risteyksen jälkeen olikin nähtävissä jonkun metsurin kohtuu tuoreennäköistä taidonnäytettä. Majava oli valinnut kohteekseen alueen paksuimman kuusen, mutta työ oli jäänyt kesken. Tietenkin tajusin vasta jälkeenpäin, että unohdin ottaa todistusaineistoa.

Matka jatkui leppoisasti muutamien lintujen laulua kuunnellen ja muutamia ihmisiä ohitellen. Ruuhkaa ei ollut, mutta kohtalaisen paljon ihmisiä kuitenkin. Tampereen läheisyys varmasti vaikuttaa huomattavasti Seitsemisen vierailijamääriin. Lopulta tupsahdimme minulle parin vuoden takaiselta 'syysvaellukselta' (ensimmäiseen osaan tästä) tuttuihin risteyksiin ja muistelin toisen kohdalla hyvän tovin odotelleen toista ystävääni, kun polun viereltä löytyi niin mahdottomasti suppilovahveroita. Käveltiin lyhyemmän reitin kautta aarnipolkua, jossa ei harmillisesti ollut aivan yhtä hienoja puita kuin alakiepauksen varrella.

Hienon kiemuraisia oksia kaatuneessa kelossa

Jälleen leveää baanaa

Siinä on muhkuja monenlaisia

Vielä oli lyhyt pätkä takaisin Koveron tilan pihalle. Autolla pohdittiin mihin oikeastaan mentäisiin yöpymään, kun Koverolammen ranta ei sitten kuitenkaan houkutellut ja epäilin jaksavani enää rinkan kanssa upealle Haukilammellekaan. Päätettiin ajella Kirkas Soljaselle, jonne huonokuntoisesta tiestä huolimatta oli ajellut useampi asunto-/retkeilyautokin. Yhdessä taisi olla jopa sauna tai kaminalämmitys. Leiripaikalla ei ollutkaan vielä ketään puoli kuuden aikaan, joten jaettiin nuotion sytytys ja teltan pystytysvuorot. Teltan pystytys sujui pienen kangertelun jälkeen oikein sutjakkaasti, mutta puiden sahaamisessa oli vähän ongelmia. Puut olivat niin kosteita, ettei saha meinannut alun jälkeen purra ollenkaan.

Kirkas Soljanen

Pääosa telttapaikoista lampinäköalalla on kovin viettäviä

Ruokailun ja yöpymiskamppeiden laiton jälkeen lähdettiin vielä pienelle kävelylle suon laitaan ja lintulavalle istuskelemaan ja nauttimaan vain luonnon tuoksuista, äänistä sekä pitkästä valoisasta kevätillasta. Käki kukkui kauempana, metsäkirvinen luritti jossain männyn katveessa ja pään päällä kiitävät räystäs- ja haarapääskyt tuntuivat juttelevan omiaan. Lopulta maltoimme lähteä takaisin teltalle. Sillä aikaa aivan pieneksi harmiksemme paikalle olikin saapunut neljän hengen pyöräilyporukka sekä joka hetken dokumentoiva pariskunta, jonka teltan pystytystä seurasimme kuulolta hieman huvittuneina. Itse nautiskelimme leppoisasti illasta ja iltapalasta rannassa lammelle tuijotellen. Kävi meitä siinä joku sammakkokin tuijottamassa hetken aikaa ennen kuin katosi jälleen pinnan alle.

Ihana keväinen suo

Illan tyyntä

Varhaisen aamun herätyksen myötä olimme valmiita nukkumaan jo yhdentoista aikaan. Siinä vaiheessa vielä taisi yksi telttakunta saapua ja itse ainakin makasin valveilla jonkun aikaa ääniä kuunnellen. Onneksi ei sentään mitään älytöntä älämölöä kukaan tahollaan pitänyt. Yöllä taisin käydä aika tasaisesti parin tunnin välein hereillä ja aivan alkuyötä lukuunottamatta oli vähän turhan kuuma. En vaan jaksanut tehdä mitään kuumuuden vähentämiseksi. Kolmen aikaan linnut aloittivat mielettömän konsertin ja viiden aikaan kuuntelin makuupussista teerien pulputusta lammen toisella rannalla sekä käen jatkuvaa kukuntaa.

Ja aamumaisemat jatkuivan samanmoisina

Kello taisi olla lähempänä kahdeksaa, kun vihdoin kaivauduimme ulos makuupusseista. Aamuyön kylmyys oli hävinnyt auringon mukana. Ulkoa kuitenkin hiipi viileää telttaan, kun aamupalan teon yhteydessä avasimme ovia päästäen enemmän raitista ilmaa sisään. Loput aamutoimet sujuivat verkkaisesti ja kaikki oli pakattuna ja lähtövalmiina puoli kymmenen aikaan. Hämmennykseksemme teltan pohja ja alapuoli olivat aivan rutikuivia. Matka jatkui maaseutumatkailu hengessä kohti Jyväskylää ja yllätyshienoa Uuraisten Konttivuoren luontopolkua, josta teen aivan oman juttunsa.

Ruskaretkellä bonus: Sisämajoitus ja kauniit Soljaset

Edellisestä osasta onkin kulunut vähän turhan pitkään, mutta pidemmittä puheitta vielä viimeinen osa syysvaelluksesta ennen sukellusta myöhempiin retkiin.

Viimeksi jäätiin vähän harmillisiin tunnelmiin, kun majoitus olikin hieman ankeampi kuin oltiin odotettu ja aivan liian suuri koleaan keliin. Kun oltiin todettu oma voimattomuutemme hellan suhteen ja takka kuitenkin lämpenemään lähdettiin toisen kaverin kanssa pumppailemaan kaivosta pesuvesiä, sytyttelemään saunaa (tai siis kiuasta) ja lämmittämään vesipataa. Toinen toveri jäi loihtimaan koko porukalle ruokaa.

Oman haasteensa saunan lämmitykseen toikin laskeutuva hämärä, kun piti huitoa otsalampun valossa. Edelliset yöpyjät olivat ilmeisesti olleet vain saunatuvassa, joka oli vielä kohtalaisen lämmin. Harmittelimme, kun emme kolmestaan sinne olisi mahtuneet. Se olisi ollut sillä hetkellä hieman viihtyisämpi ja puutaloudellisempi myös lämmittää.

Kun oltiin saatu sauna ja vedet lämpeämään, niin olikin aika siirtyä murkinoimaan. Että voikaan ruoka maistua hyvältä! Suuret kiitokset siis kokille vaivannäöstä ja todella herkullisesta nyhtiskäristyksestä vieläpä puolukoilla. Itse kun on korkeintaan kohtalainen ruuanlaittaja osaa kyllä arvostaa hyvää ruokaa.

Kirkas-Soljasen nuotiopaikan ympäristöä

Vedenalaisia

Ruokailun jälkeen oli jo ansaitun saunan aika. Saunassa olikin aika tunnelmallista kynttilän valossa. Pieni unohdus oli siinä mielessä pakatessa käynyt, ettei ollut saunomista ajatellut ollenkaan. Onneksi istuinalusta käy myös saunaan pyllynaluseksi. Olipa kiva päästä pesemään kolmen päivän hiet pois pinnasta ja pukea puhdasta vaatetta ylleen. Loppuilta menikin sitten lämpimämmän tuvan puolella vielä kaikenmoiste herkkua napostellen ja silloin tällöin muutaman puun takkaan lisäillen. Yläpedissä nukuttikin yllättävän hyvin, mitä nyt lähemmäs comfort nollan makuupussi jopa sulkematta oli vähän turhan lämmin sisälämpöihin. Sisälämpötilasta ei kyllä osaa muuta sanoa kuin oli se jotain kympin ja kahdenkymmenen välillä.

Saari-Soljasen baanaa

Aamulla syötiin aamupalaa, jonka jälkeen pakkailtiin kamat ja alettiin siivoamisoperaatio. Siivottiin nyt kuitenkin siistimmäksi kuin mitä oli tullessa, joskin jaksaessa olisi voinut paremminkin siivota. Itsellä tosin olotila ei ollut sieltä parhaimmasta päästä vaan nenä valui solkenaan. Aika perus poststressireaktio omalla kohdallani ja tiesin, että vaikka olo sinä päivänä olisi huono, niin kunnon yöunilla se menisi ohi ja seuraavana päivänä olisi vaikka työkunnossa. Uskalsin siis luvata, että voidaan vielä toteuttaa päivälle suunniteltu ohjelma eikä ajella vaan suorinta tietä kotiin.

Mukavan helppoa polkua

Siivoamisen ja pakkaamisen jälkeen siis sullouduttiin autoon ja ajeltiin Soljasille. Eipä sekään kyllä ihan putkeen mennyt kun ajoin lahjakkaasti risteyksen ohitse enkä alkanut epäilemään asiaa kun useamman kilometrin jälkeen. Lopulta löysimme itsemme yhdeltä Soljasten parkkipaikoista. Kello oli jo sen verran, että päätimme käydä kurkkaamassa nuotiopaikan sekä evästelemässä Kirkas-Soljasella.

Suota

Päivä oli ehkä hieman lämpimämpi kuin edelliset, mutta vilakka tuuli piti huolen siitä, ettei vaatetusta viitsinyt kauheasti vähentää. Itselläni tosin oli vuoroin kuuma vuoroin kylmä johtuen olotilasta. Lounaan jälkeen lähdettiin vielä kiertämään Saari-Soljasen luontopolku. Ensimmäisellä luonnontarkkailulavalla meni jo jonkin aikaa. Itse ongin retken toisen geokätkön esiin hyvästä piilostaan sekä tutkailin luontotauluja. Upea aurinkoinen keli oltiin viimeiselle päivälle saatu ja siitä osasi silti nauttia vaikka silmiä liika auringonvalo särkikin. Loppukierros meni verkkaisesti ja toisella luonnontarkkailulavalla pidettiin toinen tauko tällä lenkillä. Viimeiset silmäykset tällä retkellä tehtiin vielä Saari-Soljasen upeaan tulistelutupaan ennen kuin oltiin jälleen autolla. Oli ehdottomasti oikea ratkaisu jäädä vielä yhdeksi päiväksi päiväretkeilemään. Sää ja maisemat olivat mieltä ja silmiä hiveleviä.

Ja lisää suota

Saari-Soljasen tulistelutupa

Suuri kiitos retkiseuralle, että lähditte retkeilemään! Toivottavasti muillekin jäi yhtä hyvä fiilis reissusta kuin itselle. Lisäksi olisi ilman tätä reissua jäänyt muuten aika tyngäksi oma yöretkeilyrupeamani tältä vuodelta.

Ruskaretkellä Virkatien kierros: Kolmas päivä ja vähän vastoinkäymisiäkin

Kuten viime kertomuksessa jäin seesteiseen aamuhetkeen, aamu jatkui rauhalliseen tahtiin. Pistettiin tavarat kasaan ja siirryttiin laavulle aamupalan laittoon. Keiteltiin vettä aamuteetä ja puuroa varten sekä itse termariin päivän keitoksia varten ja tehtiin sotasuunnitelma päivän taakan keventämiseksi.

Aamu venähti taas jotenkin kummasti sinne yhdentoista kieppeille ennen kuin päästiin lähtemään matkaan. Ensimmäinen parisen kilometriä menikin aika vauhdilla ja omatkin jalkani tuntuivat huomattavasti paremmilta. Toiset pari kilometriä taas menivät aika paljon hitaammin, koska saavutimme aika pian optimaalisen suppilovahverometsän, jossa oli polun kumminkin puolin suppilovahveroita niin paljon, että jopa minä onnettomilla sienisilmilläni aloin nähdä niitä minne vain katsoinkin.

Tästä se lähtee, päivän teema matkakyltit

Ilahduttava kapea tasainen polku

Lopulta päädyimme kyltille joka sanoi Pitkäjärvi 1,0km, oma lounaspaikkamme oli hieman ennen tätä, joten päivän hyvä fiilis vain parani entisestään. Loppumatka lounaspaikan risteykseen olikin leveää suoraa baanaa, mitä paahdoimme aika vauhdilla. Honkaniemi osoittautui aika mukavaksi lounaspaikaksi, hieman viileästi tuuli kyllä nuotiopaikalle. Aurinkokin pilkahteli sen verran, että värjäsi vastarannan keltaiset lehtipuut huikaisevan kirkkaiksi. Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta, sille miltä näytti.

Vielä on matkaa

Yllättäen puhelimen räpsyt onnistuivat paremmin

Yllättäen maanantainakin oli liikkujia, joskin matkalla Liesijärveltä Honkaniemeen näimme vain yhden läskipyöräilijän ja pari koiran ulkoiluttajaa (toinen koira tosin oli irti). Kun olimme lopettelemassa lounasta paikalle saapui vanhempi pariskunta, jotka kuitenkin päättivät lähteä jatkamaan johonkin kauemmas.

Nostimme jälleen rinkat selkään ja lähdimme hipsimään kohti Pitkäjärven kämppä. Pitkäjärven kämpän ympäristö ei ollut kovin houkutteleva ja jopa hieman aavemainen. Ei sen kummemmin tutkailtu aluetta vaan kirmattiin parkkipaikalle, jossa ihmeteltiin hetken verran mihin rinkat tuupattaisiin. Oltiin siis päätetty vähän huijata ja keventää päivän matkaa hieman jättämällä rinkat parkkipaikalle ja tulemalla hakemaan niitä autolle päästyä.

Vilkaistiin vielä sääennustetta ennen kuin lähdettiin ja puettiin rinkoille kuitenkin sadesuojat päälle. Sadetakkia en uskonut tarvitsevani, koska aurinko oli alkanut paistaa oikein komeasti. Pikku tauolle kuitenkin varasin vielä fleecetakin ja vähän evästä sekä juomapullon mukaan. Heti alkuun oli pikkupätkä mukavaa suota, jonka jälkeen tallusteltiin jokunen tovi hiekkatietä ennen kuin tupsahdettiin sorastetulle polulle. Polkua olikin mukava kiitää eteenpäin ilman rinkkaa ja ihastella kaunista ilmaa.

Suo suo suo <3

 2,6 kilometriä taittuikin yllättävän sukkelaan ja pian oltiin Iso Kivijärven tulipaikalla. Pidettiin siinä kengätön tauko ja vielä viimeiset evästelyt. Olisi ollut muutenkin aika tunnelmallinen paikka vaikkapa tulistella. Jostain syystä minulla vaan ei ole paikasta yhtään kuvia. Tauon loppupuolella alkoi näyttää uhkaavasti siltä, että saataisiin vielä vettä päälle. Tulihan vettä kanssa oikein reippaasti, kun oltiin jo lähdetty tallustamaan viimeistä pätkää. Aika alkumatkasta taisi ensin kaveri nyrjäyttää nilkkaansa ja aika pian minä perään, kun jäin syystä tai toisesta tuijottelemaan kansallispuistomerkkiä. Ensin tuntui terävä vihlaisu ja sen jälkeen nilkkaa kyllä särki, mutta eteenpäin kyllä pääsi.

Ainut maisema Iso Kivijärveltä. Saattaa siellä jonkun sukatkin näkyä. :D

Viimeinen pari kilometriä menikin aika surkeissa tunnelmissa, kunhan tämä nyt päättyisi jalkaklenkkaisina ja märkinä. Taisi siinä aika upeanvihreää metsää olla ja joku kiva järvimaisemakin sekä vähän vaativampaa maastoa nilkkavammaisille. Runopolulle päästyä hieman valoa elämään toi se seikka, että matkaa olisi noin kilometri enää jäljellä. Lopulta rahjustettiin viimeinen mäkikin ylös takaisin autolle luontokeskuksen parkkipaikalle.

Enää ihan vähän

Autolla oli vuorossa hieman kuivien vaatteiden vaihtoa ja minulla myös kenkien vaihto, ennen kuin lähdimme noutamaan Pitkäjärvelle jättämiämme rinkkoja. Kapeahko hiekkatie ja kylkiä viistävät oksat saivat laittamaan autolta korvat luimuun. Siitäkös auto otti nokkiinsa ja alkoi valittaa jälleen bms häiriötä, mikä yleensä tulee silloin, kun kaksi autoa ohittaa eri puolilta. Ei mennyt häiriö sillä erää pois päältä vaikka korvat aukaisikin.

Harmaantuneessa puussa vain on sitä jotain

Illaksi ja yöksi oltiin vielä varattu sisämajoitus Kortesalon leirikeskukselta. Upeahan tuo rakennus oli ulkoa, mutta sisälle mennessä selvisi, että jotkut edelliset olivat joko jättäneet siivoamatta tai tehneet hyvin hyvin pintapuolisen sipaisun, tämän lisäksi sisällä taisi olla jopa kylmempi kuin ulkona. Takka syttyi onneksi vaivatta, mutta keittiön hellaa emme saaneet millään syttymään. Tai siis kaikki kunnia toiselle toverilleni, joka osoitti tietävänsä konstin, jos toisenkin hellan sytyttämiseen liittyen. Minulta sen puoleen olisi konstit loppuneet jo paljon ennen, meidän kotitakka kun syttyy lähes poikkeuksetta ensimmäisellä yrityksellä vaikkei sitä olisi käytetty pitkään aikaan. Saatiin vaan hella savuttamaan reilusti sisälle, joten tyydyttiin hyvin kylmään keittiöön, aika harmillista.