20. kesäkuuta 2017

Etelänlomalla 2/4: Lehdoissa ja hakamailla

Viron retken toisen päivän ohjelmassa oli lähinnä lehdoissa tallustelua (Salevere, Puhtu) sekä ilta- ja yölaulajaretkelle osallistumista (Penijõe ja Suitsu), yölaulajaretki olikin hyvin antoisa.

Aamulla heräsin ensimmäisen kerran jo kuudelta, mutta en sitten jaksanutkaan nousta ylös vaan jatkoin uniani noin tunnin verran. Seitsemältä lähdin sovitusti hipsistelemään ulos. Sinne ei sitten oikein kukaan tullutkaan paitsi toveri M, jota tiettävästi tällä kertaa en herättänyt liialla kolistelullani. Yritettiin vähän katsella ja kuunnella lintuja, mutta kiurut pitivät niin kovaa ääntä, ettei juuri muita kuulunut eikä kyllä pahemmin näkynytkään paitsi tiklejä, joita paikka tuntui kuhisevan. Onnistuin tosin vilaukselta näkemään myös punavarpuskoiraan, joka hävisi kun yritin sitä osoittaa.

Aamupala oli sovittu yhdeksäksi ja saimme herkullista puuroa keitetyillä mansikoilla. En normaalisti ole mikään kauhea puuron ystävä, mutta retkillä se tuntuu uppoavan yllättävänkin hyvin. Noin kymmenen aikaan pakkauduimme koko konkkaronkka autoon ja lähdimme suuntimaan päivän ensimmäiseen kohteeseen, läheiselle Saleveren Salumäelle, jossa oli noin kilometrin mittainen luontopolku muinaismeren rannalla.





Eteneminen olikin hyvin hyvin verkkaista, kun suurin osa joukosta, jäi milloin ihmettelemään, kuvailemaan sekä tunnistamaan kaikkia mahdollisia kasveja ja öttiäisiäkin. Aivan alkumatkasta näimme vaskitsan, joka olikin minulle aivan ensimmäinen kohtaaminen matelijan kanssa. Kovin sympaattinen otus.



Sen verran pidemmällä kevät oli Virossa, että iniseviä ystäviä riitti. Onneksi olin varautunut ja syönyt allergialääkettä, joten kutina ei juurikaan vaivannut eikä kauheita paiseita ilmestynyt. Sain myös käyttää hyväkseni toisten hyttyssuihkeita, koska en todellakaan välitä pään ympärillä pörräävistä tyypeistä.

Näimme hienon kalliosta alkunsa saavan lähteen ja tuliluteita, joista minulla ei todellakaan ole kuvaa. Kuulimme myös mahdollisesti kuhankeittäjän jostain kaukaa, pähkinänakkelin ja joitain tunnistamattomia lintuja. Tällä retkellä opin tunnistamaan kultarinnan kumilelumaisen äänen. Myös eri kertut olivat vahvasti äänessä.

Seuraavana etappinamme oli viime reissulta tuttu Puhtun lehto. Teimme pienen harharetken parkkipaikkaa etsiessämme ja päädyimme jännittävästi tien päähän ja tuulivoimalan juurelle. Löysimme kuitenkin pian myös oikealle tutulle parkkipaikalle. Itse kävin vain piipahtamassa suurella tammella, koska aioin ehtiä keitellä itselleni lounasvedet rannalla. Ruokailun ja kahlailun jälkeen kävimme vielä pienellä seurueella katsomassa näkötornia rannan toisella laidalla. Se olikin aika hurja tapaus. Itse jätin suosiolla menemättä, mutta sain todistaa onnistunutta tutkimusretkeä torniin.




Saimme vietettyä yllättävästi kaksi tuntia koko Puhdun lehdossa. Paluumatkalla majapaikkaan kävimme vielä kartoittamassa aamulintuiluun sopivaa paikkaa majoituksen lähistöltä. Yritin myös hieman etsiä paikalla sijainnutta geokätköä, mutta se jäi harmillisesti odottamaan seuraavaan päivään. Pihalle saapuessamme karkotimme useamman peltopyytä karkuun aivan pihapiiristä. Ehdimme vain nähdä poislentävät linnut pikaisesti.







Rappioromantiikkaa auton ikkunan lävitse



Majoituksessa lepäilimme, söimme ja valmistauduimme illan ohjelmanumeroon: villisika sekä yölaulajaretkeen. Juuri ennen autoon pakkautumista pihan editse lensi, ei lokkeja niin kuin ensin katsoin, vaan peräti kahdeksan jalohaikaraa. Aika hienoa! Suuntasimme Penijoelle, lintutornille vei 1,8km pitkä polku, joka kulki joen rantaa suurelta osin lehmien laitumen laidalla. Matka tuntui kovin pitkältä kaiken päivän kävelyn jälkeen, osansa asiaan saattoi tehdä pitkittynyt flunssani, jonka ansiosta oloni ei ollut järin mahtava koko päivänä.






Reitti lintutornille kuitenkin oli kovin kaunis ja tyynessä illassa oli mukava tallustaa tasaista alustaa pitkin. Auringonlasku oli vielä lähes parhaimmillaan saapuessamme tornille. Kaukaa mylvineet lehmätkin löytyivät vihdoin. Tornista maisemat olivat auringonlaskuun jälleen kovin upeat ja unenomaiset. Pian huomasimme lehmien joukossa tepastelevia kattohaikaroita, niitä olikin useampia. Kovin monia yölaulajia emme tornista havainnoineet, mutta hämmentävän särisijän määritimme ruokosirkkalinnuksi. Matkalla takaisin retkibussillemme kuulimme käen kukuntaa, satakieliä sekä yllättäen ensin sarvipöllön ja pian perään ainakin kaksi yksilöä ruisrääkkiä. Ehdottomasti mieleenpainuvimpia retkihetkiä!






Suitsulle yritimme mennä villisikajahtiin, mutta hämärä alkoi olla jo liian sakeaa. Suitsussa olikin hurjan hurja näkötorni, josta en hämärän takia saanut edes kuvaa. Hurjimmat taisivat käydä kiipeämässä ylös asti, sillä aikaa, kun me muut maan asukin tanssimme itikankarkotustansseja ja ihmettelimme metsäkaurista. Takaisin Ullastessa olimmekin vasta puoli yhden aikaan. Ei hyvä ajatellen aamun aikaista lähtöä. Siitä seuraavassa.

15. kesäkuuta 2017

Tiedusteluretki Alppiruusupuistoon (30/100)

Eräs sunnuntai kävin hakemassa pakettia hieman pidemmältä ja koska tiesin olevani Alppiruusupuiston kulmilla päätin käydä siellä. Päivä oli vähän turhankin lämmin t-paidalla pärjäsi jo mainiosti. Oli juuri sellainen sopiva, ei liian kuuma, muttei liian viileäkään. Tarkoituksenani oli hieman tehdä ennakkotiedustelua siitä missä vaiheessa rhodot alkaisivat kukintansa. Niin monena vuonna minulta on mennyt kukinnat ohitse enkä ole kertaakaan päässyt vielä ihailemaan alppiruusuja koko komeudessaan.
Sen verran olin kuitenkin suunnitellut, että olin osannut ottaa kameran mukaan. Uudempi kamerani olikin toisissa hommissa lainassa, joten 'jouduin' kerrankin kaivamaan järjestelmäkameran vanhuksen esiin kassistaan. Akku onneksi kyllä pitää varauksensa tuossa kamerassa vaikka se sattuisikin useamman kuukauden laukussaan kököttämään.



Parkkeerasin auton ammattikoulun pihalle, koska arvelin ettei pysäköintikielto ihan kauhean pitävä viikonloppuna ole, kun ei siellä juuri muitakaan autoja ollut. Hieman matkaa sai siis kävellä ennen kuin varsinaiseen alppiruusupuistoon pääsi.




Jonkun verran oli muitakin kiertelijöitä puistossa ihmettelemässä. Vielä nuput olivat aika pienehköjä, joten muutaman viikon verran varmaan ainakin olisi saanut odottaa. Hetket tällä havaa alkaisivat kai olla jo kohdillaan parhaimmille kukinnoille, joten täytyisi käydä kurkistelemassa uudelleenkin. Kiersin rauhassa ja kuvasin rhodoja ja mukavia puupolkuja, jotka kulkivat pensaiden seassa. Tiltaltti lauloi jossain koko vierailuni ajan. Yritin saada oravastakin kuvaa, mutta se liikkui karkuun juuri kun olin saanut asetukset kohdalleen. Tunnelma oli jotenkin hyvin kiireetön ja ihmiset puhuivat hiljaa kiertäessään.





Ihan en tainnut saada sellaisia kuvia kuin olin ajatellut, mutta joissain asioissa järkkäri on aina järkkäri ja tietynlaisista kuvista tulee aina hienompia kuin osaa itse ajatella. Hieman kokeilinkin jotain erilaista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Myös vähän säädöissä oli hakemista.

#100hetkeäluonnossa 30/100.

10. kesäkuuta 2017

Etelänlomalla 1/4: Maistiaisia tulevasta

Pääsin vihdoin muutama viikko takaperin tekemääni Viron reissuun käsiksi. Tänä vuonna teimme hieman isomman porukan voimin lintureissun pääasiassa Matsalun lahden ympäristöön Länsi-Viroon ja myös Virossa viettämämme aika oli venähtänyt kahdesta päivästä neljään. Luvassa lähinnä enemmän kuvia kuin sanoja.

Odotin reissua siinä mielessä hieman jännittyneenä, että onnistuin jostain saamaan itselleni aika sitkeähkön flunssan juuri alkuviikolle. Ensin oli peräti kolme päivää kurkku uskomattoman kipeä, jonka jälkeen alkoikin sitten yskiminen ja nenä oli kaiken aikaa tukossa. En tietenkään voinut pitää töistä vapaata vaan olin urheasti töissä alkuviikon. Keskiviikkona onneksi näytti jo siltä, että pahin olisi ohitse ja uskaltaisin ihan toden teolla torstaina lähteä mukaan matkaan. Tietysti hirveä määrä troppeja mukaan. Torstaiaamuna sitten suuntasimme LindaLinen pikavuorolla rapakon ylitse ja jännittävä retki sai alkaa.

Auto meitä olikin odottamassa jo satamassa, joten saimme pikapuoliin lastauduttua autoon ja suunnittua itsemme kauppaan. Kaupassa kestikin arvioitua kauemmin pienten kommelluksien saattelemana kuulemma. Seuraava ongelma olikin sitten mahduttaa kaikki ostokset jo lähes täyteen autoon. Vihdoin pääsimme pienen jännityksen saattelemana suuntaamaan kohti majoitusta, muutaman mutkan kautta toki. Matkalla havainnointiinkin lintuja ahkerasti ikkunoista tavoitteena saada ainakin muutamat havainnot kattohaikaroista.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli tutulla Kasari luhdalla, jossa aivan ensimmäisenä saimmekin aika rankan sadekuuron päällemme. Olin hädin tuskin saanut kaukoputken valmiuteen, kun taivas repesi. Suuria, märkiä pisaroita onneksi ei kovin kauaa. Pian onneksi seestyi ja todellinen tarkkailu sai alkaa. Luhdan yllä lenteli useampaan kertaan kuoveja kailottaen, jotenkin en osannut odottaa niitä koska omissa mielikuvissani ne kuuluvat erottamattomasti itäsuomen soille.







Näimme myös pikkukiljukotkia, joita en kyllä ikimaailmassa olisi tunnistanut kun olivat niin kaukana. En tosin pystynyt oikein kaukoputkella katsomaan pitkälle ja kirkkaalle taivaalle kun vielä arat silmäni alkoivat vetistelemään. Keskityin lähinnä maantasalle ja toiseen suuntaan. Näimme myös sinisuohaukkoja, nuolihaukan ja keltavästäräkkejä ihan lähellä. Satakieli lauloi jossain joenvarren pusikossa lähes taukoamatta.

Tällä kertaa ehdin tai uskalsin jopa kiivetä näkötornin keskitasanteelle, sitten satuin vilkaisemaan ruosteisia lattialevyjä ja alkoi jännittää hieman liikaa. Totesin, että toisella kertaa sitten ylös asti ja tyydyin kuvaamaan muutaman otoksen tornista käsin.

Toisena aloituspäivän kohteena meillä olikin tuttu Lihula. Kävimme seikkailemassa linnanraunioilla, ihailemassa kirkon ympäristössä majailevaa mustavariskoloniaa sekä vielä hieman täydentämässä evästystämme. Alkuiltapäivän sade olikin ainut joka koko reissullemme sattui viime vuodesta poiketen ja saimme nauttia hienoista sateettomista päivistä. Sen myös näki illalla takaisin majoitukseen palatessa, jos sattui vilkaisemaan peiliin. Neljän päivän aikana nimittäin tuli hankittua aika hyvä päivetys, muutaman päivän aurinkorasvoista huolimatta.








Lihulan museon pihalla olevat tykit olivatkin tainneet saapua viime vierailumme jälkeen. Näyttivät myös vasikään maalatuilta, niin siisti ja virheetön oli maalipinta. Saattoivat olla jopa Suomesta lainassa tai ainakin suomalaista tekoa, kun kaikki kilvet olivat suomeksi.

Pienen harhailun jälkeen päädyimme majapaikkaamme Ullaste Puhkemajalle. Se olikin vielä valtavampi kuin osasimme odottaakaan ja myös uudempi kuin olin kuvista ajatellut. Yhteistilat alakerrassa antoivatkin mukavan lisänsä illanvietoille ja väliaikojen vetelehtimiselle. Majoitushuoneissa ei juuri tullut muuta tehtyä kuin nukuttua ja pyörähdettyä vaihtamassa retkikamppeita. Ensimmäisenä iltana saimme myös ihan mielettömän hienon auringonlaskun osaksemme. Koko paikka kylpi laskevan auringon upeassa punertavassa valossa ja kuvista tuli toinen toistaan maagisempia. En tiedä sainko ikuistettua läheskään sitä kaikkea seesteisyyttä ja rauhaa mikä paikasta huokui.


Ensimmäisenä iltana saimme myös ihan mielettömän hienon auringonlaskun osaksemme. Koko paikka kylpi laskevan auringon upeassa punertavassa valossa ja kuvista tuli toinen toistaan maagisempia. En tiedä sainko ikuistettua läheskään sitä kaikkea seesteisyyttä ja rauhaa mikä paikasta huokui. Niityn vastapuolinen metsäkin syttyi palamaan punertavana kuin ruska-aikaan laskevan auringon valossa. Teimme vielä pienen tutkimusretken majapaikkamme ympäristöön ja otimme itse kukin varmaan kuvia enemmän kuin on sallittua.