19. elokuuta 2019

Pieranvaaran kierto sekä piipahdus UKK-puiston puolella

Heti ensimmäisenä päivänä Saariselällä päätimme lähteä pienelle retkelle. Lähtö venyi kuitenkin iltapäivän puolelle, kun pakkasimme reppuihin kaiken tarvittavan ja mietimme mitä oikein evästelisimme. Lisäksi summittainen reittisuunnitelmakin tuli tehtyä samalla, geokätköjen ehdoilla toki, mitenkä muutenkaan.

Leveältä hiekkatieltä poikettiin pian polulle
Niinpä sitten laitoimme kengät jalkaan ja heitimme reput selkään ja lähdimme tallustamaan suoraan mökin pihasta kohti polkuja. Alkumatkan seurailimme Ruijan polkua etsimme geokätköjä sekä luimme Ruijanpolun historiapläjäyksiä reitin varrelle sattuneista infotauluista. Aurinko paisteli ja pian nousuvoittoisella polulla reppu selässä tuli sen verran lämmin, että pitkähihainen paita piti ottaa pois vain reilusta kymmenestä lämpöasteesta huolimatta.

Pienempää tasaista Ruijanpolkua

Mukavaa maastoa

Kesäkuun alkupuolella lehdet olivat vielä näin pieniä

Mystisiä kiiluvasilmäisiä petoja! Kyltistä tuli ihan SinCity mieleen
Ensimmäinen tauko pidettiin pienen puron varrella noin 2,5 kilometrin jälkeen. Itikoista ei ollut tietoakaan, mutta pysähtyessä iho viileni nopeasti, joten paidan sai pistää takaisin päälle. Pidettiin kaakaon ja välipalan mittainen tauko samalla, kun otettiin kengät ja sukat pois hiertymien ehkäisemiseksi. Ensimmäiset ihmisetkin tulivat tuolla vastaan ensin pari maastopyöräilijää ja sitten kaksi kävelijääkin neljän huskyn kanssa. Taukoa vietettiin pienellä rinteellä pienen puron solistessa edessä olevassa notkelmassa.

Ensimmäisen taukopaikan maisemat. Puro solisi lakkaamatta.

Komea parivaljakko

Täällähän pääsisi vaikka autolla!

Tunturi siintäisi tuolla houkuttelevana, käännyttiin toiseen suuntaan.
Tauon jälkeen kiskottiin kengät takaisin jalkaan ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Mikään kiirehän ei ollut mihinkään. Polku alkoi jälleen nousta hiljakseen kohti Ahopäitä ja välillä piti pysähtyä hengähtämään sekä juomaan. Pian saavutettiinkin jo kansallispuiston rajakin, jolta ei jatkettu Ahopäille vaan Pieranvaaran viertä.

Kansallispuiston raja saavutettu!


Ensimmäinen maastoeste.

Toinen maastoeste olikin hieman hankalampi. Ehkä alempaa olisi päässyt paremmin.
Ensimmäinen ongelma meinasi tulla, kun piti ylittää kivikko, jossa vielä olikin jonkun verran vettä. Ensimmäinen osio meni hyvin, kun astinkiviä riitti hyvin, mutta kunnon sulamisuoman tullessa vastaan vesi olikin hieman syvempää ja kivet kauempana toisistaan. Haastetta lisäsi se, että osa kivistä upposi hieman pehmeällä hiekkapohjalla, kun niille astui. Tässä ylityksessä menikin hyvä tovi. Samalla saatiin seurailla kahden tyllin edesottamuksia niiden normaalissa habitaatissa.

Kuivalla varvikkokankaalla tunturipuroa välillä läheltä ja välillä hieman kauempaa seuraten saatiinkin tallustella hyvä tovi sekä useampi kätkö hakien. Nälkäkin alkoi jo vaivaamaan, mutta joitakin upeita maisemiakin vielä kätköt tarjoilivat. Aivan puron rantaan ei olisi muuten tullutkaan mentyä, hienosti Ahopäät näkyivät tulosuunnassa.


Eihän niitä tuntureita taustalla tietenkään kuviin saanut.


Näkymää kätköltä
Viimein saimme näköpiiriimme Piispanojan päivätuvan. Kävimme yrittämässä yhtä kätköä vielä ennen ruokaa, mutta kun ei helpolla antautunut niin jätimme odottamaan seuraavaa kertaa. Lopulta päätimme istua puron viereiselle tulipaikalle ja pitää rauhallisen lepo- ja ruokatauon.

Lämpötila just sopiva! (ja sormiselfie :D)


Piispanojan tulipaikka oli aivan puron vieressä
Ruokailun jälkeen lähdimme vielä viimeiselle etapille takaisin mökkiä kohti. Kätköjä mahtui vielä tällekin välille nelisen kappaletta ja mökillä matkamittari näytti hieman vajaata yhtätoista kilometriä, aikaa olikin mennyt oikein hyvin, mutta edelleenkään mikään kiire ei ollut ollut.

Hauskoja lampareita
Vielä viimeinen vastaantulija

1. elokuuta 2019

Matkalla jonnekin

Kesäkuun puolessavälin pidin viikon lomaa ja suuntasin välivuoden jälkeen jälleen Saariselälle. Syy tähän oli mikäpä muukaan kuin geokätköilyn megatapahtuma Midnight Sun Geocaching (II). Parempaa tekosyytä reissulle ei sitten tarvittukaan. Oltiin varattu mökki neljäksi yöksi eli muutama päivä olisi aikaa pyhittää jonkunmoiselle retkeilyllekin.

Hyttystenkarkotustulet

Uskollinen oranssi jälleen majoitteena
Alkuperäisen suunnitelman mukaan oltaisiin lähdetty jo sunnuntaina ajelemaan kohti Saariselkää parin yön pysähdyksien taktiikalla, mutta koska oltiin vielä viiden aikaan hyvin vaiheessa pakkaamisen kanssa päätettiin muuttaa suunnitelmaa sen verran, että ajettaisiin vaan yhden yön taktiikalla. Näin ollen Leivonmäen kansallispuiston katsastaminen jäi toiseen kertaan. Maanantaina sitten lähdettiin melkein hyvissä ajoin liikenteeseen kohti ensimmäistä päiväetappia. Lähes koko päivä menikin ajellessa ja jälleen kuten monesti suomessa pidempää matkaa ajellessa monenlaista säätä tuli jälleen koettua, aurinkoa, pilvistä, tihkua ja rankkaa vesisadetta. Hyrynsalmella tuli vastaan totutusti ensimmäiset porot aivan kirkon jälkeen.




Lopulta Hossaan päästessä aurinko paisteli kauniisti, sadepilvien silti roikkuessa uhkaavina taivaalla. Värit kuitenkin olivat mitä upeimpia! Oltiin lähdetty helpon yöpymispysähdyksen taktiikalla ja ajeltiin Jatkonjärven telttailupaikalle, johon teltan saikin mukavalle paikalle sekä lähes auton viereen. Autosta ulos astuessa olikin pieniä ystäviä oikein parveilemalla ympärillä ja pienen alkupaniikin sekä matkan jatkamispohdintojen jälkeen suihkaisin hyttysmyrkkyä ylleni ja päätimme jäädä. Pystytettiin teltta ja laitettiin pedit yöpymiskuntoon ennen kuin mentiin rantaan istuskelemaan pienen nuotion ääreen syömään vielä reilumpaa iltapalaa.


Synkät pilvet ja aurinkoa
Yö meni jälleen joten kuten ja varmuuden vuoksi mukaan ottamistani ohuemmista makuupusseista oli iloa yöllä, kun lämpötila laski hieman alle kesämakuupussiemma comfort-lukemien. Aamusella heräsimme ajoissa ja oikeastaan itse kuuntelin jälleen pidemmän aikaa eri lintuja. Aamurutiineista olimme selviytyneet sopivasti, niin että olimme luontokeskuksella muutamaa minuuttia ennen yhdeksää täyttämässä vesipulloja.

Aamukahvia tulossa

10. heinäkuuta 2019

Mielentyhjennystä Etelä-Pohojanmaan sekä Satakunnan rajamailla, osa II

Tästä ensimmäiseen osioon Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston piipahdukseen.

Kauhanevalta suuntasimme suoraan Lauhanvuoren kansallispuistoon. Siirtymä oli onneksi aika lyhyt kuten olin ajatellutkin. Ensimmäisenä poikkesimme tietysti Lauhanvuoren näkötornille. Parkkipaikalla riitti autoja Helatorstaina, mutta yllättävän vähän silti nähtiin ihmisiä. Aivan ensimmäisenä parkkeerasimme itsemme tornin juurelle lounastauolle. Keittelimme ja paistoimme lounaan kaikessa rauhassa.

Lounaan jälkeen olikin torniin kipuamisen vuoro. Vaikka tuuli oli aika navakka, uskaltauduimme silti kiipeämään ylös torniin. Portaat olivat oikein mukavat ja oli ilahduttavaa huomata, että levähdystasoja oli vähintäänkin riittävästi. Levähdystasoille olisi voinut jäädä keräämään henkeä, jos siltä olisi tuntunut. Itse pysähdyin hieman vetämään happea ja kuikuilemaan maisemia joka välissä.

Ei kyllä jännittänyt yhtään


Ylhäällä tornissa kyllä tuntui tuulen voima. Torni huojui yllättävän paljon. Maisemaa hallitsivat metsät sekä tuulivoimalat vähän joka suunnalla. Mitään kovin selkeää maamerkkiä ei millään suunnalla näkynyt. Maisemat olivat omalla tavallaan oikein mukavat, joskaan eivät aivan vetäneet vertoja monille muille torneille, joissa olen käynyt. Pian olo tuntui aika viluiselta auringonpaisteesta huolimatta ja oli aika suunnata takaisin maanpinnalle.



Tuulimyllyt näkyi kaukaisuudessa

Onhan se vähän möhkö
Seuraavaksi suuntasimmekin toiselle must see kohteelle Lauhanvuorella eli massiiviselle kivijadalle. Täytyy sanoa, että olin aluksi hieman pettynyt. Kävimme toki tutkailemassa jataa sekä etsimässä sen geokätkönkin, joka löytyy jadan välittömästä läheisyydestä. Jäin kuitenkin kaipaamaan toisenlaista kuvakulmaa kivijadalle, josta olisi voinut todeta paremmin kivipellon suuruuden. Ehkä jokin katselutornintapainen voisi toimia siihenkin, aivan pirunpellon toiseen päätyyn esimerkiksi. Lisäksi kerrankin olisin ollut onnellinen jos olisin niin tekniikkaorientoitunut, että omistaisin jonkunmoisen lennättettävän kuvaushärpäkkeen.


Kuvista ei saa käsitystä pellon suuruudesta


Pohdimme jonkun aikaa seuraavaa siirtoamme ja päätimme käydä katsomassa miltä läheinen uudehko Leikkistenkankaan laavu näyttää ja millaisella paikalla se on. Iltapäiväkahvien aika kun lähestyi uhkaavasti ja kahville kun on niin mukava luonnon helmassa aina hiljentyä sekä pysähtyä. Hyvän aikaa saimmekin tallustaa hyvin erottuvaa polkua eteenpäin. Kun usko meinasi jo loppua niin tupsahdimmekin yhtäkkiä huussin ja kaivon kulmalle. Laavukin löytyi ihan periltä asti. Laavulla olikin jo porukkaa ja koska emme hyötyisi mitään tulista päätimme istahtaa penkeille laavun lähistölle ja nauttia evästä siinä.


Jäkälää jos jonkinmoista


Hyvän aikaa saatiinkin kulumaan kahvia keittäessä sekä juodessa. Ilma oli mukavan leppoisa, eikä itikoista ollut yhtään haittaa. Lopulta maltoimme lähteä palaamaan jälkiämme takaisin autollepäin. Paluumatka tuntui jälleen huomattavasti lyhyemmältä kuin menomatka ja nopeasti olimmekin takaisin autolla. Jatkoimme vielä viimeisen etapin Spitaalijärven parkkipaikalle, jossa pakkasimme vielä evästä kylmälaukusta ja nostimme rinkat selkään. Tällä kertaa kun oltiin pienen kynnyksen retkeilyllä ei toisenkaan yön telttapaikalle liiemmälti tullut matkaa. Kovin montaa autoa ei parkkipaikalla sitten näkynytkään.

Keittokatoksen läheisyydessä taisi muutama porukka olla ja yksi telttakuntakin sillä puolen järveä. Me jatkoimme viralliselle telttailupaikalle järven toiseen päätyyn. Hyvän aikaa saimmekin katsastella sopivaa telttapaikkaa itsellemme. Muutamiakin oikein hyviä paikkoja kun olisi ollut. Hylkäsimme mielestäni parhaan telttapaikan aivan tulipaikan vieressä siinä pelossa, että meidän tuurilla muutoin autiolle paikalle kuitenkin sattuisi tulemaan joku telttakunta meidän lisäksemme. Pelko osoittautui myöhemmin turhaksi, mutta löysimme silti oikein sopivan paikan teltalle vähän kauempana rannasta.

Spitaalijärven keittokatokselle mahtuu suurempikin porukka


Spitaalijärvi oli kertaalleen kuivatettukin

Erämaajärven tuntua



Tämä oli sieltä kuvattavammasta päästä meidän aterioita

Ilta meni rattoisasti nyhtöpossuleipiä tehdessä ja syödessä sekä järven lintuja tunnistellessa. Joku neropatti tosin oli jättänyt kiikarit autoon, joten kovin selviä havaintoja ei linnuista tullut. Aika aikaisin painuttiin sitten telttaan, kun tuuli yltyi iltaa kohden ja tuntui vähän viileältä taivasalla. Uni ei vain meinannut tulla, kun tuuli niin kovasti ja sadekin alkoi jo kymmenen aikoihin sekä oli kuuma. Tuli pyörittyä ja nukuttua vähän katkonaisesti siihen saakka, kunnes sade neljän jälkeen loppui sekä ilma seestyi sen verran, että makuupussissakin alkoi olla sopiva lämpötila.

Aamusella koisattiinkin yllättäen johonkin puoli yhdeksään ennen kuin maltettiin nousta ylös. Syötiin aamupalaa kiireettä sekä pakkailtiin tavarat rinkkoihin ja oltiin valmiita siirtymään takaisin autolle vasta joskus puoli yhdentoista aikaan. Ketään muuta ei perjantaiaamuna ollutkaan liikenteessä. Edellispäiväinen telttakuntakin oli lähtenyt jo ennen kuin marssimme keittokatoksen ohi. Vasta parkkipaikan kohdalla näimme aamun ensimmäiset ihmiset.




Alkukesän vehreyttä!
Muutaman mutkan kautta ajelimme vielä yöpymään hyvin tuuliseen Poriin. Kävimme hieman Yyterissä hiekkadyynejä ihmettelemässä, vielä ei uimareita näkynyt sekä aivan ihanalla Reposaarella. Viimeisenä päivänä kävimme vielä muutaman mutkan kautta kotiin ja päädyimme Harjavallan vesivoimalalle, josta olikin upeat näköalat.

Pieni piipahdus Yyteriin


En muistanutkaan kuinka satumaista tuolla onkaan



Kotimatkan yllätysmaisemat!