18. tammikuuta 2020

Menneen vuoden summaus ja mitä sitten

Jälleen yksi vuosi on alkanut ja on tullut aika vähän summata jo mennyttä vuotta. Koko vuosi oli työrintamalla aivan käsittämättömän kiireinen sekä vaativa ja plussatunteja kertyi välillä aivan luvattoman paljon. Vapaa-aikaa ei myöskään lisännyt töiden ohessa opiskelemani jatkotutkinto. Onneksi tässä vaiheessa tuota koulua on enää jokunen hassu lähiopetuskerta alkuvuodesta, muutama tentti sekä puolet tutkinnon laajudesta käsittävä lopputyö, jonka aiheesta ei tosin ole vasta kuin aavistus.

Keväinen Kauhaneva
Jos nyt kuitenkin keskityttäisiin täällä olennaiseen eli retkeilyyn. Viime vuoden tavoitteiksi olin helmikuussa asettanut kaksi uutta retkeilypaikkaa, tornien taiston ja aktiivisemman lintuilun, mahdollisesti pidemmän vaelluksen, yöpymisille ei tavoitteita, muuta kuin enemmän, mitä se sitten lieneekin sekä kaksi retkeä kuukaudessa. Mitenkä tämä sitten onnistui?

Zürichin Uetliberg

Sumun seassa Alpit
Lyhyesti vastaus edelliseen on aika hyvin. Kahden uuden retkipaikan sijasta kävin peräti neljässä uudessa paikassa: Lauhanvuoren, Kauhaneva-Pohjankankaan ja Isojärven kansallispuistoissa sekä Lieksassa Änäkäisen virkistysmetsässä. Vuoden aikana kävin peräti 13 kansallispuistossa, mikä on aika huikea määrä. Hämmentävää kyllä en tainnut kertaakaan käydä Nuuksiossa, joka tällä hetkellä on asuinpaikkaani toiseksi lähin kansallispuisto. Kauhaneva-Pohjankangas jätti keväällä niin hyvän mielen, että syksyllä palasimme sinne vielä toiseksikin yöksi.

Keväällä Kopparnäsissä oli paljon käärmeitä. Toinen kyy ja yksi rantakäärme nähtiin tällä reissulla.

Kiutaköngäs
Lintuilun osalta tavoitteet onnistuivat kohtalaisesti, osallistuin kyllä tornien taistoon ja toukokuussa retket olivat pääasiassa linturetkiä. Toukokuun jälkeen puolestaan, en saanut itseäni lintupaikoille. Lopputuloksena vuoden lintulajilistaan kertyi varmoiksi lajeiksi vain 135 lajia. Enemmän linturetkeilemällä syksynkin puolella olisin varmasti päässyt kohtalaisen hyvään noin 140 lajiin.

Ihanan ihana Reposuo.

Lieksan pian muistoihin jäävä kaarisilta ja Lieksanjoki
Edelleen pidempi vaellus jäi odottamaan toteutumistaan, mutta pääsin jälleen syksyn minivaellukselle tällä kertaa tutustumaan Isojärveen kavereiden kanssa. Teltassa vietettyjä öitä oli 9 kappaletta ja lisäksi kaksi tupayötä.

Auringonlaskun värit Rukalla
Viimeisenä vielä kaksi retkeä kuukaudessa. Kuten viime helmikuussa jo totesin tammikuun osalta tavoite ei todellakaan toteutunut, helmikuussakin tuli retkeiltyä vain yhtenä kertana ja hämmentävästi marraskuussakaan en päässyt metsään asti. Muina kuukausina kaksi tai yli retkeä onnistui oikein mukavasti.

Keväällä Haltialan maisemissa, matkalla Ruutinkoskelle

Kesälomareissuihin kuului paljon poroja
Viime vuoden mieleenpainuvimmat retket olivat eittämättä lopputalven Repoveden retki pöllöhavaintoineen, kevään Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren yhdistetyt retkipäivät, tornien taisto sekä kevään sateinen linturetkipäivä Länsi-Uudellamaalla, alkukesän UKK:n maastopyöräretki, kesäinen Riisitunturin valloitus, syksyinen Isojärven minivaellus ja vielä alkutalven sumuinen Koli.

Iltakuvaa Valtavaaralle päin
Tälle vuodelle jatkan edelleen kahta retkeä kuukaudessa, ulkonanukkumisia voisin yrittää lisätä kahteentoista yöhön, parissa uudessa retkikohteessa voisin edelleen käydä sekä tehdä kolmen neljän yön lyhytvaelluksen. Lintuja pyrin edelleen havainnoimaan aktiivisemmin ja asetan tavoitteen lajimäärällisesti 150-160 lajiin. Kyseinen tavoite taitaa vaatii uuden opetteluakin, ainakin lintujen äänten muodossa. Hieman haastetta pitkästä aikaa lintuharrastukseenkin.

Jossain Kiilopään ja Rumakurun välillä
Kesälomankin suunnittelu on käymistilassa. Kesälomalla on tarkoitus lähteä pitkään haaveillulle Norjan reissulle ja samalla kiertää myös pohjoista Suomea. Useampaa lyhyempää reissuakin olen jo kaavaillut, mutta saas nähdä mitä tästäkin tulee.

1. tammikuuta 2020

Irtiotto arjesta luonnon keskellä, Repovesi kevättalvella

Repoveden talvinen kevätreissu sijoittuu menneeseen maaliskuuhun. Näitä on mukava muistella, kun täällä etelässä ei ole tietoakaan lumesta.

Olin lahjoittanut yhden yön Repoveden Kuutinkämpässä puolisolleni syntymäpäivälahjaksi ja joskus alkuvuodesta tajusimme, että jos haluamme vielä ehtiä talven aikana käymään kuten oli tarkoitus, niin reissu pitäisi varata omasta ja mökkikalenterista mahdollisimman pian. Lopulta sopiva ajankohta parille yölle oli vasta maaliskuun lopulla. Hieman oli epäilys nopeasti edenneessä keväässä kuinka paljon lunta olisi enää jäljellä ja toisaalta, miten kansallispuistossa pääsisi liikkumaan. Liikkumisen suhteen sain kuitenkin kuningasajatuksen pari päivää ennen reissua ja lopulta pakkasimme pulkat mukaan reissuun.

Pitstop Voikoskella. Tässä taisi olla Voiko Voikoskeen koskea -niminen kätkö.

Normaalista poiketen pakkaaminen onnistui harvinaisen hyvin ja ajoissa. Lämpötilaksi oli lupailtu joitakin asteita plussaa päivälle ja muutamaa miinusastetta yölle. Täydellinen kevättalvikeli! Parkkipaikalla oltiin hyvissä ajoin kahdelta. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun ruokatavarat ja vesi oli pakattu pulkkiin. Pulkat liukuivat hyvin jäisellä tiellä osittain vähän liiankin hyvin ja niiden menoa sai hillitä, kun kirmasivat ohitse vauhdin kiihtyessä vähänkin alamäkivoittoisella osuudella. Ei lähdetty edes kokeilemaan metsässä olevan lumen kantavuutta, kun tielläkin pääsi kohtuu hyvin. Onneksi päivä oli ehtinyt jo sen verran pitkälle, että aurinko oli lämmittänyt jäisen tien osittain pehmeäksi, joten ei tarvinnut kovin monessa kohtaa pelätä kaatuvansa.

Kävelimme siis aurattua tietä pitkin ensin lähes Olhavalle, josta poikkesimme kohti Kuutinkämppää vievää tietä, jota ei ollut aurattu. Onneksi kuitenkin kämpälle asti johti hyvin tallattu pulkanmentävä polku. Pian kämpän tutut ulkorakennukset pilkahtivatkin mutkan takaa esiin. Aika lämmin oli silti tullut rinkka selässä liukkaalla ja välillä upottavalla reitillä pulkkaa kiskoessa. Viime kerrasta kämpällä olikin melkein kaksi vuotta aikaa.

Aivan ensimmäisenä laitettiin tulet kamiinaan ja haettiin vettä avannosta. Rinne rantaan oli edelleenkin kovin jyrkkä eikä vielä aivan sula, joten edellisestä talvivierailusta viisastuneena kiertelin ja kaartelin rantaan metsän kautta. Ilta meni mukavasti ruokaa laittaessa sekä saunoessa. Väsymyskin taisi iskeä jo kohtalaisen aikaisin, joten kömmittiin makuupussien lämpöön hyvissä ajoin. Olinkin ehtinyt jo haaveilla makuupussiöistä, jotka tällä kertaa tosin toteutuisivat vain autiotuvan tasoisessa majoituksessa.

Pieni, mutta kotoisa.
Yöllä huussiin hipsiessä olikin kovin pimeää ja aika rapsakkaa. Huussissa istuskellessa sitä tulikin sitten kuunneltua kaikenmoisia rapinoita ja suhinoita ja siitäkös vilkas mielikuvitus lähtikin laukalle. Paluumatka mökin lämpöön olikin aika rivakka, kun kuvittelin järjenvastaisesti kaikenmaailman hirviöitä ja eläimiä tuijottamaan näkökentän rajoille.

Seuraavana aamuna nautiskeltiin kiireettömyydestä ja keiteltiin kahvit kaminalla. Lounaaksi olimme ajatelleet lähteä päiväretkellä Kuutinkanavalle. Alkumatka sujui oikein mukavasti lumeen tallautunutta polkua pitkin auringon paistellessa ja tinttien laulaessa kevätlauluja. Risteyksessä valitsimme selvästi väärän vaihtoehdon, koska ajattelimme että tiellä olisi helpompi kulkea, kuin metsässä. Katin kontit tie oli vielä edellispäivääkin liukkaammassa kunnossa eikä oikein pientareitakaan ollut nimeksi tai sitten niihin upposi polvea myöden. Jonkun matkaa tietä kuljettua ja tuskailtua päätettiin oikaista takaisin toiselle polulle. Muuten ihan hyvä idea, mutta sitä polkua ei ollutkaan ja rämmittiin pehmenneessä lumessa joka toisen askeleen upottaessa vähintään polvea myöden lumeen. Lopulta päästiin rantaan asti ja arvottiin hetki uskaltaisiko jäille vielä lähteä. Otettiin riski, tosin kuljettiin aivan rannan tuntumassa. Sopivasti päästiin kesällä hieman hankalammassa paikassa ollut kätkökin kuittailemaan aika helposti.

Näin upea jääputous löytyi melkein heti tuvalta lähdettyä


Oli aika upottavaa vaikkei siltä näytä

Oikea reitti kulkee tuolla kallion päällä


Hieman liikaa lumitöitä yksien makkaroiden tähden
Kuutinkanavalla arvottiin hetken aikaa, josko oltaisi jääty mutterikotaan pitämään tulia. Puita tosin ei ollut nuotion tekemiseen joten lähdettiin niitä hakemaan ja samalla muutettiin suunnitelmaa ja mentiinkin toiselle nuotiopaikalle, mihin paistoi aurinko oikein lämmittävästi tuulesta huolimatta. Oltiin perinteisillä nuotiomakkaroilla liikkeellä tällä kertaa. Aurinkoisesta kelistä huolimatta järven yli puhalsi aika viileä viima joten kahvinkeitto jätettiin suosiolla myöhempään ajankohtaan ja paluumatkalle lähdettiin ruokailun jälkeen. Palattiin samaa jääreittiä, mitä oltiin loppumatka tultu ja päätettiin kokeilla normaalia polkulinjausta takaisin. Polkulinjaus osoittautuikin oikein oivaksi, koska aurinko oli sulattanut pitkälti rannan tuntumassa kulkevaa polkua paikoitellen aivan sulaksi asti. Mikäs siis siinä kulkiessa ja kämpällä oltiin alta aikayksikön.

Toisen tulipaikan maisemat eivät olleet ihan niin hienot

Vielä pääsi jäitä pitkin


Olisi voinut vaikka jäädä kahvittelemaan tähän

Lähes sulaa polkulinjausta

Leveää baanaa takaisin tuvalle

Loppupäivä meni loikoillessa sekä kerrankin kuvanarvoista ruokaa tehdessä. Pääruokana meillä olikin parilalla tehdyt kunnon pihvit sekä paprika-sipulihöystöä. Illalla toki käytiin vielä kämpän aivan loistavassa saunassa. Nukkumaanmenoaikaan olin jo kömpinyt makuupussiin ja asettautunut mukavasti, kun puoliso tuli hihkumaan, että nyt siellä on joku pöllö. Pakkohan sitä sitten oli kiireenvilkkaa suoriutua ulos makuupussista ja pukea vaatetta päälle. Toden totta ulkona puputtikin ainakin yksi helmipöllö. Varovaisissa toiveissa toki oli kuulla vielä joku pöllö maaliskuun puolessa välissä, mutta en luottanut onneeni. Toinenkin saattoi olla äänessä toiselta suunnalta. Hyvän tovin kuuntelun jälkeen oli hymy korvissa, tämä oli ensimmäinen kuulohavainto pöllöstä, jonka vielä tajusin ja tunnistinkin. Vaikka lintujen havainnointia on tullut harrastettua vaihtevalla intensiteetillä jo reilu kymmenisen vuotta, niin silti itselle uusista tuttavuuksista tulee mielettömän hieno fiilis.



Kämpän nuotiopiiriä on selvästi käytetty talven aikana

Herkullista retkiruokaa



Yö meni jälleen mukavasti, aamusella herättiin ajoissa sekä puunattiin mökki luovutuskuntoon. Matkalla takaisin autolle pinottiin pulkat päällekäin ja painavat tavarat rinkoista pulkkaan. Jälleen oli tiedossa pitkiä ylämäkiä ennen autolle saapumista. Onneksi edelleen tien vieriä pääsi suhteellisen turvallisesti vaikka liukasta olikin. Sääkin helli edelleen kauniilla auringonpaisteella. Parkkipaikalla meidän auto olikin ihan yksinään. Kyllä sitä muutamassakin päivässä metsän keskellä saa itselleen sopivan rauhallisen olon.

Kulotettua metsää

Siellä se odottaa

Heipat repolaiselle seuraavaan kertaan

21. joulukuuta 2019

Minivaellus Isojärven kansallispuistossa

Jälleen palataan ajassa taaksepäin. Syyskuun alkupuolella kävin kavereideni kanssa minivaelluksella Isojärven kansallispuistossa. Harvinaisen reissusta teki se, että kaikki neljä enemmän retkeilevää ystävääni lähti mukaan. Kilometrejä ei tällä reissulla kyllä ahnehdittu ja sääkin oli jälleen kaikkea rankkasateen ja aurinkoisen väliltä, eikä aivan kommelluksittakaan selvitty reissusta. Koska lähdettiin keskellä viikkoa liikenteeseen ajateltiin saavamme olla aivan rauhassa ainakin ensimmäinen päivä ja yö sekä suurin osa seuraavastakin päivästä.

Aamu alkoi tuttuun tapaan sillä, että ajelin hakemaan kavereita kyytiin ennen kuin käänsimme nokan kohti Lahtea, josta jatkoimme vielä Isojärvelle päin. Pieni jännitysmomentti tuli taas siinä, kun neljää rinkkaa ja neljää reppua yritettiin sulloa farmarin takakonttiin niin, että jotain olisi nähnyt myös taustapeilistä. Onnistuttiin kuitenkin kohtuu hyvin.

Tästä lähdetään

Idyllisennäköinen kosteikko

Lopulta sovitulla parkkipaikalla oltiin noin puolisen tuntia aiottua myöhemmin. Lähtövalmistelut ottivat toki aikansa, mutta kahden aikoihin päästiin matkaan. Ensimmäiset pari kilometriä olivatkin aika tylsähköä ja leveää helppokulkuista metsätieuraa kostean metsän keskellä, joka vilahti ihan huomaamatta. Kalalahden kohdilla poikettiin reitiltä ja käytiin katsomassa laavua ja maisemia sekä pitämässä ensimmäinen tauko. Itse kävin etsimässä yhden geokätkön, kun muiden silmä vältti.


Kansallispuiston nimikkojärvi


Helpompi polunpätkä
Kalalahdesta polku sitten pieneni ja vaikeutui. Polun kulkiessa Isojärven rannan tuntumassa se oli kovin kivikkoinen ja juurakkoinen, joten koko ajan sai olla tarkkana mihin jalkansa laittoi. Tekninen osuus alkoi pian tuntua jaloissa. Kun polku erkani rannan tuntumasta se alkoi myös nousta, toinen tauko pidettiin aika pian tämän jälkeen notkelmassa ennen isompaa nousua sekä toki nousun jälkeen oli pakko pitää hieman hengähdys- ja tasaantumistaukoa. Nousun jälkeen olikin jonkinmoiset maisemat ympärille ja siitä alkoi päivän mukavimmat näkymät. Joskin aika pian alkoi myös sataa aika rankasti, enkä jaksanut kaivaa sadetakkia rinkasta, joten lopputuloksena olinkin läpimärkä.

Viimein perillä
Onneksi matkaa ei enää ollut paljoa jäljellä aiotulle yöpymispaikalle ja pian jo näkymät avartuivatkin hienosti kohti Vahterjärveä. Tässä vaiheessa sade oli jo aikalailla loppunut, mutta en uskaltanut kuitenkaan ottaa kameraa esille rinkasta. Harmillista koska värit olivat mitä upeimmat, mikä on tyypillistä sateen jälkeen. Vahterjärvelle päästyä sukelsimme koko poppoo suoraan laavuun, joka onneksi oli niin tilava, että sinne mahtui koko viisikko levittäytymään rinkkoineen päivineen. Ensimmäisenä toki oli märkien vaatteiden vaihto kuivempiin ja varpaiden kuivattelu. Saatiin juuri ja juuri nuotio syttymään ja yksi epäonninen sormi, joka vuosi aikalailla, paikattua jotenkin, kun taivas repesi toistamiseen. Ennusteissahan oli toki ollut kevyttä sadetta iltapäivälle.


Varpaiden tuuletusta

Onneksi oltiin laavussa

Vettä nimittäin tuli jonkun verran


Illalla saatiin vielä hetki aurinkoistakin
Ilta meni mukavasti ja jossain välissä ennen pimeän tuloa sateettomassa välissä käytiin pystyttelemässä majoitteet kuka minnekin. Näennäisesti hyviä paikkoja oli useita, mutta monet olivat kovin märkiä. Silti saatiin kaksi telttaa ja yksi riippumatto tarppeineen sopimaan ympäristöön sekä lisäksi yksi seurueestamme otti laavun majapaikakseen. Kymmenen aikoihin alkoi olla jo pimeää kun kömmittiin telttoihin, eikä kauaakaan kun sade alkoi ropista teltan kattoon. Yö meni aika kivasti, mitä nyt havahduin siinä vaiheessa kun sade loppui ja lämpötila teltassa alkoi viilentyä ja täytyi vetää makuupussin vetoketjua kiinnemmäs.

Aamu valkeni selkeänä ja pieni usva leijaili järven yllä. Kuten normaalia, taisin olla toinen aamuvirkuista ja sain pötkötellä hyvän aikaa makuupussissa ennen kuin kehtasin lähteä liikkeelle. Mukavahan siellä toki oli lämpimässä köllötellä, kuunnella heräileviä lintuja sekä vähän ehkä selailla nettiä kännykällä.

Pakollinen leirikuva


Kuulas aamu ja aamu-usvat
Aamutoimet sujuivat aika verkkaisesti ja polulle oltiin lähdössä viimein yhdentoista aikaan. Sää oli mainio ja yhden pienen sadekuuron yllättäessä, olimmekin sopivasti luolan kohdilla, jonne mahduimme hetkeksi odottelemaan sateen taukoamista ja mutustamaan kuka mitäkin naposteltavaa. Pian kuitenkin pääsimme jatkamaan ja löysimme päivän ensimmäiset esteet sekä viitteet majavista. Saimme taiteilla parin puunrungon päällä yhdestä kohdasta ylitse ja pian tulikin toinen tenkkapoo, kun pitkospuut menivätkin uppeluksiin juuri salmen kohdalla ja toiselle rannalle oli vielä parisen metriä.

Tuonne mahtui hyvin seisomaan


Uhkaavat pilvet horisontissa


Onneksi pienen epäröinnin jälkeen mentiin kuitenkin ylitse yksi kerrallaan toiset kengät jalassa ja toiset ilman kenkiä. Itse käärin lahkeet polvien korkeudelle ja hiihtelin kengät jalassa hieman epävarmasti (onneksi oli tukevia käsiä) pitkospuita pitkin toiselle puolen. Vähän siinä taisi kenkien varret olla riittämättömät ja hörppäsivät vähän vettä, mutta ei häiritsevästi. Ylityksen jälkeen otimme suunnan Kuorejärvelle, jossa kävimme pystyttämässä teltat iltaa varten, jättämässä rinkat lepäämään ja vaihdoimme päiväreput selkään. Odottelimme myös sopivasti kohdalle sattuneen sateen loppumista. Lopulta lähdimme jatkamaan pienen matkaa tulosuuntaamme ja siitä vielä Heretyn kämppäkahvilaa kohden.

Ei punkkeja


Heretyssä tyhjennettiin leivonnaisvalikoimaa reilulla kädellä ja viihdyttiin tuvan lämmössä hyvän aikaa turisemassa niitä näitä. Viimein oli aika lähteä jatkamaan kierrosta, ennen lähtöä kuitenkin täytettiin vesipullot vielä pihalla olevasta kaivosta. Käytiin viettämässä aikaa ja ottamassa muutamat poseerauskuvat Kurkijärvelle ulottuvalla kallioisella niemenkärjellä sekä ihastelemassa 'sitä kiveä', joka olikin aika vaikuttava näky. Loppumatka kiveltä takaisin Kuorejärvelle ja leiriin tuntuikin loputtoman pitkältä. Jalkapohjat alkoivat olla aika kipeinä päivän tallusteluista eikä epätasainen kivikkoinen maasto ainakaan auttanut asiaan. Päkiät olivat jälleen aivan tulessa leiriin päästessä, olisi varmaan syytä siis tehdä jotain asialle. Valokuvaajatyypit olivat edelleen tai jälleen paikalla ja pitivät laavua sekä sen tulipaikkaa itsepäisesti omassa käytössään. Hipsimme siis toiselle tulipaikalle tekemään ruokaa ja viettämään iltaa. Ilta olikin tunnelmallinen ja kuikat saapuivat iloksemme ennen pimeäntuloa sekä sukeltelivat näköpiirissä hyvän aikaa.

Kallioniemi toiseen suuntaan

'Se kivi'

Upeat värit


Viimeiset valonrippeet

Nukkumaan mentiin jälleen hyvissä ajoin. Tällä kertaa nukutti hyvin, mitä nyt aika ajoin piti havahtua mönkimään makuualustaa ylöspäin, teltta kun oli pystytetty pieneen ylämäkeen. Toinen yö oli myös selvästi viileämpi kuin ensimmäinen ja untuvatakki tuli jälleen tarpeeseen lisäpeittona. Toisena aamuna heräsinkin siihen, kun laavussa yöpyneet valokuvaajat heräsivät aamun pimeydessä (kello 5) keittelemään aamupalaa ja tömistelivät teltan ohi hakemaan vettä järvestä. Kuuden aikaan vääntäydyin itse ylös ja hipsin kuvailemaan hienoja aamusumuja järvellä. Valitettavasti aamukoomailin pelkän puhelimen kanssa, joten kuvat eivät ihan tavoita aamun tunnelmaa.


Lupaava aamu ja upea peilityyni järvi


Kyllä tätä maisemaa katsellen kelpasi aamupalaa nauttia
Aamupalallekin päädyttiin toisena aamuna hieman aiemmin. Kuikat viihdyttivät meitä jälleen aamupalan yhteydessä. Aika vauhdikkaasti suoriuduimme päivän taipaleelle, josta kuvia ei ole kuin muutama hassu. Sateenuhka ajoi meitä nopeaan etenemiseen ja matkasta ei tainnut ihan niin paljon saada irti kuin olisi voinut. Käpösteltiin aika rauhassa pitkin polkuja takaisin kohti Kalalahden parkkipaikkaa välillä puolukoita ja viimeisiä hyviä mustikoita napsien. Lounastauko pidettiin Lortikan tulipaikalla, johon päädyttiin hienon solan läpi kävelemällä. Lortikan jälkeen alkoikin polveileva nousu ja lasku ennen viimeistä noin kilometrin (loppumatonta) nousua takaisin Kalalahden parkkipaikalle. Matkalla olisi ollut jännittävä luola, mutta tyydyttiin tällä kertaa vain ihastelemaan sitä polulta käsin. Lortikan ja Kalalahden välille olisi kyllä kaivannut jonkinmoista penkkiä. Kaatuneet puunrungot tai sopivat kivet tuntuivat olevan kadoksissa juuri, kun niitä olisi matkan varrelle kaivannut.

Viimeisen päivän ainoita kuvia
Autoille päästyä sullouduttiin kamojemme kanssa niihin ja lähdettiin kurvailemaan Tampereen kautta kohti Humppilan lomaparatiisia. Aika pian matkaan lähdön jälkeen alkoikin sataa kuin saavista kaatamalla, juuri parahiksi siis ehdittiin metsästä pois.