13. kesäkuuta 2018

Kevään pakollinen: linturetki rannikolle

Huhtikuun puolella ystäväni ehdotti ennen illanviettoa lintuilua. Minähän otan miltein aina tällaiset tarjoukset lähes riemusta pomppien vastaan, yksin kun tulee niin huonosti lähdettyä mihinkään. Lopulta meitä lähti matkaan kolme. Toivoin, että voitaisiin mennä rannikolle, kun edellisellä Porkkalan retkelläni olin ollut niin laiska, enkä jaksanutkaan kantaa kaukoputkea rantaan saakka, joten suurin osa vesillä kelluvista linnuista jäi arvoituksen asteelle.
Paikaksi valikoitui tuttuakin tutumpi ja Lohjalta helposti saavutettavissa oleva Kopparnäs. Matka-aika on noin puolisen tuntia aika idyllisen Siuntion maaseudun läpi Inkoon puolelle. Tutulla aivan Siuntiontien varressa olevalla lammella oli jo kovin tutuksi käynyt laulujoutsen pariskunta. Ajeltiin Berguddenille, koska siitä on helppo kulkea rantaan keskittymään olennaiseen, eli lintuihin. Hyvän aikaa tiirailtiin ympärille ja vaikka ensisilmäyksellä näytti siltä, että laineilla liplatteli vain pelkkiä haahkoja sekä alleja, alkoi muitakin lajeja pikkuhiljaa löytyä.



Kuikkia oli pieni parvi, yllättäen jälleen mustakurkku-uikkujakin oli jokunen sekä aina ilahduttavat meriharakat piristivät kivasti. Tiiramaisesti lentävä, mutta perustiiraksi aivan liian iso tyyppi todettiin rääkäisyn perusteella yksimielisesti räyskäksi. Lopulta muutaman siirtymän jälkeen listalla alkoi olla jo parisenkymmentä lintua.

Esteettömät näkymät


Takaisin tullessa kävimme vielä Siuntion kylpylän pihapiirissä sijaitsevalla Tjusträsketin tornilla. Siellä sijaitsee ehkä kaunein lintutorni, jonka koskaan olen nähnyt. Siitä saa aina mukavia kuvia ja niitähän on pakko aina ottaa pari tai kymmenen. Kävellessä paikoitusalueelta tornille, ehdittiin havaita varmaan kymmenkunta lajia, kun ruohikolla laidunsi niin räkätti kuin laulurastaita sekä kottaraisia. Läheisessä pusikossa mekkalaa pitivät puolestaan tiklit ja peippo. Torniin kiivetessä ensin vaikutti siltä, että järvi olisi ollut aivan tyhjä. Kuitenkin päivän saldolista täydentyi lopulta taveilla, isokoskeloilla, tukkasotkilla ja vielä uiveloillakin. Kaulushaikarakin puhalteli pulloonsa jossain ruovikon uumenissa.


Yksi 'kotitorneista'

En tiedä mitä 'isäs oli..' Nyt vasta huomasin

Mukavan ja kiireettömän, mutta tuulisen linturetken päätteeksi olikin hyvä siirtyä sisätiloihin viettämään iltaa.

3. kesäkuuta 2018

Kevättä Kurjenrahkan kansallispuistossa

Toukokuun ensimmäisenä perjantaina koitti vihdoin jälleen se odotettu hetki, kun pakkasin rinkkani autoon ja karautin muutamat ystävät kotoaan kyytiin. Matka Helsingistä Lohjalle meinasi stopata aivan alkuunsa, kun kehä kolmosen ulkopuolella saatiin jonotella jonkunkin aikaa. Siellä oli tapahtunut jokin onnettomuus, joka sulki moottoritien toisen kaistan aivan kokonaan.

Onnettomuuspaikalta eteenpäin saatiinkin sitten ajella aika rauhassa ja hyvää vauhtia. Matka-aika tosin venähti syystä tai toisesta aika pitkäksi ja perillä Vajosuon parkkipaikalla oltiin joskus kahdeksan aikaan. Käytiin ensin kiertämässä koko kolmen kilometrin Vajosuon kierros tiedustelumielessä. Märkää oli ja olisi kannattanut laittaa saappaat jalkaan heti alkuunsa. Vaikka yritti hyppelehtiä kuivahkolta mättäältä toiselle oli pian kengässä vettä. Ihastelin korpimetsää ja kuuntelin punarintojen, rastaiden ja muiden laulua.

Tästä se lähtee.



En tiedä mikä vika tässä sitten on ollut.

Uusien opasteiden vaihto käynnissä. Parkkipaikalla oli opastetaulun takana näitä uusia pinossa enemmänkin.

Tarkoituksena oli alunperin yöpyä Vajosuon laavun läheisyydessä. Laavun läheisyydessä vain ei tuntunut olevan kovin hyviä kuivahkoja telttapaikkoja liiaksi. Muutenkaan paikka ei sillä hetkellä aiheuttanut mitään kovin suurta ihastusta. Ehkä nyt kun puut ovat lehdessä ja kasvillisuus hieman runsaampaa, paikka voisi olla enemmän edukseen. Sinänsähän laavun on aika mukavalla paikalla suon laidalla ja muutoin siisti. Iltahämärä ei ehkä ollut paras ajankohta vierailla.

Jäitä ojassa.



Käveltiin vielä polkua eteenpäin, arvottiin hieman oikeaa suuntaa ja päädyttiin seuraamaan wc:lle osoittavaa kylttiä. Miltein samoin tein metsästä putkahtikin toinen nuotiopaikka ja keittokatos. Nuotiopaikan ympäristössä sitten olikin useampia oikein varteenotettavia telttapaikkoja ja huomattavasti kuivempaa. Päätettiin tulla sinne yöpymään. Onneksi olimme ottaneet ns yhden varateltan mukaan, niin että kaikilla oli telttapaikka yöpymistä varten.





Kun telttapaikat alustavasti oli katsottu lähdettiin jatkamaan takaisin autollepäin. Pian aloin kuuntelemaan tuttua 'orp orp kvik' -mantraa ja lähes samassa nähtiinkin ylilentävä lehtokurppa. Ensimmäinen tälle vuodelle. Jäätiin vielä odottelemaan, mitä kaksi muuta retkueemme jäsentä olivat jääneet kuuntelemaan. Pian selvisi, että jotain vihellystä oltiin ihmetelty. Kuuntelimme sitten nelistään vihellyksiä, joita ei ollut vain yksi vaan ainakin kaksi. Kuuntelimme vielä varmistukseksi pyyn lintuäänen. Aivan selvät pyyt. Hymyilytti.

Laavu oli aika suon laidassa.

Uudenkarhea keittokatoskin

Viimeinen kilometri autolle tuntui kestävän ikuisuuden. Päätettiin kerätä kamppeet ja kulkea metsäautotietä niin pitkälle kuin päästäisiin. Metsätietä pitkin pääsikin lähes tulipaikalle saakka. Ensimmäisenä sytyteltiin tulet nuotiopaikalle ja pikapikaa telttoja pystyttämään vielä kun oli sen verran valoisaa, että jotain näkikin. Nuotiolla paisteltiin iltapalaa ja tankattiin muutenkin vähän energiaa, että saisi unta.

Iltatunnelmia

Joskus puolen yön aikoihin päästiin viimein telttoihin. Yksi pieni vessaepisodi sattui, kun pari kaveria onnistui lukitsemaan itsensä huussiin sisälle. Oltiin juuri päästy telttakaverin kanssa makuupusseihin, kun puhelin soi ja hätääntyneet kaverit selitteli mitä oli tapahtunut. Ei siinä voinut kuin rauhoitella sekä kömpiä ulos ja auttamaan.

Loppu ruhtinaalliset nelisen tuntia menikin tutusti torkahdellessa ja välillä lintuja kuunnellessa. Taisin kyllä nukkuakin jokusen tunnin. Neljän aikoihin heräilin pikkuhiljaa lintujen ääniin, ainakin mustarastas ja punarinta lauloivat sekä lehtokurppa porhalsi muutamaan kertaan ohi. Telkän siipien viuhunankin taisin kuulla. Uudenkarhea joka kelin ilmatäytteinen makuualustakin tuli testattua ja todettua aikasta mukavaksi. Tavaroiden pakkaukseen menikin hieman kauemmin kuin oltiin ajateltu, mutta lopulta vähän viiden jälkeen könyttiin silti viimeisinä torniin. Aamun hektisin lintuhetki oli tainnut mennä jo ohi, mutta ehdittiin vielä ihastelemaan soivia teeriä suolla.

Näin hämärää oli vielä tornille saapuessa.





Viime vuodesta poiketen tällä kertaa tornien taistossa aamun jälkeen linnut eivät tyystin loppuneet. Ensimmäisten tuntien jälkeen loppupäivä meni aika rattoisasti muutaman linnun tuntivauhdilla. Päivän kohokohtia teeren soitimen lisäksi olivat varmasti kohtuu läheiseen kuusen latvaan kukkumaan lennähtänyt käki, sääksen ylilento ja myöhemmin samaisen ruokailu puussa sekä kapustarinnat, jotka lensivät todella mielenkiintoisesti. Minulta meni kokonaan ohi keltavästäräkki sekä pikkulepinkäinen. Kummallakin kerralla olin hieman jaloittelemassa tornin ulottumattomissa. Petolintutuuri oli harvinaisen heikkoa ja kovaa ja korkealla ohilentäneistä hanhistakaan ei ehditty saada kunnon lajimääritystä.



Tällä kertaa olin myös tajunnut miettiä ruokahuollon hieman paremmin, joten energiansaanti ei jäänyt sattuman varaan vaan oli tasaista pitkin päivää. Lopputuloksena oli 41 lajia listalla, joka paikan sijaintiin verraten on ihan mukavasti. Mukava päivä oli, eikä tälläkään kertaa satanut. Tarpeeksi oli vaatetta ja evästä ja telttayökin meni kivasti vaikka vähän lyhyeksi jäi. Takaisin autolle talsiessa sitten kuultiin melkein hetimmiten listoilta jäänyt punarinta ja vähän myöhemmin vielä itselleni kevään ensimmäinen tiltalttikin. Illalla nukkumaanmennessä päässä kukkuivat käet ja kuovit.


Ihanaa mäntykangasta!
Vajosuolle täytynee tulla toiseenkin kertaan sen verran mukava ensikosketus jäi (ja taisi jäädä ainakin yksi geokätkökin hakematta). Linnut ehkä jäävät sillä seuraavalla kerralla hieman vähemmälle. Ensi vuonna täytynee myös jälleen osallistua tornien taistoon, en tiedä missä vain sillä kertaa. Täytynee yrittää joku niin sanotusti vähän parempi paikka keksiä, jos vaikka johonkin veden äärelle jälleen. Tiedä vaikka meri houkuttaisi ensi vuonna. Kiitoksia seuralle, oli jälleen hyvä reissu!

24. toukokuuta 2018

Piipahduksia sinne sun tänne Pohjois-Karjala

Ajattelin koota tähän vähän lyhyempiä pysähdyksiä Pohjois-Karjalan kevään 'talvilomalta' 6.5-11.5. Käytiin useammassa luontokohteessa pikaisina pysähdyksinä ja vaikka oltiin koko reissussa vain viisi päivää ehdittiin tekemään aika paljon ja vielä mökkeilemäänkin jonkun verran. Varoituksena: tämä saattaa olla aika pitkä. Kertoilen muutamilla lauseilla vähän tunnelmia ja paikoista. Lisäksi paikoista sen verran kuvia kuin muistin ottaa. Tuolla reissulla tulikin otettua rapeat 570 kuvaa ja otettuna huomioon, että en todellakaan ollut koko ajan kuvaamassa ja yksi kokonainen päivä meni oikeastaan ajeluun, niin sehän on aika monta.




Ensimmäisenä päivänä kävimme totuttuun tapaan voimalaitoksen ja riippusillan luona iltalenkillä. Tuolla tulee pyrähdettyä oikeastaan aina kun olemme Lieksassa ja usein tosiaan ihan kävellen. Matkaa majapaikasta riippusillalle kertyy noin kilometrin verran riippuen mitä kautta kulkee. Tällä kertaa kävimme ihastelemassa veden juoksutusta runsaiden sulamisvesien ansiosta. Reissun ensimmäiset kunnon lumetkin tulivat vastaan, kun riippusillalta Kissakarille vievä kävelytie oli vielä hiihtoladun jäljiltä luminen ja jäinen. Aivan majapaikan pihassa hoksasimme vielä ensimmäisen vitivalkoisen metsäjäniksenkin. Se päästi aika lähelle kun malttoi hissukseen lähestyä, hymyilytti.

Pankajärvi

Tässä kuvassa on teerikukko, joutsenia ja töyhtöhyyppä :D

Kävimme vielä illan ratoksi ajelemassa Nurmijärven (ei se Etelä-Suomessa oleva) suunnilla ja hakemassa tyhjältä venerannalta yhden kätkön. Lunta löytyi vähän lisää ja nähtiin ensimmäisiä pääskyjä sielläpäin. Takaisin päin tullessa pysähdyttiin katselemaan joutsenia, jotka olivat suurehkon pellon toisella puolella. Pellolla tepasteli myös yksinäinen teerikukko. Läheisestä pusikosta yhytimme vielä lisäksi pensastaskun, olipa mukava nähdä sitäkin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Timitraniemi



Seuraavana päivänä tarkoituksenamme oli lähteä vasta iltapäivän puolella Pielisen toiselle puolen. Puolenpäivän jälkeen suuntasimmekin Pappilanluhdan lintutornille. Alkumatkasta puupolulla näimme jo pajusirkun, kivitaskun ja muita pikkulintuja. Kosteikko näytti melko tyhjältä, mutta hyvän tovin silti vietimme nauttien aurinkoisesta päivästä. Malttaminen kannatti, koska näimme sekä sääksen että suopöllön. Suopöllö onkin ainut, jonka olen onnistunut pöllöistä näkemään jo aiemmin. Pikkulokkejakin oli mukavasti.

Loppupäivä menikin Kolille ajellessa maisemareittiä ja täysin peilityyni Pielinen oli mieletön. Kuski ei suostunut pysähtymään, joten todistusaineistoa ei ole. Illalla käytiin Kolin huipuilla, josta kirjoittelin jo aiemmin ja kotiuduttiin mökkiin.


Tiistaina sitten olin varannut aika rauhallista retkeilyä meidän ohjelmaan. Ajeltiin Räsävaaran laavulle parkkiin, joka puolitoista vuotta sitten pakkasen vuoksi oli jäänyt käymättä. Matkalla nähtiin pyy, joka ei ihan itsellä ensimäärittämällä mennyt putkeen. Katsoin ensin, että joku rastas se taisi olla, ennen kuin hälytyskellot alkoi soida ja huomioida, että olihan tuo hieman kookas rastaaksi. Parkkiin kurvauksen jälkeen ensimmäisenä rymyttiin lumikasojen, kaatuneiden puiden ja katkenneiden latvojen lävitse tiemme näkötornille. Uskalsin kiivetä myös aivan ylös asti, vaikka jossain vaiheessa meinasi hieman jännittää.



On sillä kokoa

Latvattomia kuusia

Räsävaaran näkötornista olikin aika huikeat maisemat joka suuntaan. Ei ollut puita tiellä ja ankara talvi näkyi puiden latvojen puuttumisena. Ei ollut montaa kuusta, jolla olisi ollut latva tallessa. Tultiin sitten sitä toista polkua alaspäin, joka ei sekään osoittautunut kovin helpoksi vaan polulta piti poiketa useampaan kertaan.






Laavulla sytyteltiin tulet lounasta varten ja istuttiin nauttimassa auringosta ja ruuasta, kun se valmistui. Lopuksi muistettiin myös etsiä kätkö laavun läheisyydestä ja eikös puolisko sen kaivellut esiin ennen kuin ehdin edes pääsemään liikkeelle.




Keskiviikkona käytiinkin seikkailemassa, mutta en paljasta sen tarkemmin enempää vaan kirjoittelen siitä ihan oman juttunsa. Lähes jokaisena iltana saatiin ihailla upeita auringonlaskuja ja kuikkien laulua järveltä. Kurnutusta kuului kanssa iltamyöhällä ja ajaessa sai olla varovainen, ettei olisi aiheuttanut sammakkojen joukkokuolemaa.



Viimeisen illan ateria rannalla, vielä jäitä.

Viimeisenä päivänä ajeltiin vielä Nurmeksen kautta Lieksaan ja sieltä sitten kotiinpäin. Tällä kertaa minä ajoin Ahvenisen kohdilla ja oli siltikin pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva, vaikkei yhtä hienoa ollutkaan kuin maanantaina Kolillepäin ajellessa.

Viimeisenä aamuna jäät olivat kadonneet aivan kokonaan

Muutamaan kertaan tätä on auringonlaskussa kuvattu