12. tammikuuta 2019

Joulupäivän koskiseikkailu

Vietimme jälleen vuorojoulua Pohjois-Karjalan Lieksan suunnilla. Tällä kertaa olimme varanneet mökin kolmeksi päiväksi, joten vaikka jouluaatto kuluisikin perinteisesti sukuloidessa olisi muutama päivä aikaa vielä harrastaa sään salliessa myös ulkoilua.
Jo sunnuntain menomatkalla etelästä itään saatiin kokea vaikka minkälaista säätä. Aurinko paistoi Helsingin jäädessä taa ja hyvää säätä jatkui pitkälle. Hieman välillä tuli luntakin. Juvan kohdilla saatiin ihmetellä kummallista haloilmiötä, kun vastaantulevien autojen ja katulamppujen valot nousivat suoraan taivasta kohden samalla, kun pienen pientä pakkaslunta leijaili ilmassa. Pakkanenkin oli kiristynyt -20 asteeseen. Joensuussa puolestaan sateli hiljakseen suuria hiutaleita ja pakkasta oli vain kymmenisen astetta.

Lopulta Lieksan susirajalle päästessä pakkasta oli -16 astetta ja kuu kumotti hienosti lumiseen maisemaan johon ei juuri keinovaloa näkynyt. Viimeisellä pysähdyksellä Ruunaantien varrella Putaansalmen kohdalla, hyppäsin autosta ulos pakkasesta välittämättä, koska kuvia oli pakko saada. Harmillisesti en vain tajunnut napata kunnon kameraa vaan otin vain muutaman(kymmentä) räpsyä puhelimella. Ihan hienoja tunnelmia silläkin toki sai.








Jouluaatto tosiaan kului pitkälti sisätiloissa. Sen verran pistettiin nokkiamme ulos, että kävimme kurkkaamassa auringon viimesäteitä sekä hakemassa lisää maitoa lähisalesta sekä sytyttämässä hautuumaalle kynttilät. Pakkasta oli rapsakkaasti.



Joulupäivänä lähdimmekin lounaalle ulos. Alunperin suunnitelmamme oli ajella Haapavitjan lähimpään parkkiin ja mennä kurkkaamaan sekä Haapavitjan koskea ja siltaa että jollekin läheiselle laavulle lounastamaan. Neitikosken parkkialueelta lähdettiin toiveikkaana ajelemaan eteenpäin, mutta pian selvisi, että lunta oli melkoisesti ja eihän Haapavitjalle asti edes aurattu. Jokunen auto kuitenkin oli ajellut parkkipaikalle asti, mutta itse sinne asti päästessä todettiin, että on itse parempi kääntää vaan auto ympäri ja ajaa takaisin Neitikoskelle. Luntakin tuprutti siihen malliin, että Neitikoskeltakin voisi olla aika jännät paikat päästä pois. Totesimme kuitenkin, että mitään suurta väentungosta ei varmaan lähimmällä nuotiopaikallakaan olisi, joten suuntasimme sinne ruuanlaittoon.




Ruokana meillä oli niinkin vaikeaa kuin pussipastaa joulukinkulla höystettynä. Pieniä ongelmia ilmeni, kun lämpimän kattilan (suoraan repusta) laski lumelle ja lunta jäi kattilan pohjaan kiinni. Kun lunta ei tarpeeksi hyvin putsannut pois, niin se tippui kaasukeittimen päälle sammuttaen noin puolet keittimestä. Yritä siinä sitten toiselta puolelta saada uudelleen syttymään vielä hieman kosteana. Onnistuttiin lopulta saamaan poltin palamaan tasaisesti ja eikun pastat tulille. Pelkäsin aluksi, että vaikka talvikaasua meillä olikin, se olisi tehnyt tenän jossain välissä kymmenen minuutin keittoaikaa, kun pakkasta kuitenkin oli se kahdeksisen astetta. Hyvin toimi ja pastat saatiin kypsiksi. En tiedä oliko toimivuuteen vaikutusta sillä, että kaivoin kaasupatruunalle kuopan lumeen enkä vain putsannut tyhjää kohtaa penkille.




Nautimme tihentyvästä lumisateesta, nuotion tuoksusta ja todella 'erähenkisestä' lounaastamme kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Tavaroiden pakkauksen jälkeen lähdimme vielä katsomaan miltä Neitikoski näytti näin talvella. Kohisi suuresti, mutta odotuksista huolimatta koskikaroja ei näkynyt. Ei haitannut, muutenkin oli kyllä hienoa. Mietettiin myös mahtaako Neitikoski jäätyä koko talven aikana.





Jonkin aikaa ihasteltiin muuten hiljaista luontoa kosken pauhatessa vieressä. Pian oli kuitenkin aika tepastella takaisin autolle yltyvässä lumisateessa. Ajomatka takaisin mökillekin meni ihan mukavasti eikä meinattu jäädä mihinkään kiinni, vaikka lunta hieman yli auton mukavuuskynnyksen olikin. Tämän myötä taitaa ollakin käytynä tuolla Ruunaan alueella kaikkina vuodenaikoina, kauan siihen menikin.

28. joulukuuta 2018

Ruskaretkellä bonus: Sisämajoitus ja kauniit Soljaset

Edellisestä osasta onkin kulunut vähän turhan pitkään, mutta pidemmittä puheitta vielä viimeinen osa syysvaelluksesta ennen sukellusta myöhempiin retkiin.

Viimeksi jäätiin vähän harmillisiin tunnelmiin, kun majoitus olikin hieman ankeampi kuin oltiin odotettu ja aivan liian suuri koleaan keliin. Kun oltiin todettu oma voimattomuutemme hellan suhteen ja takka kuitenkin lämpenemään lähdettiin toisen kaverin kanssa pumppailemaan kaivosta pesuvesiä, sytyttelemään saunaa (tai siis kiuasta) ja lämmittämään vesipataa. Toinen toveri jäi loihtimaan koko porukalle ruokaa.

Oman haasteensa saunan lämmitykseen toikin laskeutuva hämärä, kun piti huitoa otsalampun valossa. Edelliset yöpyjät olivat ilmeisesti olleet vain saunatuvassa, joka oli vielä kohtalaisen lämmin. Harmittelimme, kun emme kolmestaan sinne olisi mahtuneet. Se olisi ollut sillä hetkellä hieman viihtyisämpi ja puutaloudellisempi myös lämmittää.

Kun oltiin saatu sauna ja vedet lämpeämään, niin olikin aika siirtyä murkinoimaan. Että voikaan ruoka maistua hyvältä! Suuret kiitokset siis kokille vaivannäöstä ja todella herkullisesta nyhtiskäristyksestä vieläpä puolukoilla. Itse kun on korkeintaan kohtalainen ruuanlaittaja osaa kyllä arvostaa hyvää ruokaa.

Kirkas-Soljasen nuotiopaikan ympäristöä

Vedenalaisia
Ruokailun jälkeen oli jo ansaitun saunan aika. Saunassa olikin aika tunnelmallista kynttilän valossa. Pieni unohdus oli siinä mielessä pakatessa käynyt, ettei ollut saunomista ajatellut ollenkaan. Onneksi istuinalusta käy myös saunaan pyllynaluseksi. Olipa kiva päästä pesemään kolmen päivän hiet pois pinnasta ja pukea puhdasta vaatetta ylleen. Loppuilta menikin sitten lämpimämmän tuvan puolella vielä kaikenmoiste herkkua napostellen ja silloin tällöin muutaman puun takkaan lisäillen. Yläpedissä nukuttikin yllättävän hyvin, mitä nyt lähemmäs comfort nollan makuupussi jopa sulkematta oli vähän turhan lämmin sisälämpöihin. Sisälämpötilasta ei kyllä osaa muuta sanoa kuin oli se jotain kympin ja kahdenkymmenen välillä.


Saari-Soljasen baanaa
Aamulla syötiin aamupalaa, jonka jälkeen pakkailtiin kamat ja alettiin siivoamisoperaatio. Siivottiin nyt kuitenkin siistimmäksi kuin mitä oli tullessa, joskin jaksaessa olisi voinut paremminkin siivota. Itsellä tosin olotila ei ollut sieltä parhaimmasta päästä vaan nenä valui solkenaan. Aika perus poststressireaktio omalla kohdallani ja tiesin, että vaikka olo sinä päivänä olisi huono, niin kunnon yöunilla se menisi ohi ja seuraavana päivänä olisi vaikka työkunnossa. Uskalsin siis luvata, että voidaan vielä toteuttaa päivälle suunniteltu ohjelma eikä ajella vaan suorinta tietä kotiin.


Mukavan helppoa polkua

Siivoamisen ja pakkaamisen jälkeen siis sullouduttiin autoon ja ajeltiin Soljasille. Eipä sekään kyllä ihan putkeen mennyt kun ajoin lahjakkaasti risteyksen ohitse enkä alkanut epäilemään asiaa kun useamman kilometrin jälkeen. Lopulta löysimme itsemme yhdeltä Soljasten parkkipaikoista. Kello oli jo sen verran, että päätimme käydä kurkkaamassa nuotiopaikan sekä evästelemässä Kirkas-Soljasella.



Suota

Päivä oli ehkä hieman lämpimämpi kuin edelliset, mutta vilakka tuuli piti huolen siitä, ettei vaatetusta viitsinyt kauheasti vähentää. Itselläni tosin oli vuoroin kuuma vuoroin kylmä johtuen olotilasta. Lounaan jälkeen lähdettiin vielä kiertämään Saari-Soljasen luontopolku. Ensimmäisellä luonnontarkkailulavalla meni jo jonkin aikaa. Itse ongin retken toisen geokätkön esiin hyvästä piilostaan sekä tutkailin luontotauluja. Upea aurinkoinen keli oltiin viimeiselle päivälle saatu ja siitä osasi silti nauttia vaikka silmiä liika auringonvalo särkikin. Loppukierros meni verkkaisesti ja toisella luonnontarkkailulavalla pidettiin toinen tauko tällä lenkillä. Viimeiset silmäykset tällä retkellä tehtiin vielä Saari-Soljasen upeaan tulistelutupaan ennen kuin oltiin jälleen autolla. Oli ehdottomasti oikea ratkaisu jäädä vielä yhdeksi päiväksi päiväretkeilemään. Sää ja maisemat olivat mieltä ja silmiä hiveleviä.




Ja lisää suota

Saari-Soljasen tulistelutupa


Suuri kiitos retkiseuralle, että lähditte retkeilemään! Toivottavasti muillekin jäi yhtä hyvä fiilis reissusta kuin itselle. Lisäksi olisi ilman tätä reissua jäänyt muuten aika tyngäksi oma yöretkeilyrupeamani tältä vuodelta.

29. marraskuuta 2018

Ruskaretkellä Virkatien kierros: Kolmas päivä ja vähän vastoinkäymisiäkin

Kuten viime kertomuksessa jäin seesteiseen aamuhetkeen, aamu jatkui rauhalliseen tahtiin. Pistettiin tavarat kasaan ja siirryttiin laavulle aamupalan laittoon. Keiteltiin vettä aamuteetä ja puuroa varten sekä itse termariin päivän keitoksia varten ja tehtiin sotasuunnitelma päivän taakan keventämiseksi.



Aamu venähti taas jotenkin kummasti sinne yhdentoista kieppeille ennen kuin päästiin lähtemään matkaan. Ensimmäinen parisen kilometriä menikin aika vauhdilla ja omatkin jalkani tuntuivat huomattavasti paremmilta. Toiset pari kilometriä taas menivät aika paljon hitaammin, koska saavutimme aika pian optimaalisen suppilovahverometsän, jossa oli polun kumminkin puolin suppilovahveroita niin paljon, että jopa minä onnettomilla sienisilmilläni aloin nähdä niitä minne vain katsoinkin.

Tästä se lähtee, päivän teema matkakyltit

Ilahduttava kapea tasainen polku
Lopulta päädyimme kyltille joka sanoi Pitkäjärvi 1,0km, oma lounaspaikkamme oli hieman ennen tätä, joten päivän hyvä fiilis vain parani entisestään. Loppumatka lounaspaikan risteykseen olikin leveää suoraa baanaa, mitä paahdoimme aika vauhdilla. Honkaniemi osoittautui aika mukavaksi lounaspaikaksi, hieman viileästi tuuli kyllä nuotiopaikalle. Aurinkokin pilkahteli sen verran, että värjäsi vastarannan keltaiset lehtipuut huikaisevan kirkkaiksi. Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta, sille miltä näytti.

Vielä on matkaa

Yllättäen puhelimen räpsyt onnistuivat paremmin



Yllättäen maanantainakin oli liikkujia, joskin matkalla Liesijärveltä Honkaniemeen näimme vain yhden läskipyöräilijän ja pari koiran ulkoiluttajaa (toinen koira tosin oli irti). Kun olimme lopettelemassa lounasta paikalle saapui vanhempi pariskunta, jotka kuitenkin päättivät lähteä jatkamaan johonkin kauemmas.

Nostimme jälleen rinkat selkään ja lähdimme hipsimään kohti Pitkäjärven kämppä. Pitkäjärven kämpän ympäristö ei ollut kovin houkutteleva ja jopa hieman aavemainen. Ei sen kummemmin tutkailtu aluetta vaan kirmattiin parkkipaikalle, jossa ihmeteltiin hetken verran mihin rinkat tuupattaisiin. Oltiin siis päätetty vähän huijata ja keventää päivän matkaa hieman jättämällä rinkat parkkipaikalle ja tulemalla hakemaan niitä autolle päästyä.

Vilkaistiin vielä sääennustetta ennen kuin lähdettiin ja puettiin rinkoille kuitenkin sadesuojat päälle. Sadetakkia en uskonut tarvitsevani, koska aurinko oli alkanut paistaa oikein komeasti. Pikku tauolle kuitenkin varasin vielä fleecetakin ja vähän evästä sekä juomapullon mukaan. Heti alkuun oli pikkupätkä mukavaa suota, jonka jälkeen tallusteltiin jokunen tovi hiekkatietä ennen kuin tupsahdettiin sorastetulle polulle. Polkua olikin mukava kiitää eteenpäin ilman rinkkaa ja ihastella kaunista ilmaa.



Suo suo suo <3
 2,6 kilometriä taittuikin yllättävän sukkelaan ja pian oltiin Iso Kivijärven tulipaikalla. Pidettiin siinä kengätön tauko ja vielä viimeiset evästelyt. Olisi ollut muutenkin aika tunnelmallinen paikka vaikkapa tulistella. Jostain syystä minulla vaan ei ole paikasta yhtään kuvia. Tauon loppupuolella alkoi näyttää uhkaavasti siltä, että saataisiin vielä vettä päälle. Tulihan vettä kanssa oikein reippaasti, kun oltiin jo lähdetty tallustamaan viimeistä pätkää. Aika alkumatkasta taisi ensin kaveri nyrjäyttää nilkkaansa ja aika pian minä perään, kun jäin syystä tai toisesta tuijottelemaan kansallispuistomerkkiä. Ensin tuntui terävä vihlaisu ja sen jälkeen nilkkaa kyllä särki, mutta eteenpäin kyllä pääsi.

Ainut maisema Iso Kivijärveltä. Saattaa siellä jonkun sukatkin näkyä. :D



Viimeinen pari kilometriä menikin aika surkeissa tunnelmissa, kunhan tämä nyt päättyisi jalkaklenkkaisina ja märkinä. Taisi siinä aika upeanvihreää metsää olla ja joku kiva järvimaisemakin sekä vähän vaativampaa maastoa nilkkavammaisille. Runopolulle päästyä hieman valoa elämään toi se seikka, että matkaa olisi noin kilometri enää jäljellä. Lopulta rahjustettiin viimeinen mäkikin ylös takaisin autolle luontokeskuksen parkkipaikalle.

Enää ihan vähän
Autolla oli vuorossa hieman kuivien vaatteiden vaihtoa ja minulla myös kenkien vaihto, ennen kuin lähdimme noutamaan Pitkäjärvelle jättämiämme rinkkoja. Kapeahko hiekkatie ja kylkiä viistävät oksat saivat laittamaan autolta korvat luimuun. Siitäkös auto otti nokkiinsa ja alkoi valittaa jälleen bms häiriötä, mikä yleensä tulee silloin, kun kaksi autoa ohittaa eri puolilta. Ei mennyt häiriö sillä erää pois päältä vaikka korvat aukaisikin.

Harmaantuneessa puussa vain on sitä jotain


Illaksi ja yöksi oltiin vielä varattu sisämajoitus Kortesalon leirikeskukselta. Upeahan tuo rakennus oli ulkoa, mutta sisälle mennessä selvisi, että jotkut edelliset olivat joko jättäneet siivoamatta tai tehneet hyvin hyvin pintapuolisen sipaisun, tämän lisäksi sisällä taisi olla jopa kylmempi kuin ulkona. Takka syttyi onneksi vaivatta, mutta keittiön hellaa emme saaneet millään syttymään. Tai siis kaikki kunnia toiselle toverilleni, joka osoitti tietävänsä konstin, jos toisenkin hellan sytyttämiseen liittyen. Minulta sen puoleen olisi konstit loppuneet jo paljon ennen, meidän kotitakka kun syttyy lähes poikkeuksetta ensimmäisellä yrityksellä vaikkei sitä olisi käytetty pitkään aikaan. Saatiin vaan hella savuttamaan reilusti sisälle, joten tyydyttiin hyvin kylmään keittiöön, aika harmillista.