31. lokakuuta 2019

Nuku yö ulkona Teijossa

Tämän vuoden nuku yö ulkona päivä osuikin mukavasti elokuun viimeiselle. Lämpö oli hellinyt koko elokuun eikä viimeisenäkään päivänä tarvinnut juuri palella. Yölämpötilaksikin oli luvattu mukavasti reilua kymmentä tänne etelään. Tällä kertaa olin lähdössä ystävieni sijasta puolisoni kanssa. Päätimme tai ehkä ennemminkin minä päätin ajella johonkin kohtalaisen lähelle helpon yöpymisen paikkaan. Alunperin oli ajatus ehtiä päivälliselle kohteeseen, mutta kuinkas sitten kävikään.

Upea puukujanne Teijon kartanolta rantaanpäin
Lähtö venähti jälleen salakavalasti myöhempään kuin oli tarkoitus, kun pakkaaminen jäi aivan viimetinkaan. Kaupassakaan ei oltu käyty ja sekin täytyi vielä suorittaa ennen kuin todella pääsisimme matkaan. Heti lähtiessä huomasimme auton pohjapanssarin jälleen livahtaneen jäähdytystuulettimen siipien väliin, joten sekin täytyi käydä korjaamassa nosturilla ennen kehä kolmosen sisäpuolelta poistumista.

Endalin laavu tuli katsastettua lähinnä tältä kulmalta


Petollisen pehmoisennäköisiä sammalmättäitä
Eipä ne ongelmat vielä siihen jääneet, vaan vielä viimeisellä pysähdyksellä tarkastettiin tilannetta ja eiköhän pohjapanssari ollut jälleen väärässä paikassa. Ei auttanut kuin kysyä löytyisikö huoltoasemalta jotain sopivia työvälineitä, että koko pohjapanssarin saisi irroitettua. Onneksi tunkki on normaalivaruste vanhemmassa autossa muutenkin, joten se sentään löytyi suoraan, koska eturengaskin piti irroitella. Lopulta oli pohjapanssari pakattu autoon ja kädetkin käyty pesemässä ja päästiin vihdoin ja viimein jatkamaan matkaa kohti Teijoa.

Hämmentävästi ainoa kuva koko illalta
Kävimme Kalasunttia lähimmällä parkkipaikalla toteamassa autotilanteen sellaiseksi, että saarella varmasti riittäisi muitakin yöpyjiä, otimme siis suunnan kohti Miilunummen parkkipaikkaa. Miilunummella nostimme rinkat selkään ja lähdimme taivaltamaan hurjaa kilometrin matkaa kohti Endalin laavua ja nuotiopaikkaa. Olin hieman epävarma siitä millaisia telttapaikkoja paikalla olisi. Vähän huononpuoleisesti selvisi paikalla, tosin kello oli jo sen verran, ettei enää olisi ehtinyt jatkaa Teerisaaren maisemaparatiisiinkaan, joten teltta oli pystytettävä ainoalle jotenkuten sopivalle paikalle. Paikalla oli jo toinen pariskunta, seurue kolmen teltan voimin, pari riippumattoilijaa sekä laavuun oli tainnut majoittua pari henkilöä. Maisematkaan eivät päätä huimanneet. Vietimme siis loppuillan teltan lähistöllä hyvin myöhäistä päivällisen ja iltapalan yhdistelmää syöden. Pian olikin jo pimeää sekä aika kömpiä nukkumaan.

Sumuisaa aamua
Komea murikka aivan polun vierellä
Uni ei väsymyksestä huolimatta meinannut jälleen tulla. Yöllä taas huomasin, että olin täyttänyt patjani liian piukaksi ja käsivarsi puuttui kyljellään nukkuessa. Aamulla ulkoteltta oli ihan märkä sisäpuolelta ja ulkona leijaili sankahko sumu. Napsin sumusta muutamia kuvia ja ihastelin kasteen esiintuomia hämähäkinseittejä. Aamupalakin hoitui teltan läheisyydessä, laavullaolijat kun taisivat nukkua aika myöhään. Pisteltiin nopeasti kamat kasaan ja lähdettiin upean aurinkoiselle polulle tallaamaan lyhyt matka takaisin autolle. Matka tuntui paljon lyhyemmältä tällä kertaa ja polun ympäristöäkin ehti paljon paremmin havainnoimaan. Ainakin yksi hieno siirtolohkare oli tullessa jäänyt kokonaan vaille huomiota.

Tämä ei muuten ollut ihan pieni yksilö


Hämähäkinseittejä oli vaikka minkämoisia oli sellaisia epämääräisiä kyhäelmiä ja sitten näitä hienoja

Kotiinpäin ajellessa poikettiin vielä Teijon kirkolla ja kartanolla, ihastelemassa rakennuksia ja nappaamassa yksi geokätkölöytö päivälle. Tällä kertaa meni reissu vähän suorittamiseksi ja jäi vähän turhan lyhyeksi vastoinkäymisten johdosta, mutta tulipahan tehtyä. Lisäksi tuli katsastettua uusi kolkka Teijon kansallispuistostakin.


Todella tunnelmallinen kartanomiljöö, vaikka pikainen piipahdus olikin

21. lokakuuta 2019

Riisin rääpäsy kesällä

Hieman keskeytyneen kesälomareissun viimeisenä kokonaisena päivänä päästiin vihdoin lähes kunnon retkelle. Riisitunturi kutsui. Edellisen päivän hellelukemat olivat vaihtuneet koleaan pohjoistuuleen sekä noin kymmeneen lämpöasteeseen ja vaatetta saikin pakata huolella mukaan takkia unohtamatta.

Lähdettiin jo aamupäivällä liikkeelle, että mahtuisimme parkkipaikalle. Huoleni oli ollut turha, sillä parkkipaikalla ei vielä meidän saapuessa ollut kuin kymmenkunta muuta autoa. Aika paljonhan enemmän tuonne mahtuisi. Viilentynyt ilma oli selkeästi houkutellut useamman muunkin seurueen retkeilemään.




Meillä oli niin kiire lähteä polulle, ettemme edes ennättäneet tullessa etsiä portin geokätköä. Kaksi vuotta aiemmin syysretkelläni olin havainnut suosituksista huolimatta vastapäivän kiertosuunnan hyväksi en nähnyt syytä tälläkään kertaa kiertää Riisin rääpäsyä toiseen suuntaan. Viuhdottiin alkumatka aika vauhdilla, koska oli aika viileä. Nopeasti kuitenkin lämpeni, kun loiva ylämäki teki tehtävänsä. Itse olin jälleen unohtanut venytellä, joten pohkeet olivat aivan kovat ja tulessa. Yritä siinä sitten pysyä huomattavasti pidemmillä jaloilla varustetun retkiseuralaisen perässä.




Riisin autiotuvalle päästessä oli aika hiljaista. Käytiin kurkkaamassa sisällä hämärässä. Vieraskirjassa ei kyllä ollut tyhjiä kohtia, joten siihen ei saatu terveisiämme kirjailtua. Pari ihmistä pyöri autiotuvan nurkilla, toisella taisi olla telttakin nuotiopaikan lähellä. Tilaa teltoille oli normaaliakin vähemmän, kun uuden keittokatoksen rakennustarpeet veivät aimo lohkon tuvan pihapiiristä. Käytiin etsimässä tuvan geokätkö ja lähdettiin kiipeämään kohti Ikkunalampea ihastellen maisemia niiden avautuessa.



Mitä ylemmäs noustiin sitä enemmän tuuli. Ikkunalammella ihailtiin hetki maisemia ja otettiin useampi kuva, jonka jälkeen lähdettiin jatkamaan huippua kohden. Huipulla tuuli niin jäätävästi, että takki oli pakko kaivaa repusta samoin kuin hanskat ja pipokin. Pidimme lounastaukoa penkillä istuen ja maisemia ihastellen. Kahvinkeiton jätimme suosiolla johonkin muuhun ajankohtaan, sen verran viileä tuli murkinoidessa.

Tunturiin olisi tehnyt jälleen mieli karata pidemmäksikin aikaa





Näitä maisemia kelpaa tuijotella tovi jos toinenkin
Eväshetken jälkeen kävimme vähän ottamassa parempaa maisemapaikkaa Kitkajärvellepäin. Takaisin tullessa saimme jälleen käyttää lehmän hermoja, jotta sopivan rauhallinen hetki huipun geokätkön nappaamiseen löytyisi ihmisvirran keskellä. Lopulta kyllästyttiin odottelemaan ja valittiin hieman hiljaisempi hetki puuhiimme. Laskeutuminen takaisin lähtöportille menikin sitten aika vauhdilla, kun viileä oli päässyt hiipimään ylhäällä tuulessa värjötellessä.

Loppumatka olikin laskettelua takaisin parkkipaikalle
Oli hienoa nähdä Riisitunturin maisemat myös näin kesäasussaan ja oli kyllä mainio lopetus hieman lyhyeksi jääneelle kesälomareissulle. Täytyy suunnitella seuraava kesäloma siten, ettei tarvitse minkään kodin remonttiasian takia lähteä kesken loman takaisin kotiin, niin kuin nyt valitettavasti kävi.

5. lokakuuta 2019

Rukatunturi päivällä ja auringonlaskun aikaan

Muistoja kesän kuumimmilta päiviltä. Toisen kesäloman loppupuoliskon vietin yllättäen Rukan maisemissa. Kuumimmat päivät osuivat sinne, onneksi ja yllätykseksi vuokramökissä olikin ilmalämpöpumppu, jonka ansiosta saatiin jopa nukuttua kohtalaisesti.

Kuumana perjantaipäivänä käytiin vähän ihmettelemässä Rukan kylää ja maksettiin itsemme tuolihissikyydillä Rukan huipulle. Huipulta olisi päässyt takaisin, joko hissillä, kelkkarataa tai sitten kuten me kävellen. Olin hieman pettynyt, kun maisemahissillä ei päässytkään ylös kuin vasta ensi kesänä. Tuolihissillä aika tuulisessa säässä ylös nouseminen sai tajuamaan selvästi kuinka iso pudotus alas olikaan. Normaalisti korkeita paikkoja pelkäämätön puolisokin meni mainitsemaan, että häntäkin vähän pelottaa, ei muuten auttanut yhtään. En oikein ymmärrä miten tuollaisella hissillä on voinut joskus viitisentoista vuotta sitten mennä ihan innoissaan sukset jalassa. Ehkä pudotus ei vaikuttanut niin pitkältä eikä pelottavalta 'pehmeään' lumeen.




Ei oikein tiennyt miten päin näitä olisi kuulunut kuvata

Kaikista ihmisen jäljistä huolimatta Rukan huipulta avautuu oikein mukavat ja huikeat maisemat. Pitkälle Kitkajärvelle, Valtavaaralle sekä Venäjällepäin. Kun katsoo tarpeeksi kauas, ei näe lähempänä olevia kohteita. Katseltiin maisemia hyvä tovi eikä helteinen ilmakaan tuntunut niin kuumalta ylhäällä laella puhaltavan tuulen ansiosta. Käveltiin rappusia alas ja mielestäni ne eivät ihan niin huonossa kunnossa olleet olleet hieman vajaa pari vuotta sitten, kun viimeksi niitä olin laskeutunut. Kylällä käytiin vielä jäätelökioskin ja parin kätkön kautta autolle.

Illalla auringonlasku näytti niin lupaavalta, että päätettiin lähteä kerrankin romanttisesti auringonlaskua ihailemaan. Mitään pitkähihaista en tietenkään vieläkin lähes kolmenkympin tienoilla huitelevan lämpötilan takia tajunnut ottaa mukaan. Ajeltiin mökiltä vähän matkaa Juhannuskallion suuntaan ja maston läheiselle parkkipaikalle, josta kipaistiin korkeimmalle kohdalle juuri parahiksi seuraamaan upeaa auringonlaskunäytöstä. Sää oli juuri täydellinen, joskin yltyvä tuuli pisti vähän viluttamaan, kun aurinko ei enää paistanutkaan kuumasti.

Tällainen maisema oli vastassa kun paikalle kirmattiin



Upeat maisemat myös muihin suuntiin

Kuumaakin kuumemman päivän jälkeinen auringonlasku tarjoili parastaan


Valtavaara illan hämyssä


Mykistävät värit ja mikä rauha


Olisiko tässä ne kuuluisat vaarat sinertävät?


Kannatti lähteä
Seurattiin koko näytös lähes loppuun asti. Hieman ennen kunnon hämärää piti nousta jaloittelemaan ja käytiin vielä pieni kierros laella ihastelemassa sinertyviä vaaroja ympärillä joka suuntaan. Osa auringonlaskukuvista on puolisoni ottamia.