Melontaretkellä Kolovedellä

Saatiin hieman yllättäen sovitettua pari lomapäivää kesäkuun alkuun. Kauaa ei kestänyt päättää mihin silloin suunnattaisiin. Tietysti melomaan Kolovedelle ja meille täysin uuteen kansallispuistoon. Kanootti oli pian varattu muutamaksi päiväksi ja reittisuunnitelmakin muotoutui ihan kuin itsekseen. Sen verran hyvä oli ollut viime vuoden juhannuksen melontareissu Päijänteellä, että uskallettiin lähteä Kolovedellekin. Tällä kertaa tosin toivottiin hieman viilempää säätä kuin viime Juhannuksena ja sääjumalat olivatkin tainneet ottaa asian ihan tosissaan.

H-hetken lähestyessä sääennuste alkoi näyttää hieman huonolta ainoalle kokonaiselle pitkälle melontapäivälle, ei annettu sen häiritä vaan todettiin, että mennään sään ja fiiliksen mukaan. Keskiviikkona starttailtiin auto puolen päivän aikaan kohti Enonkoskea ja aikataulunmukaisesti kerrankin päästiin ilman kehän ruuhkia. Sopivien taukojen jälkeen oltiin kuuden aikoihin Kirkkorannassa lunastamassa melontavarusteita ja kanoottia itsepalvelupuolelta. Parkkipaikalla olikin yllättävän monta autoa ja vähän alkoi jännittää kuinka moni sattuisi samoille leiripaikoille. Kauaa ei kestänyt, kun tavarat oli lastattu autosta ulos, kanootti kannettu vesille ja kanootti täytetty.

Pian mennään!

Puoli seitsemän jälkeen oltiinkin jo irtaantumassa laiturilta ja lähdössä kohti ensimmäistä yöpaikkaa Vaajasaloa. Hieman piti melontarutiinia hakea, ennen kuin kanootti kulki sujuvasti. Tällä kertaa sentään ohjaus oli aikalailla hallussa alusta lähtien. Tehtiin vahingossa pieni poikkeama, kun näytti siltä että vesistö jatkuisi toiseen suuntaan. Onneksi ensimmäiselle illalle oli varattu maltillinen viitisen kilometriä siirtymämatkaa, kyllä siinäkin oli jo ihan tarpeeksi. Vaajasalossa laiturille kiinnittyminen onnistui kivasti, mutta kanootin saaminen maihin olikin sitten eri homma jyrkän ja kivikkoisen rinteen ansiosta.

 

Vaajasalon kärjessäkin olisi ollut huikea telttapaikka.

Ilta oli tyyni

Käytiin tutkailemassa majoitusvaihtoehdot ja päädyttiin kallion laella sijaitsevaan teltta-alustaan. Maisemat olivat hienot tyynessä kesäillassa ja hyttysiä oli vain nimeksi. Hieman sai pohtia miten teltan saisi järkevimmin lavetille. Tai teltan pystytys ei niinkään ollut ongelma, vaan oviaukkojen kiilaus johonkin väliin sekä tuuletuksen järjestäminen telttakankaiden väliin. Onneksi vaarnapussista löytyy edelleen, seitsemän vuoden jälkeen, irtonaiset myrskynarut, ensimmäistä kertaa niille tuli todellista käyttöä.

 

Pilvet heijastui järven pinnasta

Tyyntä ja rauhallista, vain käkien kukunta ja kuikan huuto silloin tällöin

Oltiin jo ajateltu, että saatiin olla aivan kahdestaan saarella yötä, mutta iltapalaa kallioilla nautiskellessa nähtiin kaksi kajakkia lipumassa kohti leiripaikkaa. Onneksi tyypit eivät olleet sieltä meluisammasta päästä. Kaikkien iltatoimien jälkeen oltiin nukkumassa vasta yhdentoista aikaan. Itsellä oli vaikeuksia saada unta, käen kukkuessa taukoamatta sekä kuikkien huudellessa. Nuotiopaikalta kuului myös vaimeaa puhetta.

Yö oli yllättävän lämmin ja makuupussivalinta osui tällä kertaa aivan nappiin. Kuten normaalia pyöriskelin yön aikana ja aina kun toinen käsivarsi puutui oli vaihdettava kylkeä. Aamulla heräilinkin jo kuuden aikoihin eikä kyllä enää sen jälkeen uni tullut. Syötiin aamupalaa ja purettiin leiri. Kanootin kantaminen takaisin vesille olikin hieman helpompaa aamusta kuin mitä se edellisenä iltana oli ollut.

Suunnattiin ensimmäisenä kansallispuiston ulkopuolelle pienelle saarelle etsimään siellä sijaitsevaa geokätköä. Kätkö löytyi kivasti ja selvästi saarella oli yövytty useamman kerran. Takaisin päin suunnatessa alkoi näyttää hieman pahalta sateen suhteen ja tuuli nostatti hieman laineita. Saatiin myös ihastella kuikkia kohtalaisen läheltä, ennen kuin ne sukelsivat aaltoihin ja kauemmas meistä.

 

Sadetta paossa

Koska puolille päivin oli luvattu reilua sadetta oltiin päätetty pitää pidemmän kaavan lounastauko lähimmällä katetulla taukopaikalla. Niinpä siis suunnattiin kanootin keula hieman takaisinpäin ja kohti Lohilahtea. Lohilahden puolikota osoittautui oikein mukavaksi paikaksi ja sen penkeille olisi vaivatta mahtunut jopa yöpymään ongelmitta. Ehdittiin vielä ennen sateen alkua käydä tekemässä polttopuita, joten selvittiin kastumatta. Paistettiin tulilla ensin makkarat, jonka jälkeen oli lettujen ja kahvin vuoro. Muutama tunti kului oikein rattoisasti tulee tuijotellen, syöden, lämmöstä nauttien ja sateen ropinaa kuunnellen.

Kahden aikoihin sade alkoi näyttää laantumisen merkkejä ja oli aika pakata jälleen kanootti lähtökuntoon ja lähteä etenemään päivän etapille. Matka osoittautukin aika pitkäksi, välillä oli tuulen synnyttämää aallokkoa välillä aivan tyyntä. Lopulta parin tunnin rauhallisen melonnan jälkeen rantauduttiin Syväniemeen pitämään pieni huolto- ja jaloittelutauko. Vähän välipalaa naamariin ja matka jatkui vielä viimeiselle etapille kohti Lapinniemeä. Aallokko ja sivutuuli olikin sellaista, että saatiin meloa kummatkin samalta puolelta, jotta kanootti olisi kulkenut suurinpiirtein siihen suuntaan mihin haluttiin edetä.

 

Tänne oli hieman helpompi myös rantautua

Toinen kahdesta telttapaikasta

Lapinniemessä saatiin viettää ilta kaikessa rauhassa. Mitä nyt hieman ruokailun jälkeen tuli aika viileä ja oli kömmittävä makuupussiin lämmittelemään. Taidettiin siinä jopa torkahtaa, mikä on kyllä harvinaista herkkua. Iltapalaa käytiin valmistamassa entisessä puuvajassa, johon oli kivasti lisätty penkit/laverit. Aika tuulinen oli kyllä tuo puuvajakin ja iltapalan jälkeen olikin jälleen kiirus makuupussin suojiin. Toisesta yöstä oli luvattu hieman viileämpää, joten merinokerrasto tuli tarpeeseen sekä untuvatakki lisäpeitoksi.

 

Sadetta näkyvissä

Lapinniemen sympaattinen leiripaikka

 

Lapinniemi oli äänimaailmaltaan hieman rauhallisempi ja uni tuli toisena yönä paremmin kuin ensimmäisenä, liekö sitten tottumiskysymyskin. Aamulla oli jopa hieman lämmin ja makuupussista olikin mukava heräillä raikkaaseen aamuun. Aamutoimissa kesti totutusti noin pari tuntia jonka jälkeen leiri oli pakattu, aamupala nautittu sekä kanootti jälleen laskettu vesille ja lastattu. Tuuli vaikutti olevan hieman navakampaa kolmannen päivän iloksi. Tarkoituksena oli alunperin käydä vielä matkalla katsomassa kalliomaalauksia, mutta aika ei vain jostain syystä riittänyt. Syynä saattoi olla yllättävän voimakas tuuli ja aallokko. Edellisen päivän hieman aiottua pidempi matkakin saattoi olla nopeutta rajoittava tekijä.

Aikamoista murkulaa oli lähes koko ajan meloessa näkyvissä

Lopulta kurvattiin Kirkkorannan laituriin puoli kahdentoista aikaan ja huoltotoimien jälkeen auton keula suunnattiin kotia kohden. Olisihan tuolla voinut vielä jonkun päivän vaikka viettääkin, mutta mukavaa oli jälleen vaikka ajoittain hieman jopa vilpakkaa. Kuvia tuli otettua aivan liian vähän, kun tuli vain ahmittua maisemia silmillä ja keskityttyä itse olemiseen.