28. elokuuta 2019

Maastopyörärallattelu Saariselän ja Urho Kekkosen kansallispuiston maisemissa

Välipäivän aikana oltiin käyty varaamassa maastopyörät kokeiluun. Perjantaiaamuna siis oltiin vuokraamon avaamisaikaan noutamassa pyöriä innokkaina testaamaan niitä pidemmän matkan verran. Oltiin suunniteltu reitti Saariselältä Laanilan kautta Kiilopäälle, siitä eteenpäin ajateltiin improvisoida ajan ja jaksamisen mukaan. Auto jätetiin vuokraamon pihaan, josta lähdettiin intoa puhkuen matkaan. Jo muutamansadan metrin jälkeen tuli selväksi, että kova satula saattaisi aiheuttaa jonkunmoista takapuolen jomotusta aika piankin ja viimeistään seuraavana päivänä.

Tätä maisemaa olisi voinut katsella loputtomiin

Vajaa 4 kilometriä ja muutamaa kätköä myöhemmin päästiin vihdoin hiekkatielle ja oikean maastotekemisen pariin. Pyörään sai kyllä nopeasti tuntumaa ja meneminen oli todella riemukasta. Jopa ylämäet tuntuivat kohtuu hyviltä, niin pitkälle kuin niitä jaksoi. Pitkä kapuaminen Laaniselälle vei kyllä luulot pois ja hengähtämään piti pysähtyä muutamankin kerran jopa taluttamisen ohessa. Onneksi välillä tuli alamäkeäkin, jonka jälkeen tuli kyllä valitettavasti uusi ylämäki. Alamäkeenkään ei oikein uskaltanut rallatella kovin kovaa, kun pelkäsi kaatuvansa hiekkapohjalla.

Leveää mukavaa hiekkabaanaa päästellä maastopyörillä

Melkein Laaniselän huipulla, Kaunispääkin näkyy jo
Aika pian olimmekin jo Rönkönlammen tulistelutuvalla. Rannan tulipaikka kuitenkin houkutteli meitä enemmän, joten jätimme pyörät odottelemaan ja siirryimme hyvin ansaitulle lounaalle tulipaikalle. Tulia emme tällä kertaa tehneet muuta kuin risukeittimeen. Sillä kiehauttelimme vedet kuppiruokiimme ja kahvit vielä ruuan päälle. Lopulta hyvänpituisen tauon jälkeen olikin aika siirtyä jälleen pyörien selkiin ja jatkaa matkaa kohti Kiilopäätä.


Ilma oli upea

Ruoka- tai kahvivedet kiehumassa

Rönkönlampi
Matka Rönkönlammelta kohti Kiilopäätä tuntui yllättävän pitkältä, vaikka reitillä oli muutama oikein mukava alamäki toinen poroaidan toiselle puolelle ja toinen Kiilo-ojalle. Kiilo-ojalta olikin aika nousuvoittoista Kiilopäällepäin. Onneksi matkalla oli jokunenkin geokätkö, niin pyörätkin saivat levähtää muutaman kerran. Lopulta pääsimme Kiilopäälle, jossa pidimmekin hyvin ansaitun limppari ja jätskitauon. Ihmisiä oli vähän turhan paljon alkupäivän muutaman satunnaisen vastaantulijan jälkeen. Pohdimme myös hyvän aikaa mitä kautta lähtisimme etenemään takaisin tai oikeastaan mistä vielä kiertäisimme. Rumakuru kummitteli mielessä vaikka se tekisikin jokusen kilometrin lisää matkaan.


Ensin jyrkkä alamäki ja sitten vielä jyrkkä ylämäki ja Kiilopää jo näkyykin.

Kiilo-ojassa oli uskomattoman kirkasta vettä ja kuulemma kylmää

Maastopyörät lepotauolla

Yhden matkanvarren geokätkön lisävarustusta. Hieno!
Sopivan tauon ja aurinkosprayn levittelyn jälkeen lähdimme jälleen kipuamaan ylöspäin, jälleen kerran kohti Ahopäitä. Poroaidan jälkeen lähdimmekin seuraamaan sitä. Hetken aikaa kapeaa polkua pystyi pyöräilemään, kiviä ja juuria oli vain harvakseltaan. Lopulta saavutimme sulamisvedetkin rinteeltä. Polku hävisi johonkin ja rinne oli pitkältä matkalta kostea ja osittain jopa yli nilkkoihin yltävän veden vallassa. Siinä sitten yritimme parhaamme mukaan taiteilla eteenpäin niin ettemme olisi kastelleet kenkiä aivan täysin. Kun kosteus loppui alkoikin nousu jyrketä. Katselimme jo kohtuullisen kaukana siintävää Kiilopäätä, mutta menosuunnassa häämöttävä huippukin oli yllättävän pitkällä.

Vielä pusikkoista maisemaa Kiilopäälle



Maisema avartuu
Pitkähkön talutuksen jälkeen olimme jo melkein huipulla. Ymmärsin hyvin mitä tarkoittaa, että tunturissa tuulee aina, mitä korkeammalle kipusimme sitä enemmän tuuli. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi täydeltä terältä, kipuaminen nosti lämmön pintaan, mutta ylhäällä pysähtyessä olisi oikeastaan pitänyt laittaa takki päälle. Pidimme hieman pidemmän tauon yhdellä Ahopäiden huipuista ja ihailimme maisemia, jotka avautuivat joka puolelle. Kyllä sitä tunsikin itsensä pieneksi, eikä ajalla ja päivällä ollut mitään merkitystä. Kaikkialla oli vain maisemaa ja oli helppo hengittää, ainakin sitten kun puuskutus oli lopulta tasaantunut.

Vihdoin lähdimme jatkamaan Ahopäiden reittiä kohti Rumakurun tupia. Maasto olikin paikoin haastavaa ja monilta osin taitojen puuttuessa meni talutteluksi. Viimeinen alamäki Rumakurun vanhalle tuvalle olikin aika jyrkkää ja kapeaa polkua suurella määrällä isoja kiviä. Jonkun aikaa sitäkin laskettelin alas hiljakseen, kunnes meni sisu kaulaan ja päätin taluttaa loppumatkan ennen kuin löytäisin itseni jostain pöpeliköstä. Tässä vaiheessa alkoi jo tosissaan painamaan luultavasti liian vähäinen energia lähinnä ja osittain tottumattomien lihasten täysi uupumus. Käytiin vähän tutkailemassa Rumakurun vanhaa päivätupaa ja yritettiin tuloksetta etsiä kätköäkin. Lopulta suunnistettiin uudemman päivätuvan luokse ja päivällispuuhiin. Onneksi alkukesästä ei vielä ollut metsäpalovaroitusta, joten saatiin nuotiotulilla käristellä makkaraakin puolison toiveesta.




Talvilomalla kun oltiin, niin nähtiin toki lunta, tosin aika kaukaa
Oikeastaan olisi tehnyt mieli jäädä vain sinne kun uupumus meinasi ottaa vallan. Samaan piikkiin menee myös se, ettei jaksettu sitten kuitenkaan käydä katsomassa itse Rumakurua, uudempi päivätupakin jäi katsastamatta. Lopulta vääntäydyttiin vielä viimeiselle taipaleelle kohti Saariselkää.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin sieliköitä! Niin pikkiriikkisiä

Nattasetkin siintää horisontissa

Joku nimetön pieni kuru Ahopäiden välillä

Siellä kartan keskivaiheilla. Paljon oli tultu, mutta paljon oli vielä jäljellä


Mukava hiekkatie olisi jatkunut myös Luulammen suuntaan

Kauniisti paahtunut Rumakurun vanha tupa

Siellä se Rumakurukin olisi ollut aivan lähellä
Onneksi loppumatka olikin jälleen leveää hiekkabaanaa, jota oli aika mukava körötellä. Ylä- ja alamäkiäkin toki oli vielä reilusti jäljellä. Huijattiin itsemme maaliin asti sillä, että käytiin vielä loppumatkalta hakemassa aika monta reitin varrella ollutta kätköä. Saariselällä oltiin vihdoin rättiväsyneinä, mutta onnellisina 30 maastokilometrin jälkeen vasta yhdeksän aikaan. Eli koko reissussa oli tuhraantunut aikaa enemmän kuin reilusti. Mikään kiirehän toki meillä ei ollut ollut, vaan oltiin nautittu kaikessa rauhassa maisemista ja luonnosta. Pyörien vuokra-aika tuli lisäksi oikein tehokkaasti käytettyä. Tästä reissusta jäi kauhea hinku saada oma maastopyörä, sen verran hyvä oli tuntuma vuokrapyörään.

19. elokuuta 2019

Pieranvaaran kierto sekä piipahdus UKK-puiston puolella

Heti ensimmäisenä päivänä Saariselällä päätimme lähteä pienelle retkelle. Lähtö venyi kuitenkin iltapäivän puolelle, kun pakkasimme reppuihin kaiken tarvittavan ja mietimme mitä oikein evästelisimme. Lisäksi summittainen reittisuunnitelmakin tuli tehtyä samalla, geokätköjen ehdoilla toki, mitenkä muutenkaan.

Leveältä hiekkatieltä poikettiin pian polulle
Niinpä sitten laitoimme kengät jalkaan ja heitimme reput selkään ja lähdimme tallustamaan suoraan mökin pihasta kohti polkuja. Alkumatkan seurailimme Ruijan polkua etsimme geokätköjä sekä luimme Ruijanpolun historiapläjäyksiä reitin varrelle sattuneista infotauluista. Aurinko paisteli ja pian nousuvoittoisella polulla reppu selässä tuli sen verran lämmin, että pitkähihainen paita piti ottaa pois vain reilusta kymmenestä lämpöasteesta huolimatta.

Pienempää tasaista Ruijanpolkua

Mukavaa maastoa

Kesäkuun alkupuolella lehdet olivat vielä näin pieniä

Mystisiä kiiluvasilmäisiä petoja! Kyltistä tuli ihan SinCity mieleen
Ensimmäinen tauko pidettiin pienen puron varrella noin 2,5 kilometrin jälkeen. Itikoista ei ollut tietoakaan, mutta pysähtyessä iho viileni nopeasti, joten paidan sai pistää takaisin päälle. Pidettiin kaakaon ja välipalan mittainen tauko samalla, kun otettiin kengät ja sukat pois hiertymien ehkäisemiseksi. Ensimmäiset ihmisetkin tulivat tuolla vastaan ensin pari maastopyöräilijää ja sitten kaksi kävelijääkin neljän huskyn kanssa. Taukoa vietettiin pienellä rinteellä pienen puron solistessa edessä olevassa notkelmassa.

Ensimmäisen taukopaikan maisemat. Puro solisi lakkaamatta.

Komea parivaljakko

Täällähän pääsisi vaikka autolla!

Tunturi siintäisi tuolla houkuttelevana, käännyttiin toiseen suuntaan.
Tauon jälkeen kiskottiin kengät takaisin jalkaan ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Mikään kiirehän ei ollut mihinkään. Polku alkoi jälleen nousta hiljakseen kohti Ahopäitä ja välillä piti pysähtyä hengähtämään sekä juomaan. Pian saavutettiinkin jo kansallispuiston rajakin, jolta ei jatkettu Ahopäille vaan Pieranvaaran viertä.

Kansallispuiston raja saavutettu!


Ensimmäinen maastoeste.

Toinen maastoeste olikin hieman hankalampi. Ehkä alempaa olisi päässyt paremmin.
Ensimmäinen ongelma meinasi tulla, kun piti ylittää kivikko, jossa vielä olikin jonkun verran vettä. Ensimmäinen osio meni hyvin, kun astinkiviä riitti hyvin, mutta kunnon sulamisuoman tullessa vastaan vesi olikin hieman syvempää ja kivet kauempana toisistaan. Haastetta lisäsi se, että osa kivistä upposi hieman pehmeällä hiekkapohjalla, kun niille astui. Tässä ylityksessä menikin hyvä tovi. Samalla saatiin seurailla kahden tyllin edesottamuksia niiden normaalissa habitaatissa.

Kuivalla varvikkokankaalla tunturipuroa välillä läheltä ja välillä hieman kauempaa seuraten saatiinkin tallustella hyvä tovi sekä useampi kätkö hakien. Nälkäkin alkoi jo vaivaamaan, mutta joitakin upeita maisemiakin vielä kätköt tarjoilivat. Aivan puron rantaan ei olisi muuten tullutkaan mentyä, hienosti Ahopäät näkyivät tulosuunnassa.


Eihän niitä tuntureita taustalla tietenkään kuviin saanut.


Näkymää kätköltä
Viimein saimme näköpiiriimme Piispanojan päivätuvan. Kävimme yrittämässä yhtä kätköä vielä ennen ruokaa, mutta kun ei helpolla antautunut niin jätimme odottamaan seuraavaa kertaa. Lopulta päätimme istua puron viereiselle tulipaikalle ja pitää rauhallisen lepo- ja ruokatauon.

Lämpötila just sopiva! (ja sormiselfie :D)


Piispanojan tulipaikka oli aivan puron vieressä
Ruokailun jälkeen lähdimme vielä viimeiselle etapille takaisin mökkiä kohti. Kätköjä mahtui vielä tällekin välille nelisen kappaletta ja mökillä matkamittari näytti hieman vajaata yhtätoista kilometriä, aikaa olikin mennyt oikein hyvin, mutta edelleenkään mikään kiire ei ollut ollut.

Hauskoja lampareita
Vielä viimeinen vastaantulija

1. elokuuta 2019

Matkalla jonnekin

Kesäkuun puolessavälin pidin viikon lomaa ja suuntasin välivuoden jälkeen jälleen Saariselälle. Syy tähän oli mikäpä muukaan kuin geokätköilyn megatapahtuma Midnight Sun Geocaching (II). Parempaa tekosyytä reissulle ei sitten tarvittukaan. Oltiin varattu mökki neljäksi yöksi eli muutama päivä olisi aikaa pyhittää jonkunmoiselle retkeilyllekin.

Hyttystenkarkotustulet

Uskollinen oranssi jälleen majoitteena
Alkuperäisen suunnitelman mukaan oltaisiin lähdetty jo sunnuntaina ajelemaan kohti Saariselkää parin yön pysähdyksien taktiikalla, mutta koska oltiin vielä viiden aikaan hyvin vaiheessa pakkaamisen kanssa päätettiin muuttaa suunnitelmaa sen verran, että ajettaisiin vaan yhden yön taktiikalla. Näin ollen Leivonmäen kansallispuiston katsastaminen jäi toiseen kertaan. Maanantaina sitten lähdettiin melkein hyvissä ajoin liikenteeseen kohti ensimmäistä päiväetappia. Lähes koko päivä menikin ajellessa ja jälleen kuten monesti suomessa pidempää matkaa ajellessa monenlaista säätä tuli jälleen koettua, aurinkoa, pilvistä, tihkua ja rankkaa vesisadetta. Hyrynsalmella tuli vastaan totutusti ensimmäiset porot aivan kirkon jälkeen.




Lopulta Hossaan päästessä aurinko paisteli kauniisti, sadepilvien silti roikkuessa uhkaavina taivaalla. Värit kuitenkin olivat mitä upeimpia! Oltiin lähdetty helpon yöpymispysähdyksen taktiikalla ja ajeltiin Jatkonjärven telttailupaikalle, johon teltan saikin mukavalle paikalle sekä lähes auton viereen. Autosta ulos astuessa olikin pieniä ystäviä oikein parveilemalla ympärillä ja pienen alkupaniikin sekä matkan jatkamispohdintojen jälkeen suihkaisin hyttysmyrkkyä ylleni ja päätimme jäädä. Pystytettiin teltta ja laitettiin pedit yöpymiskuntoon ennen kuin mentiin rantaan istuskelemaan pienen nuotion ääreen syömään vielä reilumpaa iltapalaa.


Synkät pilvet ja aurinkoa
Yö meni jälleen joten kuten ja varmuuden vuoksi mukaan ottamistani ohuemmista makuupusseista oli iloa yöllä, kun lämpötila laski hieman alle kesämakuupussiemma comfort-lukemien. Aamusella heräsimme ajoissa ja oikeastaan itse kuuntelin jälleen pidemmän aikaa eri lintuja. Aamurutiineista olimme selviytyneet sopivasti, niin että olimme luontokeskuksella muutamaa minuuttia ennen yhdeksää täyttämässä vesipulloja.

Aamukahvia tulossa