Suomen itäisin piste

 

Itäpisteen vierailulle saatiin oikein seesteinen heinäkuun päivä

 
Kesäloman itäsuomen osuuden kohokohta oli loman loppupuolella. Tehtiin päiväretki Lieksasta aivan itäisimpään Suomeen Ilomantsiin ja Suomen itäisimmälle pisteelle, jonne pääsee lähes autolla. Matkan varrella oli myös oikein houkutteleva ja ikuisuuslistallani kummitteleva Koitajoen retkeilyalue. Tämä olikin vihdoin se puolisolleni lupaama makkaranpaistoretki, muuten olisi saattanut tulla narinaa kaikesta retkeilystä eikä edes yhtään makkaraa. Lisäksi pitihän meidän päästä kokeilemaan reissun alussa ostettuja uutukaisia makkaratikkujakin.

Lieksasta lähdettiin muka hyvissä ajoin, mutta huonohkokuntoinen tie vaati hieman pidemmän ajon kuin oli alunperin ajateltu. Käytiinhän siinä toki parilla geokätkölläkin matkan varrella, koska kaikenmoisia karttoja ja koordinaattiruutuja tulee täytettyä kyseisen harrastuksen osalta. Onneksi sää oli mitä upein ja teillä ei ollut ruuhkaa. Lopulta päästiin Koitajoen Polvikosken parkkipaikalle. Parkkipaikalta olikin lyhyt hilpaisu lähimmälle nuotiopaikalle, joka vain odotti meitä tyhjänä ja oli lisäksi oikein hyvällä paikallakin. Mukavana lisänä säät olivat suosineet siinä määrin, ettei heinäkuun loppupuolella ollut metsäpalovaroitusta voimassa.

Hienot heijastukset Koitajoen pinnassa

Nuotio paloi iloisesti ja savuttamatta

 
Käristeltiin rauhassa makkarat ja keiteltiin kahvitkin sekä testailtiin varmuuden varalta hyttyskarkotinta. Muutaman käyttökerran kokemuksella, oli ihan rahan arvoinen vempain. Oli hiljaista, vain läheinen koski kohisi kauempana. Aika loppuvaiheilla nuotiopaikan ohittivat kolme nuorta miestä ja he kävivät ilmeisesti parkkipaikan ja sillan kohdilla pulahtamassa viileään jokeen. Hyvänpituisen ruokatauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme Suomen itäisimmälle pisteelle, jossa rajavyöhyke on lytistetty äärimmäisen kapeaksi. Hieman ennen parkkipaikkaa oli vielä upea kota ja tulistelupaikka. Kodalla olikin muita ihmisiä ja kävin vain nopeasti kirjailemassa nimeni vieraskirjaan. Geokätkön etsintää päätettiin yrittää takaisin tullessa uudelleen.

Eipä ollut hassummat maisemat kodaltakaan

Komea kota

 
Loppumatka ajeltiinkin rajavyöhyke kummallakin puolella parkkipaikalle asti. Kuumasta kesäpäivästä huolimatta hyttyset olivat aktiivisia keskellä kirkasta päivää ja paarmojakin oli joitakin yksilöitä, onneksi sen verran vähän kuitenkin, että uskalsi autosta ulos. Parkkipaikalta rajalle olikin enää aivan lyhyt, leveä, aidattu sorastettu polku. Edelliset rajapisteen ihmettelijät tulivat vastaan matkalla, joten saatiin rauhassa ihastella pysäyttävän upeaa ilmaa, maisemaa ja hiljaisuutta. Rauhassa saatiin lisäksi etsiä paikalla ollut geokätkö ja ottaa toiseen virtuaaliseen vielä todistekuvat. Tavattiin myös komea sarvijaakko, joskin oikean kameran eikä kännykän tarkennus suostunut moiseen tarkentamaan.

Lähes rasvatyyni Virmajärvi

Joku sarvijäärä, sarvijaakoiksi nämä omassa vajaassa lajituntemuksessa menevät

 
Paluumatkalla käytiin tutkailemassa uudelleen upeaa kotaa ja tulipaikkaa. Kätkökin löytyi aika pian kun rauhassa sai koluta. Päätettiin ajella Ilomantsiin kylille, koska siellä ei ollut tullut koskaan käytyä. Muutamat geokätköt ja muistomerkit hieman hidastivat tätäkin osuutta. Käytiin syömässä paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja sitten päätettiin vielä mennä ihmettelemään Hermannin viinitorni nimistä paikkaa. Kävikin ilmi, että vanhasta vesitornista saisi kahvia joten eikun vain hissillä ylös ihastelemaan oikein kivasti toteutettua sisutusta ja upeita maisemia. Tehtiin aloittelijavirhe eikä käyty itse viinipuodissa. Marraskuun lopulla pääsin Helsingissä ravintolassa maistelemaan Hermannin viinitilan marjaviinejä ja ensi kesänä viinipuoti on varma matkakohde.

Pienen pieni Hattuvaaran tsasouna

Hieman sotahistoriaakin matkan varrella

Hermannin viinitorni oli persoonallinen

Upeat maisemat Ilomantsinjärvelle

 
Lopulta ajeltiin iltasella osittain todella upeaa maisemareittiä takaisin Lieksaan.

Rauhaisa Repovesi tammikuun kirpakassa pakkasessa

Käytiin muutaman vuoden tauon jälkeen talvireissulla Repovedellä. Eipä jälleen marraskuun alussa tiedetty mihin nokkamme oltiin laittamassa, kun reissua varailtiin. Vielä tammikuun alussa parin viikon ennuste näytti Repovedelle sellaista mukavaa 10-15 asteen pakkasia reissun ajaksi. Mitä lähemmäs kuun puoliväliä tultiin sitä kylmemmältä ennusteet alkoivat näyttää.

Keskiviikkona pakenimme pääkaupunkiseudun lumikaaosta kohti Repovettä. Matkalla ehdimme vähän pohtia kuinka paljon lunta on tullut ja onko tietä Saarijärven parkkipaikalle aurattu. Huolet olivat turhia. Lunta oli tullut huomattavasti vähemmän kuin mitä etelämmässä ja sekä tie parkkipaikalle että tie lähes Olhavalle asti olivat aurattu muutaman päivän sisään. Parkkipaikalla eväät ja vesi edelliseltä reissulta hyväksi havaitulla taktiikalla pulkkaan ja rinkka selkään. Pakkasta oli reissun vähiten eli lähtiessä noin -12°C.

Valmiina lähtöön

 

Pääsimme lähtemään Saarijärven parkkipaikalta kohti Kuutinkämppää vasta kolmen aikaan. Reilun tunnin saimme taivaltaa ennen kuin olimme perillä. Ensitöikseen ennen täyttä pimeää saikin lähteä kairaamaan järvelle reikää saunavesien ottoon sekä hakemaan klapeja saunan sytytystä varten. Sauna olikin remontoitu sitten viime kerran. Ainakin lattia, kiuas ja jopa ikkuna olivat vaihtuneet uudempiin. Muutenkin sauna tuntui tilavammalta. Illan aikana pakkanen kiristyi ja makuupusseihin kömpiessä lähenneltiin ulkona jo kahtakymmentä pakkasastetta.

Hämärä alkoi jo hiipiä

Alkumatkasta jaksoi näpätä pari kuvaakin

 

Kämpän rannasta saunavesien haussa

Yön aikana lämpötila tuvassa laski kohtuu verkkaisesti ja joskus kuuden aikaan lämpötilan ollessa noin viisi astetta, tuli selväksi, että oli tullut tehtyä ehkä vähän huono valinta makuupussien kanssa. Kotona mielestäni paras pakkaustilavuus-lämpö-painosuhde oli ollut noin +5°C comfortilla olevissa untuvapusseissa, unohdin vaan ottaa huomioon pakkasten vaikutuksen tuvan lämpötilaan. Turha asiaa oli sen kummemmin surkutella, vaan piti kömpiä sytyttelemään kamiinaan tulet ja sitten sujahtaa takaisin lämpimän makuupussin syleilyyn odottelemaan tuvan lämpeämistä.

Hitaasta aamusta nauttiessa tuli tehtyä päivälle suunnitelma. Pakkanen tulisi pysymään koko päivän siinä -20°C nurkilla, joten kovin pitkälle ei taitaisi päiväretkelle uskaltaa. Lounaan jälkeen käytiin laiturilla kahvittelemassa, jonka jälkeen lähdettiinkin tervehtimään aurinkoa nousemalla Mustavuorelle. Näkötornille asti ei viitsitty, mutta sopivan korkealla kohdalla käytiin vähän ihastelemassa maisemia sekä kuvaamassa uskomattoman upeaa talvipäivää. Yksi ahkera käpytikkakin yhytettiin yhdestä polun varren kelosta nakuttamasta.

Ei hullumpi kahvittelumaisema

Ihania lumisia puita

 

Tulevaksi toiseksi illaksi ja yöksi oli luvattu kiristyvää pakkasta, joten tupaa pyrittiin yötä kohden lämmittämään hieman ylilämpimäksi. Nukkumaanmennessä ulkolämpötila oli laskenut jo miinus 26. asteeseen. Aika viileää. Kahden aikaan herätessä lämpötila oli tippunut radikaalisti tuvassa ja sai kiskoa varalla olleen toisen makuupussin päälle peitoksi. Neljän aikaan sisälämpötila olikin jo pakkasella ja oli jälleen sytytettävä kamiinaan tulet. Tuli siinä käytyä huussissakin rapsakassa -28 asteen lämpötilassa, melko raikasta etten sanoisi.

Saatiin nauttia uskomattoman upeista talvipäivistä

Aamu valkeni jälleen aurinkoisena, mutta kylmänä. Päivän agendassa oli polttopuiden pilkkomista, saunavesien täydennystä, makkaranpaistoa pihanuotiolla ja saunan lämmitystä sekä rentoa oleilua. Tammikuun puolivälin lyhyt päivä tuli hyvin käytetyksi pääosin sisätiloissa. Makkararetkelle olisi hieman leppeämmässä säässä voinut toki lähteä vaikka lähimmälle yleiselle tulipaikalle, mutta -20°C ja hidas nuotio eivät houkuttaneet. Ihan vielä niin karaistuneita emme olleet.

Vedenhaku käy kuntoilusta jyrkkää mäkeä

Toisen illan kiristyvä pakkanen

 

Onneksi viimeiseksi yöksi oli luvattu vain -20°C. Yö meni sekin hieman levottomasti ja aamulla herätys tuli aivan liian aikaisin, koska pakkaaminen ja kämpän siivous tuli suorittaa 10.30 mennessä. Viimeisenäkään aamuna pakkanen ei ollut lauhtunut vaan pysyi sitkeästi kylmänpuoleisena. Tuvalta lähtiessä saimme ihailla koko matkan upeita lumisia ja auringonkultaamia maisemia. Kameran akku päätti hyytyä totaalisesti puolen tunnin jälkeen, mutta jääkylmä puhelin toimi edelleen. Parkkipaikan lähetessä vielä hieman jännitti miten auto oli suhtautunut kolmen päivän pakkasessa seisomiseen. Onneksemme auto käynnistyi muutamien köhimisien jälkeen, mitä nyt takaluukku ilmoitti olevansa koko ajan auki, kun lähdettiin ajelemaan.

Ilma oli lähes yhtä upea kuin viisi vuotta sitten

Kotiin päästessä meillä olikin pienoinen yllätys, kun sisälämpötilat olivat siinä 15 asteen kieppeillä. Eipä sitä lähtiessä ollut tajunnut Helsingin lämpötiloja katsella, niin että olisi voinut laittaa lämmitysjärjestelmästä lisälämpöjä päälle. Loppujen lopuksi lämpötilat eivät edes tuntuneet kovin pahoilta edellisen kolmen päivän päälle, joten yöksi kaivettiin vaan ylimääräistä peittoa päälle kotonakin ja jätettiin lämmitysjärjestelmän ihmettely suosiolla seuraavalle päivälle.

Vuosi 2020 retkeilymuistoissa

Päättynyt retkeilyvuosi ei todellakaan mennyt niin kuin alunperin sitä ajattelin ja olin kaavaillut, tuskin kellään, sattuneesta syystä. Asettamani tavoitteet kyllä toteutuivat yllättävän hyvin rajoitteista huolimatta. Kahden retken kuukausivauhti ei vieläkään onnistunut ihan kokonaisuudessaan harmaa ja lumeton helmikuu jäi yhden retken varaan samoin samasta syystä lokakuu ja marraskuu. Hämmentävästi kesäkuussakin ehdin vain yhdelle yhden yön telttailulle. Taisinkin jossain vaiheessa syksyä todeta, ettei minulla ole mitään muistikuvia koko kesäkuusta, sen verran hektistä oli jälleen työrintamalla.

 

Maisema Hermannin viinitornista, Ilomantsi

 

Telttaöitä kertyi vain 10, pitkään kylmänä pysynyt kevät verotti intoa lähteä, joten ensimmäinen telttailu olikin vasta toukokuun lopulla Seitsemisissä eikä lokakuussakaan tullut yhtään telttayötä. Vuoden 2021 ulkonayöpymistavoitteeksi voisin asettaa kunnianhimoisen 15 yötä. Sen sijaan kaksi uutta retkikohdetta oli aliarvioitu tavoite. Kävin vuoden aikana tutustumassa Leivonmäen, Pallas-Yllästunturin sekä Pyhä-Luoston kansallispuistoihin. Edellisten lisäksi kävin piipahtamassa aivan pikkiriikkisen Koitajoen maisemissa sekä Uuraisten Konttivuoren luontopolulla, jotka molemmat tekivät vaikutuksen. Jälleen voisin yrittää päästä muutamalle uudelle retkikohteelle alkavan vuoden aikana.

Uusilla nurkilla Nuuksiossa

Maaliskuun hiljaisuutta

 

Lintuvuosi alkoi mukavasti, mutta sitten tulivat rajoitteet ja muutenkin pääkaupunkiseudun vilkkaat lintukohteet olivat varmasti aivan tupaten täynnä väkeä, joten sinne ei oikein uskaltaunut. Kahlaajalajisto jäi hyvin puutteelliseksi ja vuoden lajimäärä jäi vain 143 varmaan havaintoon. Tästä on jälleen hyvä petrata ja pitää edelleen tavoitelajimäärä 150-160 lintulajin haarukassa. Toivottavasti pääsisimme jo alkavana vuonna jälleen tornien taistoon ja useammalle linturetkelle suuremmalla porukalla. Tuttu 100 lajia -haaste jatkuu jo totutusti. Itse voisin yrittää saada 100 lajia täyteen jo toukokuun alkupäivinä. Lisäksi voisin yrittää linturetkeillä vuoden jokaisena kuukautena, nyt kun tuntuu, että into hiipuu kesän myötä vaikka syksykin olisi oikein kelvollista lintujentarkkailuaikaa.

Viikki toukokuun alkupuolella

Onnettomat lintukuvat: liejukana, Suomenoja toukokuu

Pidempi vaellus jäi tekemättä hyvistä aikeista huolimatta. Sen sijaan tein pari kahden yön minivaellusta ensimmäisen Ruunaalle ja toisen Lauhanvuoren maisemissa. Alkaneena vuonna voisin tehdä muutaman parin yön retken ja toivottavasti jo vihdoin useamman yön vaelluksen yhden yön piipahduksien ohella. Suunnitelmat tosin ovat vielä hieman vaiheessa ja karttoja pitäisi tuijottaa tiukasti vielä useampana iltana. Onneksi tässä on vielä reilusti aikaa.

Onkilampi, Ruunaa

Huhtakorven kivijata, Lauhanvuoren kansallispuisto

Kauhaneva

Menneen vuoden kohokohtia olivat ehdottomasti syysvaellukset Ruunaalle ja Lauhanvuorelle sekä piipahdus Kauhaneva-Pohjankankaalla. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston vierailukin oli huikea samoin hyvin sateinen koukkaus Norjan puolelle sekä pysäyttävä retki Suomen itäisimmälle pisteelle (josta pitäisi vielä kirjoitella). Kaiken kaikkiaan olosuhteista huolimatta retkivuosi oli oikein onnistunut.

Pienmaisemaa kalliolammikossa

Porkkala

Toivonkin tästä alkaneesta vuodesta vielä parempaa ja toivottavasti myös rajoitteet pikkuhiljaa poistuvat, niin voi jälleen kotimaassakin liikkua turvallisemmalla mielellä. Oikein hyvää ja luontoisaa alkanutta vuotta 2021!