24. toukokuuta 2019

Hetki mennyttä: Repovesi vielä kerran

Muutama vuosi sitten kävimme juhlistamassa puolison kanssa yhteistä 10-vuotistaivaltamme jälleen Repoveden maisemissa. Olimme vuokranneet talviretkeltä tutun Kuutinkämpän tukikohdaksi pariksi yöksi. Harmiksemme vain flunssa kaatoi toisen osanottajan, joten ihan niin pitkää päiväretkeä emme päässeet tekemään kuin mistä itse olin haaveillut. Silti saimme viettää rauhallisen ja kiireettömän toukokuun pidennetyn viikonlopun.

Tällä kertaa minimoimme kävelymatkan ja lähdimme Saarijärven parkkialueelta ja talsimme mahdollisimman lyhyen kautta mökille, koska meillä oli helposti huonoksi meneviä asioita syötäväksi ja osittain siksi koska kaikki ruokatarpeet eivät kaikki mahtuneetkaan rinkkoihin vaan ne piti kantaa käsissä.



Ensimmäisenä iltana paisteltiinkin nuotiolla oikein maistuvat pihvit, sipulin, paprikan ja minitomaattien kera. Että voikin yksinkertaiset ainekset maistua niin hyvältä!

Harvemmin näitä oikeasti kohtuu edustavia ruokakuvia tulee otettua

Vielä riittää hiillosta pihvien paistoon


Seuraavana päivänä lähdimme vähän retkeilemään mökin ympäristöön. Kiipesimme ensin Mustalamminvuoren näkötornille ihailemaan maisemia ja kuuntelemaan sotilasalueelta kuuluvaa pauketta. Sitten yritimme löytää järkevimmän reitin vuorelta alas ja kohti Karhulahtea. Karhulahden kodalla olikin suurehko porukka jonkun lukion kurssilaisia, mikä selvisi kun jutustelimme kurssia vetävän opettajan kanssa hetken verran nuotiopaikalla. Olivat onneksi jo jättämässä tulipaikan taakseen, joten pääsimme sopivasti lisäämään puita nuotioon ja tekemään omaa lounastamme.


Mustalamminvuorelle olikin aika kiipeäminen

Mutta maisemat palkitsivat sekä maankamaralta

että tornista katsottuna

Taisimme sillä reissulla kokeilla ensimmäistä kertaa hot dogeja nuotiolla tehtynä. Taisiis sämpylät ja bratwurstit vain kävivät lämmittelemässä. Toki sipulihakkelus, kurkkusalaatti, ketsuppi ja sinappi lisättiin ihan ulkoilmalämpöisinä. Olipa tämäkin herkullista ja jopa sairastelevalle osapuolelle maistui oikein mainiosti.

Mustalamminvuoren näkötorni

Repoveden kuvatuimpia maisemia Olhavanvuori



Mahat täynnä olikin hyvä tallustella takaisin majoitukseen viettämään leppoista loppupäivää. Illan kruunasi tietysti kämpän sauna, terassi ja kaakkurin huutelut jostain kauempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut!