18. heinäkuuta 2021

Väriskaala väärinpäin Ulko-Tammio ja Valkmusa

Viime sunnuntaina suunnattiin toiselle tämän kesän kohtalaisen lyhyen varoitusajan retkelle Itäisen Suomenlahden ja Valkmusan kansallispuistoihin. Päivän pääteemana toki oli ensin mainittu. Liput saaristoristeilylle tuli ostettua jo aiemmin viikolla. Niinpä sitten sunnuntaiaamuna herätys oli lähes epäinhimillisen aikaisin jopa minulle, joka viikonloppuisinkin yleensä on hyvissä ajoin ennen yhdeksää hereillä.

Lähtö kohti Kotkaa oli suunnitellusti kahdeksan aikaan. Sunnuntaiaamuna ei kovin montaa autoa samaan suuntaan ollut menossa, joten rauhassa sai ajella omaa vauhtiaan. Niin sitä sitten posoteltiin reilu tunti moottoritietä eteenpäin ja lopulta vielä pieni hetki Kotkan satamaankin. Aurinko porotti jo puoli kymmeneltä pilvettömältä taivaalta paahtavasti. Oikea alus löytyi helposti ja sisäänkin päästiin miltein ongelmitta. Jostain syystä minun nimeäni ei listalta löytynyt, vaikka lippu olikin sähköpostiin kilahtanut.

Lopulta kuitenkin oltiin kannella istumassa ja valmiina lähtöön kohti Ulko-Tammiota. Merimatka kesti noin kaksi tuntia ja sinä aikana lähinnä nautin ilmasta ja vilvoittavasta merituulesta, sekä (sala)kuuntelin muiden keskusteluja. Perillä saarella oli mahdollisuus osallistua opastettuun kierrokseen, jolle toki lähdettiin. Kierros esitteli pääosin saaren historiaa ja kierrätti melkein kaikkien nähtävyyksien läpi. Ihmeteltiin sotahistoriaa, niin tykkien, varastokorsujen, rajaselkkausten sekä tunnelin osalta. 


Kaikkialla kovin kuivaa
 

Lopuksi kiivettiin vielä kallion päällä sijaitsevalle näkötornille, josta näkyi Suursaareen asti. Kasvillisuus oli harvinaisen kuivaa, mitä opaskin meille päivitteli. Kuulemma normaalisti kukkia on vaikka millä mitalla, mutta nyt ne vähäisetkin olivat ehtineet joko paahtua tai kukkia aivan liian nopeasti. Kaikki heinikko oli aivan keltaista ja kuivaa, kauhistuttikin ajatella, mitä jos joku piittaamaton sytyttäisi nuotion ja siitä joku kipinä pääsisi maastoon. Autiotupa jäi tällä kertaa näkemättä, koska kierroksen jälkeen nälkä alkoi olla jo melkoinen.

 


Merimaisemaa voisi vain tuijotella ja unohtaa kaiken
 

Vajaan tunnin verran ehdittiin istuskella varjossa kalliolla pahimmalta tuulelta suojassa. Mutusteltiin eväitä, juteltiin niitä näitä ja tuijoteltiin merelle. Nopeasti olikin aika suunnata takaisin veneeseen. Paluumatka kesti tulomatkaa kauemmin tuulen vuoksi. Aallotkin keinuttivat venettä reilusti enemmän kuin mennessä. Yksi ystävistäni totesikin, ettei tarvitse mihinkään huvipuistoon sitten enää tänä kesänä mennä. Aurinko paahtoi armottomasti ja hatun unohtaminen kostautui ikävästi, kuten myöhemmin huomasin.

Matkalla kohti päivän viileintä kohdetta


Merivartioston aluetta

Perillä Kotkassa kävimme pyörähtämässä Maretariumin aulassa olevassa puodissa, josta sai ostettua itselleen esimerkiksi Itäisen Suomenlahden kansallispuiston vaakunalla olevan magneetin tai hihamerkin. Lopulta pakkauduimme tukahduttavan kuumaan autoon ja hurautimme muutaman korttelin eteenpäin ja kohti valikoitua ruokapaikkaa.

Ruokailun jälkeen lähdimme etsiytymään kohti Valkmusan kansallispuistoa. Meinasi hieman usko loppua googlen antamiin reittiohjeisiin, mutta kyllä maisemat lopulta alkoivat näyttää tutummilta ja vihdoin kurvasimme kansallispuiston parkkipaikalle. Edelliset lähtivät juuri parahiksi ja saimme puiston hetkeksi täysin itsellemme. Hieman taisi aiemmin päivällä olla epävarmuutta siitä tultaisiinko Valkmusaan ollenkaan, mutta päätös käydä oli ehdottomasti oikea.

Yllättävän vihreä suo

Ihanat kihokit!
 

Suo ja pitkospuut avauituivat melkein heti polulle lähdettyämme ja toisin kuin Ulko-Tammio suo oli yllättävänkin vehreä ja vihreä. Sitä on jotenkin niin tottunut, että suo loistaa lähes aina enemmän tai vähemmän keltaisen, ruskean ja okran sävyissä. Jossain vaiheessa pitkospuita kulkiessa ihasteltiin karpaloiden raakileiden määrää ja miltein heti perään kihokkien suurta määrää. Huomasin ensin yhden ja kun aloin katselemaan ympärille kihokkeja olikin aivan valtavasti.

Maisemaa lintutornista

Penkki olisi houkuttanut istahtamaan
 

Kivuttiin hetkeksi lintutorniin ihastelemaan maisemia ja hiljaista suota. Toisella puolikkaalla kuljettiinkin enemmän metsikön puolella, mutta silti pitkospuita. Ihasteltiin myös lakkaraakileiden suurta määrää ja löydettiimpä muutama kypsäkin maisteltavaksi. Aurinko siilautui matalalta mäntyjen lomitse suopursujen ja muun kasvillisuuden joukkoon. Oli rauhoittavan hiljaista ja levollista. Kierroksella ei hämmästyksekseni tullut kuin muutamia paarmoja ja itikoita vastaan, eli mitä loistavin iltalenkki.

Automatkalla pysähdyin vielä havaittuani tuulihaukan istumassa sähkölangalla, jotta muutkin sen ehtisivät nähdä. Hieman myöhemmin tien yli lensi vielä kaksi palokärkeä. Mukava lopetus päivän retkireissulle.

1 kommentti:

  1. Ai vitsi, näyttää olleen hyvä reissu! :) Täytyy iteki yrittää joskus ehtiä.

    VastaaPoista

Kommenttisi on aina tervetullut!