Luukkia Vihdintien eteläpuolella (26/100)

Tässä onkin tullut tahtomaton harmillisen pitkä tauko näissä jutuissa. Ensin oli puhti poissa pitkään jatkuneesta ylityöputkesta ja viime viikolla iski vielä jonkinmoinen flunssakin päälle. Flunssasta huolimatta lähdin pitkälle etelän lintureissulle, josta kotiuduin vasta sunnuntai-iltana. Sen suuremmitta höpinöittä palataan ajassa toukokuun puolille välein.

Eräänä toukokuisena lauantaina lähdimme tutkimaan jälleen uusia alueita. Tällä kertaa suunnistimme Luukin ulkoilualueelle Vihdintien varteen Espooseen. Luukki on yksi monista Helsingin kaupungin omistamista virkistysalueista, joiden palveluvarustus yleensä on hyvin kattava.

Etsi kuvasta käpytikka

Tämä taisikin olla sen paremman puoliskon ottama

Tarkoituksenamme oli vähän käristellä makkaraa, juoda pannukahvit ulkona sekä hieman kiertää Kaitalammen alueella. En yhtään osannut odottaa paikalta mitään kummoisia, joten paikka oli positiivisesti yllättävä. Saavuimme kai varsinaiselle golfkentän parkkipaikalle hienon metsän läpi mutkittelevaa tietä. Parkkipaikan toisessa päässä ei ainakaan ollut mitään opastetaulua, ehkä toisessa päässä olisi ollut. Parkkipaikalta lähti kuitenkin leveä sorapolku, jota lähdimme kulkemaan. Heti ensimmäisessä mutkassa näimme käpytikan koputtelevan kantoa. Yritin saada siitä kuvankin, mutta pikkukameran suurennos on auttamatta liian lyhyt.

Aika kulunutta maastoa rinteessä

Ilma oli aurinkoinen ja kovin keväinen. Tiltaltti ja peippo lauloivat iloisesti. Päätimme käydä katsastamassa keittokatokset niin sanotusti pohjoisesta etelään. Pohjoisin olikin ihan vapaa, joten päätimme jäädä siihen. Lampi oli aivan tyyni ja taivas sekä pilvet heijastuivat siihen. Keittokatoksen ympäristö olikin oikein siisti ja tulikin hieman syyllinen olo kun alkoi pilkkoa puita pienemmiksi. Keittokatoksen ohi kulki kyllä tasainen virta ihmisiä, jotka hieno ilma oli houkutellut ulkoilemaan, joten jokseenkin rauhaton paikka oli.

Tulta oli hieman vaikea saada syttymään kosteisiin isoihin puihin ja puupesäkin oli hieman turhan matalaa mallia. Saatiin kuitenkin jonkinmoinen roihu aikaiseksi ja lopulta vielä makkaratkin lämpimiksi. Itselläni oli lisäksi kokeilussa pastaa tomaattikastikkeessa kuppiateria, joka osoittautui hieman kummallisenmakuiseksi omaan makuuni.

Syönnin jälkeen lähdettiin katsastamaan muita keittokatoksia ja etsimään sopivaa kahvittelupaikkaa. Matkalla kuulin rantasipin iloista piipatusta sen lähtiessä häirittynä vastarannalle keikuttelemaan. Seuraavalla Kaitalammenlahden keittokatoksella olikin paljon suurempi joukko ihmisiä ja todettiin, että siellä oltaisiin viihdytty varmaan vielä huonommin. Otettiin muutamat kuvat ja jatkettiin kohti näköalapaikkaa. Polulla oli mukavan rauhaisaa ja onnistuttiin säikyttämään myös rantakäärme hieman kauemmas, se sähisi meille eikä meinannut mennä edes metriä kauemmas. Ihailtiin hetki käärmettä ja jatkettiin matkaa kunnes huomattiin puusta toiseen pomppiva närhi.

Näköalapaikalla todettiin, että se on juuri sopiva kahvitteluun. Mitkään erityisen hienot näkymät eivät kyllä olleet, mutta paikalta näki silti aika kauas. Tunnistin jopa Malminkartanon huipun suoralta linjalta. Siinä kahvia laitellessa kuunneltiin jälleen eri lintuja ja taidettiin kuulla myös palokärjen huutoa sekä rummutusta.

Eväät kunnossa, muurahaisellakin

Rauhallisten kahvittelujen jälkeen todettiin, että jätetään kolmannen keittokatoksen paikan katsastaminen seuraavaan kertaan ja suunnataan takaisin autolle yhden geokätkön kautta. Harmittelin kun hieman polulta poistuessa roskia tuli metsästä vastaan. Ei ollut mitään roskapussiksi sopivaa mukana, joten roskat saivat harmillisesti jäädä odottamaan. Pyörähdyksen jälkeen kyllä huomasi, että ei ole tullut tehtyä metsäreissuja talven ja kevään aikana, kun vajaa neljä kilometriäkin oli ihan tarpeeksi.

Tämä oli osa 26 100-hetkeä luonnossa haastetta ja 52 retkeä vuodessa haasteen kohta 46. Retki luontokohteeseen, jossa pysähdyt aistimaan luontoa. Yritän palailla tämän myötä normaaliin parin kolmen julkaisun viikkovauhtiin.