4. heinäkuuta 2017

Retkellä idässä: Kalmosärkkä ja seikkailuja rajavyöhykkeen pinnassa osa X (35-36/100)

Ensimmäistä kesälomaviikkoamme emme poikkeuksellisesti päässeet aloittamaan vielä lauantaina vaan vasta maanantaiaamuna olimme vapaita lähtemään reissun päälle. Hieman suunnitelmat menivät uusiksi silloinkin, kun emme muutamastakaan syystä päässeet lähtemään Helsingistä aivan niin aikaisin kuin alunperin oli tarkoitus. Lopulta kuitenkin suuntasimme auton keulan kohti pohjoisempaa noin puoli yhdeksän aikoihin.

Ajomatka meni kaikenmoisissa säissä aurinkoisesta aikamoisiin sadekuuroihin. Onneksi 'pakolliset' geokätköpysähdykset olivat juuri niissä aurinkoisemmissa kohdin. Lopulta olimme perillä Suomussalmella arvioidusta tunnin myöhemmin, kahdeksan aikaan. Majoituksen isäntä oli lämmittänyt rantasaunan valmiiksi, joten sinnehän sitä oli mentävä. Kuulemma jäät järvestä olivat lähteneet vain viikkoa aiemmin, joten uimaan ei kyllä lähdetty. Mökkihän oli mitä upeimmalla paikalla ja näkymät järvelle olivat esteettömät.





Seuraavana päivänä olikin sitten aika lähteä tutkimaan mitä mökin lähiympäristöstä oikein löytyykään. Keitimme lämpimät mehut termariin, pakkasimme vähän lisävaatetusta ja suuntasimme kohti Kalmosärkkää. Sinne oli noin 10 kilometrin matka ja pian olimmekin jo lähtöpaikalla. Aluksi polku vei arviolta muutama vuosi sitten hakatun aukean lävitse. Joiltain kohdin polku oli vielä aika kostea ja lenkkareilla sai varoa mihin jalkansa asetti. Lopulta pääsimme suon laitaan. Suon ylitse kulki kahdet pitkospuut vierekkäin, uudemmat ja vanhemmat, jotka oli jätetty lahoamaan uusien viereen.





Kuovit lentelivät ja huutelivat mennessään. Kuvia tietysti piti ottaa yli oman tarpeen ennenkuin suon yli pääsi lähtemään. Särkkää lähestyessä alkoi kuulua etäisesti tuttua linnun ääntä. Hyvän tovin tuumailin asiaa ennenkuin ilmoitin kyseessä olevan järripeippo. Pitihän mokoma sitten etsiäkin, onneksi kiikarit tulivat mukaan. Aikamoinen homma oli saada lintu kiikariin ja varmistus siitä, että kyseessä todellakin oli järripeippo. Olihan se ja yksi uusi laji listalle. Olenkin mennyt jo ihan sekaisin kuinka monta lajia tällä hetkellä listallani onkaan. Tietysti Viron retken linnut hieman sekoittavat asioita. 100 lintulajia tuli kuitenkin täyteen juuri muutama päivä ennen Viroa ja sen jälkeen mentiin jossain 140 lajin kohdilla.




Ajattelimme kävellä toiseen päähän tulipaikalle pitämään taukoa. Emme huomanneet polun haarautuneen kahtia ennen kuin tuli umpikuja eikä tulipaikka ollutkaan siinä. Onneksi harhautuminen ei ollut kuin muutamansadan metrin mittainen ja palasimme takaisin ja valitsimme oikean polun. Särkän kärjen tulipaikalla tuuli kävi kovin navakasti, joten etsimme vain geokätkön, otimme muutaman kuvan ja päätimme palata takaisin keskivaiheilla olevalle tulipaikalle. Taukoa pidimmekin oikein pitkän kaavan kautta ja joimme melkein koko termospullollisen lämmintä mehua keksien kera. Hieman ennen paluuta näimme kolmen kurjen lentävän ihan läheltä lähes suota viistäen ohitse. Aika huikeaa. Koko tänä aikana vastaan tuli vain yksi ihminen ja ainoat äänet, joita kuulimme olivat luonnon tuottamia, hyvin harvinaista sekin etelänelävälle. Kun olimme palanneet pitkospuiden toiselle puolen alkoi käki kukkua jossain kohtalaisen lähellä, hämmentävä hetki, mutta takaisinkaan ei viitsinyt enää palata.



Ajattelimme käydä hakemassa vielä yhden kätkön sekä katsomassa yhtä muistomerkkiä ennen mökille paluuta. Päädyimme kuitenkin ajamaan ihan rajanylityspaikalle saakka (sekä päätymään todennäköisesti valvontavideomateriaalille) ja hakemaan vielä sen toisenkin, "kun se nyt kuitenkin on vain tuossa parin kilometrin päässä". Päädyimme siis Taivalvaaraan eli johonkin Martinselkosen välittömään läheisyyteen. Sieltä löytyikin hieno koski sekä kunnostettu mylly. Olisipa ollut nuotiopaikkakin, jos jotain nuotiossa tekeytyvää olisi ollut matkassa, lupaavasti lähimmälle autiotuvallekin olisi ollut matkaa vain kahdeksan kilometriä. Tällä kertaa meillä ei sen enempää aikaa ollut retkeilyyn vaan nälkä kurni vatsassa, että oli tyydyttävä palaamaan takaisin mökille.










Näistä loman alkajaisista kerääntyikin kaksi hetkeä luonnossa sarjaan toinen Kalmosärkältä ja toinen tuolta Martinselkosen laitamilta. Nämä kaksi täyttävät erikseen 52 retkeä vuodessa haasteen kohdat 16. Retki luontokohteeseen, jota suositeltiin sosiaalisessa mediassa ja 21. Retki luontokohteeseen, jossa on koski.

5 kommenttia:

  1. Hienoja mestoja! (Komea mökki myös!) Kaikki tommoset sotamuistomerkit on aina jotenkin kiehtovia ja pysäyttäviä. Mulle tulee niistä tosi kolkko fiilis, jotenkin harras ja surullinen, mutta jostain syystä tykkään silti visiteerata kattomassa niitä - tai ehkä just siks, miten hiljaseks ne vetää. Hassua, ku ihmiset noin yleensä käsittääkseni pitää kaikkia muistopaasia ihan tylsinä ja turhina nähtävyyksinä, jotka ei pahemmin houkuttele. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, harmillisen vähän aikaa vietettiin tuolla, olisi enemmänkin voinut retkeillä. Varsinkin noista ihan itärajalla sijaitsevista muistomerkeistä tulee sellaista tiettyä tunnelmaa. Jälkimmäiseltä ei kuitenkaan ollut kuin joku kolmisen kilsaa rajalle.

      Poista
  2. Ai niin, siitä kolkkoudesta puheen ollen... Tiedätkö, mistä Kalmosärkkä on saanut nimensä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni sinne haudattiin kuolleita väliaikaisesti, koska hiekkaan oli helppo kaivaa. Onhan siellä tietysti ollut sotatoimiakin, mutta ne nyt on uudempaa perua.

      Poista