12. syyskuuta 2018

Pookivaaralla ja vähän muuallakin

Kesälomareissu ei suunnitelmista huolimatta mennyt ihan niin kuin ajattelin. Vaikka suunnitelmia rukattiin usempaan kertaan ja taidettiin lopulta päästä jopa suunnitelmaversio D:hen asti. Viimeisinkin suunnitelmaversio vielä lyheni, kun lämpötilat sinnikkäästi pysyivät siellä kolmenkympin hujakoilla, jolloin ei suoraan sanoen itselläni eikä sen puoleen puolisollakaan riitä kärsivällisyys yhtään mihinkään. Vaikka pidän kesästä, niin minulle lämpöä alkaa olla liikaa, kun lämpötila näyttää yli +25 °C. Mennyt kesäloma oli itselleni siis aika pitkälti täyttä tuskaa ja mielummin olisinkin istunut kaksi ensimmäistä viikkoa viilennetyssä toimistossa.



Kesälomareissun ainoiksi metsäkeikoiksi jäivätkin syntymäpäivänäni tehty hyvin hyttys- ja paarmapitoinen geokätköilykierros Lieksan Pärnävaaran maastoissa ja pieni mäkikävely Rokuan kansallispuiston Pookivaaralle lounastamaan ja ihastelemaan palovartijan tornia sekä siirtymän jälkeen Kirvesjärven kodalla kahvittelu.




Ensimmäisenä mainitusta en taida sanoa sen enempää, kuin että oli hienoa vanhaa kuusimetsää ja ylä- ja alamäkeä eikä ihmisiä. Lähes kaikki etsimämme kätköt löytyivät ja juomaa olimme varanneet aivan liian vähän. Niin ja ne hyttyset... Koska olin hienosti unohtanut hyttysmyrkyt kotiin sain pärjätä ilman ja hyttysiähän riitti välillä vähemmän välillä aivan älyttömät määrät. Paarmojakin pörräsi vähän turhan kanssa ympärillä, mutta sen sijaan mäkäräisiä ei näkynyt sitten ollenkaan, ne nyt vielä olisivatkin puuttuneet.

Rokualla ollessamme lähdettiin jo hyvissä ajoin aamupäivällä liikenteeseen. Suurinpiirtein kun oltiin päästy autoon asti alkoi sataa, rankasti. Muutettiin hieman suunnitelmaa ja suunnattiin opastuskeskus Supalle keräämään karttavarantoa ja vilkaisemaan paikkaa muutenkin sisältä päin. Ilmaisia yleiskarttoja ja reittikuvauksia olikin taas kivasti saatavilla. Varsinkin nuo reittikuvaukset on siitä kivoja, että saa vähän lisätietoa siitä minkälaisia reittejä on tarjolla ja mitä ne sisältävät. Yritimme epätoivoisesti myös saada opastuskeskuksella olevan geokätkön logattua, mutta jotkut pyöräilijät olivat parkkeeranneet juuri purnukan välittömään läheisyyteen. Näköhavainto purkista kyllä saatiin. Ei auttanut kuin todeta tappionsa ja olettaa tulevansa vielä uudelleen.



Lähdimme siis suuntimaan kohti Pookivaaran lähintä parkkipaikkaa. Hieman meinasi usko loppua pientä hiekkatietä hienossa jäkäläpitoisessa maastossa ajellessa. Putkahdimme lopulta parkkipaikalle. Juuri mennyt sadekuuro ja lähes kolmenkympin lämpötila tekivätkin olosta aika nahkean lähes heti autolta lähdettyä. Nahkeaan oloon ei kyllä yhtään auttanut ylöspäin kipuava polku. Jossain vaiheessa piti pysähtyä vähän tasaamaan hengitystä. Ihailin silti ympärillä avautuvaa pääosin harvaa mäntymetsikköä, jonka mattona loisti lähes valkoisenaan jäkälä. Ihmettelin miten tällaista voi edes olla.




Pienen hetken päästä saavuimmekin Pookivaaran huipulle näkötornin juurelle. Kello olikin jo niin paljon, että istuimme kuivattelemaan selkiä ja keittelemään lounasta. Hyvän tovin saikin odotella padan hautumista, joten sillä aikaa kävin kiertämässä pihapiiriä ihastelemassa vuokratupaa sekä kurkkaamassa päivätupaan. En tiedä mikä mielenhäiriö oikein iski, koska emme syystä tai toisesta kuitenkaan kiivenneet itse näkötorniin. Sieltä varmasti olisi ollut huikeat näkymät. Jos ei muuta niin ainakin saa syyn tulla vielä uudelleen. Pohdimme hetken aikaa viitsimmekö enää juoda kahveja pihapiirissä vai etsisimmekö jonkun toisen paikan. Jälkimmäinen voitti. Kävimme vielä katsastamassa autiotuvan puolen ja lähdimme lampsimaan takaisin autollepäin. Koko aikana pihapiirissä näimme neljä ihmistä, kaksi yksittäistä retkeilijää ja kaksi pyöräilijää. Aika hiljaista.



Pienen siirtymän jälkeen löysimme itsemme läheltä Kirvesjärven kotaa. Mitään viittoja sinne emme nähneet, mutta suunnistimme sopivalta tuntuneen tien kautta ja kerrankin osuimme sinne minne pitikin. Kirvesjärven kodalla totesimme pieneksi harmiksi, ettei kodan pihassa ollut pöytä ja penkkiryhmää vaan vaihtoehdot jäivät kodan sisuksiin tai puuvajan takana olevalle penkille. Kaunista kesäpäivää ei tuntunut oikealta viettää pimeässä kodassa, joten tyydyimme penkkiin. Onneksi penkille sai kivasti leviteltyä kahvitarvikkeet ja siinä kahvit kiehautettua. Kuuntelimme kuikkia ja seurailimme rannassa pyrähtelevää rantasipiä. Muutama pyöräilijäseurue ohitti taukopaikan pienellä pysähdyksellä ulkoilureittiä myöden.

Kahvit juotua lähdimme takaisin pienen matkan päässä odottavalle autolle. Jäimme vielä hetkeksi tuijottelemaan pieniä ahvenia, jotka yrittivät sinnikkäästi uida puroa vastavirtaan ja säikäytimme sipin jälleen lentoon rantavedestä. Juuri sopivasti verkkaista retkeilyä kuumaakin kuumemmalle kesäpäivälle.



2 kommenttia:

  1. Rokua on upea paikka. Nuo jäkäkämatot saivat minut ihastumaan alueeseen ikihyviksi, kun vähän sattumalta päädyimme paikalle pari vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatisi kyllä ehdottomasti pidempää patikkaa noissa maastoissa, että tulisi edes tarpeeksi nähtyä. Jotenkin käsittämätöntä, miten nuo jäkälämatot vaan jatkuu ja jatkuu tuolla.

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut!