Tapaninpäivän perinteinen susirajalla

Edellisen kerran joulua itärajalla viettäessämme päätimme säästä huolimatta uskaltautua Tapaninpäivänä makkaranpaistoon, silloin tosin taisi olla nipin napin pakkasen puolella. Ihan ei ollut ehkä silloin kotona tullut mietittyä oikeaoppista varustautumista, koska nuotiolla tuli hytistyä kylmin varpain. Ajattelimme yrittää jatkaa tätä perinnettä ja olimme tällä kertaa suunnitelleet valmiiksi jo nuotioretken Tapaninpäivälle.

Edellispäivästä viisastuneina olimme hieman skeptisiä sen suhteen pääsisimmekö aiotulle parkkipaikalle asti ja siitä metsään. Bonuksena tähän oli tietysti se, että lunta olisi vielä edellispäivää enemmän, koska illan ja yön aikana oli satanut reilu viitisen senttiä kevyttä pakkaslunta lisää. Kun sitten mökin pihasta oli jälleen päästy ja koska tie Siikakoskelle päin näytti jotakuinkin ajetummalta kuin Neitikoskelle, niin päätimme lähteä yrittämään. Siikakosken parkkipaikalle oli selvästi jossain välissä lähipäivien aikana aurattu, joten uskalsimme jättää auton sinne. Tosin strategisesti aika tasaiselle ja niin, että pääsisi suoraan kovalla lumella lähtemään. Muita autoja ei paikalla näkynyt ja edelliset metsään johtavat jäljetkin olivat eiliseltä.

Lupaus auringosta, jota ei tullutkaan

Vain lähimmät paikat merkattu, eikä laavujen kuvia ollenkaan

Vanhoja osittain lumeen peittyneitä jälkiä olikin hyvä seurailla välillä maalimerkkejä puista varmistaen. Jonkin aikaa saimme kulkea lumisessa lähes äänettömässä satumetsässä, mutta pikkuhiljaa alkoi koskien ja joen pauhu kuulua polulle, polun siirtyessä lähemmäs jokea. Joen rannat olivat osittain jäätyneet ja bongasimmekin saukon jälkiä lumella muutamasta eri kohdasta, toisessa kohtaa oli jäänteet saukon aamiaisesta. Saukkoa emme valitettavasti nähneet emmekä myöskään koskikaroja.

Tässä vaiheessa vain eilispäiväiset jäljet

Vähän jo alkoi jaloissa lumessa tarpominen painaa, kun tupsahdimmekin Siikakosken sillan kohdille. Pohdimme hetken kummalle lähilaavuista menisimme. Valitsimme korkeamman paikan eli Horkan laavun. Hieman sai jyrkässä ylämäessä jalkojaan asetella, ettei olisi liukunut samoin tein takaisin alas.

Ei karoja, eikä saukkoakaan vain rauhoittava kohina

Tässä sai olla tarkkana, lumen alla lymysi kiviä ja polku vietti paikoin jokeenpäin

Laavulla reppu pois selästä ja takki pois. Tällä kertaa en jäänyt pyörimään ja ihmettelemään vaan lähdin sahaamaan puita paremman puoliskon halkoessa ne pienemmiksi. Puut olivat pelkkää rankaa, ei edes sellaista helpottavaa moottorisahauraa nopeuttamassa kuten Seitsemisessä oli ollut. Tämän lisäksi puut olivat ilmeisesti sen verran tuoreita, että olivat vähän kohmeessa, joten työtä sai sahan kanssa tehdä.

Lopulta meillä oli hyvä pino klapeja sopivaan makkaranuotioon. Tässä vaiheessa olikin hyvä kaivaa untuvatakki repusta ja pistää se päälle, ettei kylmä yllättäisi. Tulta ja kosken kuohuja katsellessa sekä kuunnellessa mieli rauhoittui ja kaikki pääkaupunkiseudun hälinä unohtui. Nuotiokin lämmitti sen verran, että laavun lipasta tippui vettä tasaiseen tahtiin.

Vastarannan Siikakosken laavu

Ihanan käytetty ja tiivis laavu. Lattiakin oli aivan sileä.

Syöminkejen loppupuolella olimme näkevinämme jonkun sillalla ja kohta rinnettä ylös sekä näkyviin tupsahti nainen suuren rinkan ja koiran kanssa. Oli kuulemma jäämässä yöksi johonkin hyvään paikkaan ja totesi, ettei koko Koskikierros taida kyllä näillä lumilla onnistua. Kuulostipa mukavalta tuumasin mielessäni. Koira puolestaan olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta viimeisen makkaran kanssa.

Keväällä ja kesällä maisema on varmasti suppeampi

Kun eväät oli syöty oli aika lähteä paluumatkalle takaisin autolle, jotta ehtisimme vielä Lieksaan elokuviin samana päivänä. Itse jäin vielä kuvailemaan sillalle, kun tuli komento tulla jo kun muutkin haluavat ylittää. Yllättäen päivän toiset ihmiset odottelivat kunnes sain toikkaroitua pois tieltä. Aika pian polkua pois kulkiessa tuli vielä toinenkin pariskunta vastaan. Hämmästelimme puolison kanssa ruuhkaa tällaisena vuodenaikana. Jälkimmäinen pariskunta taisi olla se, jonka olimme nähneet leiriytyneenä asuntoautolla meidän majapaikan lähellä sijaitsevalle nuotiopaikalle, mielenkiintoinen vuodenaika asuntoautoiluun.

Tämä retki olikin ehkä jopa parempi kuin edellispäiväinen lumisaderetki. Kyllä laavu on aina laavu, saa tavarat leviteltyä ympäriinsä kuivana ja laavu antaa aina vähän tuulensuojaa.