Ruskaa etsimässä: Kilpa-ajo hirven kanssa ja tunturia (60/100)

Toiselle yksinretkeilypäivälle oli luvattu ihan kohtuullista säätä ja jopa ihan aurinkoakin. Niinpä päätin lähteä seikkailemaan autolla paikkaan X, josta olin kyllä nähnyt paljon kuvia ja lukenut tarinoita, mutta itsehän se oli nähtävä.
Lähdin siis aamupäivällä kaupan kautta ajelemaan kohti Riisitunturia. Onneksi sinne ei ollut vaikea löytää ilman sen kummempia ohjeita, kunhan vain ajeli ja kääntyi muutamasta viitoitetusta kohdasta. Matkalta toki ei puuttunutkaan jännitystä. Pohjoisessa kun oltiin niin muutamat porot piti tietysti väistää ja kävipä minulla niin tuuri, että pääsin kohtuu lähietäisyydelle hirvestäkin. En tosin onneksi liian lähelle, vaikka ei sekään kovin kaukana ollut.

Näin jo pitkältä tyypin patsastelevan tien reunalla ja hidastin rauhallisesti menoa. Hirvi lähti hiljakseen jolkottelemaan tienviertä eteenpäin ja kun tulin lähemmäs niin pisti vähän lisää vauhtia. Lopulta kun olin jo miltein ohittamassa hirvi pisti vaihteen silmään ja juoksi hetken auton rinnalla. Totesin että parempi siis hidastaa, mikä olikin oikein hyvä päätös koska kohta hirvi sitten laukkasikin vasemmalta suoraan auton editse oikealle ja pötki tarpeeksi pitkälle metsään. Hihittelin ja hihkuin itsekseni hetken aikaa jännittävää kohtaamista.

Riisitunturin parkkipaikalle ajellaan nousuvoittoisesti aika kapeaa ja mutkaista hiekkatietä. Onneksi autoja ei tullut vastaan ihan pahimmissa kohdin, koska suurimman osan matkasta myös ojat ovat syvät. Parkkipaikalla selvisi, etten todellakaan ole liikkeellä yksin ja että onneksi Riisitunturin pääparkkipaikka on iso. Onneksi, minulla on myös pieni auto, niin että pääsin jopa aika lähelle lähtöpistettä. Kävin jo parkkipaikalla hieman ihailemassa maisemia sorakasan päältä. Tuuli tuntui viileältä, joten pidin parempana laittaa hetimmiten päähineen päähän.

Lähdin rivakasti etenemään polkua eteenpäin, koska tuntui kovin viileältä lämpimän auton jälkeen. Ensimmäinen stoppi tuli reittimerkkien kohdalla, lähteäkö suorinta tietä autiotuvalle vai mennä hieman pidempää reittiä. Valitsin kierron vastapäivään, eli nopeamman reitin tuvalle ja tulipaikalle. Tämä osoittautui ehkä harvinaisemmaksi reittivalinnaksi, koska ihmisiä tuli tasaisena virtana vastaan. Alun pitkähkön loivan nousun jälkeen alkoikin aika tasainen osuus ja maisematkin alkoivat aueta. Oli hienoja rinnesoita, jotka hehkuivat maaruskan väreissä ja avaraa laakeaa tunturimaisemaa sekä Kitkajärvetkin.

Olin kohtuu nopeasti autiotuvan luona. Totesin nuotiopaikan hyvin kansoitetuksi ja päätin jättää nuotiolla istuskelut väliin. Sen sijaan kävin vähän autiotuvassa kirjaamassa itseni, kuvaamassa hieman sekä lämmittelemässä. Napostelin hieman evästä ja join mehua. Sitten olinkin valmis jatkamaan, parhaimpien kuvauspaikkojen kun piti olla vielä edessäpäin.

Autiotuvalta polku alkoi nousta hiljakseen kohti Riisitunturin lakea. Maisema avautui vieläkin ylöspäin kulkiessa ja oli pakko tuon tuostakin jäädä ihastelemaan maisemia. Ikkunalammellakin yritin ottaa sellaisen pakollisen lampi järvessä-kuvan, mutta parhaan kuvan taisin silti saada sivustakatsomalla.

Aivan huipulla olikin vähän ruuhkaa ihmisiä enemmänkin, onneksi lääniä riitti niin sai rauhassa kuvailla ilman, että ulkopuolisia eksyi kuviin.

Tarpeeksi maisemia ihailtuani lähdin aika vilkkaasti laskeutumaan takaisin alaspäin kohti parkkipaikkaa. Matkalla pysähdyin hätkähdättävän punaisen alushameen omaavan männyn kohdalle. Oli kyllä jännittävä, miten mänty olikin saanut niin paljon riekonmarjaa helmansa alle.

Pienempi polku olisi houkutellut kovin

Loppumatka sujuikin mukavasti alaspäin lasketellessa. Hienoja maisemia ja ihan sopiva kelikin. Autolle päästessä alkoi vähän taas ripsimään vettä. Matka takaisin Rukalle ja hotellille ei tarjonnut juurikaan enempää yllätyksiä.

Tästä ruskareissun toiseksi viimeisestä päivästä kehkeytyi osa 60/100 100 hetkeä luonnossa haasteeseeni.