Yksi ilta ja yö Pohjois-Norjassa

Lomareissun toisena päivänä jatkettiin Hetasta matkaa kohti käsivartta ja Norjaa. Aamu valkeni jopa yllättävän selkeänä, mutta päivän mittaan keli muuttui vain huonommaksi. Olimme matkalla useamman geokätköpysähdyksen taktiikalla. Tie oli hyvä ja sitä kelpasi huristella. Lounastauon pidimme Muotkatakalla, Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla. Kyllä sinne sai kiivetä autolla. Viereinen nyppyläkin olisi houkutellut kiipeämään, mutta autosta ulostullessa karmea itikkaparvi syöksyi oitis kimppuun, lisäksi sumuinen ja sateenuhkainen sää ei luvannut hyviä maisemia. Niinpä sitten lounastimme autossa valmissalaattia karuja maisemia, sikäli kun niitä näkyi, ja pilvien sekä sumun liikettä seuraillen.

Tunnelma oli mieletön, vaikka maisemat oli puolittaisia

Muotkatakalta tie laskikin aika vauhdikkaasti Kilpisjärvelle päin ja lasku tuntui hämmentävää kyllä jopa korvissa paineena. Pian Saana jo häämöttikin edessä, puoliksi pilviin verhoutuneena. Juuri ennen Kilpisjärveä alkoi sataa rankasti. Kilpishallilla olikin aikamoinen hulabaloo meneillään, runsaasti autoja ja ihmisiä. Me kävimme vain pikaisesti hakemassa kahvit mukaan ja jatkoimme matkaa. Kävimme ihastelemassa Pikku-Mallaa parkkipaikalta kätkön haun verran.

Tämmöinen kiva puskaparkki löytyi tien vierestä

Ehkä seuraavalla kerralla

Maisemassa ei valittamista

Laskeutuminen tuntui paineenvaihteluna korvissa

Kohti Saanaa

 

Norjan puolelle päästessä maisema muuttui lähes kertaheitolla. Harmillisesti vain sumu ja pilvet olivat todella matalalla, joten kunnolla maisemaa ei edes nähnyt. Ihastelin ihastelemasta päästyäni kuitenkin sen vertaa mitä näin. Norjan puolelta toki piti sentään yksi kätkökin hakea, joka haettiinkin Rovijoen putouksen läheisyydestä. Olisi muuten voinut jäädä putous käymättä. Ihan alas asti emme menneet putousta ihailemaan, koska polku alas vaikutti hyvin liukkaalta sateen jälkeen.

 

 

Alas oli pitkä matka

Koko laakso ihan sumuissa

Rovijoen putous, sieltä se tuli autotien ja tämän vanhemman sillan alta

Pian jo laskettelimmekin vuonon rantaa kulkevaa tietä kohti Lyngeniä tai Yykeänmuotkaa, jota google tarjoaa paikannimeksi. Ihastelimme vuoria joiden yllä riippui edelleen sadepilvet raskaana ja väliin satoikin. Matkaan mahtui mielettömän turkoosia vettä harmaasta säästä huolimatta sekä hyvin jännittävä tunneli. Pitkääkin pidemmältä tuntuneen matkan jälkeen olimme vihdoin suunnitellulla paikalla Sørlenangsbotnilla. Parkkipaikalla olikin yllättävän paljon autoja huonohkosta säästä huolimatta. Aika pian saapumisen jälkeen alkoi sataa ja märkiä ihmisiä tuli polulta kohti parkkipaikkaa.

Huonon sään takia oltiin ihan iloisia, että auton sai aivan telttapaikan viereen. Telttaa sitten pystytettiinkin kaatosateessa jäisin sormin. Onneksi oltiin otettu kaksi telttaa mukaan, koska toisessa ei olisi todellakaan ollut mukava viettää iltaa ja tehdä ruokaa kaatosateessa, puhumattakaan siitä, että teltta olisi todennäköisesti ollut läpimärkä jo pystytysvaiheessa. Onnea on siis kunnon tunneliteltta, joka on saanut harmillisen vähän ulkoilutusta viime aikoina.

Vihdoin vuonon rannalla!

Vähän turhan jännä tunneli

 

Kaaos absidissa

 

Telttapaikka oli aika mukava

Kun oltiin päästy sisälle telttaan ja märät vaatteet vaihdettua kuivempiin, olikin aika valmistaa ruokaa. Jopa eineslihapullat kuppiperunamuusilla maistui aika herkulliselta ja etenkin lämpimältä. Jossain vaiheessa iltaa sade taukosi hieman ja päätetiin uskaltaa kilometrin päässä sijaitsevalle Aspevatnetille katselemaan maisemia. Reitti oli hyvin kivikkoinen ja sateesta johtuen osittain mutainen ja liukaskin. Sai kyllä olla muutamassa kohtaa hyvin tarkkana mihin jalkansa asetti. Reitti itsessään oli suurimmaksi osaksi oikein hieno. Eikä järvikään jäänyt toiseksi, vaikka pilvet edelleen roikkuivat alhaalla ja piilottivat vuorenhuiput sisäänsä, maisema oli maaginen.

Blåisvatnetillekin tekisi mieli joskus mennä

 

Leveä baana muuttui pian kapeaksi ja kivikkoiseksi poluksi

Maisemat olivat jopa sumussa mykistäviä

Uskomattoman kirkasta vettä

Turkoosia vettä olisi voinut tuijottaa loputtomiin ja todella harmitti, kun sille ainoalle piipahdusvuorokaudelle oli sattunut näin onneton ilma. Eipä ollut ihmisiä liiaksi, eikä kyllä yhtään itikoitakaan. Nukkumaan mentiin ajoissa sateen jälleen yltyessä. Aamulla herätessä ei enää satanut ja huomattiin, että suurin osa varatuista telttapaikoista olikin suomalaisten kansoittamia. Taisi siellä muutama norjalainenkin olla, mutta pääasiassa suomalaisia.

Mieletön tilantuntu ja kuinka leveä joki on sulamisaikana?

Maisemakin olisi varmaan ollut kelvollinen kaiken sumun takana

Teltasta saatiin suurin osa vedestä poistettua pinnalta, mutta kangas itsessään oli aivan vettynyttä ja pakattiin teltta äkkiä pussiinsa ennen kuin alkoi sataa jälleen lisää. Matkalla takaisin kotimaan kamaralle pysähdyttiin vielä vuonon rannassa kuvaamassa vuorien alaosia, huiput olivat edelleen pilvessä. Pieni maistiainen saatiin Pohjois-Norjan upeudesta ja tiedetäämpähän nyt mihin suunnataan ensi kesälomalla.

Säästä huolimatta vuorianäkymiä ja lunta