27. helmikuuta 2017

Hikiset tunnelmat ja itikkakonsertto Saunaniemellä

Viime kesälomareissulla yhden yön majoitus oli jätetty tarkoituksella vähän auki. Mukaan oli toki pakattu yöpymiskamppeet, mutta ihan tarkkaa yöpymissijaintia ei vielä muutamaa päivää aiemmin ollut tiedossa.

Lieksan alueella kuitenkin oli tarkoitus pysyä. Heinäkuun helle hieman vähensi halua kävellä varustuksen kanssa leiripaikalle, joten päädyttiin valitsemaan Ruunaan retkeilyalueen Saunaniemen alue. Autonkin sai mukavasti alle kilometrin päähän. Todellista retkeilyä! Aika usein kun tuolla Ruunaalla tulee liikuttua, niin ei kovin montaa ihmistä tule vastaan. Meillä oli hieman yllättäen tavallaan huonoa tuuria, koska samaan aikaan kun keräiltiin tavaroita autosta, niin parkkipaikan ohitse kulki perhe, joka oli päättänyt yöpyä samassa paikassa kuin me.

Löydettiin kohtuu hyvin paikka meidän suuremmalle lukaalille. Hyttysiä kyllä oli tuulettomassa ilmassa ihan riittävästi ja oltiin aika tyytyväisiä, kun oltiin tajuttu ottaa hyttyssavuja mukaan. Niiden avulla uskallettiin viettää aikaa hieman teltan ulkopuolellakin.



Ainut huono puoli meidän teltassa oli se, että onnistuttiin houkuttelemaan varmaan kaikki hyttyset sinne ulko- ja sisäteltan väliin. Siellä ne pitivät koko yön aikamoista metakkaa. Yö puolestaan oli aivan liian kuuma muuten vaan. Joskus aamuyöstä olisi ollut jopa sopivanlämpöistä nukkumiseen.




Hyvin katkonaisesti nukutun yön jälkeen kerättiin kamppeet kasaan, suunnattiin autolle ja ajeltiin aamupalalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut!