3. maaliskuuta 2017

Kotiseuturetkiä

Muutama viikko sitten viikonloppu tuli vietettyä Lohjalla. Aiemmin suunnitteilla ollut metsäkierros piti unohtaa, kun seurueessamme oli yksi flunssainen jäsen. Kerrankin jätin retken suuntaviivat jonkun muun suunniteltavaksi ja olin vain kuskina.

Lähdimme poikkeuksellisesti liikkeelle vasta kello kahden kahvittelujen jälkeen, joten retkestä olisi tulossa normaalia hieman lyhyempi. Ensimmäinen pysäkki olikin Sammatissa Lönnrot-opistolla täältä ei ole kuvia, mutta pysähdyimme muutaman geokätkön verran paikan päällä. Liukkaus teki liikkumisesta vähintäänkin jännittävää.


Toinen pysähdys olikin Karjalohjalla ja niinkin sopivasti kuin uimarannalla. Sinne saikin liukastella lähes peilijäistä polkua pitkin alamäkeen tietysti. Mahtava keli, kamera unohtui autoon, mutta rannalta oli mielettömät maisemat Puujärvelle. Täytyy mennä joku kerta uudelleen sen kameran kanssa.


Kirkollakin pysähdyttiin ja täällä sentään tajusin ottaa jokusen kuvankin. Vielä yksi kätkö yhdestä liikennemerkistä ja sitten suunnaksi Mustio. Mustion linnalla ihasteltiin ruukin vanhaa Pässi veturia. Lisäksi ihmeteltiin hieman linnunlaulua, jonka luulin tunnistavani koskikaraksi. Ja olihan se, siellä se toisella rannalla tepasteli eteenpäin, luritteli ja kurkki välillä veteen. Meidän kätköonnemme oli huono, ei löytynyt kun ei viitsinyt lätäkköön ihan kokonaan laskeutua.


Kätköonnemme todellakin kääntyi, kun seuraava kätkö kyllä löytyi, mutta oli tukevasti jäätynyt paikkaansa, se siitä. Tämän jälkeen olikin aika ajella jo takaisin Lohjan suunnille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti