21. lokakuuta 2020

Syksyn perinteinen: Lauhanvuoren kansallispuisto

Syksyn perinteiselle syysretkelle päästiin jälleen koko retkeilevän ystäväporukan kanssa. Ajankohta syyskuun lopussa oli varattu kaikkien kalentereihin jo hyvissä ajoin, mutta päämäärän päättäminen jäi aika viime tinkaan. Normaalista poiketen tehtiin myös suunnitelma B, joka olisi toteutettu jos koko viikonlopulle olisi osunutkin huono-onninen sää. Lopulta suunnitelma A:n onneksi sää näytti oikein lupaavalta pidennetylle viikonlopulle.

Kohteeksi oli valikoitunut Lauhanvuoren kansallispuisto kahden yön taktiikalla. Ensimmäisenä iltana ajeltiin vain Spitaalijärven parkkipaikalle ja siitä lyhyt pyrähdys telttapaikalle yöksi. Viime tingan säätiedotukset oli unohtunut katsoa ja matkalla vasta seuraavana päivänä saapuva kaveri ilmoitti, että illalle oli luvassa aika rankkaa vesisadetta ja ukkosta. 

Ukkosesta saatiinkin esimakua jo Lauhanvuoren hiekkatiellä, kun taivas veti erikoisen tummaksi, vettä satoi reilusti ja salamat välähtelivät. Onneksi sade taukosi juuri sopivasti parkkipaikalle päästyä. Rinkat laitettiin pikavauhtia kuntoon ja lyhyt marssi telttapaikalle sai alkaa.

Aamun sees

Illan pimeydessä 'väärinpäin' pystytetty teltta

 Sopivan telttapaikan löydyttyä teltat nousivatkin pikavauhtia pystyyn, joskin omani sisäteltta ensin pystytettävänä sai muutaman pisaran sisälle asti. Makuualustaa olikin vähän kinkkisempi täyttää sisällä teltassa, onneksi sentään oma sooloversioni on oikeasti kahden hengen mallia, niin rinkankin sai lopulta sisään asti.

Iltapalaa käytiin syömässä nuotiopaikalla, niin pitkään kunnes sade yllätti retkeilijät ja oli juostava teltan suojiin. Ukkonenkin jatkui pian sateen alkamisen jälkeen. Fiilis ei kyllä ollut mikään kaksinen yksin teltassa sateessa ja ukkosen mennessä aika läheltä. Sille seuraavana päivänä tulevalle kaverille viestitettiinkin, että voi huomenna tulla toteamaan eloonjääneet.

Onneksi ukkonen loppui joskus puolen yön paikkeilla ja pystyi vihdoin alkaa nukkumaan. Aamulla heräilin jo kuuden aikoihin, kun oli pakko hipsiä huussiin. Oli vielä jokseenkin hämärää, mutta sen verran valoisaa, että ulkona näki jo kulkea. Palasin kuitenkin makuupussin lämpimään ja saatoin torkahtaakin vielä hetkeksi. Lopulta lisääntyvä valo pakotti nousemaan ylös ja hipsimään laiturille katsomaan aamusumuja. Siinä laiturilla hiljaa seisoskellessa otin taas aivan liikaa valokuvia ja kuuntelin metsän tiaisia sekä yllättäen järven toiselta puolelta kuuluneita teeriä. Aamuhetket ovat niin parhautta!



Hiljainen leiri

Upeita värejä telttapaikkani taustalla

 

Ei pidetty aamulla mitään kiirettä, koska tarkoitus oli siirtyä hieman lähemmäs parkkipaikkaa lounastamaan. Joskus yhdeksän jälkeen leirin läpi marssikin joku bussilastillinen ihmisiä keittokatokselle. Vähän jännitettiin viipyisivätkö kauankin vai päästäisiinkö me paikalle ollenkaan. Itse soittelin pakkaamisen ohessa pidemmänpuoleisen puhelun koskien taloyhtiöasioita, en kyllä ymmärrä miksi nämä tulevat aina silloin kun on itse jossain reissussa. Lopulta retkeläisjoukkio häipyi keittokatokselta ja me kurvailtiin paikalle itse. Kuulemma peräti kaksi nuotiota oli jätetty kytemään. Yhdisteltiin niistä sitten itsellemme lounasnuotio. Itselläni oli testissä einesbroilerpyörykät, paprika ja halloumi. Toimi yllättävän hyvin, vielä kun olisi ollut sipulia ja vähän ehkä jotain pastaa seuraksi, niin olisi ollut täyttävämpääkin.


Aamuaurinko toi hienosti myös ruskan esiin


Edellisenä iltana tullessa tapasimme pitkoksilta useampia sammakoita
 

Lounaan jälkeen lähdettiin autojen kautta taapertamaan kohti päivän kohdetta Kaivolammia. Ensimmäisen osan polkua ei tainnut ollakaan enää olemassa vaan mentiin aika pikamarssia hiekkatietä pitkin. Seuraava osuus taisikin kulkea oikeastaan latupohjalla, jossa kuitenkin kulki myös kapea polku. Toisen ja kolmannen osuuden välillä meidät yhytti ilkeät hirvikärpäset ja niitä kyllä riittikin useammalle ihmiselle. Kolmas osuus kulki myös metsäautotietä pitkin. Onneksi neljännelle osuudelle päädyttiin kivalle metsäpolulle, kun käytiin täyttämässä upean kirkkaasta lähteestä vesipullojamme. Tämä pieni metsäkierros vei yllättävän paljon aikaa, koska suppilovahverosilmät olivat avautuneet useammallakin ja löydettiin monta hyvää paikkaa. Lisäksi pistäydyttiin Huhtakorven kivijadalla, jonne menevät pitkokset olivat hyvin aikansa nähneet, mutta keskellä jataa ollut 'terassi penkkeineen' taas oli oikeinkin hyvässä kunnossa.

Rehevä lähdepurometsä

 

Herkullista kirkasta vettä


Kiva puu keskellä kivijataa

Tänne sai todenteolla haluta
 

Metsäpeuroja ei aitaukseen kuikuilusta huolimatta onnistuttu näkemään, mutta Kaivolammi sitä vastoin oli oikeinkin sympaattinen ja mukava leiripaikka. Ensi töiksemme laitettiin leiri pystyyn, kuka mihinkin tällä kertaa hieman lähemmäs toisiamme. Minäkin sain tällä kertaa oviaukot sijoitettua järkevämmin päin siitäkin huolimatta, että kostea ulkoteltta ei millään meinannut asettua kaarien päälle. Illan mittaan turistiin nuotiolla ja kirottiin huonoa sahaa, joka ei vaan meinannut yrityksistä huolimatta sahata suoraan. En tiedä mikä oli vikana. Puutkaan eivät millään meinanneet sahautua loppuun asti. Jo alkuillasta alkoi tuntua, että suolammesta nousee aikalailla kosteutta ja ennen telttaan vetäytymistä kokeilinkin telttakangasta ja sehän oli kovin kostea.

Hurja suppissaalis

Hyytävän viileä telttapaikka


Sympaattinen suolampi

 

Liekö kosteus syynä, mutta makuupussissa alkoi pian tärisyttää ja harmittelin, etten selvästi ollut tajunnut varautua tarpeeksi paljolla vaatteella. Jossain vaiheessa olin ilmeisesti kuitenkin nukahtanut tärinästä huolimatta, koska heräsin ukkoseen ja salamoiden välähdyksiin. Lähimmillään ukkonen meni melkein päältä. Heräilin muutamaan kertaan yöllä, kun sade vaihteli rankkasateesta kaatosateeseen. Onneksi sade loppui jossain välissä ja aamukuudelta taas huussiin hipsiessä oli jo poutaista. Tällä kertaa en jäänyt hereille vaan kömmin takaisin makuupussiin nukkumaan ja heräilin vähän ennen kahdeksaa.

Aamu meni jälleen verkkaisesti, mutta silti oltiin lähtövalmiita jo yhdentoista aikaan. Telttaa sai kuivailla yön jäljiltä muutamaankin otteeseen ja silti päälikangas oli melko kosteaa. Kun oltiin lopettelemassa aamupalaa paikalle pölähti maastopyöräjoukkio. Vaikutti siltä, että olisivat olleet jäämässä, mutta lopulta jatkoivatkin matkaansa. Oltiin hieman hämmentyneitä tilanteesta. Kun melkein oltiin jo lähtökuopissa paikalle saapui ilmeisesti seuraavaksi yöksi jäävä kaksikko, sopiva vahdinvaihto.

Metsä näytti pääasiassa tältä ihan kiva

 

Tälle toiselle päivälle oli suunniteltu lyhyt pyrähdys itse Lauhanvuorelle ja meinattiin mennä jo yhdessä risteyksessä harhaan ja pikatielle, kun kartalla ei muka näkynyt kuin yksi polku. Toinen polku löytyi toki aivan kunnanrajan myötäisesti tarkemmalla tutkailulla. Saatiin nautiskella aurinkoisesta mäntymetsästä, jossa oli yllättävän runsaasti jäkälää. Käytiin täyttämässä vesipulloja kaivolla Lauhan vuokratuvan lähistöllä ja jatkettiin pieni nousu näkötornin juurelle.

Ensimmäisenä kivuttiin toki torniin ihastelemaan maisemia. Pienen pyörimisen, huiputusjuomien ja valokuvien jälkeen hipsittiinkin sitten alas ja tehtiin tilaa muille torniin kiipeäville. Keiteltiin lounasta kaikessa rauhassa tornin juurella olevilla penkkipöytäryhmillä. Lounaan jälkeen olikin pitkä alamäki takaisin kohti Spitaalijärveä ja autoja.


Lauhanvuoren näkötorni
 

Käytiin vielä siellä suuremmalla kivijadalla ennen kuin lähdettiin suuntaamaan kohti retken kolmatta osuutta Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa. Itse suo olikin näin alkusyksystä niin upea, että taidan siitä kirjoitella oman postauksensa noin miljoonan kuvan kera.

Kutsuva leveä lankkupolku


Hauska mäntysaareke keskellä jataa

4 kommenttia:

  1. Hei Metsähiippari. Lauhanvuori on yksi niistä paikoista, joihin haluaisin palata joskus uudestaan. Ihan vaikka niiden jokilähdeiden takia. Ja kivijatan. Ja jäkälistön. Ja näkötornin.
    t. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaimmillaan Lauhanvuori toki on päiväretkellä, se kyllä tuli todettua. Sopivasti tekemistä ja näkemistä yhdeksi päiväksi kaikissa noissa pienissä paikoissa. Lähteikkö oli kyllä jotain mieletöntä. Monissa kansallispuistoissa on se jokin juttu, minkä takia sinne haluaisi palata.

      Poista
  2. Ooh, miten kauniit aamun maisemat! Vaikka varhaisaamuun herääminen usein kostautuukin myöhemmin (sitten kotimatkalla hehe) väsyneisyytenä, niin kyllä se taitaa olla sen arvoista, kun pääsee näkemään näitä hetkiä.

    Olisin varmaan kuollut pelkoon tuolla ukkosessa! Olisin varmaan mennyt huussiin/puuvajaan piiloon koko yöksi värjöttelemään. Hyi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kumpanakin aamuna (toisena lyhyemmän aikaa) kaunista. Täytyy todeta, että onneksi olen enemmän aamuihminen, niin ei tee ihan kauhean pahaa herätä aikaisin. Varsinkin kun nuo aamuhetket on jotain niin mieletöntä.
      :D Eipä kyllä itseäkään olisi enää kolmas ukkosyö houkutellut.

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut!