Kevättä Kurjenrahkan kansallispuistossa

Toukokuun ensimmäisenä perjantaina koitti vihdoin jälleen se odotettu hetki, kun pakkasin rinkkani autoon ja karautin muutamat ystävät kotoaan kyytiin. Matka Helsingistä Lohjalle meinasi stopata aivan alkuunsa, kun kehä kolmosen ulkopuolella saatiin jonotella jonkunkin aikaa. Siellä oli tapahtunut jokin onnettomuus, joka sulki moottoritien toisen kaistan aivan kokonaan.

Onnettomuuspaikalta eteenpäin saatiinkin sitten ajella aika rauhassa ja hyvää vauhtia. Matka-aika tosin venähti syystä tai toisesta aika pitkäksi ja perillä Vajosuon parkkipaikalla oltiin joskus kahdeksan aikaan. Käytiin ensin kiertämässä koko kolmen kilometrin Vajosuon kierros tiedustelumielessä. Märkää oli ja olisi kannattanut laittaa saappaat jalkaan heti alkuunsa. Vaikka yritti hyppelehtiä kuivahkolta mättäältä toiselle oli pian kengässä vettä. Ihastelin korpimetsää ja kuuntelin punarintojen, rastaiden ja muiden laulua.

Tästä se lähtee.

En tiedä mikä vika tässä sitten on ollut.

Uusien opasteiden vaihto käynnissä. Parkkipaikalla oli opastetaulun takana näitä uusia pinossa enemmänkin.

Tarkoituksena oli alunperin yöpyä Vajosuon laavun läheisyydessä. Laavun läheisyydessä vain ei tuntunut olevan kovin hyviä kuivahkoja telttapaikkoja liiaksi. Muutenkaan paikka ei sillä hetkellä aiheuttanut mitään kovin suurta ihastusta. Ehkä nyt kun puut ovat lehdessä ja kasvillisuus hieman runsaampaa, paikka voisi olla enemmän edukseen. Sinänsähän laavun on aika mukavalla paikalla suon laidalla ja muutoin siisti. Iltahämärä ei ehkä ollut paras ajankohta vierailla.

Jäitä ojassa.

Käveltiin vielä polkua eteenpäin, arvottiin hieman oikeaa suuntaa ja päädyttiin seuraamaan wc:lle osoittavaa kylttiä. Miltein samoin tein metsästä putkahtikin toinen nuotiopaikka ja keittokatos. Nuotiopaikan ympäristössä sitten olikin useampia oikein varteenotettavia telttapaikkoja ja huomattavasti kuivempaa. Päätettiin tulla sinne yöpymään. Onneksi olimme ottaneet ns yhden varateltan mukaan, niin että kaikilla oli telttapaikka yöpymistä varten.

Kun telttapaikat alustavasti oli katsottu lähdettiin jatkamaan takaisin autollepäin. Pian aloin kuuntelemaan tuttua 'orp orp kvik' -mantraa ja lähes samassa nähtiinkin ylilentävä lehtokurppa. Ensimmäinen tälle vuodelle. Jäätiin vielä odottelemaan, mitä kaksi muuta retkueemme jäsentä olivat jääneet kuuntelemaan. Pian selvisi, että jotain vihellystä oltiin ihmetelty. Kuuntelimme sitten nelistään vihellyksiä, joita ei ollut vain yksi vaan ainakin kaksi. Kuuntelimme vielä varmistukseksi pyyn lintuäänen. Aivan selvät pyyt. Hymyilytti.

Laavu oli aika suon laidassa.

Uudenkarhea keittokatoskin

Viimeinen kilometri autolle tuntui kestävän ikuisuuden. Päätettiin kerätä kamppeet ja kulkea metsäautotietä niin pitkälle kuin päästäisiin. Metsätietä pitkin pääsikin lähes tulipaikalle saakka. Ensimmäisenä sytyteltiin tulet nuotiopaikalle ja pikapikaa telttoja pystyttämään vielä kun oli sen verran valoisaa, että jotain näkikin. Nuotiolla paisteltiin iltapalaa ja tankattiin muutenkin vähän energiaa, että saisi unta.

Iltatunnelmia

Joskus puolen yön aikoihin päästiin viimein telttoihin. Yksi pieni vessaepisodi sattui, kun pari kaveria onnistui lukitsemaan itsensä huussiin sisälle. Oltiin juuri päästy telttakaverin kanssa makuupusseihin, kun puhelin soi ja hätääntyneet kaverit selitteli mitä oli tapahtunut. Ei siinä voinut kuin rauhoitella sekä kömpiä ulos ja auttamaan.

Loppu ruhtinaalliset nelisen tuntia menikin tutusti torkahdellessa ja välillä lintuja kuunnellessa. Taisin kyllä nukkuakin jokusen tunnin. Neljän aikoihin heräilin pikkuhiljaa lintujen ääniin, ainakin mustarastas ja punarinta lauloivat sekä lehtokurppa porhalsi muutamaan kertaan ohi. Telkän siipien viuhunankin taisin kuulla. Uudenkarhea joka kelin ilmatäytteinen makuualustakin tuli testattua ja todettua aikasta mukavaksi. Tavaroiden pakkaukseen menikin hieman kauemmin kuin oltiin ajateltu, mutta lopulta vähän viiden jälkeen könyttiin silti viimeisinä torniin. Aamun hektisin lintuhetki oli tainnut mennä jo ohi, mutta ehdittiin vielä ihastelemaan soivia teeriä suolla.

Näin hämärää oli vielä tornille saapuessa.

Viime vuodesta poiketen tällä kertaa tornien taistossa aamun jälkeen linnut eivät tyystin loppuneet. Ensimmäisten tuntien jälkeen loppupäivä meni aika rattoisasti muutaman linnun tuntivauhdilla. Päivän kohokohtia teeren soitimen lisäksi olivat varmasti kohtuu läheiseen kuusen latvaan kukkumaan lennähtänyt käki, sääksen ylilento ja myöhemmin samaisen ruokailu puussa sekä kapustarinnat, jotka lensivät todella mielenkiintoisesti. Minulta meni kokonaan ohi keltavästäräkki sekä pikkulepinkäinen. Kummallakin kerralla olin hieman jaloittelemassa tornin ulottumattomissa. Petolintutuuri oli harvinaisen heikkoa ja kovaa ja korkealla ohilentäneistä hanhistakaan ei ehditty saada kunnon lajimääritystä.

Tällä kertaa olin myös tajunnut miettiä ruokahuollon hieman paremmin, joten energiansaanti ei jäänyt sattuman varaan vaan oli tasaista pitkin päivää. Lopputuloksena oli 41 lajia listalla, joka paikan sijaintiin verraten on ihan mukavasti. Mukava päivä oli, eikä tälläkään kertaa satanut. Tarpeeksi oli vaatetta ja evästä ja telttayökin meni kivasti vaikka vähän lyhyeksi jäi. Takaisin autolle talsiessa sitten kuultiin melkein hetimmiten listoilta jäänyt punarinta ja vähän myöhemmin vielä itselleni kevään ensimmäinen tiltalttikin. Illalla nukkumaanmennessä päässä kukkuivat käet ja kuovit.

Ihanaa mäntykangasta!

Vajosuolle täytynee tulla toiseenkin kertaan sen verran mukava ensikosketus jäi (ja taisi jäädä ainakin yksi geokätkökin hakematta). Linnut ehkä jäävät sillä seuraavalla kerralla hieman vähemmälle. Ensi vuonna täytynee myös jälleen osallistua tornien taistoon, en tiedä missä vain sillä kertaa. Täytynee yrittää joku niin sanotusti vähän parempi paikka keksiä, jos vaikka johonkin veden äärelle jälleen. Tiedä vaikka meri houkuttaisi ensi vuonna. Kiitoksia seuralle, oli jälleen hyvä reissu!