Ruskaretkellä Virkatien kierros: Jalkavaivoja ja rauhallinen leiripaikka

Uni tuli aika pian makuupussiin sukeltamisen jälkeen sateen ropistessa teltan kattoon. Jossain vaiheessa yötä havahduin tuttuun jalkojen tärinään, se loppui kun sulloin fleecetakin lantiolle ja untuvatakin vielä makuupussin päälle samaan kohtaan. Tästä viisastuneena totesin, että täytynee alkaa neulomispuuhiin ja tehdä itselleen makuupussiöitä varten villahame, joka ulottuisi reilusti reisille ja myös alaselkään, muuten kun makuupussissa tuntui olevan vähän liiankin lämmin.

Ensimmäisen yön leiri aamun valjetessa

Loppuyö menikin yllättävän mukavasti välillä heräillen ja kääntyillen. Juuri muuta ei yöllä kuulunut kuin viereisen teltan kaverin kääntyily (ilmapatja saattaa olla äänekäskin), tuuli latvuksissa ja sateen ropina telttaan. Aamulla herätessä ei enää satanut. Niinpä sai aamun valossa rauhassa pakkailla tavaroitaan ja vähän katsella leiripaikalla ympäriinsä. Jätettiin teltat kuivumaan ja suunnattiin aamupalan laittoon ja veden keittoon. Vettä tuli otettua siis suoraan järvestä, laituri olikin yllättävän liukas joten tarkkana sai olla, ettei lipsahtanut jorpakon puolelle.

Aamutulet olikin tehty valmiiksi ja aamupalalla olivatkin jo edellisenä iltana tavatut isä ja poika. Kertoilivat olevansa läheltä ja auton olevan läheisellä parkkipaikalla. Kesken aamupalan alkoi jälleen sataa ja tulikin kiire pistämään jo oletettavasti kuivunutta telttaa kasaan ja laittamaan rinkan päälle sadesuojaa. Hieman aamun aika reilukin sadekuuro latisti tunnelmaa. Lopulta päästiin lähtemään vasta yhdentoista aikaan liikkeelle.

Kolho vaelluskenkä lankkujen leveyden mittarina

Ihanat luonnonvärein värjätyt langat

Sisemmät ikkunat olivat vielä 'kesävarastossa'

Muutamansadan metrin matka Koveron perinnetilalle tuntui jo jalkapohjissa eikä siis ennustanut hyvää päivän kävelymatkalle. Koska perinnetilan ovet olivat viimeistä päivää auki, päätimme tehdä ihan kunnon kierroksen tiluksilla. Jätimme rinkat pihalle penkin päälle ja varovasti kurkistellen etenimme tupaan. Mikä ihana lämpö sisällä odottikaan! Sisällä oli todella kaunista ja avaraa sekä aivan mielettömän leveät lattialankut, joita ihastelin. Vähän vanhemman talon omistajana kiinnitin tietysti huomioni myös kattoon ja pinkopahvituksiin. Kävimme ihan rauhassa talon huoneet läpi ja ihastelin kauniita ikkunoita sekä vanhoja huonekaluja.

Pihalla kävimme vielä kaikki mahdolliset rakennukset läpi ennen kuin tyydyimme kohtaloomme nostaa rinkat takaisin selkään ja lähteä jatkamaan matkaa, joka oli vielä alkutekijöissään. Jonkun aikaa saimme tallustella rauhassa kunnes alkoi ihmisiä tulla vastaan muutamia aina silloin tällöin. Multiharjulle nousu olikin päivän suurin järkytys, ilmeisesti kukaan ei ollut tainnut kauheasti korkeuskäyriä tutkailla ja itsellänikin oli käsitys aika tasaisesta maastosta. Ei siinä auttanut kun vähän ähkiä ja tarpoa raput ylös. Päätimme vielä kiertää pidemmän kautta, niin tulisi suurin osa multiharjun polustakin nähtyä samalla. Upeita vanhoja puita ja naavaa oksissa olikin vastassa, niistä tosin ei oikein osannut nauttia, kun joka askeleella jalkapohjat muistuttivat olemassaolostaan.

Päivän pahin nousu

Jostain muistelisin, että useampikin on todennut toisen päivän olevan se hankalampi ja voin kyllä sanoa samaa. Ei tainnut muillakaan ihan kevyt mieli olla. Matka eteni kohtalaisen hitaasti, mutta eteni kuitenkin. Jokiristillä oli tarkoitus pitää lounastauko ja sinne tuntui matkaa olevan koko ajan. Vähän ennen Jokiristiä meinattiin jo luovuttaa, kun oli nälkä ja rinkat olisi ollut kiva heittää mäkeen. Löydettiin vanha tulentekopaikka ja vähän aikaa ihmeteltiin, että tässäkö sen lounaspaikan nyt piti olla. Pienen hämmennyksen ja karttojen tutkailun jälkeen todettiin, ettei ihan vielä oltukaan perillä vaan lähdettiin jatkamaan vielä viimeinen pätkä.

Haavan lehtiä upeissa väreissä!

Lounastauko oli todella tervetullut. Olin sekoittanut oman ruokani vähän huonosti ja ikäväksi yllätykseksi ruokatermarin pohjalla oli aika suuri klöntti pussikeittoa tiiviinä paakkuna, nami. Tuttu pahoinvointi iski aika pian ruuan jälkeen taas. Myöhäisen lounaan ja jalkojen hieromisen jälkeen lähdettiin jatkamaan vielä toinen lyhyempi puolikas kohti seuraavaa yöpymispaikkaa. Maisemallisesti viimeinen etappi Jokiristin ja Liesijärven välillä oli ehkä reissun mukavinta.

Loppumatka menikin vähän puolittaisesti läsnäolevana, jäätiin ihastelemaan vanhaa myllyä, todella nättiä järvimaisemaa sekä ilmeisesti majavatuhoja. Majavia tai pesää tosin ei näkynyt mailla halmeilla, katkotuksi jätettyjä puita vain, mikä ilmeisesti on majavalle aika epätyypillistä käytöstä.

Vihdoin saavutimme kyltin Liesijärvi 0,2km ja hihkuimme ilosta. Paikka itsessään olikin aika mukava, joskin maastosta näki, että sekä laavun että tulipaikan ympäristöä oli ahkerasti käytetty telttailuun. Kävimme vähän mittailemassa läänejä ja tulimme siihen lopputulokseen, että laavun lähistö oli selvästi parempi, ei siitäkään montaa tasaista kohtaa löytynyt. Laitoimme jälleen majoitteet pystyyn ja yöpymiskamppeet ennallistumaan. Bonuksena saimme leiripaikan täysin itsellemme. Kävimme vähän sahailemassa ja pilkkomassa puita nuotiolle ja täytyy todeta, että olipa tylsä saha. Puut olivatkin mielestäni järkevästi rankoina, johon oli sopivin välein tehty moottorisahalla lovi. Loven kohdalta oli helppo (tai siis jos olisi ollut terävä saha) sahata sopiviksi pölleiksi, joita pilkkoa.

Saimme nauttia hienoista auringonlaskun väreistä ja kirkkaasta ilmasta. Hyvän aikaa istuskeltiin tulilla, syötiin ja juotiin lämmintä. Toinen kavereista pohti nukkuakko laavussa vai teltassa. Lopulta laavu voitti teltan ja sitten pohdittiinkin hyvä tovi, tulisiko yöllä laavussa kylmä. Ehdotin, että purkaisi teltan ja laittaisi laavun suuaukolle suojaksi. Lopulta tehtiin vielä vaihtokauppa makuualustojen kanssa, niin että kaveri liian kylmän tullen voisi tulla meidän telttaan seuraksi ja hänen kahden leveä makuualustansa olisi jo siellä.

Taisin itse kömpiä makuupussiin jo puoli kymmenen aikaan ja ehdin jo torkahtaa ennen kuin kaverit tulivat joltain iltahyppelyltä takaisin. Toinen yö oli kylmempi kuin ensimmäinen ja vähän taas jalat tärräsi fleece- ja untuvalisästä huolimatta. Hieman myös kääntyessä nariseva makuualusta häiritsi yöunia, mutta kaiken kaikkiaan taisin saada nukutuksi aika hyvin. Unta taisi riittää johonkin seitsemään asti ja lopulta heräsin kunnolla, kun tikka nakutti laavun vieressä oleva keloa. Kävin ihastelemassa aamun rauhaa, luonnon ääniä ja taisi olla telkkäparvi, kun siivet viuhuen lensi ylitse. Kyllä vaan on hyvä ihmisen olla luonnossa, varsinkin aamuhetkinä.