Kolmannella kertaa piti lähteä puoliskon kanssa tutustumaan Repoveteen. Ihan vain pikavisiitti metsään ja yhdeksi yöksi. Perjantaina töiden jälkeen olikin lähtö.
Meinasi matka stopata alkuunsa, oltaisiinko päästy hädintuskin kehä ykkösen ruuhkasta lähes Mäntsälään asti kun tuli ihan täysi stoppi liikenteessä. Siinä sitten taidettiin lähes paikallamme odotella noin tunnin verran, ennen kuin liikenne alkoi vetää. Mitään merkkiä siitä ei kyllä ollut miksi oltiin seisottu niin pitkään keskellä ei mitään koko elokuisen perjantai-iltapäiväruuhkan voimin.
Lopulta päästiin Saarijärven parkkipaikalle reippaasti tuntia myöhemmin kuin mitä oli ollut alun perin tarkoitus. Aurinko paisteli jo matalahkolta, eikä kyllä yhtään huvittanut talsia pimeässä metsän lävitse. Siinä sitä sitten mentiin pikamarssia suorinta tietä kohti Mustavuoren kotaa. Vesitankkaus tehtiin epäonneksemme Valkjärven kaivosta.
Kodalle päästiin ennen pimeää, mutta kokkailut saatiin hoitaa aikalailla otsalamppujen ja nuotion valossa. Olipahan nälkä päässyt kasvamaan matkalla. Eipä siinä tainnut illalla mitään sen kummempia tulla tehtyäkään. Vähän arvottiin olisiko sitä muutama puu pitänyt kamiinaan laittaa, jätettiin laittamatta.
Yö taisi mennä hieman vaihtelevasti, mutta tuli ilmeisesti kuitenkin jonkun verran nukuttua. Aamulla heräsin siihen kun jotkut mokomat kävelivät kodan pihapiirin läpi! Mitä roistoja! Hieman oli viileäkin, mutta ei liiaksi. Verkkaiset heräilyt ja makuupussit ulos tuulettumaan. Keiteltiin kahvit siitä Valkjärven täydennysvedestä, joka osoittautui aivan liian rauta- ja mangaanipitoiseksi, oli aika pahaa.
Siivoilun jälkeen lähdettiin kohti Olhavaa paremmanmakuisen veden toivossa. Olhavan kaivo ei pettänyt tälläkään kertaa. Ruuanlaittopuuhiin suunnattiin Olhavan laavulle. Siellä tuuli aika vilpakasti, mutta onneksi oli laittaa vaatetta päälle. Saatiin nauttia myös kaakkurien äänenavauksista. Syönnin ja kahvien jälkeen käytiin kuikuilemassa Olhavavuorta alhaaltakäsin ennen nousua sinne.
Vuoren päällä ihailtiin maisemia, valokuvattiin ja etsittiin yksi geokätkö. Laskeutuessa päätettiin ottaa loppumatka autotietä myöden. Oli paikkapaikoin aika paahteistakin ja perhosia oli paljon liikenteessä nauttimassa vielä loppukesän päivästä. Joku käärmekin nähtiin luikertavan tien ylitse.
Sukeltajanniemellä pidettiin vielä pieni tauko kuvauksen ja hengähdyksen merkeissä. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä muutamalla...kätköllä siis. Käytiin siis ihastelemassa Voikosken rautatieasemaa sekä Voikosken kirkkoa, joka muistutti enemmänkin koulua minusta. Sekä pysähdyttiin vielä kahveilla Hillosensalmen asemalla.
Poisajellessa piti vähän hiljentää myöskin alla olevan ilmestyksen kohdalla.
Ei sitä joka päivä näe vaaleanpunaista maasturilimusiinia.
Kiva kertomus minullekin niin tutusta Repovedestä. Kuvasarja on hieno. Tuo alin kuva on kyllä huippuyllättävä :)
VastaaPoistaMukavaa, että pidit. :) Piti kyllä hieman hieraista silmiään, ennen kuin pää tajusi mitä silmät näki.
Poista