Jätin viime vuoden kesälomalla tietoisesti vaellusreissun tekemättä ja suunnittelin jo hyvissä ajoin syysvaelluksen. Tämä osoittautui oikein hyväksi valinnaksi, koska kesäloman aikaan helle taas helli pohjoisinta Suomea myöden. Syksyn retkikohde oli kyllä pitkään selvillä, olihan mökkimajoitus Saariselältä varattu jo hyvissä ajoin. Ennen majoituksen alkamista oli kuitenkin neljä päivää ja kolme yötä aikaa suunnistaa johonkin maastoon. Pohdin pitkään lähtisimmekö Kiilopäältä vai Aittajärveltä. Kiilopää vei kuitenkin voiton helppoudellaan ja ihan hyvä niin, mutta siitä hyvyydestä sitten aivan lopuksi.
Syyskuisena perjantaiaamuna nousin jälleen autojunasta Rovaniemellä. Hetken odottelun jälkeen autonkin sai ajaa junasta. Tutusti käytiin ensin aamupalalla, jonka jälkeen auton nokka kohti Saariselkää. Sodankylässä pitikin pysähtyä sekä lataamaan että hakemaan vielä viimeisiä vaelluseväitä. Oltiin ensimmäistä kertaa näin pohjoisessa sähköautolla. Yhden jälkeen kurvattiin Kiilopään parkkiin ja käytiin lounaalla ennen kuin punnitsimme ja nostimme rinkat selkään sekä lähdimme suuntaamaan ensimmäiselle etapille. Oma rinkkani taisi painaa noin 17 kg ja puolison muutaman kilon enemmän.
Loppupäivän tavoitteena oli Suomunruoktu, mutta sitä ennen olisi Niilanpään tuttu ja turvallinen päivätupa. Aika rauhassa sai talsia kohti Niilanpäätä, jokunen muu kulkija tuli vastaan, pääosin päiväretkeilijöitä. Ensimmäiset riekot bongattiin aika alkumatkasta. Niiden menoa oli mukava katsella ja päästiinpä vähän kuulemaan päkätystäkin. Niilanpäällä oli tupa vielä lämpimänä joidenkin edellisten jäljiltä ja sinne olikin mukava istahtaa pitämään pientä välipala- ja istumataukoa.
Seuraava osuus kohti Suomunlatvan laavua olikin vähän haastavampi. Ylemmäs tunturia mennessä tuulikin alkoi tuntua jopa niin paljon, että suoraan eteneminen oli itselleni paikoin hieman haastavaa. Maisemat avautuivat edessä ja takana. Onneksi pian nousun jälkeen alettiin laskettelemaan alaspäin ja viimeinen puolisen kilometriä ennen Suomunlatvaa olikin aika mukavaa tallusteltavaa hiekkapohjaisella polulla. Käytiin toki katsastamassa laavu sekä sen ympäristö ja napattiin jotain välipalaa siinä samalla. Kauaa ei paikoillaan viitsinyt olla, koska auringon laskun aika alkoi jo vääjämättä lähestyä. Niinpä laitettiin töppöstä toisen eteen ja lähdettiin viimeiselle etapille kohti Suomunruoktua. Polku oli leveää ja hyvää, mutta osittain vähän tylsää. Bongailtiin herkkutatteja pitkin matkaa sekä taidettiin pelästyttää hieman kauempana ollut metso lentoon. Suomunruoktun kohdalla vesi oli niin alhaalla, ettei ollut mitään ongelmaa päästä ylitse kuivin jaloin. Sateisemman kesän jälkeen tai alkukesästä tilanne saattaisi olla vallan toinen.
Aivan ensimmäisenä etsittiin kelvollinen telttapaikka ja pistettiin asumus kuntoon. Onneksi vaihtoehtoja oli, vaikka paikalla noin kymmenkunta muutakin telttaa oli. Suomunruoktun kämppä on monen muun Kekkospuiston tuvan tapaan ei hullummalla paikalla joen äärellä. Päivän toista ruokaa päästiin keittelemään jo pimeän laskeuduttua. Käytiin tekemässä päivällistä lämpimässä autiotuvassa ehkä jossain kahdeksan pintaan, mutta siellä oli jo porukka menossa kovaa vauhtia nukkumaan, niin jotenkin tunnettiin vähän tungettelevamme, joten yritettiin suoriutua mahdollisimman nopeasti matkoihimme. Sinänsä vähän ikävää.
Aamulla heräsin lumen rapinaan telttaa vasten, selvisi sekin, miksi olin kuullut muutamien edellisenä iltana suunnittelevan aikaista lähtöä. Kahdeksaan mennessä olikin monet jo selviytyneet matkoihinsa. Lumisade muuttui jossain vaiheessa rännäksi. Päätettiin odotella sateen loppumista ennen kuin pistettäisi teltta kasaan. Syötiin kaikessa rauhassa aamupalaa ja pakkailtiin kaikki muu. Jutustelin myös tuvan edustalla muiden siihen sattuneiden kanssa. Lopulta oltiin lähes viimeisinä lähdössä, joten jäätiin vielä odottelemaan aivan viimeisten lähtöä ennen kuin kaiveltiin geokätkö esiin ja loggailtiin se ennen lähtöä. Kello oli jo lähes puoli kaksitoista, kun vihdoin päästiin jatkamaan matkaa.
Ensimmäinen pätkä Aitaojan tulentekopaikalle meni joutuisasti. Siitä meinattiinkin vahingossa lähteä jo aivan väärään suuntaan, ennen kuin tuli vilkaistua karttaa ja suuntaa. Valtatie muuttuikin kapeaksi, mutta selkeästi erottuvaksi poluksi ja matka jatkui hieman hitaammin, kun piti milloin pysähtyä kuvaamaan hienoa joenuomaa, kallioita tai kuuntelemaan sekä katselemaan tilhiä. Polku myös oli paikoin kivikkoinen ja juurakkoinen, joten sai olla tarkkana mihin astui. Nälkäkin alkoi jo vaivaamaan, joten matka Salonlammen laavulle tuntui kovin pitkältä. Onneksi lounastauko toi lisävoimia ja päivän suunnistustehtävään lähdettiin reilun tunnin tauon jälkeen.
Salonlammelta lähtee polku kohti Kotaköngästä, mutta selkeä polku vain häviää aika pian. Poluton reitti kohti Kotaköngästä olikin päivän hienointa antia ja kuivasta kesästä johtuen jalkojen kastumisen vaaraa ei ollut, vaikka useampia kosteikkoja sekä kuruja matkalla olikin. Polun löytyminen jälleen oli kuitenkin tervetullutta pitkältä tuntuneen parin kilometrin jälkeen ja polku myös muuttui hyvin miellyttäväksi. En ollut lukenut karttaa ilmeisesti ihan tarpeeksi tarkkaan, koska joen ylitys tuli pienoisena yllätyksenä. Kahlaushommiinhan siinä jouduttiin, mutta olipa vaan hienoa ja polku jatkui melkein heti oikein unelmana, tasaista mäntykangasta korkealla joentöyräällä, mikäs sen parempaa. Lopulta oltiin Kotakönkäällä, jossa loggailtiin myös yksi geokätkö. Olipa hauska sattuma, että rasiassa sattui olemaan vielä Lohja 700v pinssi, kun itse olen sieltä kotoisin.
Kello alkoi olla jo aika paljon ja hetken pohdittiin oltaisiko jääty suunnitelmista poiketen Kotakönkäälle yöksi. Sinne kuitenkin vaikutti olevan jäämässä, niin paljon muitakin, että päätettiin yrittää vielä ennen pimeää Lankojärvelle. Ensimmäinen tenkkapoo meinasi tulla jo siinä vaiheessa, kun ei meinattu joen ylityksen jälkeen löytää kivikosta polkua oikeaan suuntaan. Taidettiin muutama ylimääräinen mutka tehdä ennen kuin tupsahdettiin polulle. Hämäräkin alkoi uhkaavasti lähestyä ja voimat alkoi olla vähän vähissä, kun todettiin, ettei päivällistä ehtisi millään syödä, jos aikoisi ehtiä Lankojärvelle edes hämärän aikaan.
Raahustettiin vähän apeissa ja kärttyisissä tunnelmissa eteenpäin vääjäämätöntä hämärää kohden. Onnistutiin yhyttämään polulta yksi metsokin, joka kyllä otti siivet alleen. Kartanlukukin oli taas vähän epäonnistunut, kun hieman ennen Lankojärveä olikin vielä yksi joki ylitettävänä. Millään ei olisi tehnyt mieli ottaa kenkiä pois jalasta, joten lähdettiin hakemaan vähän kuivempaa ylitysreittiä. Tovin epäilyn jälkeen loikittiin osittain veden alla olevia kiviä virran ylitse. Onneksi oli vaellussauvat mukana, niin sai muutaman lisätukipisteen, muuten hyvin suurella todennäköisyydellä jompi kumpi ei olisi selvinnyt ilman uintireissua.
Lankojärven tuvalla olikin kohtalaisen hiljaista. Meidän lisäksemme taisi olla yksi yksin telttaillut henkilö, varaustuvassa jokin porukka sekä autiotuvassa muutama henkilö. Laitettiin teltta ensimmäiselle kelvolliselle paikalle, joka hämärissä tuli vastaan. Leirin laiton jälkeen oli vihdoin aika päivälliselle ja yhdistetylle iltapalalle ennen nukkumaanmenoa.
Seuraava aamu oli jälleen verkkainen, päivälle kun ei olisi talsittavaa kuin noin kahdeksan kilometriä. Nautittiin aamupalaa ulkona, seurattiin muiden seurueiden poistumista sekä hyvää välimatkaa pitäneitä kuukkeleita. Aamu oli upea, joskin aika kolea, vaikka yö oli ollutkin aika lämmin. Pakkailtiin teltta ja muut vermeet aamupalan jälkeen. Käytiin jo tyhjentyneessä autiotuvassa vilkaisemassa minkälainen se oli sekä keittelemässä vähän vettä vielä lämpimässä tuvassa. Kun oltiin jo tuvan portailla tekemässä lähtöä muutamat kuukkelit pyrähtivät aivan lähelle ihmettelemään. Päästiin jälleen lähtemään vasta joskus puolen päivän pintaan.
Mikään kiire ei ollut vaan nautittiin polusta sekä jokiuoman kauniista maisemista. Jalkoja tosin painoi hieman parin edellisen päivän muka pidemmät siirtymät. Noin puolessa välissä matkaa alkoi nälkä jo painaa eikä millään tuntunut tulevan sopivaa lounaspaikkaa kohdille. Kyllä sellainen silti löytyi, mukavalla jokimaisemalla. Ruokailun jälkeen ei olisi halunnut laittaa kenkiä takaisin jalkaan, mutta pakkohan se oli, kun eteenpäin piti lähteä. Oltiin jo melkein Rautulammella, kun meidät yllätti sadekuuro, jota oltiin jo hieman kauhulla katseltu. Eikun sadevermeet itsensä ja rinkan päälle. Eipä kuuro kauaa kestänytkään ja se tuli lähinnä rakeina.
Iltapäivä ja ilta menikin lähinnä päivätuvassa lämmitellessä sekä syödessä ja lettuja paistellessa. Testissä oli mustikkaletut, oli erilaista mutta kuitenkin hyvää. Yöksi oli luvattu jopa kuusi astetta pakkasta, niin energiatankkaus tuli tarpeeseen. Telttaan kömpiessä se oli jo ulkopuolelta jäähileessä. Yö meni omalta osaltani oikein mukavasti ja makuupussi oli kerrankin sopivanlämpöinen. Aamulla kaikki oli kuurassa ja aamupalaa käytiin syömässä jälleen päivätuvan puolella. Päivätuvan nurkalta bongattiin myös yksi riekko. Aamu oli mitä upein ja lähdettiinkin hyvissä ajoin kulkemaan viimeisen päivän etappia kohti Kiilopäätä ja autoa.
Päivä oli pitkälti yhtä nousua ja kun vihdoin kivuttiin Kiilopäälle olikin jo aika nälkä. Iloisena yllätyksenä tulivat myös huipun kiirunaperhe, joiden edesottamuksia päästiin seurailemaan hyvä tovi lounaan nauttimisen lomassa. Viimeinen pätkä alas Kiilopäältä menikin aika sutjakkaasti. Parkkipaikalla tosin ilmeni pieni ongelma. Kummatkin auton avaimet olivat jo hetken aikaa ilmoitelleet vähissä olevista paristoista, niin eikös kylmyys ollut tehnyt osansa eivätkä ovet auenneet meille. Onneksi oli puhelimessa kenttää, jotta sai vähän ihmeteltyä mitä toimenpiteitä pitäisi tehdä, että ovet saisi auki. Avain auki ja patteri hetkeksi lämpimään kämmeneen, niin johan alkoi lukoissakin olla eloa.
Oviepisodin jälkeen ensimmäisenä toki kurvattiin Kuukkeeliin hakemaan uusia paristoja, ettei sama enää toistuisi. Hyvä reissu ja vähän harmitti, ettei sen pidempää ehditty olemaan. Illalla tosin jo satoi sen verran rankasti, ettei ihan kauheasti siinä vaiheessa haitannut.
