23. joulukuuta 2020

Hiljaista harmaata

Hiljaista, harmaata ja hämärää. Siltä viimeinen pari kuukautta on kyllä tuntunut. Tosin ei enää niin hiljaista muutamina viime viikkojen aamuina, joina olen herännyt kaivinkoneen tasaiseen urinaan täsmällisesti seitsemältä. Harmaata pääasiassa, paitsi edellisellä viikolla. Edellisalkuviikon kuulaat kirpakat värikylläiset aamut sai retkikaipuun todella heräämään. Voisipa jättää vaan työpäivän välistä, pakata retkieväät reppuun, ottaa tarpeeksi lämmintä vaatetta (sekä puolison) mukaan ja vain lähteä.

Aulan valoasetelma
 

Olen kyllä suunnitellut muutaman viime kuukauden aikana, että pitäisi lähteä, mutta jatkuvat harmaat tai harmaat ja sateiset päivät ovat latistaneet tunnelman viimeistään lauantaiaamuna ja retket ovat jääneet totaaliseen paitsioon. Raskasta niin raskasta. Pitäisi mennä, mutta ei myöskään jaksa eikä kyllä kukaan ole kiskomassakaan. Työelämä todellakin on vaatinut veronsa ja vihdoin huomaa, että lomaakin olisi hyvä pitää, kun viikonlopun aikana ei millään saa levättyä tarpeeksi.


Joulukuuhun on mahtunut paljon pieniä maalaushommia

Samoin kuin neulomista
 

Jatkuva kotona paikallaan oleminen on saanut myös huomaamaan, että sisälämpötilaa ehkä pitäisi hilata edes hieman ylöspäin. En silti ymmärrä vieläkään miten ulkona riittää kymmenen astetta lämpöä, niin etteivät sormet jäädy, mutta sisätiloissa 19 °C on se maaginen raja, kun sormet ja varpaat ovat umpijäässä jatkuvasti. Varpaat vieläpä villasukkien määrästä huolimatta.

Jotain valonpilkahduksiakin näihin vuoden viimeisiin viikkoihin. Kerrankin on sellainen tilanne töiden osalta, että pystyin pitämään spontaanin vapaapäivän. Yllätin myös itseni tässä iltana eräänä suunnittelemasta jo ensi kesän lomaa. Lisää Lappia luvassa siis ensi vuonna. Joulukin on poikkeuksellisesti sellainen, että pääsen kerrankin lomailemaan edes muutaman päivän verran ylimääräistä, joten pakkohan niille jollekin on olla muutakin luvassa kuin vaan harmaata ja vettä tai räntää. Ilmasta viis, retkelle on päästävä, vielä en tiedä minne, mutta jonnekin. Haaveilemani iltanuotiolla istuskelu on jäänyt myös välistä. Nyt ei tarvitsisi edes kovin myöhään valvoa.

 

Joulusta sekin vielä, että olen oikeastaan aika onnellinen, että meidän toinen suunniteltu kotijoulu osui juuri tälle vuodelle. Eipä haittaa, ettei suositella mihinkään menoa. Kotona tosin on tullut pysyteltyä nyt useampi viikko töissä, joten vanhemmille kävin toivottamassa hyvät joulut ihan paikanpäällä samalla kun kävin lahjoja vaihtamassa. Tulipa samalla nähtyä vilaukselta myös Turussa ja Oulussa asuvia veljiä.

 

Kuusi kolmen vuoden takaa ja mystinen valoilmiö

Kuusi odottaa kuistilla ja joulusiivouskin tuli tehtyä viikonloppuna. Kaupassakin piti käydä aivan itse, koska ruokien tilaaminen jouluksi ei enää onnistunutkaan viime viikolla.

Nyt voikin hyvin rauhoittua joulun viettoon ja joulu saa tulla. Hyvää joulua!

24. lokakuuta 2020

Syksyn perinteinen: Kierros Kauhanevalla

Lauhanvuorelta ajeltiin lyhyt matka Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoon. Olin kyllä lukenut parannuksista kuten parkkipaikan laajentamisesta aiemmin tänä vuonna, mutta en ollut ajatellut aivan niin suurta yleisöryntäystä kuin paikalta paljastui. Laajennettu parkkipaikka oli aivan tupaten täynnä, kun saavuimme. Kauhistuin kaikkea ihmismäärää verrattuna kahteen viime vuoden vierailuuni, joilla pääasiassa saimme olla kaksistaan. Viime vuoden reissut: Kauhanevan kevättä ja syksyä.

Matalalta paistavassa auringossa maisema on värikylläinen


Upean laavun olivat kyllä tulipaikaksi rakentaneetkin, mutta muuten oli Salomaalla hieman eri tunnelma kuin edellisenä syksynä. Vähän oltiin jo pohdittu reissun lopettamista lyhyeen ja ajamista vielä iltamyöhällä kotiin sen sijaan, että oltaisiin vielä jääty yhdeksi yöksi. Kolmas yö ukkosessa ei houkutellut vaikka sellaista tuskin olisi tullutkaan. Viimeistään leiripaikalla ollut neljän teltan leiri ei houkutellut meitä enää jäämään. Ehkä jos siellä ei muita olisi ollut, niin oltaisiin voitukin jäädä fiilistelemään pimeää suota ja todennäköisesti huikeaa tähtitaivasta. Päätettiin kuitenkin kiertää suon ympäri ennen kotiinlähtöä.

Suo olikin aivan lumoavan kaunis jo matalalta paistaneen auringon valossa. Aivan mieletön. Harmitti, kun en sen parempaa kameraa omista. Hieman jatkuva ihmisvirta pitkospuilla kyllä häiritsi, mutta syksyinen suo pehmeässä punertavassa auringonvalossa oli jotain niin upeaa, että keskityin kuitenkin lähinnä siihen. Otinkin niin monta kuvaa kuin kerkesin. Kuvista jopa muutamista tuli ihan kelvollisia vaikka itse sanonkin. Toivottavasti niistä välittyy edes osa syksyisen suon täydellisen illan tunnelmaa.



Tyynet suolampareet, heijastumat ja okrainen suokasvisto


Maisemaa lintutornista

Esteetön reitti
 

Kierrettiin suo rauhassa ja käytiin ihmettelemässä toisella tulipaikalla sekä kiipeämässä uudehkoon lintutorniin. Matkalla takaisin autojen luo alkoi jo hieman hämärtää ja hiekkatie pois parkkipaikalta oli jälleen reunustettu upean keltaisilla koivuilla. Olen aika varma, että tänne tulen vielä palaamaan useampaan kertaan, tämä kuitenkin oli jo kolmas kerta reilun vuoden sisään.

21. lokakuuta 2020

Syksyn perinteinen: Lauhanvuoren kansallispuisto

Syksyn perinteiselle syysretkelle päästiin jälleen koko retkeilevän ystäväporukan kanssa. Ajankohta syyskuun lopussa oli varattu kaikkien kalentereihin jo hyvissä ajoin, mutta päämäärän päättäminen jäi aika viime tinkaan. Normaalista poiketen tehtiin myös suunnitelma B, joka olisi toteutettu jos koko viikonlopulle olisi osunutkin huono-onninen sää. Lopulta suunnitelma A:n onneksi sää näytti oikein lupaavalta pidennetylle viikonlopulle.

Kohteeksi oli valikoitunut Lauhanvuoren kansallispuisto kahden yön taktiikalla. Ensimmäisenä iltana ajeltiin vain Spitaalijärven parkkipaikalle ja siitä lyhyt pyrähdys telttapaikalle yöksi. Viime tingan säätiedotukset oli unohtunut katsoa ja matkalla vasta seuraavana päivänä saapuva kaveri ilmoitti, että illalle oli luvassa aika rankkaa vesisadetta ja ukkosta. 

Ukkosesta saatiinkin esimakua jo Lauhanvuoren hiekkatiellä, kun taivas veti erikoisen tummaksi, vettä satoi reilusti ja salamat välähtelivät. Onneksi sade taukosi juuri sopivasti parkkipaikalle päästyä. Rinkat laitettiin pikavauhtia kuntoon ja lyhyt marssi telttapaikalle sai alkaa.

Aamun sees

Illan pimeydessä 'väärinpäin' pystytetty teltta

 Sopivan telttapaikan löydyttyä teltat nousivatkin pikavauhtia pystyyn, joskin omani sisäteltta ensin pystytettävänä sai muutaman pisaran sisälle asti. Makuualustaa olikin vähän kinkkisempi täyttää sisällä teltassa, onneksi sentään oma sooloversioni on oikeasti kahden hengen mallia, niin rinkankin sai lopulta sisään asti.

Iltapalaa käytiin syömässä nuotiopaikalla, niin pitkään kunnes sade yllätti retkeilijät ja oli juostava teltan suojiin. Ukkonenkin jatkui pian sateen alkamisen jälkeen. Fiilis ei kyllä ollut mikään kaksinen yksin teltassa sateessa ja ukkosen mennessä aika läheltä. Sille seuraavana päivänä tulevalle kaverille viestitettiinkin, että voi huomenna tulla toteamaan eloonjääneet.

Onneksi ukkonen loppui joskus puolen yön paikkeilla ja pystyi vihdoin alkaa nukkumaan. Aamulla heräilin jo kuuden aikoihin, kun oli pakko hipsiä huussiin. Oli vielä jokseenkin hämärää, mutta sen verran valoisaa, että ulkona näki jo kulkea. Palasin kuitenkin makuupussin lämpimään ja saatoin torkahtaakin vielä hetkeksi. Lopulta lisääntyvä valo pakotti nousemaan ylös ja hipsimään laiturille katsomaan aamusumuja. Siinä laiturilla hiljaa seisoskellessa otin taas aivan liikaa valokuvia ja kuuntelin metsän tiaisia sekä yllättäen järven toiselta puolelta kuuluneita teeriä. Aamuhetket ovat niin parhautta!



Hiljainen leiri

Upeita värejä telttapaikkani taustalla

 

Ei pidetty aamulla mitään kiirettä, koska tarkoitus oli siirtyä hieman lähemmäs parkkipaikkaa lounastamaan. Joskus yhdeksän jälkeen leirin läpi marssikin joku bussilastillinen ihmisiä keittokatokselle. Vähän jännitettiin viipyisivätkö kauankin vai päästäisiinkö me paikalle ollenkaan. Itse soittelin pakkaamisen ohessa pidemmänpuoleisen puhelun koskien taloyhtiöasioita, en kyllä ymmärrä miksi nämä tulevat aina silloin kun on itse jossain reissussa. Lopulta retkeläisjoukkio häipyi keittokatokselta ja me kurvailtiin paikalle itse. Kuulemma peräti kaksi nuotiota oli jätetty kytemään. Yhdisteltiin niistä sitten itsellemme lounasnuotio. Itselläni oli testissä einesbroilerpyörykät, paprika ja halloumi. Toimi yllättävän hyvin, vielä kun olisi ollut sipulia ja vähän ehkä jotain pastaa seuraksi, niin olisi ollut täyttävämpääkin.


Aamuaurinko toi hienosti myös ruskan esiin


Edellisenä iltana tullessa tapasimme pitkoksilta useampia sammakoita
 

Lounaan jälkeen lähdettiin autojen kautta taapertamaan kohti päivän kohdetta Kaivolammia. Ensimmäisen osan polkua ei tainnut ollakaan enää olemassa vaan mentiin aika pikamarssia hiekkatietä pitkin. Seuraava osuus taisikin kulkea oikeastaan latupohjalla, jossa kuitenkin kulki myös kapea polku. Toisen ja kolmannen osuuden välillä meidät yhytti ilkeät hirvikärpäset ja niitä kyllä riittikin useammalle ihmiselle. Kolmas osuus kulki myös metsäautotietä pitkin. Onneksi neljännelle osuudelle päädyttiin kivalle metsäpolulle, kun käytiin täyttämässä upean kirkkaasta lähteestä vesipullojamme. Tämä pieni metsäkierros vei yllättävän paljon aikaa, koska suppilovahverosilmät olivat avautuneet useammallakin ja löydettiin monta hyvää paikkaa. Lisäksi pistäydyttiin Huhtakorven kivijadalla, jonne menevät pitkokset olivat hyvin aikansa nähneet, mutta keskellä jataa ollut 'terassi penkkeineen' taas oli oikeinkin hyvässä kunnossa.

Rehevä lähdepurometsä

 

Herkullista kirkasta vettä


Kiva puu keskellä kivijataa

Tänne sai todenteolla haluta
 

Metsäpeuroja ei aitaukseen kuikuilusta huolimatta onnistuttu näkemään, mutta Kaivolammi sitä vastoin oli oikeinkin sympaattinen ja mukava leiripaikka. Ensi töiksemme laitettiin leiri pystyyn, kuka mihinkin tällä kertaa hieman lähemmäs toisiamme. Minäkin sain tällä kertaa oviaukot sijoitettua järkevämmin päin siitäkin huolimatta, että kostea ulkoteltta ei millään meinannut asettua kaarien päälle. Illan mittaan turistiin nuotiolla ja kirottiin huonoa sahaa, joka ei vaan meinannut yrityksistä huolimatta sahata suoraan. En tiedä mikä oli vikana. Puutkaan eivät millään meinanneet sahautua loppuun asti. Jo alkuillasta alkoi tuntua, että suolammesta nousee aikalailla kosteutta ja ennen telttaan vetäytymistä kokeilinkin telttakangasta ja sehän oli kovin kostea.

Hurja suppissaalis

Hyytävän viileä telttapaikka


Sympaattinen suolampi

 

Liekö kosteus syynä, mutta makuupussissa alkoi pian tärisyttää ja harmittelin, etten selvästi ollut tajunnut varautua tarpeeksi paljolla vaatteella. Jossain vaiheessa olin ilmeisesti kuitenkin nukahtanut tärinästä huolimatta, koska heräsin ukkoseen ja salamoiden välähdyksiin. Lähimmillään ukkonen meni melkein päältä. Heräilin muutamaan kertaan yöllä, kun sade vaihteli rankkasateesta kaatosateeseen. Onneksi sade loppui jossain välissä ja aamukuudelta taas huussiin hipsiessä oli jo poutaista. Tällä kertaa en jäänyt hereille vaan kömmin takaisin makuupussiin nukkumaan ja heräilin vähän ennen kahdeksaa.

Aamu meni jälleen verkkaisesti, mutta silti oltiin lähtövalmiita jo yhdentoista aikaan. Telttaa sai kuivailla yön jäljiltä muutamaankin otteeseen ja silti päälikangas oli melko kosteaa. Kun oltiin lopettelemassa aamupalaa paikalle pölähti maastopyöräjoukkio. Vaikutti siltä, että olisivat olleet jäämässä, mutta lopulta jatkoivatkin matkaansa. Oltiin hieman hämmentyneitä tilanteesta. Kun melkein oltiin jo lähtökuopissa paikalle saapui ilmeisesti seuraavaksi yöksi jäävä kaksikko, sopiva vahdinvaihto.

Metsä näytti pääasiassa tältä ihan kiva

 

Tälle toiselle päivälle oli suunniteltu lyhyt pyrähdys itse Lauhanvuorelle ja meinattiin mennä jo yhdessä risteyksessä harhaan ja pikatielle, kun kartalla ei muka näkynyt kuin yksi polku. Toinen polku löytyi toki aivan kunnanrajan myötäisesti tarkemmalla tutkailulla. Saatiin nautiskella aurinkoisesta mäntymetsästä, jossa oli yllättävän runsaasti jäkälää. Käytiin täyttämässä vesipulloja kaivolla Lauhan vuokratuvan lähistöllä ja jatkettiin pieni nousu näkötornin juurelle.

Ensimmäisenä kivuttiin toki torniin ihastelemaan maisemia. Pienen pyörimisen, huiputusjuomien ja valokuvien jälkeen hipsittiinkin sitten alas ja tehtiin tilaa muille torniin kiipeäville. Keiteltiin lounasta kaikessa rauhassa tornin juurella olevilla penkkipöytäryhmillä. Lounaan jälkeen olikin pitkä alamäki takaisin kohti Spitaalijärveä ja autoja.


Lauhanvuoren näkötorni
 

Käytiin vielä siellä suuremmalla kivijadalla ennen kuin lähdettiin suuntaamaan kohti retken kolmatta osuutta Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa. Itse suo olikin näin alkusyksystä niin upea, että taidan siitä kirjoitella oman postauksensa noin miljoonan kuvan kera.

Kutsuva leveä lankkupolku


Hauska mäntysaareke keskellä jataa

11. lokakuuta 2020

Ruunaan Koskikierroksella

Olimme puolison kanssa taktisesti pitäneet vain kolme viikkoa lomaa kesällä, jotta syksyllekin jäisi jälleen lomaviikko. Tarkoitus oli lähteä johonkin minivaellukselle. Lopulta kohteeksi valikoitui tuttu ja turvallinen Pohjois-Karjala. Tarkemmin ottaen olin kaavaillut kahta parin yön reissua eri paikkoihin. Ensin Patvinsuolle menomatkalla Lieksaan ja sitten Ruunaalle ennen paluuta takaisin etelään. Jälleen sääjumalat eivät olleet kuunnelleet pyyntöjäni sekä olleet suosiollisia ja suunnitelmat typistyivät vain Ruunaan parin päivän hieman lyhennettyyn Koskikierrokseen.


Pääosa pitkoksista on iäkkäämmänpuoleisia, mutta ihan kelpokuntoisia
 

Ruunaalla on kyllä tullut vierailtua useampia kertoja, kerran jopa ystäväporukan kanssa. Yhden yönkin olen viettänyt Ruunaan maisemissa Saunaniemessä. Nyt kuitenkin oli tarkoituksena kiertää lähes koko retkeilyalue muutaman yön taktiikalla.

Tästä se lähtee

Mystinen valoilmiö



Syyskuun puolivälin paikkeilla lähdimme Lieksan keskustan tuntumasta kohti Ruunaata sunnuntai-iltana, kun sade oli vihdoin lakannut. Lähtö jäi niin myöhään, että päätimme retkeilykeskuksen sijaan aloittaa hieman lähempää ensimmäistä yöpymispaikkaa. Autoa parkkeeratessamme Lakkapäänlahden parkkipaikalle aurinko oli jo laskemassa. Lopulta pääsimme polulle seitsemän aikaan, kun kaikki tavarat ja eväät oli pakattu rinkkoihin. Matka taittui ripeähkösti ja hiljainen metsä sekä jännitys perille ehtimisestä ennen pimeää pistivät kenkää toisen eteen aikalailla ilman taukoja. Hämärä saavutti meidät jo hieman liian aikaisin ja lopulta Haapavitjan riippusillalla meidän oli kaivettava otsalamput viimein esiin, jotta löytäisimme itsemme aiotulle yöpymispaikalle ilman suurempia kompurointeja. Kamera sentään sai hämärästä koskesta kuvaa riippusillaltakin käsin.

Yksi kierroksen hienoimpia kohtia ainakin näin alkusyksyn väreissä



Illan synkkä virta

 

Onneksi Kakkisen laavun ympäristössä oli parikin oikein sopivanoloista telttapaikkaa, joista toisen kelpuutimme pienen arvonnan jälkeen sopivaksi. Ilta oli onneksi yllättävän lämmin ja teltan kasauksen sekä sänkyjen laiton jälkeen lähdimme vielä laavulle istuskelemaan ja syömään iltapalaa. Yllättäen pimeässä metsässä ei paljoa pelottanutkaan, siitä huolimatta, että oltiin hyvinkin susien ja karhujen mailla. Olin jälleen kovin otettu Ruunaan alueen siisteistä huusseista, niissä on jopa listoitukset jiirissä.

Menimme aika pian iltapalan jälkeen nukkumaan. Minulla oli ensimmäistä kertaa kokeilussa uusi +5°C comfortilla oleva ihanan pieni ja kevyt untuvamakuupussini. Vähän jännitti kyllä kun yön alimmaksi oltiin lupailtu jotakuinkin samoja lukemia comfortin kanssa. Ensimmäistä kertaa minulla oli mukana myös villahameeni, jonka olin saanut valmiiksi parahiksi reissuun. Villahame osoittautui oikein loistavaksi, ei palellut lantiota juuri yhtään pientä hetkeä pidempään. Makuupussikin oli oikein mukava. Ensimmäisenä yönä heräilin muutaman kerran, pariin otteeseen siihen kun sääennusteesta huolimatta taivaalta ripsautti vettä vähän.

Untuvat tuulettumassa

Jyrkähkö lasku rantaan



Aamun sää lupaili hyvää

Tämäkin oli kovin viihtyisällä paikalla


Polun varren herkkuja!

Aamulla pääsimmekin ihmettelemään minkälaiseen paikkaan olimmekaan tulleet. Yölläkin oli lopulta satanut niin vähän, että pienen pyyhkimisen jälkeen teltta oli kuiva. Teltasta taidettiin kömpiä meille harvinaisen myöhään, vasta puoli yhdeksän aikoihin. Aamupala syötiin verkkaisesti ja sytytettiin pieni nuotio, jolla keiteltiin aamukahvit sekä karkotettiin itikoita. En millään olisi osannut uskoa, että vielä syyskuun puolivälissäkin olisi ollut hyttysiä. Lopulta aamutoimet ja tavaroiden pakkaus oli suoritettu yhdentoista aikaan.

Sää oli käynyt aina vaan hienommaksi ja päivän etapille lähdettiin hyvillä mielin. Ensimmäiset pari kilometriä sujuivat kivasti ja ensimmäiset suppiksetkin löydettiin aika pian. Suppikset löytyivät lähes polulta ja pitkän pohdinnan jälkeen ne päätyivät lopulta kahvipannuun, koska sieniämpäri oli jäänyt autoon. Olimme ajatelleet käydä katsastamassa hieman reitiltä sivussa olevan Patosaaren, mutta Mutikaisenkarin kohdalla polku näytti hukkuvan heinään, niin emme viitsineet lähteä kokeilemaan onneamme. Mutikaisenkarilla kohtasimme myös retken ensimmäiset ihmiset. Pari paikallista setää oli tullut makkaranpaistoon ja vaihdettiin heidän kanssaan vähän mietteitä retkeilystä ja superhyvästä satovuodesta.


Ei juuri ollut toivottua ruskaa, viikkoa myöhemmin olisi varmasti ollut täydellinen




Lounastauko oli tälläisessa metsikössä tien vierellä

Parkkipaikalle oli ajettu mahdottoman suurta murkulaa jostain syystä. Ei olisi tehnyt mieli tulla autolla sinne. Lähdettiin jatkamaan kuitenkin koko kierroksen tylsintä osuutta eli pitkääkin pidempää hiekkatiepätkää kohti Huuhkajavaaraa. Ei löytynyt sitä toista polkua kohti Patosaarta joten sopivannäköisen rungon tullessa näkökenttään metsikössä hilpaisimme sinne lounaan tekoon. Sinihomejuustolla täytetyt eineslihapullat ja lisää vain vesi kuppimuusi tekivät jälleen kauppansa. Ruuan tekeytyessä keräsin myös puolukoita lähimättäiltä omaan annokseeni. Puolukoita olisikin riittänyt ja jos hyviä säitä olisi ollut, yhden päivän olisi voinut käyttää niitä kotiin poimiakseen.

Lounaan jälkeen lähdettiin jatkamaan sitä pirullista hiekkatietä eteenpäin. Onneksi matka kuitenkin eteni aika vauhdilla tietä pitkin. Ennen Huuhkajavaaralle käännöstä pidettiin vielä pieni rinkaton tauko ja onneksi niin, sillä päivän toinen ihminen tulikin vastaan aika vauhdilla maastopyörällä. Huuhkajavaaralle kivuttiinkin enemmänkin puroa kuin polkua pitkin sen verran oli kosteaa. Ylös päästiin kuitenkin ja maisemiakin käytiin tornissa asti ihailemassa. Maisema onkin pysynyt aika samana sitten viime käynnin, mutta ruskasta ei ollut juuri tietoakaan.

 


Kaiteilla on oma kasvustonsa


Silta on mennyt vähän vinksinvonksin



Huuhkajavaaralta suunnattiinkin päivän viimeiselle etapille kohti Onkilampia. Saunaniemessa ei tällä kertaa poikettu, vaikka siellä olisikin ollut hyvä pitää vielä vähän istumataukoa. Pian veneenlaskurannan jälkeen löytyikin älyttömän hyvä suppilovahveropaikka. Kerättiin niin paljon kuin kahvipannuun saatiin mahtumaan, jonka jälkeen loput oli pakko jättää sinne. Jaloissa alkoi ihan todenteolla painaa päivän kävely kummallakin. Lopulta oltiin Onkisuon laidalla, josta oli enää pieni pyrähdys pitkospuita kohti aiottua yöpaikkaa.


Huuhkajavaaran näkötorni

Maisema on kovin vihreä syyskuun puoliväliksi






Minulla on samoilta kohdin kuva vuodelta 2012, polku ei juurikaan ole leventynyt siitä

Leiri laitettiin pystyyn ensimmäisenä ja sängyt kuntoon. Sen jälkeen siirryttiin laavulle istuskelemaan ja nauttimaan hyvästä säästä. Ainoana miinuspuolena tuuli kävi hieman ikävästi suoraan laavuun ja hieman siinä istuskellessa tuli vilu. Ilta kului makkaraa ja niitä suppilovahveroita paistaen, upeaa auringonlaskua ihastellen ja pimeän tullen myös tuleen tuijotellen. Ennen nukkumaanmenoa tuuli hieman rauhoittui ja ohuet pilvetkin hälvenivät. Käytiin ihastelemassa pimeässä tähtiä ja niitähän oli. Aivan uskomattoman paljon! Nähtiin myös linnunrata. En tiedä olenko ikinä nähnyt niin paljon tähtiä kuin tuolla susirajalla valosaasteen ulottumattomissa.

Kahvivedet tulilla

Laavu oli oikein viihtyisä



Tunnelmallinen ilta kruunaantui tähtikirkkaalla yöllä

Toinen yö meni myös hyvin ja tuulesta huolimatta teltassa oli tarpeeksi lämmin vaikka yöllä lämpötila varmaan kävi aika makuupussini comfort rajoilla. Aamulla herättiin kohtuu aikaisin ja suoriuduttiin päivän etapille hieman edellispäivää aiemmin. Matka jatkui pitkillä pitkoksilla Kuikkasuon ylitse ja kohti päivän ensimmäistä veneylitystä Murroojärvellä. Veneylitykseen menikin vähän enemmän aikaa, kun ensimmäisestä veneestä piti ensin laskea vedet pois ja sitten soutaa vastarannalle hakemaan toista venettä, toistaa veden poisto toisestakin veneestä, hinata toinen vene lähtörannalle ja soutaa vielä takaisin ylitse sinne mihin oltiin menossa. Tämän shown jälkeen oli aika naatti olo ja varpaat olisivat halunneet jo ulkoilemaan kengistä. Nakattiin kuitenkin rinkat selkään ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti toista ylitystä ja päivän lounaspaikaksi valikoitunutta Naukuniemeä.



Suurehko Kuikkasuo

Ensimmäisessä ylityksessä olikin tekemistä

Kaunis, mutta tuulinen Naukuniemen tulipaikka

 

Aallokko oli suurempaa kuin miltä kuvassa näyttää

Matka taittui ensin hiekkatietä ja sitten harvahkoon kangasmetsään sopivankokoiselle tasaiselle neulaspolulle, jossa ei ollut juuri nimeksikään kiviä tai juuria matkaa hankaloittamassa. Lopulta pääsimme Naukuniemen veneylitykselle. Ranta oli, jos mahdollista, vielä kivikkoisempi kuin edellisen ylityksen ja aallokko oli kohtalainen. Venekin oli pienempi eikä yhtä perinteinen kuin edellisen ylityksen puuvene. Tämä toinen ylitys menikin sitten jo vähän sujuvammin, joskin jossain vaiheessa aloin toivomaan lossiylitystä tähän väliin, olisi hieman sutjakkaampi vaihtoehto näin kapealle välille.

Melkein joka tulipaikalla oli 1 tai 2 hyvää telttapaikkaa, mutta ei enempää.


Bongaa puolukat. Niitä muuten oli!

Ansaittu lounastauko pidettiin Naukuniemen tulipaikalla, johon kyllä tuuli sen verran, että nappasin rinkasta pipon päähän ja kengistä ulkoilemaan päässeisiin jalkoihin villasukat. Tehtiin lounasta ja keiteltiin kahvit. Ja jos jotakuta mietityttää Real turmatin kebabgrytessä on noin 16 sporkillista ruokaa. Matka jatkui jälleen samanlaista ihanaista tasaista neulaspolkua kohti retkeilykeskusta. Vielä yksi ylimääräinen mutka tosin tehtiin, kun käytiin katsomassa yhtä vanhaa mökinpaikkaa. Viimeinen pari kilometriä retkeilykeskukselle olikin vähän liikaa jalkapohjille ja voimatkin taisivat vähän loppua.

Retkeilykeskuksella pidettiinkin kunnon tauko ilman kenkiä ja nautittiin jäätelöä sekä jaffaa. Päätettiin kävellä viimeinen parin kilometrin etappi takaisin autolle hiekkatien vartta ja itse päädyin vaihtamaan vaelluskengät crocseihin. Olipa mukava kävellä kivien päältä ohuempipohjaisilla kengillä. Täytynee kokeilla joku kerta miten matka rinkka selässä taittuisi hieman kevyemmillä ja joustavapohjaisemmilla kengillä, kun tuntuu ettei vaelluskengät enää oikein istu jalkaan pidempiä välejä.

Kaikenkaikkiaan lähes täydellinen minivaellus. Ihmisiä ei tosiaan tullut liiaksi vastaan, retkeilykeskuksen lähistöllä ehkä kymmenkunta, mutta poluilla tosiaan ne kaksi setää (oletettavasti paikallisia), maastopyöräilijä sekä Naukuniemessä meidän ylityksen ajan poikennut vanhempi pariskunta ja samaisessa paikassa meidän jo lähtiessä tullut toinen vanhempi pariskunta. Hieman jäi polttelemaan, josko sitä joku kerta vielä lähtisi tuonne Karhunpolullekin ainakin jonkinlaisissa pätkissä.