Syysreissu UKK:ssa 20.-23.9.2024

Jätin viime vuoden kesälomalla tietoisesti vaellusreissun tekemättä ja suunnittelin jo hyvissä ajoin syysvaelluksen. Tämä osoittautui oikein hyväksi valinnaksi, koska kesäloman aikaan helle taas helli pohjoisinta Suomea myöden. Syksyn retkikohde oli kyllä pitkään selvillä, olihan mökkimajoitus Saariselältä varattu jo hyvissä ajoin. Ennen majoituksen alkamista oli kuitenkin neljä päivää ja kolme yötä aikaa suunnistaa johonkin maastoon. Pohdin pitkään lähtisimmekö Kiilopäältä vai Aittajärveltä. Kiilopää vei kuitenkin voiton helppoudellaan ja ihan hyvä niin, mutta siitä hyvyydestä sitten aivan lopuksi.

Syyskuisena perjantaiaamuna nousin jälleen autojunasta Rovaniemellä. Hetken odottelun jälkeen autonkin sai ajaa junasta. Tutusti käytiin ensin aamupalalla, jonka jälkeen auton nokka kohti Saariselkää. Sodankylässä pitikin pysähtyä sekä lataamaan että hakemaan vielä viimeisiä vaelluseväitä. Oltiin ensimmäistä kertaa näin pohjoisessa sähköautolla. Yhden jälkeen kurvattiin Kiilopään parkkiin ja käytiin lounaalla ennen kuin punnitsimme ja nostimme rinkat selkään sekä lähdimme suuntaamaan ensimmäiselle etapille. Oma rinkkani taisi painaa noin 17 kg ja puolison muutaman kilon enemmän.

Loppupäivän tavoitteena oli Suomunruoktu, mutta sitä ennen olisi Niilanpään tuttu ja turvallinen päivätupa. Aika rauhassa sai talsia kohti Niilanpäätä, jokunen muu kulkija tuli vastaan, pääosin päiväretkeilijöitä. Ensimmäiset riekot bongattiin aika alkumatkasta. Niiden menoa oli mukava katsella ja päästiinpä vähän kuulemaan päkätystäkin. Niilanpäällä oli tupa vielä lämpimänä joidenkin edellisten jäljiltä ja sinne olikin mukava istahtaa pitämään pientä välipala- ja istumataukoa.

 

Seuraava osuus kohti Suomunlatvan laavua olikin vähän haastavampi. Ylemmäs tunturia mennessä tuulikin alkoi tuntua jopa niin paljon, että suoraan eteneminen oli itselleni paikoin hieman haastavaa. Maisemat avautuivat edessä ja takana. Onneksi pian nousun jälkeen alettiin laskettelemaan alaspäin ja viimeinen puolisen kilometriä ennen Suomunlatvaa olikin aika mukavaa tallusteltavaa hiekkapohjaisella polulla. Käytiin toki katsastamassa laavu sekä sen ympäristö ja napattiin jotain välipalaa siinä samalla. Kauaa ei paikoillaan viitsinyt olla, koska auringon laskun aika alkoi jo vääjämättä lähestyä. Niinpä laitettiin töppöstä toisen eteen ja lähdettiin viimeiselle etapille kohti Suomunruoktua. Polku oli leveää ja hyvää, mutta osittain vähän tylsää. Bongailtiin herkkutatteja pitkin matkaa sekä taidettiin pelästyttää hieman kauempana ollut metso lentoon. Suomunruoktun kohdalla vesi oli niin alhaalla, ettei ollut mitään ongelmaa päästä ylitse kuivin jaloin. Sateisemman kesän jälkeen tai alkukesästä tilanne saattaisi olla vallan toinen.

Aivan ensimmäisenä etsittiin kelvollinen telttapaikka ja pistettiin asumus kuntoon. Onneksi vaihtoehtoja oli, vaikka paikalla noin kymmenkunta muutakin telttaa oli. Suomunruoktun kämppä on monen muun Kekkospuiston tuvan tapaan ei hullummalla paikalla joen äärellä. Päivän toista ruokaa päästiin keittelemään jo pimeän laskeuduttua. Käytiin tekemässä päivällistä lämpimässä autiotuvassa ehkä jossain kahdeksan pintaan, mutta siellä oli jo porukka menossa kovaa vauhtia nukkumaan, niin jotenkin tunnettiin vähän tungettelevamme, joten yritettiin suoriutua mahdollisimman nopeasti matkoihimme. Sinänsä vähän ikävää.

Aamulla heräsin lumen rapinaan telttaa vasten, selvisi sekin, miksi olin kuullut muutamien edellisenä iltana suunnittelevan aikaista lähtöä. Kahdeksaan mennessä olikin monet jo selviytyneet matkoihinsa. Lumisade muuttui jossain vaiheessa rännäksi. Päätettiin odotella sateen loppumista ennen kuin pistettäisi teltta kasaan. Syötiin kaikessa rauhassa aamupalaa ja pakkailtiin kaikki muu. Jutustelin myös tuvan edustalla muiden siihen sattuneiden kanssa. Lopulta oltiin lähes viimeisinä lähdössä, joten jäätiin vielä odottelemaan aivan viimeisten lähtöä ennen kuin kaiveltiin geokätkö esiin ja loggailtiin se ennen lähtöä. Kello oli jo lähes puoli kaksitoista, kun vihdoin päästiin jatkamaan matkaa.

 

Ensimmäinen pätkä Aitaojan tulentekopaikalle meni joutuisasti. Siitä meinattiinkin vahingossa lähteä jo aivan väärään suuntaan, ennen kuin tuli vilkaistua karttaa ja suuntaa. Valtatie muuttuikin kapeaksi, mutta selkeästi erottuvaksi poluksi ja matka jatkui hieman hitaammin, kun piti milloin pysähtyä kuvaamaan hienoa joenuomaa, kallioita tai kuuntelemaan sekä katselemaan tilhiä. Polku myös oli paikoin kivikkoinen ja juurakkoinen, joten sai olla tarkkana mihin astui. Nälkäkin alkoi jo vaivaamaan, joten matka Salonlammen laavulle tuntui kovin pitkältä. Onneksi lounastauko toi lisävoimia ja päivän suunnistustehtävään lähdettiin reilun tunnin tauon jälkeen.

 

Salonlammelta lähtee polku kohti Kotaköngästä, mutta selkeä polku vain häviää aika pian. Poluton reitti kohti Kotaköngästä olikin päivän hienointa antia ja kuivasta kesästä johtuen jalkojen kastumisen vaaraa ei ollut, vaikka useampia kosteikkoja sekä kuruja matkalla olikin. Polun löytyminen jälleen oli kuitenkin tervetullutta pitkältä tuntuneen parin kilometrin jälkeen ja polku myös muuttui hyvin miellyttäväksi. En ollut lukenut karttaa ilmeisesti ihan tarpeeksi tarkkaan, koska joen ylitys tuli pienoisena yllätyksenä. Kahlaushommiinhan siinä jouduttiin, mutta olipa vaan hienoa ja polku jatkui melkein heti oikein unelmana, tasaista mäntykangasta korkealla joentöyräällä, mikäs sen parempaa. Lopulta oltiin Kotakönkäällä, jossa loggailtiin myös yksi geokätkö. Olipa hauska sattuma, että rasiassa sattui olemaan vielä Lohja 700v pinssi, kun itse olen sieltä kotoisin.

 

Kello alkoi olla jo aika paljon ja hetken pohdittiin oltaisiko jääty suunnitelmista poiketen Kotakönkäälle yöksi. Sinne kuitenkin vaikutti olevan jäämässä, niin paljon muitakin, että päätettiin yrittää vielä ennen pimeää Lankojärvelle. Ensimmäinen tenkkapoo meinasi tulla jo siinä vaiheessa, kun ei meinattu joen ylityksen jälkeen löytää kivikosta polkua oikeaan suuntaan. Taidettiin muutama ylimääräinen mutka tehdä ennen kuin tupsahdettiin polulle. Hämäräkin alkoi uhkaavasti lähestyä ja voimat alkoi olla vähän vähissä, kun todettiin, ettei päivällistä ehtisi millään syödä, jos aikoisi ehtiä Lankojärvelle edes hämärän aikaan. 

 

Raahustettiin vähän apeissa ja kärttyisissä tunnelmissa eteenpäin vääjäämätöntä hämärää kohden. Onnistutiin yhyttämään polulta yksi metsokin, joka kyllä otti siivet alleen. Kartanlukukin oli taas vähän epäonnistunut, kun hieman ennen Lankojärveä olikin vielä yksi joki ylitettävänä. Millään ei olisi tehnyt mieli ottaa kenkiä pois jalasta, joten lähdettiin hakemaan vähän kuivempaa ylitysreittiä. Tovin epäilyn jälkeen loikittiin osittain veden alla olevia kiviä virran ylitse. Onneksi oli vaellussauvat mukana, niin sai muutaman lisätukipisteen, muuten hyvin suurella todennäköisyydellä jompi kumpi ei olisi selvinnyt ilman uintireissua.

Lankojärven tuvalla olikin kohtalaisen hiljaista. Meidän lisäksemme taisi olla yksi yksin telttaillut henkilö, varaustuvassa jokin porukka sekä autiotuvassa muutama henkilö. Laitettiin teltta ensimmäiselle kelvolliselle paikalle, joka hämärissä tuli vastaan. Leirin laiton jälkeen oli vihdoin aika päivälliselle ja yhdistetylle iltapalalle ennen nukkumaanmenoa.

Seuraava aamu oli jälleen verkkainen, päivälle kun ei olisi talsittavaa kuin noin kahdeksan kilometriä. Nautittiin aamupalaa ulkona, seurattiin muiden seurueiden poistumista sekä hyvää välimatkaa pitäneitä kuukkeleita. Aamu oli upea, joskin aika kolea, vaikka yö oli ollutkin aika lämmin. Pakkailtiin teltta ja muut vermeet aamupalan jälkeen. Käytiin jo tyhjentyneessä autiotuvassa vilkaisemassa minkälainen se oli sekä keittelemässä vähän vettä vielä lämpimässä tuvassa. Kun oltiin jo tuvan portailla tekemässä lähtöä muutamat kuukkelit pyrähtivät aivan lähelle ihmettelemään. Päästiin jälleen lähtemään vasta joskus puolen päivän pintaan.

 

Mikään kiire ei ollut vaan nautittiin polusta sekä jokiuoman kauniista maisemista. Jalkoja tosin painoi hieman parin edellisen päivän muka pidemmät siirtymät. Noin puolessa välissä matkaa alkoi nälkä jo painaa eikä millään tuntunut tulevan sopivaa lounaspaikkaa kohdille. Kyllä sellainen silti löytyi, mukavalla jokimaisemalla. Ruokailun jälkeen ei olisi halunnut laittaa kenkiä takaisin jalkaan, mutta pakkohan se oli, kun eteenpäin piti lähteä. Oltiin jo melkein Rautulammella, kun meidät yllätti sadekuuro, jota oltiin jo hieman kauhulla katseltu. Eikun sadevermeet itsensä ja rinkan päälle. Eipä kuuro kauaa kestänytkään ja se tuli lähinnä rakeina.

 

Iltapäivä ja ilta menikin lähinnä päivätuvassa lämmitellessä sekä syödessä ja lettuja paistellessa. Testissä oli mustikkaletut, oli erilaista mutta kuitenkin hyvää. Yöksi oli luvattu jopa kuusi astetta pakkasta, niin energiatankkaus tuli tarpeeseen. Telttaan kömpiessä se oli jo ulkopuolelta jäähileessä. Yö meni omalta osaltani oikein mukavasti ja makuupussi oli kerrankin sopivanlämpöinen. Aamulla kaikki oli kuurassa ja aamupalaa käytiin syömässä jälleen päivätuvan puolella. Päivätuvan nurkalta bongattiin myös yksi riekko. Aamu oli mitä upein ja lähdettiinkin hyvissä ajoin kulkemaan viimeisen päivän etappia kohti Kiilopäätä ja autoa.

 

Päivä oli pitkälti yhtä nousua ja kun vihdoin kivuttiin Kiilopäälle olikin jo aika nälkä. Iloisena yllätyksenä tulivat myös huipun kiirunaperhe, joiden edesottamuksia päästiin seurailemaan hyvä tovi lounaan nauttimisen lomassa. Viimeinen pätkä alas Kiilopäältä menikin aika sutjakkaasti. Parkkipaikalla tosin ilmeni pieni ongelma. Kummatkin auton avaimet olivat jo hetken aikaa ilmoitelleet vähissä olevista paristoista, niin eikös kylmyys ollut tehnyt osansa eivätkä ovet auenneet meille. Onneksi oli puhelimessa kenttää, jotta sai vähän ihmeteltyä mitä toimenpiteitä pitäisi tehdä, että ovet saisi auki. Avain auki ja patteri hetkeksi lämpimään kämmeneen, niin johan alkoi lukoissakin olla eloa.

 

 

Oviepisodin jälkeen ensimmäisenä toki kurvattiin Kuukkeeliin hakemaan uusia paristoja, ettei sama enää toistuisi. Hyvä reissu ja vähän harmitti, ettei sen pidempää ehditty olemaan. Illalla tosin jo satoi sen verran rankasti, ettei ihan kauheasti siinä vaiheessa haitannut.

Kesävaellus 2023 UKK puistossa

Mitään ei ihminen ilmeisesti virheistään opi. Nimittäin sitä, että kesällä ei kannata matalan lämpökynnyksen omaavana ja itikoille jossain määrin allergisena lähteä mihinkään vaeltamaan. Tulipahan taas tehtyä. Nimittäin kesäloman alkajaisiksi lastattiin auto sekä itsemme junaan ja kohti Rovaniemeä. Rovaniemeltä sitten aamusta suoraan kohti Inaria ja Urho Kekkosen kansallispuiston Aittajärven parkkipaikkaa. Sääennusteet eivät todellakaan olleet suosineen lämpötilan kanssa, mutta lähtöpäivänä heinäkuun alkupuolella ennusteet näyttivät silti kohtuu siedettäviltä vähän päälle + 20 °C ja puolipilvistä lähes reissun jokaiselle päivälle. Todellisuus olikin sitten jotain vähän muuta.

Yksi reissun rankimmista ja hienoimmista kohdista, Pirunportti

9.7. Aittajärvi - Jyrkkävaara autio- ja varaustupa

Aittajärvellä lähtiessä punnittiin rinkkojen painoiksi vesien kanssa 17,6 kg ja 20,4 kg. Aikamoiset kantamukset siis neljän päivän ja kolmen yön rupeamalle. Itselläni toki olisi hieman vielä keventämistä niin rinkan kuin majoitteenkin kanssa ja jälleen jotain tavallaan ylimääräistäkin tuli raahattua mukana, niistä ehkäpä vielä jokunen sana lopussa.

Suomujoen ylitys Aittajärven kohdilla, vesi alle polven jopa hobitilla

 

Suomujärven rannassa kirkasta vettä

 

Kolmen aikaan oltiin vihdoin lähdössä taipaleelle ja ensimmäisenä oli tietysti Suomujoen ylitys. Vesi oli kohtalaisen matalalla eikä virtaus kauhean suuri. Vesi oli kuitenkin yllättävän kylmäävää. Hetki meni jalkoja kuivatellessa ja sukkia sekä kenkiä pukiessa. Matka kohti Jyrkkävaaraa sai alkaa. Maasto oli kohtalaisen mukavaa ja polku helppoa, muutama pieni nousu pisti vähän puhisemaan. Kuukkeleitakin kohdattiin jo heti alkumatkasta ja niitä näkyikin oikein mukavasti koko reissun ajan. Ensimmäinen tauko oli pakko pitää jo Suomujärven tulipaikalla. Kaunis paikka, jolla istahdettiin hetki, tankattiin vähän energiaa ja kuivateltiin jo jalkoja.

Snelmanninkosken tulipaikka

Matka jatkui kohtalaisen kevyesti eteenpäin. Kuuden kilometrin kohdalla ja parin tunnin matkanteon jälkeen tuli sopivasti Snelmanninkosken tulipaikka vastaan, jossa päätettiin pitää hieman pidempi tauko ja laittaa päivällistä. Painavimpana päätettiin tehdä selvää pesto-cashew-pastasta sopivan simppeli ruoka, joka uppoaisi varmasti. Paikka oli myös kaunis, joskin tässä vaiheessa alkoi ikävästi olla kiusana jo paarmoja, jotka pörräsivät kimpussa. Matkan jatkuessa reissun ensimmäinen vastoinkäyminen koettiin, kun yritettiin katsella sopivaa kohtaa, josta olisi päässyt Muorravaarakanjoen yli kahlaamaan. Vähän näytti joki liian leveältä ja kahluukohta epävarmalta, joten hyvän tovin haeskelusta huolimatta päätettiin jatkaa ns väärällä rannalla eteenpäin ja toivoa hieman kapempaa ylityspaikkaa.

Ensimmäisen päivän toinen kahlaus tehty

 

Jyrkkävaaran lampi

 

Epätietoisuus vähän painoi mieltä eikä joen upean kirkas vesi ja hienot hiekkapohjat mutkissa jaksaneet innostaa aivan ansaitulla tavalla. Yksi taukokin tavallaan jäi pitämättä. Ei joen viertä tarvinnut talsia kuin parisen kilometriä eteenpäin ennen kuin sopiva ylityspaikka tarjoutui. Matkalle tosin osui hieman turhan jännittävä tukkisilta yli yllättävän syvän veden. Onneksi kuitenkin joen ylityspaikka löytyi pian tuon jälkeen, sillä ylityksen jälkeen kyllä helpotti mieltä kummasti eikä matkaakaan enää Jyrkkävaaralle ollut kuin vajaa pari kilometriä. Jyrkkävaaralle saavuttiinkin lopulta kymmenen aikaan, aika paljon myöhempään kuin mitä olin arvioinut. Tauot ja kahlaukset oli verottaneet yllättävän ison siivun aikaa. Tosin matkakin osoittautui jonkun verran pidemmäksi kuin olin arvioinut, osaltaan varmasti sen takia, ettei päästy joen yli ihan siitä, mistä oli tarkoitus.

Sekä autio- että varaustupa osoittautuivat tyhjiksi ja itse olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt, että totesin että nukuttaisiin ensimmäinen yö tuvassa, vaikka ympäristössä olisi ollut mainioita telttapaikkojakin. Meidän lisäksemme ei muita näkynytkään ja majoittauduimme mukavasti tuvan laverille. Ensimmäinen kerta ikinä yötä autiotuvassa, olihan se koettava. Nukkumaanmeno venyi varmaan lähemmäs puolta yötä, mutta rättiväsyneenä uni antoi odottaa vaikka tuvassa olikin mukavan hämärää.

10.7. Jyrkkävaara - Muorravaarakka

Seuraavana aamuna ei pidetty mitään kiirettä vaan keiteltiin vesiä sekä pakkailtiin rauhassa, kunhan oltiin maltettu kömpiä makuupusseista. Lopulta olimme valmiit päivän taipaleelle puoli kahdentoista jälkeen. Päivä olikin jo lähtiessä lämpimämpi kuin mitä edellinen päivä oli ollut. Pysähdyttiin ensimmäiselle tauolle ja lounaalle parin tunnin räpiköinnin jälkeen. Kengät ja sukat pois ja ruuan tekoon. Olin ensimmäistä kertaa kuivaillut vähän enemmänkin ruoka-aineksia mukaan, eli lähinnä proteiinit, joten päivälliseksi oli luvassa kana-kasvis-kuskus-sekoitusta. Onneksi olin napannut jonkun tacomausteseoksen loput vielä mukaan, koska muuten olisi ollut aika mautonta, muutoin ihan hyvä tosin maissia jäin kaipalemaan.

Jyrkkävaaran autio- ja varaustupa

Lounastauolla jossain

Tuosta tuli taiteiltua kuivin jaloin yli

Matka jatkui edelleen aika tahmeasti. Onneksi polku oli kohtalaisen helppoa kuljettavaa ainakin tässä vaiheessa vielä. Yksi puron ylitys tuli jälleen eteen. Tällä kertaa tosin ei kahlattu vaan puoliso taiteili ensin rungoilla ylitse itse ja toiseen kertaan vielä minunkin rinkkani kanssa, koska itse olisin todennäköisesti humpsahtanut puroon. Ilman rinkkaa ylitys sitten sujuikin, tosin tyylipisteitä siitä tuskin olisi saanut. Reilun tunnin päästä jatkamisesta tuntui siltä, että kengät oli pakko saada jälleen pois jaloista tai jalat olisivat kiehuneet kokonaan. Lämpötilakin oli varmasti jossain + 25 °C tietämillä, joten muutenkin oli hieman raskasta. Kengättömän lisäevästelytauon jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun alkoi kosteikko-osuus joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Tai oikeastaan myös metsän puoli oli sen verran kosteaa, että itikoita riitti paarmojen lisäksi jälleen hieman liikaa omaan makuuni. Edellinen yhdistettynä kivikkoiseen hyppelyyn polulla venytti pinnaa ihan todenteolla. Lopulta oli pysähdyttävä keittelemään päivällistä, vaikka matkaa oli vielä reilusti jäljellä. Kello tosin oli jo jotain puoli seitsemän paikkeilla, joten energiatkin alkoi olla vähissä. Matkalla oli ilahduttavasti nähty riekkoja maastopoikasineen useampi pesue.

Toinen evästelytauko mukavalla jokimaisemalla

Kuvaa kauemmaksi ei viitsinyt pysähtyä, nätti paikka

Jälleen sukat ulkoilemassa

Päivällistauko jossain varvikossa

Lopulta oltiin perillä Muorravaarakassa joskus yhdeksän pintaan. Kauan se otti lämpimällä ilmalla ja kummankin toinen polvi kipeytyi hieman matkalla, mikä hieman vielä hidasti menoa. Itikoita ja paarmoja riitti myös Muorravaarakassa riesaksi asti, joten pystytettiin nopeasti teltta ja laitettiin muutoinkin leiri kasaan. Ensimmäiset ihmiset koko reissulle parkkipaikkaa lukuunottamatta näkyikin vasta Muorravaarakassa. Pari päivää oltiin saatu tallustella lähinnä kaksistaan. Porukkaa tosin ei ollut läheskään niin paljoa kuin muutamaa vuotta aiemmin ruskaretkellä, aika paljon silti.

Viimeisellä pätkällä oli kaunis lampien välinen kannas jota kuljettiin

Muorravaarakassa vihdoin

 

11.7. Muorravaarakka - Pirunportti - Paratiisikuru - Sarvioja

Puuraja pääosin saavutettu, maisemat alkaa avautua

Vielä riittää kipuamista

Kuuman päivän sumeaa maisemaa

 

 

 

Vähän jo lähempänä

 

Yö oli ollut vähän turhan lämmin, mutta saatiin silti nukuttua jotenkuten. Nukkumaankin oltiin päästy kohtalaisen ihmisten aikoihin ja aamulla oltiin hieman edellispäivää aiemmin hereillä. Aamuaskareet oli ennätysajassa tehty ja oltiin valmiita taipaleelle jo ennen kymmentä. Vaihdoin muutaman sanan samaan suuntaan lähtevän porukan kanssa tarvittavan veden määrästä sekä reitistä ja päiviteltiin lämmintä ilmaa. Päivästä olisi tulossa vielä edellistäkin lämpimämpi eikä juuri tunturissa varjoa olisi tarjolla, joten joen ylityksen jälkeen laitettiin ihan kunnon kertoimella olevaa aurinkorasvaa, ettei väri illalla olisi aivan keitetty rapu, vaikka normaalisti aurinkorasvaa ei juuri tule tarvittua. Päivä alkoi pitkällä kipuamisella kohti Pirunporttia. Olin vähän uumoillut, että helpompihan se tähän suuntaan on. Ei se helppoa sittenkään ollut, aurinko räkötti, paarmat kiusasivat eikä tuulenvirekään ollut aivan toivotunlainen. Ennen Pirunporttia oli jo pidettävä kaksi taukoa ja vesivarannot uhkasivat huveta kuumassa päivässä ennen täyttömahdollisuutta.

Lunta pirunportilla

On sitä jonkun aikaa taaperrettu

Kyllä siinä polku kuitenkin menee

Yllätyksekseni Pirunportissa olikin vielä lunta ja päästiinkin sitä pitkin pieni pätkä kipuamaan. Pirunportin kohdalla oli vielä pidettävä pieni rinkaton jumppatauko geokätköä etsien. Onneksi kätkö löytyi, olisi muuten saattanut hieman harmittaa. Totesin myös ettei viime kerralla olisi märässä syyskelissä ollut mitään mahdollisuutta edes löytää koko kätköä. Onnistuin näkemään myös pari oletettavasti riekkoa, jotka lennähtivät kurun laidalta toiselle, hienonnäköistä. Pirunportin jälkeen kiivettiin vähän matkaa Ukselmapään rinnettä ylöspäin, niin että lounasmaisemat olisivat mahdollisimman otolliset ja että tuulisi edes hieman. Lounaalla ei pidetty mitään kiirettä vaan annettiin väsähtäneiden jalkojen levätä ja kuivateltiin jälleen sukat.

 

Geokätkötauko suoritettu (huomatkaa paarman photobomb)

Lounastauko Ukselmapään rinteellä

Kohti paratiisia

 

Paratiisikuruun olikin huomattavasti helpompi laskeutua kuin mitä muistelin nousun olleen toiseen suuntaan. Varovainen sai kuitenkin olla ja sauvat tulivat jälleen tarpeeseen. Polviin tuo otti silti hieman itselläni ja puolisolla vähän enemmän. Ukselmapään kivikkoisella rinteellä huomattiin myös spontaani pulmunen. Siinä se pyrähteli ympärillä ja lopulta sukelsi kivenkoloon. Alhaalla täytettiin pullot virrasta ja jatkettiin hieman eteenpäin pitämään jälleen pientä taukoa. Kuuma päivä kävi todella raskaaksi edetä, eikä juuri ollut suojaa auringolta, joka paistoi pilvettömältä taivaalta. Viimeiselle pätkälle lähdettiinkin noin neljän aikoihin ja Sarviojaa oltiin ylittämässä joskus puoli seitsemän aikoihin. Viimeiselle puolelle kilometrille osui kivistä laskua ja puolison polvelle olisi jo riittänyt, joten aivan viimeinen pätkä taittui hieman hitaahkosti. Onneksi ylityksen kohdalla meitä ilahduttamaan pölähti parvi tilhiä, joiden helisevä ääni aina piristää.

Viimeisen pidemmän tauon maisemia

Kohti Sarviojaa

Sarviojan ylitys oli helppo

Ensimmäisenä käytiin etsiskelemässä sopiva paikka ja pystyttämässä teltta sekä laittamassa makuupussit vielä tuulettumaan ja toteamassa itikkatilanne (liikaa) ennen kuin hipsittiin autiotupaan tekemään ruokaa. Autiotupa antoikin mukavasti paahtavalta auringolta suojaa ja oli ihan tyhjä. Hieman olisi tehnyt mieli heittäytyä vaan laverille hetkeksi ottamaan torkkuja, mutta ruokaa oli saatava. Ruokailun jälkeen palattiin teltalle laittamaan leiri kuntoon, tiskaamaan sekä nautiskelemaan vähän jälkiruokaa ennen aikaista nukkumaanmenoa.

12.7. Sarvioja - Kaarnepää - Kuotmuttipää - Aittajärvi

Viimeisenä yönä lämpötila ei varmaan ollut laskenut edes alle viidentoista asteen. Jätettiin makuupussit siltä aamulta tuulettamatta ja pakattiin tavarat vaan nopeasti. Nautittiin aamupala teltassa ja oltiin jo yhdeksän aikoihin lähtövalmiudessa. Käytiin täyttämässä kaikki mahdolliset vesipullot, koska virtaavaa vettä ei olisi tiedossa ennen Aittajärveä. Jotenkin oli mennyt aivan ohitse, että aivan Sarviojan tuvan vieressä olisi ollut lähdekin. Itse täytin siitä pulloni aamulla, ja oli kyllä viileää ja hyvänmakuista. Yhdeksän aikaan startattiin tuvalta kohti ylämäkeä ja Kaarnepäätä. Ensimmäisessä kilometrissä menikin mukavasti ensimmäinen tunti sen verran oli hapottavaa nousua kuumassa päivässä, toki pidettiin useampi pieni hengähdys ja valokuvaustauko noustessa. Kuotmuttipäälle matka sujui hyvin ja sieltä oltiinkin lähdössä jo puoli yhden aikoihin viimeiselle etapille kohti Aittajärveä. 

Jostain Sarviojan ja Kaarnepään huipun väliltä

Laskeutuminen Maantiekuruun tosin ei ollut erityisen nopeaa, koska puolison polvi päätti, että matkaa oli tultu jo riittävästi ja erityisesti alamäki oli erityisen paha. Pidettiin pieni tauko Maantiekurussa ennen kuin lähdettiin jatkamaan. Polku oli juuri niin kivikkoista ja juurakkoista kuin olin muistellutkin. Matka vain hidastui entisestään ja vesikin uhkasi loppua kesken. Lopulta pakotin puolison ottamaan särkylääkettä, että päästäisi vielä saman päivän aikana takaisin autolle. Helanderin kotajärvellä pidettiin vielä pieni istumatauko, pari vuotta sitten paikalla ollut nuotiokehä oli valitettavasti purettu pois, tai lähinnä niitä penkkejä oltaisi kaivattu. Viimeinen etappi menikin sitten jo sutjakammin, kiitos särkylääkkeen ja helpommaksi muuttuneen polun. Autolla taidettiin olla joskus ennen viittä kaiken hitaan etenemisen johdosta. Kilometrejä kertyi hieman päälle 57 ja aika liikkeessä oli 17 tuntia. Rinkan paino palatessa oli joku 14,9 kg.

Olipahan reissu, jatkossa tiedetään pitää päivämatkat hieman maltillisempina. Toki päivälämpötilat saattoivat myös vaikuttaa reissun rankkuuteen. Rinkassa matkusti turhaan jonkunkin verran ylimääräistä painoa, varavirtalähdettä en tarvinnut ollenkaan, koska uudessa puhelimessa riitti virta aivan hyvin reissulle, toinen merinopitkähihainen oli aivan turha helteessä, samoin kuoritakki (tätä tosin en jättäisi pois), pieni kolmijalkakin oli raahattu turhaan painolastiksi. Yhdellä kaasupatruunallakin olisi pärjätty ja ruokaa ja naposteltavia oli hieman ylimääräistä, mutta ei kauheasti. Kuvia tuli otettua jälleen aivan liian vähän, kuten tavallista, tällä kertaa tosin sentään oli kamera mukana.