Kuvamuistoja kesälomalta 2021: Nuorgam, Hossa, Rukajärventie ja Reposuo

Viimevuotisella kesälomalla tuli tehtyä lyhyempiä päiväpyrähdyksiä useammassakin eri kohteessa. Utsjoella ja Nuorgamissa käytiin tekemässä yllättävän pitkäksi venynyt päiväreissu. Hossassa pysähdyttiin jälleen yöksi telttailemaan matkalla kohti itäisempää Suomea. Rukajärventiellä käytiin ihastelemassa upeita maisemia, rajanpinnan tunnelmia sekä tietysti geokätköilemässä. Reposuollakin ehdittiin vielä yksi ilta poiketa ihastelemassa ilta-auringon lempeää valoa.

Aina ihana Reposuo

 

Kihokkeja ja karpaloita

Utsjoen ja Nuorgamin päiväretki aloiteltiin Saariselän majoituksesta. Hyvin nukutun yön jälkeen oltiin vähän ehkä jopa myöhään liikkeellä ja matkalla näytti hyvältä ja huonolta, kun väliin paisteli aurinko upeasti ja väliin tuli vettä kuin saavista kaatamalla. Utsjoen rajasillan kohdilla pysähdyttiin lounastauolle, sadekin oli tauonnut sopivasti. Istuttiin auton takakontissa ja nautittiin retkilounasta tuijotellen Tenoa sekä kuunnellen mysteerilintuja. Matka jatkui kohti päivän pääkohdetta Nuorgamiin Suomen ja Eu:n pohjoisinta pistettä ihastelemaan. Sinne päästyä sää näytti jälleen oikein hyvältä ja pikainen piipahdus itse pisteellä sekä lähellä rajakiviä rajamiesten luvalla (koska koronarajoitukset) onnistui oikein mukavasti.

Isonkivenvaaralta

Pulmankijärvi

Heinäkuun lopulla löytyi vielä kukkia

Suomen pohjoisin piste

Välillä sitä löytää itsensä puskasta

Paluumatkalla käytiin vielä ajelemassa Pulmankijärventietä sekä itse järven rannassakin ihmettelemässä. Poisajellessa pysähdyttiin vielä Isonkivenvaaralla etsimässä geokätköä ja ihastelemassa maisemia. Liian kauaa ei viileässä kelissä tarjennut ja seuraava sadekuurokin lähestyi uhkaavasti, joten käynti jäi hieman lyhyeksi. Olipa silti vain aivan upeat maisemat ja olisi tehnyt mieli vain heittää rinkka selkään ja suunnata jonnekin sinne nauttimaan avarista maisemista sekä hiljaisuudesta.

Rujoa ja kaunista

Rinkka selkään ja menoks?

Sade saapuu

Hossaan päädyttiin matkalla Saariselältä Lieksaan. Se on osoittautunut jo aiemmin aika hyväksi yhden yön etapiksi. Tällä kertaa oltiin vain aika myöhään illalla perillä, joten muitakin telttapaikkaa etsiskeleviä oli. Päädyttiin turvallisesti Jatkonsalmen telttapaikalle, jossa ollaan joku aiempikin kerta yövytty. Viime kertaan verrattuna telttoja oli huomattavasti enemmän kuin edellisellä kerralla kesäkuun alkupuolella.

Kemijärven kirkko

Pakkailut käynnissä

Lieksassa ollessa ehdittiinkin tekemään päiväretki sekä Petkeljärvelle että Änäkäisen rannoille. Pohjois-Karjala antoi parastaan jälleen itikoiden, mäkärien ja paarmojen muodossa. Päivät olivat helteisiä ja aurinkoisia. Ilomantsissa käytiin myös Hermannin viinitilan puodissa ostamassa kotiinviemisiä sekä Parppein pirtillä nauttimassa pitopöydästä. Petkeljärven piipahdus jäi yllättävän lyhyeksi tuskaisen kuumasta ilmasta ja liian tuttavallisista paarmoista johtuen. En tiedä miksi Pohjois-Karjalaan täytyy aina suunnata kesän kuumimpina päivinä sekä pahimpaan itikka-aikaan. Tosin itikkatakuu tuntuu olevan voimassa vähintään kesäkuun alusta ainakin elokuun puoliväliin. Petkeljärven reissulla matkan varrelle osui kuitenkin ilahduttava mehiläishaukkakolmikkokin, joita saatiin tiirailla tien reunasta hyvän aikaa.

Kuikankierros oli nimensä veroinen

Aurinko paistoi saaden jäkälät loistamaan

Viimeisenä reissuiltana suunnattiin vielä Reposuolle auringonlaskun aikoihin. Ajatuksena oli käydä lintutornissa, mutta se olikin täynnä lentomuurahaisia jäi siis väliin. Käytiin sen sijaan käyskentelemässä pieni pätkä pitkospuita kohti Kaiskunniemeä ja ihastelemassa suota isommassa ja pienemmässä mittakaavassa.

Lintutorniinkin pääsi jälleen

Loppukesän retkiseikkailu

Ei maltettu koko loppulomaa istua kotona, vaan otettiin äkkilähtö vielä pienelle kesälomareissulle. Elokuun alkuun siis varattiin itsemme reissuun kohti läntistä rannikkoa. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin Kurjenrahkalle käytiin vähän piipahtamassa suolla Karpalopolulla ihastelemassa maailman pienimpiä ja söpöimpiä sisiliskoja sekä Kuhankuonon rajakivellä. Illaksi siirryimme vielä Töykkälän laavulle, koska Kurjenpesän lähellä oleva teltta-alue ei oikein houkuttanut ja olipa se melko täynnäkin meidän makuun. Eipä se Töykkäläkään mikään maisemaparatiisi ollut ja metsäkone möykkäsi taustalla koko yön. Itikoitakin piisasi jonkin verran.

Kylmäpihlajan majakka, reissun toinen pääkohde

 

Kurjenpesän ikkunassa villoja

Sekä suolla itse puiston nimikkolintu

Hiljaista oli reitillä

Joku sentään tuli vastaan

 

Yö meni ilman sen kummempia ja aamulla olikin järjestys makuupussit tuulettumaan, aamupala ja tavarat kasaan ja jatkamaan. Suunnattiin kohti Raumaa. Raumalla meillä olikin hyvin aikaa syödä lounasta ja kiertää hieman vanhaa Raumaa jäätelöä syöden ennen kuin yhteysalus Selkämeren kansallispuistossa sijaitsevan Kylmäpihlajan majakalle lähtisi. Viime laivareissusta viisastuneena tällä kertaa tuli laitettua aurinkorasvaa ainakin tarpeeseen. Yhteysalukselta saatiinkin kivasti paikat kannelta ja merituulen hulmuttaessa hiuksia oli helppo nauttia kirkkaasta päivästä ja auringonpaisteesta.

Avomeri

Tyrniä ja muita sitkeitä

Kylmäpihlajalle päästyä tulikin selväksi, että tuuli olikin aikamoista avomeren laidalla. Saari oli aivan upea ja pelkästään polku satamasta majakalle pisti huokailemaan. Käytiin toki ensimmäisenä kuikuilemassa maisemia ylhäältä majakasta, jonka jälkeen suunnattiin kahville. Kahvin jälkeen olikin vielä aikaa kiertää vähän ihailemassa saarta ja ottamassa valokuvia. En olekaan koskaan aiemmin tainnut vastaavalla saarella käydä. Saari oli täynnä tyrnipensaita ja kasvillisuus muuten oli kohtalaisen matalaa sekä karuihin oloihin sopeutunutta. Upeaa ja karua samaan aikaan. Mieletön sääkin sai vain huokailemaan maisemien kauneutta.

 

Sain tästä reissusta jälleen raksituksi yhden kansallispuiston käydyksi, mutta täytynee tulla kuitenkin joku kerta uudelleen. Ainakin Kuuskajaskari jäi odottelemaan käyntiä. Illaksi ajeltiin vielä Poriin hotellimajoitukseen. Hotelliyön sekä hyvän hotelliaamiaisen jälkeen meille olikin järjestynyt yön aikana yllätys. Oltiin onnistuttu parkkeeraamaan auto johonkin yöpyvien pulujen tai naakkojen puun alle, joten auto oli aivan sen itsensä peitossa. Ei siinä auttanut kuin ajella ensimmäiseen vastaantulevaan autopesuun. 

Vanhaa Raumaa

Savojärvi

Olisi kyllä houkuttanut

Karpalopolulla alkoi jo metsän puolella hämärtää

 

Tässä tuhriintui kallista linturetkiaikaa ja lisäksi onnistuin vielä jotenkin johtamaan meidät aivan väärään paikkaan parkkiinkin, niin että käytiin tekemässä ihan turha parin kilometrin lenkki lintukamojen kanssa hikisessä aamussa. Siinä ei kumpikaan ollut maailman parhaimmalla päällä. Onneksi sentään onnistuttiin näkemään pari kaurista kohtalaisen läheltä, kun palattiin takaisin autolle, niin pahimmat myrskypilvet päiden päältä katosivat. Kummasti aina luonnon kokeminen rauhoittaa pahimmankin ärrimurrin.

Tornille pääsi pitkin leveää puupolkua

Kaislat vain suhisi tuulessa

Kaukoputki oli ihan pakollinen, jos halusi kunnolla tunnistaa mitään

 

Lannistuneina ajeltiin tutulle ja turvalliselle parkkipaikalle ja käpöteltiin pitkät pätkät pitkospuita sekä puupolkua kohti Yyterin lietteiden torneja. Ihan ei sentään lähimmälle jääty ja hyvä niin, koska toiselta tornilta olikin sitten jo paremmat näkymät sekä olihan tuo puupolku ruovikon keskellä aika tunnelmallinen. Hieman olin toiveikas pikkutiirojen suhteen joita aiemmin viikolla oli nähty jopa kymmenkunta. Itse onnistuttiin pienen tutkailun jälkeen näkemään ainakin kolme. Hyvänä lisänä olivat myös sirrit ja varsinkin isosirrit, joita pölähti aivan viime hetkillä paikalle muutama kappale. Porissa onnistuttiin myös näkemään se aika varma mustavaris tälle vuodelle. Linturetken jälkeen olikin aika suuntailla jo kotiinpäin. Ajeltiin kuitenkin kakkostietä, mikä on hieman mukavampi kuin ainainen moottoritie.

Kirkko oli komea takaa ja edestä

Someron kirkko, ei reissua ilman yhtä kirkkopiipahdusta

Koska meillä ei ollut varsinaisesti kiire mihinkään poikettiin vielä loppumatkalla Someron kautta parilla kätköllä. Baddingin luona sekä todella upealla kirkolla. Käytiin myös ihastelemassa Pusulan uusittua lintutornia, josta ei tosin kesällä voi kuvitellakaan mitään kovin kummoista näkevänsä. Keväällä paikka toki on oikein mainio ja niitä harvoja torneja joihin pääsee autolla aivan viereen. Uudet portaat olivat oikein hyvät, piti niitä sen verran kuitenkin testata ja niitä pitkin saa ainakin kaukoputkensa ja itsensä turvallisesti torniin ilman mitään jännitysmomenttia.

Maastopyörillä Rautulammen lenkillä

Lemmenjoelta ei paljoa etelämmäs päästy, mutta sisämajoitukseen kuitenkin. Heti ensimmäiselle Saariselän päivälle oltiin varattu jälleen sähköavusteiset fatbiket. Hieman meinasi tästäkin retkestä tulla viime vuoden toisinto sateisesta säästä johtuen. Aamulla oltiin Kiilopäällä pyöriä vuokraamassa, hieman hämminkiä meinasi aiheuttaa se, että ei päästykään maksamaan vuokria koska yhteydet eivät toimineet. Meille luvattiin, että voidaan maksaa kun palautetaan pyörät, koska itse olin maksamassa liikunta- ja kulttuuriedulla, jota ei pystyisi nettipankin kautta suorittamaan.

Maisemaa erämaaosaa kohden

Vähän meidän lähtö viivästyi ja tällä kertaa uskallettiin lähteä Rautulammen lenkille, kun meille vakuuteltiin, että sen ehtisi oikein hyvin pyöräillä vuokra-ajassa. Saatiin hyvät vinkit Rautulammen lenkille ja lähdettiin melkein heti pyörät saatua kohti Niilanpään päivätupaa. Siellä pidettiinkin ensimmäinen pieni tauko hieman hengähtäen ja vettä hörpäten. Ilma oli juuri sopivan lämmin ja sateesta ei vielä ollut tietoakaan. Ensimmäinen jyrkempi ja irtokivisempi mäki osoittautui hieman ongelmalliseksi ja jouduin jalkautumaan sekä taluttamaan hyvän tovin pyörää ylämäkeen.

Leveää helppoa baanaa aluksi

Ensimmäinen etappi takana

 

Ensimmäisen kunnon nousun jälkeen päästiinkiin aika mukavaa reittiä laskettelemaan eteenpäin pelkkää tunturimaisemaa ihaillen. Oltiin lähdetty päiväretkelle rennolla meiningillä ja pysähdyttiin pitämään pientä evästelytaukoa jo Rautupään rinteellä. Mutusteltiin omenaa ja ihasteltiin maisemia. Mikäs siinä kauniissa aurinkoisessä säässä. Eikä juuri muita kulkijoita ollutkaan. Tovin tauon jälkeen lähdettiin taas jatkamaan. Oli suorastaan hurmiollista huristella mäkeä alas ja toista ylös sähköavustuksen siivittämänä. Meitä oli jo lähtiessä varoiteltu Rautulammelle laskevan polun kivikosta, mutta se meni oikein mallikkaasti. Mitä nyt itse taisin jossain vaiheessa hypätä pahimmassa kohdin pois pyörän selästä.

Kyllä näitä maisemia kelpasi tuijotella

Rautulammella olikin ihan reilusti väkeä. Pieni tovi odoteltiin, jotta saatiin istumapaikka ihan penkiltä. Sisällekään ei niin hienolla ilmalla millään viitsinyt mennä ja varsinkaan kun ötököitäkään ei ollut kiusana. Lounaana meillä oli vaellusreissun lyhennyttyä jäänyt kuivattu kanajauheliha kuppikeittopohjaan tehtynä sekä lisämakaronilla höystettynä. Toimi oikein hyvin, kun tällä kertaa kanajauhelihat olivat saaneet ennallistua hieman kauemmin vedessä. Ei pidetty kiirettä ja juotiin kahvitkin siinä säästä nauttien. Käytiin myös kurkkaamassa päivätupaan ja autiotuvan puolelle. Oli kyllä hienoja, siistejä ja valoisia. Huussiin olikin hieman hankalampi löytää, mutta löytyi sekin.

Rautulammen kirkasta vettä

Uudenkarhea autiotupa, niin valoisa ja siisti

Vielä pieni lasku tuville

 

Kun vihdoin päästiin jatkamaan eteenpäin, oli aika keräillä muutamia geokätköjä matkan varrelta. Matka ei ihan edennyt odotetun nopeasti myöskään sen takia, että polku oli paikoin meidän ajotaidoille hieman hankalan mutaista ja vetistä. Puskaan geokätköjen perässä sukeltaessa, myös aikamoinen itikkaparvi hyökkäsi kimppuun aika nopeasti kiristäen hermoja. Aika pian myös taustalla kuuluva ukkosenkumu laittoi hieman suunnitelmat uusiksi. Hieman pisti myös harmittamaan ohittavien muiden pyöräilijöiden huudot liian hitaasta etenemisestä. Jotain hankalampaa pätkää taluttaessa onnistuin myös liukastumaan ja kaaduin kivikkoon pyörän alle. Onneksi selvisin vain säikähdyksellä, pienellä naarmulla kyynärpäässä ja ehkä jollain mustelmalla. Onneksi myöskään en ollut yksin liikenteessä, ei sieltä pyörän alta pää alamäkeen oikein helposti olisi päässytkään.

Rautuvanganoja jossain tuolla

 

Vihdoin alettiin jo lähestyä Luulampea ja joenylitystä ja alettiin uskoa pääsevämme ainakin Luulammen tuvan terassille suojaan. Päästiin siis kahlaamaan ja taluttelemaan pyörät ylitse. Edellispäivänä alkanut sade oli tuonut jokeen ihan reilusti virtaamaa. Itse menin ensimmäisenä. Läskipyörän renkaissa oli sen verran ilmaa, että pyörä lähti vähän virran mukana kallistumaan vaakatasoon, onneksi kahlauspaikka oli kohtuu tasainen, niin ei tullut mitään ongelmia. Vastarannalla saikin hetken kuivatella jalkoja ennen kuin vetäistiin sukat ja kengät takaisin jalkaan. Kannatti ottaa crocsit kyllä ylitystä varten. Päästiin Luulammelle asti kuivina ja ehdittiin vielä juuri ja juuri kahvilaankin ennen sen sulkeutumista. Sen verran oli ottanut voimille Rautulammelta tulo, että ostettiin vähän virvoketta ja munkki puoliksi. 

Kun sadetta ei vieläkään kuulunut päätettiin lähteä yrittämään viimeinen etappi kohti Kiilopäätä. Ei riittänyt happi tosiaankaan koko mäkeä ylös vetää edes sähköavusteisesti. Aika nopeasti tuli stoppi, jonka jälkeen talutettiin hyvä tovi pohkeet hapoilla. Lopulta päätettiin vielä koittaa loppumatka huipulle pyörillä. Onnistuihan se kovan puuskutuksen saattelemana ja ensimmäiset sadepisaratkin alkoivat putoilla, kun päästiin jo voiton puolelle mäestä. Vielä poroaidalle ja portista lävitse. Loppumatkalla taivas repesikin aika kunnolla, mutta onneksi Kiilopäälle oli enää lyhyt matka alamäkeen. Sitä olikin nautinto sujutella menemään, siitä huolimatta, että kastui aivan läpimäräksi.