12. toukokuuta 2024

Syksyretkellä, jälleen Kauhaneva-Pohjankangas sekä Lauhanvuori

Palloteltiin aika pitkään mihin lähdettäisiin syysretkelle. Tietysti vain pidennetty viikonloppu toi oman haasteensa retkipaikan valinnassa. Tottumuksen mukaan pari yötä ulkona ja yksi hotellissa vielä lopuksi on ollut aika hyvä kaava. Pienen hintavertailun jälkeen päädyttiin jälleen varaamaan hotelli Porista. Se jos mikä rajoitti retken suuntaa. Mitään uutta ei uskallettu lähteä kokeilemaan vaan Kauhaneva-Pohjankangas veti jälleen vastuttamattomasti puoleensa. Helppo lähestyttävyys sekä lyhyt matka parkkipaikalta leiripaikalle takasivat sen, että jaksoi lähteä myös (hieman lyhennetyn) työpäivän jälkeen ajelemaan.

Ihana Kauhaneva
 

Hieman harmiteltiin matkalla sitä, että aurinko ehtisi juuri laskea ennen kuin ehdittäisiin perille. Eipä tuota olisi tarvinnut kuin tunnin verran aikaisemmin lähteä matkaan. Matkailuautoja parkissa oli kolmisen kappaletta, mutta varsinaisella parkkipaikalle ei ollut ketään. Saatiin siis jälleen pystytellä teltta tutulle ja turvalliselle paikalle sekä viettää iltaa aivan kaksin. Kurjet huutelivat muutamaan kertaan illan hämyssä, mutta muuten oli kohtuu hiljaista.


 

Aikaisin tuleva pimeys takasi sen, ettei nukkumaanmenokaan venynyt kauhean pitkälle. Yö osoittautui yllättävän lämpimäksi ja syyskuun lopun yössä kevyempi untuvamakuupussini oli hieman liikaa. Sain silti nukuttua aika mukavasti. Aamulla saatiin todistaa useamman sadan kurjen ylitystä ja hurjaa mekkalaa mitä ne pitivät. Ehdottomasti syksyn ääni, johon ei vain millään kyllästy.

Mysteerisieni

Kuvauskokeilua otsalampun vajossa

Syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa, kun joku ilmeisesti tubevideota tekevä hemmo kurvaili leiripaikan ohitse kameralle höpisten, ehti kuitenkin tervehtiä meitäkin ohimennessään. Aamupalan jälkeen pakkailtiin kamat autoon, jonka jälkeen lähdettiin vielä kiertämään Kauhanevan kierrosta. Sen verran oltiin ajoissa liikkeellä, ettei kovin montaa muuta henkilöä reitillä näkynyt vaan saatiin nautiskella keskenämme luonnon äänistä sekä aamun maagisesta valosta. Vasta kierroksen loppupään kohdalla alkoi tulla jokunen muu kanssaretkeilijä vastaan.



Kauhanevalta olikin lyhyehkö siirtymä Lauhanvuorelle lounastamaan. Matkalla tosin piti pysähtyä pari kertaa, ensin ihmettelemään riekkopoikueen tien ylitystä ja sitten vielä pällistelemään laitumella olleita lehmiä, jotka olivatkin yllättävän kiinnostuneita pysähtyneestä autosta. Lauhanvuorella päätettiin käydä näkötornin juurella tekemässä lounasta ennen suuntaamista hyväksi oletetuille sieniapajille.

Kiinnostuneet kaverit
 

Auto saatiin aivan oletetun hyvän sienipaikan viereen ja eikun vaan sieniveitset tanassa kohti metsää. Kovin pitkälle ei päästy, kun suppilovahverot kutsuivat poistumaan polulta. Ensimmäinen kohta oli jo hyvin lupaava ja siitä kun oltiin otettu muutama askel, niin sieniä näkyi aivan joka puolella. Pian meillä oli kori ja yksi paperikassillinen aivan täynnä. Ilma oli lämmin ja kuuma oli koko ajan. Autolta piti jossain vaiheessa lähteä hakemaan jo lisää paperikassia, johon sieniä saisi kerättyä. 

Lupaava ensimmäinen löytö

Saatetaan mennä toistekin
 

Lopulta parin tunnin jälkeen oli pakko lopettaa ja palata autolle, koska enempää sieniä ei vaan olisi mahtunut ja seuraavan yön yöpaikkakin oli vielä katsomatta. Harmillisesti jäi tällä kertaa lähteet välistä, koska ei vain päästy niin pitkälle, kun sienet harhauttivat hyvin. Lisäksi vähän harmitti se, kuinka paljon sieniä vielä jäi metsään. Tosin seuraavalla viikolla ei kyllä niin paljoa enää harmittanutkaan, kun tuli useampana iltana perattua, kuivattua ja paistettua sieniä ihan kyllästymiseen asti.

Onneksi siirtymä seuraavalle parkkipaikalle Spitaalijärvelle ei ollut kovin pitkä ja rinkat oli selässä alta aikayksikön. Telttapaikalle lompsiessa meinasi tulla tenkkapoo, kun polulla tulikin vastaan tulva. Onneksi oltiin napattu crocsintapaiset leirikengiksi mukaan, niin ei tarvinnut muuta kuin vaihtaa kengät toisiin ja kahlailla eteenpäin. Ensimmäisenä oli toki väliaikakodin laitto kuntoon ja vähän oltiin menossa kelloa vastaan, kun illaksi oli luvattu sadetta ja syöminenkin oli vielä jäljellä. Nuotiota saatiin kyhäillä ihan kaikessa rauhassa, mutta vähän ajan päästä saatiin seuraakin siihen. Otettiin myös revanssia letuista, jotka ainakin edelliskesän Päijänteen melontareissulla olivat epäonnistuneet pahasti.

Harvinainen ruokakuva
 

Illanvietto nuotiopiirissä jäikin hieman lyhyeksi, kun luvattu sade yllätti retkeilijät hieman aiemmin kuin oli ennustettu. Onneksi ei lasauttanut koko taivasta kerralla vaan sade alkoi pikkuhiljaa ja voitiin siirtyä kohtuu ripeästi kohti teltan turvaa. Nukkumaan mentiin ajoissa sateen ropistessa rauhoittavasti teltan kattoon. 

Aamulla sade oli jo lakannut ja aamutoimet tuli tehtyä ennätysajassa. Autoa kohden oltiin menossa jo ennen yhdeksää. Poria kohden lähdettiin jälleen pienehkön kiertoreitin kautta. Lounasta päädyttiin laittamaan Kristiinankaupunkiin Kanuunalahdelle laavulle. Kesäisen lämpimät säät olivat vaihtuneet jo huomattavasti syksyisempään ja lämpimämpää vaatetta sai laittaa päälleen. Lounaan jälkeen oli aika suunnata hotellille sekä seuraavana aamuna vielä jonkinmoinen ajomatka kotiinkin.

4. maaliskuuta 2024

Seikkailua Salpalinjalla

Aiemmista vuosista poiketen kevään pitkä retkiviikonloppu suuntautui viime vuonna pääosin Miehikkälän suunnille. Oltiin alunperin ajateltu käydä vaeltamassa Salpapolkua muutaman yön taktiikalla. Pienen perehtymisen jälkeen meillä olikin majoitteeksi vuokrattu kota pariksi yöksi, joten hieman helpommalla päästiin tällä kertaa. Toki olisi ollut oikein mukavaa telttaillakin ja lähes samat lämpötilalukemat taisi olla kodassa sisällä kuin mitä teltassa ulkona olisi ollut.

Strömforsin ruukkialue

 

Niinpä siis oltiin toukokuisena keskiviikkoiltana sopivasti ruuhka-aikaan suuntaamassa kohti itäisempää Suomea. Parin tunnin ajelu tuntui aikaansa pidemmältä. Tie olikin tuttu Kotkaan saakka, josta eteenpäin ei oltukaan taidettu aiemmin ajaa. Oltiin kuitenkin kohtuu hyvissä ajoin majoitukseksi valikoituneella kodalla. Aivan ensiksi kannettiin toki tavarat sisälle ja sitten lähdettiin tutkailemaan ympäristöä. Kuten näihin kevätretkiin yleensä kuuluu, ensimmäiset käet myös kuultiin vielä samana iltana. Viereinen lampi oli kyllä kaunis, mutta läheisen laavun siisteydessä olisi ollut toivomisen varaa. Laavun ympäristössä oli roskaa ja lasinsiruja. Kallion päällä sijainnut näkötornikin jäi hieman mietityttämään, koska ei sieltä oikein mitään maisemia nähnyt eikä se oikein lintutorniksikaan sopinut.


Nukkumaanmeno olikin kohtuu aikaisin, kunhan oltiin ensin saatu kotaa vähän lämmitettyä ja pedit valmiiksi. Toukokuun loppupuolen ilta ja yö olivatkin yllättävän viileitä. Aamuyöstä harmittelin, että oli tullut tehtyä hieman pakkausvirhe, eikä mukana ollut merinokerrastoa eikä lisämakuupussia kylmän yön varalle. Olin kai optimistisesti ajatellut, että kyllähän toukokuun loppupuolella eteläisemmässä suomessa pärjää +5 °C comfortin untuvapussilla.

Yö kuitenkin meni kohtuu hyvin ja oli hiljaista. Mitä nyt iltasella jotkut nuoret kävivät autoilla rälläämässä kodan pihassa. Aamusta sitten oltiin ajoissa hereillä ja lähdettiin kohti Salpamuseota, josta oltiin Salpalinjaretkeilyhengessä vuokrattu aidot armeijamalliset munamankelit. Vaihtoehtona toki olisi ollut ne läskipyörätkin, mikä kyllä hieman harmitti jossain välissä päivää. Keli oli kohtuu viileä ja lähdettiin Salpamuseolta viilettämään Salpalinjaa pitkin. Päivän tarkoituksena oli tehdä jonkunmoinen päiväretki tutustua linjan kohteisiin, kerätä matkalta geokätköt ja viettää mukava päivä kahdestaan rauhallisissa maastoissa.

Naavaa oli paljon

Teeman mukaiset kulkineet alla.

Päivän aikana ei kyllä kovin montaa henkilöä nähty ajeltiin reittiä pitkin tutkailtiin kohteita sekä otettiin kuvia bunkkereista ja muista. Lounastaukoa päädyttiin pitämään laavulla Jermulan kämpän pihapiirissä. Onneksi oli laavu, koska muutoin keli oli hieman kolea kaiken pyörällä kitkuttamisen jälkeen. Käytiin ihastelemassa myös laiturilta järveä sekä kevään ensimmäistä sisiliskoa.

Panssariestettä oli monessa kohdassa pitkät pätkät

Jermulan kämppä ja kivilouhos
 

Välillä kyllä saatiin retuuttaa pyöriä vähän vähemmän arvokkaasti pitkin kapeaa polkua ja kaatuneiden puiden ylitse. Bunkkereissa olevista lepakoista oli varoiteltu, eipä niitä siellä kyllä näkynyt, vettä tosin oli joissakin ihan reippaanlaisesti. Päivän mukavin yllätys kohdattiin yhdellä kätköllä, jossa camosta löytyikin yllättäen pieni lepakko päiväunilta. Hieman arvottiin viitsitäänkö logata koko kätköä, mutta koska siipiveikko ei ollut moksiskaan yöpaikkansa liikuttelusta kirjattiin nopeasti nimemme logikirjaan ja laitettiin kaveri takaisin nukkumaan.

Suloinen kätkönvartija

Hauhian mylly, Pillonkoskella

Oltaisi kyllä voitu vielä ajan puitteissa pyöräillä hieman pidemmällekin, mutta jaksaminen hieman alkoi arveluttamaan. Takaisinpäin matka sujuikin kohtuu reippaasti leveää hiekkatietä pitkin. Illalla paisteltiin kodalla retkibravuuriksi muodostuneita hodareita ja nautittiin suklaamoussea jälkkäriksi. Pieni kävelykierroskin vielä tehtiin muutamalle lähibunkkerille, kun aika meinasi käydä pitkäksi ja valoisaa riitti pitkään.

Kolmantena päivänä olikin itse Salpamuseon vuoro. Tosin ennen sitä toki pakattiin auto sekä siivottiin ja sanottiin heipat mukavalle parin yön yöpaikalle. Koska oltiin hieman ajoissa liikenteessä käytiin ulkoalueella ennen museon avautumista, jonka jälkeen käytiin ihmettelemässä opastetulla kierroksella ja videosta saatiin nauttia jälleen aivan kahdestaan. Jokunen muukin kyllä museoon oli eksynyt.

 

Yksi museoalueen vaikuttavimpia bunkkereita

Luonto valtaa juoksuhautoja

Loppupäivä saatiinkin kulumaan kovin odotetulla retkellä Virolahden lintupaikoille, mutta päivä oli jostain syystä hieman huono lintujen kannalta. Virolahdelta suunnattiin vielä yöksi parempaan majoitukseen Kotkaan.

Viimeisenä aamuna hotellilta lähtiessä käytiin kiertämässä pieni luontopolku Kotkan Santalahdessa ennen kuin suunnattiin puoleksi päiväksi Strömforsin ruukkikylälle lounaalle. Pieni ruukkialue oli myös ehdottomasti käymisen arvoinen ja sopi hyvin happihyppelyksi kotimatkalle.

Santalahden luontopolun varrelta, aamu oli seesteinen

23. tammikuuta 2024

Onnea epäonnesta Teijo

Elokuun loppupuolella suuntailtiin Teijoon yhden yön taktiikalla. Olin katsonut paikan, jossa ei vielä oltu yövytty. Joltain retkeilyvideolta olin saanut sen kuvan, että paikalle mahtuisi usempikin telttakunta, jos vaikka paikalla sattuisi joku olemaankin. Kurvailtiin itselleni uudelle parkkipaikalle ja heitettiin rinkat selkään. Päivän aikana oli sadellut useampaan kertaan ja vähän sadetta tuli vielä juuri autoa parkkeeratessakin.


Muutoin säätila oli hämmentävän kuumankostea. Onneksi sentään itikoita oli aika vähän liikkeellä pian sateen jälkeen. Mentiin lyhintä reittiä kohti Hamarijärven taukopaikkaa vain todetaksemme perillä, että ei paikalle mahtunut kuin pari telttaa ja paikat oli varattu jo. Muutama muu kohtalainen telttapaikka olisi ollut, mutta todettiin niiden olevan hieman pusikossa, niin että täytyi lähteä kokeilemaan jotain muuta.

 

Ehdittiin leiripaikalle juuri parahiksi seuraamaan auringonlaskua

Hieman pettyneenä marssittiin kuumissamme takaisin autolle ja suunnattiin kohti Matildajärven parkkipaikkaa. Parkkipaikalla oli yllättävän vähän autoja lämpimästä elokuisesta perjantai-illasta huolimatta. Todettiin, että yritetään lähimmälle telttapaikalle, koska aurinko olisi pian jo laskemassa. Roosinniemessä olikin vain muutama muu telttakunta meidän lisäksemme ja saatiin aika rauhakseen viettää iltaa.

 

Rasvatyyni Matildajärvi ja auringon viimeinen kajo

Oltiin kuitenkin sen verran ajoissa ehditty paikalle, että saatiin seurata jälleen mitä upeinta auringonlaskua iltapalan lomassa. Auringon viimeiset värit heijastuivat peilityynestä Matildajärvestä auringon laskiessa metsän taa. Siinä kyllä pieni harmistus vaihtui jälleen tyytyväisyyteen siitä kuinka aina kannattaa lähteä ulos. Oltiin otettu myös telttavalot mukaan, joten pimeähkö ilta ei haitannut läheskään niin paljoa kuin otsalampun valossa huitoessa olisi voinut. Pattereilla toimiva koristevalosarja tuo juuri sopivasti sekä tasaisesti valoa telttaan ja telttakin näyttää kovin kutsuvalta pimeyden keskellä.

Värit muuttuivat aina vaan upeammiksi
 

Aamulla oltiin kohtalaisen ajoissa liikenteessä ja ehdittiin tuuletella makuupusseja sekä tehdä lähtövalmistelut rauhakseen. Puoleksi päiväksi suunnattiin pikkuteitä Lohjalle lounaalle.

8. tammikuuta 2024

Vuoden viimeinen telttaretki

Joulupäivän kääntyessä iltaan pakattiin itsemme joulunviettopaikassa autoon ja suunnattiin pakastuvassa ja pimeässä kohti tuttua ja turvallista Kopparnäsiä. Tarkoituksena oli aloittaa jälleen yksi vuoden jakso, jolloin yrittäisin yöpyä joka kuukausi vähintään yhden yön ulkona.

 

Upeat talviaamun usvat

Ei ehkä oltu ihan otettu huomioon sitä, että kylmässä kaikkeen menee huomattavasti kauemmin aikaa. Tarkoituksena oli pystyttää leiri, tulistella vähän ja nauttia iltapalaa pikkupakkasessa sekä kömpiä makuupussin uumeniin hyvissä ajoin. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli tietysti se, ettei meillä ollut lapiota tai mitään millä telttapaikan olisi tampannut tai kaivanut tasaiseksi, koska lapio luonnollisestikin on vain toisessa autossa. Oltiin kuitenkin edellisestä talvikerrasta viisastuttu sen verran, että oltiin käyty hankkimassa tarpeeksi leveä rulla solumuovia koko teltan pohjan peitoksi. Ihan mahdottomia monttuja ei siis onneksi teltan pohjalle tullut, pehmeästä lumesta huolimatta. Telttakiilatkin saatiin jäiseen maahan hakattua. Ehkä täytyy myös niiden osalta tehdä jotain askarteluja ennen seuraavaa kertaa.

Valoa pimeydessä


Olin jo lähtiessä vähän uumoillut, olisiko ollut syytä ottaa vähän kuivia sytykkeitä sekä muutama kuiva puuklapi mukaan. Nuotion sytytys olikin ihan oma hommansa, kun märät puut eivät millään meinanneet pysyä palamassa, leyhyttelyistä huolimatta. Aluksi teltan kanssa ährätessä ja sitten epätoivoisesti nuotiota viuhtoessa ja iltapalaa syödessä menikin yllättävän pitkälle ja telttaan taidettiinkin kömpiä vasta yhdentoista jälkeen. Pakkasta ei onneksi ollut noin viittä astetta enempää, joten muutaman yökuvakokeilunkin onnistuin puhelimella illan aikana tekemään.

Talviyönä ei ollutkaan niin pimeä mitä ajateltiin.

 

Alkuyöstä meinasi totutusti olla hieman kylmä ennen kuin teltta ja makuupussi lämpesi kunnolla. Jossain vaiheessa peittona ollut toinen makuupussi tuntui olevan puolestaan liikaa ja meinasi olla melkein hiki. Olin ehkä varautunut hieman liikaa. Kaikenkaikkiaan nukuin melko hyvin, mitä nyt pipo meinasi karata useamman kerran ja selkä alkoi aamuyöstä tuntua aika ikävältä, tosin se nyt on viime aikoina vihoitellut jo muutenkin. Kurkkukin meni kipeäksi kylmän ilman hengittämisestä. Täytyy siihenkin jokin konsti keksiä, niin olisi mukavampaa myös seuraavana päivänä.

Kiire oli aamupalalle, niin ei malttanut jäädä kuvailemaan enempää.
 

Aamulla herätessä pakkanen tuntui kiristyvän ja oltiin vähän sitä mieltä, että voisi vain suunnata kotiin. Aamupalalla toki käytiin vasta matkalla vaikka oltiin uumoiltu, että huoltsikka avautuisi liian myöhään. Myöhäinen nukkumaanmeno olikin johtanut siihen, että makuupusseissa tuhistiin tyytyväisenä herätyksen ohitse. Ensimmäinen ihminenkin nähtiin vasta, kun oltiin kurvaamassa pois parkkipaikalta.