18. heinäkuuta 2021

Väriskaala väärinpäin Ulko-Tammio ja Valkmusa

Viime sunnuntaina suunnattiin toiselle tämän kesän kohtalaisen lyhyen varoitusajan retkelle Itäisen Suomenlahden ja Valkmusan kansallispuistoihin. Päivän pääteemana toki oli ensin mainittu. Liput saaristoristeilylle tuli ostettua jo aiemmin viikolla. Niinpä sitten sunnuntaiaamuna herätys oli lähes epäinhimillisen aikaisin jopa minulle, joka viikonloppuisinkin yleensä on hyvissä ajoin ennen yhdeksää hereillä.

Lähtö kohti Kotkaa oli suunnitellusti kahdeksan aikaan. Sunnuntaiaamuna ei kovin montaa autoa samaan suuntaan ollut menossa, joten rauhassa sai ajella omaa vauhtiaan. Niin sitä sitten posoteltiin reilu tunti moottoritietä eteenpäin ja lopulta vielä pieni hetki Kotkan satamaankin. Aurinko porotti jo puoli kymmeneltä pilvettömältä taivaalta paahtavasti. Oikea alus löytyi helposti ja sisäänkin päästiin miltein ongelmitta. Jostain syystä minun nimeäni ei listalta löytynyt, vaikka lippu olikin sähköpostiin kilahtanut.

Lopulta kuitenkin oltiin kannella istumassa ja valmiina lähtöön kohti Ulko-Tammiota. Merimatka kesti noin kaksi tuntia ja sinä aikana lähinnä nautin ilmasta ja vilvoittavasta merituulesta, sekä (sala)kuuntelin muiden keskusteluja. Perillä saarella oli mahdollisuus osallistua opastettuun kierrokseen, jolle toki lähdettiin. Kierros esitteli pääosin saaren historiaa ja kierrätti melkein kaikkien nähtävyyksien läpi. Ihmeteltiin sotahistoriaa, niin tykkien, varastokorsujen, rajaselkkausten sekä tunnelin osalta. 


Kaikkialla kovin kuivaa
 

Lopuksi kiivettiin vielä kallion päällä sijaitsevalle näkötornille, josta näkyi Suursaareen asti. Kasvillisuus oli harvinaisen kuivaa, mitä opaskin meille päivitteli. Kuulemma normaalisti kukkia on vaikka millä mitalla, mutta nyt ne vähäisetkin olivat ehtineet joko paahtua tai kukkia aivan liian nopeasti. Kaikki heinikko oli aivan keltaista ja kuivaa, kauhistuttikin ajatella, mitä jos joku piittaamaton sytyttäisi nuotion ja siitä joku kipinä pääsisi maastoon. Autiotupa jäi tällä kertaa näkemättä, koska kierroksen jälkeen nälkä alkoi olla jo melkoinen.

 


Merimaisemaa voisi vain tuijotella ja unohtaa kaiken
 

Vajaan tunnin verran ehdittiin istuskella varjossa kalliolla pahimmalta tuulelta suojassa. Mutusteltiin eväitä, juteltiin niitä näitä ja tuijoteltiin merelle. Nopeasti olikin aika suunnata takaisin veneeseen. Paluumatka kesti tulomatkaa kauemmin tuulen vuoksi. Aallotkin keinuttivat venettä reilusti enemmän kuin mennessä. Yksi ystävistäni totesikin, ettei tarvitse mihinkään huvipuistoon sitten enää tänä kesänä mennä. Aurinko paahtoi armottomasti ja hatun unohtaminen kostautui ikävästi, kuten myöhemmin huomasin.

Matkalla kohti päivän viileintä kohdetta


Merivartioston aluetta

Perillä Kotkassa kävimme pyörähtämässä Maretariumin aulassa olevassa puodissa, josta sai ostettua itselleen esimerkiksi Itäisen Suomenlahden kansallispuiston vaakunalla olevan magneetin tai hihamerkin. Lopulta pakkauduimme tukahduttavan kuumaan autoon ja hurautimme muutaman korttelin eteenpäin ja kohti valikoitua ruokapaikkaa.

Ruokailun jälkeen lähdimme etsiytymään kohti Valkmusan kansallispuistoa. Meinasi hieman usko loppua googlen antamiin reittiohjeisiin, mutta kyllä maisemat lopulta alkoivat näyttää tutummilta ja vihdoin kurvasimme kansallispuiston parkkipaikalle. Edelliset lähtivät juuri parahiksi ja saimme puiston hetkeksi täysin itsellemme. Hieman taisi aiemmin päivällä olla epävarmuutta siitä tultaisiinko Valkmusaan ollenkaan, mutta päätös käydä oli ehdottomasti oikea.

Yllättävän vihreä suo

Ihanat kihokit!
 

Suo ja pitkospuut avauituivat melkein heti polulle lähdettyämme ja toisin kuin Ulko-Tammio suo oli yllättävänkin vehreä ja vihreä. Sitä on jotenkin niin tottunut, että suo loistaa lähes aina enemmän tai vähemmän keltaisen, ruskean ja okran sävyissä. Jossain vaiheessa pitkospuita kulkiessa ihasteltiin karpaloiden raakileiden määrää ja miltein heti perään kihokkien suurta määrää. Huomasin ensin yhden ja kun aloin katselemaan ympärille kihokkeja olikin aivan valtavasti.

Maisemaa lintutornista

Penkki olisi houkuttanut istahtamaan
 

Kivuttiin hetkeksi lintutorniin ihastelemaan maisemia ja hiljaista suota. Toisella puolikkaalla kuljettiinkin enemmän metsikön puolella, mutta silti pitkospuita. Ihasteltiin myös lakkaraakileiden suurta määrää ja löydettiimpä muutama kypsäkin maisteltavaksi. Aurinko siilautui matalalta mäntyjen lomitse suopursujen ja muun kasvillisuuden joukkoon. Oli rauhoittavan hiljaista ja levollista. Kierroksella ei hämmästyksekseni tullut kuin muutamia paarmoja ja itikoita vastaan, eli mitä loistavin iltalenkki.

Automatkalla pysähdyin vielä havaittuani tuulihaukan istumassa sähkölangalla, jotta muutkin sen ehtisivät nähdä. Hieman myöhemmin tien yli lensi vielä kaksi palokärkeä. Mukava lopetus päivän retkireissulle.

9. heinäkuuta 2021

Uudenmaan lintukierros kesän kynnyksellä 2020

Viime vuonna edellisvuoden tapaan päätimme lähteä porukalla kiertämään useamman lintutornin Lohjan ympäryskunnissa. Tätä retkeä ei suuremmin valmisteltu ja ajankohtakin oli pari viikkoa myöhempi kuin edelliskerralla. Lisäksi tällä kertaa mukaan liittyi vielä yksi lintuja suuremmin harrastamaton ystäväni, joten aika moinen poppoo meitä olikin retkeilemässä. Säätiedotteetkin lupasivat mitä mainiointa retkeilysäätä, eikä sateesta tällä kertaa ollut tietoakaan.

Kopparnäs, Rävberget

Niinpä sitten toukokuun viimeisenä lauantaina lähdin puoli kahdeksan aikaan hakemaan pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni kyytiin ja suuntasimme kohti Nummelaa vielä yhtä hakemaan. Nummelaan päästessä oltiin jotakuinkin aikataulussa, siitä sitten teimmekin suunnitelmaan kuulumattoman kauppapysähdyksen ja perillä ensimmäisellä etapilla Katteluksen tutulla lintutornilla olimmekin vasta puoli kymmenen aikaan. Siellä Turusta suunnannut porukka jo olikin odottelemassa.

Aivan viime vuoden veroista lintutykitystä ei ollut havaittavissa, mutta kivoja havaintoja silti saatiin. Sain odottamani pensastaskun sekä varman pensaskertun listoilleni. Myös punavarpusta kuultiin, mutta ei harmillisesti nähty. Tornilla ehti myös sopivasti juoda aamukahvit ja nauttia aamupalaa.

Matka jatkui viime vuoden tapaan Karjaan yhdelle parhaista lintupaikoista Lappträsketille (Lepinjärvi). Tällä kertaa tosin otimme lähestymissuunnaksi läheisen huoltoaseman pihan, johon jätimme autot ja josta lähdimme kävelemään lintutornia kohden. Vilkkaan Hanko-Hyvinkää tien (VT25) alitse johtaa onneksi kevyen liikenteen tunneli jota pitkin pääsee turvallisesti järven puolelle. Tien äänet häipyvät aika nopeasti taustalle. Keskellä peltoja ojan puolen pusikosta kuulemme ruokokerttusen voimakkaan laulun, jota kuuntelemme hetken aikaa. Pitkospuiden alussa ihmettelemme hetken aikaa kummallista laulajaa ennen kuin matkiva kottarainen lehahtaa lentoon.

Ihana rehevä keväinen lehto, Läppträsket

Tämä maisema, auringon lämpö ja suvivirsi
 
Lehtomaisessa rantametsikössä kulkeva pitkospuupolku johdattaa meidät hyvin alkukesäisiin tunnelmiin, tuomi kukkii polun varrella, siepot laulavat ja satakieli laulaa päivästä huolimatta sydämensä kyllyydestä. Aurinko pääsee tunkeutumaan rehevän metsän hämärään pienistä raoista ja ensimmäiset hyttyset yrittävät iholle. Tornin lähellä kuulemme ääniä ja jokin retkiryhmä poistuu juuri tornilta antaen meille tilaa.

Tornilla aurinko paistaa kuumasti, yksi kaveri seuraa lakkiaisia puhelimestaan. Järvi näyttää lähes tyhjältä, aivan erilainen maisema kuin lähes vuosi sitten. Olen lukenut tiirasta, että järvelle tyypilliset härkälinnut olisivat kadonneet tyystin. Niiden takia pääasiassa paikalle halusinkin. Onneksi pari paria on kuin onkin järvellä. Vietämme hyvän tovin tornilla havainnoiden hieman laiskasti, havainnot eivät juuri päätä huimaa. Pian kuitenkin lähestyvä puolipäivä ajaa meidät nälkäisinä takaisin kohti huoltoasemaa, jossa käymme hakemassa evästä ja suuntaamme Karjaan keskustaan puistoon lounaalle.

Myrans, Siuntio

Långvassfjärden, Kopparnäs
 
Karjaalta suuntailimme takaisin Siuntion suuntaan ja kävimmekin Myransissa kuuntelemassa sekä peltosirkkua että rastaskerttusta. Lisäksi näimme useamman pensastaskun, niittykirvisiä sekä keltavästäräkin. Myransista jatkoimme merellepäin ja kävimme ensin kohtalaisen hiljaisella Langvassfjärdenin lintutornilla ennen kuin siirryimme istuskelemaan aurinkoiselle Rävbergetille aivan Kopparnäsin kärkeen. Tämän jälkeen muutama meidän seurueesta jatkoikin matkaansa toiseen suuntaan.

Huoltotauon ja tankkauksen jälkeen kävimme ihastelemassa alkuillan ja päättäjäispäivän tunnelmia Lohjan Porlan kalalammikoilla sekä Aurlahden rannassa. Porlan parkkipaikalla äkkäsimme puskassa taitavasti matkivan viitakerttusen, joka vielä varmistui kun seurueemme paras lintutuntija liittyi seuraamme. Lammikoilla oli myös perinteisten sinisorsien, kala- ja naurulokkien lisäksi muutama mustakurkku-uikku sekä haapana.

Porlan kalalammikot

Mustakurkku-uikut


Aurlahti, Lohjanjärvi

Kaunis kesäilta huipentui vielä auringonlaskuun Vasarlanlahdella, jossa kuulimme ruokokerttusia, satakieltä ja pensassirkkalintua. Itse lähden lopulta jatkamaan kotia kohden, kun muut jäivät vielä yrittämään pikkuhuitin kuuntelua. Linturetkipäivä oli oikein onnistunut, vaikka se lajimäärällisesti jäikin edellisvuoden vastaavasta aika paljon. Ajankohta toki teki varmasti paljon.

Vasarlanlahtea auringonlaskussa

 
Tänä vuonna tulikin sitten käytyä useammalla lintureissulla, tällä perinteisellä koko päivän turneella, sekä erikseen vielä yölaulajaretkellä. Niistä kaikista varmaan voisin koostaa jonkunmoisen yhteenvedon tässä vielä, vaikka jahka kesäloma joskus alkaa.

4. heinäkuuta 2021

Mission possible: Kansallispuistot tutuiksi

Kauhaneva-Pohjankangas
 

Palataanpa jälleen tänne ruudun ääreen pitkän tauon jälkeen. Muutama kuukausi on jälleen vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Monta aloitusta on tullut tehtyä, mutta mitään ei ole saanut valmiiksi. Touko- ja kesäkuussa on tullut käytyä vaikka missä ja niistä varmasti tulee vielä jossain välissä jotain kirjoiteltua loppuunkin. Nyt kuitenkin yksi hieman pidempään työn alla ollut kirjoitus.

 

Teijo, Puolakkajärvi

Patvinsuo, Suomujärvi

Lauhanvuori, Spitaalijärvi

Minulla on jo useamman vuoden ollut tavoitteena, kuten niin monella muullakin, käydä kaikissa Suomen 40. kansallispuistossa sekä seitsemällä valtion retkeilyalueella. Mitään kiirettä tässä ei ole tarkoitus pitää, mutta jos jonkun tavoitteen voisin ottaa, niin se olisi se, että kansallispuistot olisi käytynä viimeistään sinä vuonna, kun täytän 40 eli 2028. Jos puistoja tuona vuonna vielä on kovin monta jäljellä, varmaan täytyy tehdä supersuunnitelma sille vuodelle ja hankkia jokin ekstrapitkä loma.

UKK Kiilopää

Tiilikkajärvi, Venäjänhiekka

Repovesi, Kuutinkanava

Sipoonkorpi, Fiskträsk
 

Suunnitelmassani useimmissa kansallispuistoissa on tarkoitus viettää mieluiten ainakin yksi yö ja kiertää jokin lenkki. Toki osassa kansallispuistoja ei edes saa yöpyä, joten mitään kauhean villiä en aio tämän suhteen ruveta toteuttamaan vaan mennään sääntöjen mukaan.

Tällä hetkellä olen käynyt 28:ssa kansallispuistossa ja yöpynyt niistä 16:sta yhden tai useamman yön. Aika paljon olisi siis vielä tekemistä ennen kuin kaikki 40 ovat käytyinä ja pitkälti yövyttyinä. Loput 12 siis tarkoittaisivat alle kahden kansallispuiston vuosivauhtia, mikä ei sinänsä kuulosta oikeastaan edes kovin pahalta tavoitteelta. Alustavissa suunnitelmissa olisi tosin tällekin vuodelle vielä ainakin kaksi tai kolme uutta, joten tavoite voi tulla yllättäen täyteen jopa ennen asettamaani määräaikaa.

Teijo, Teerisaari
 

Valtion retkeilyalueilla puolestaan olen käynyt kahdella seitsemästä. Kummallakin on kyllä yövytty. Kaikki pohjoisemmat retkeilyalueet ovat käymättä, jotenkin ne on onnistunut ohittamaan Kylmäluomaa lukuunottamatta aivan tyystin. Ehkä täytynee kesäloman suunnitteluissa ottaa myös tämäkin seikka huomioon.

Teijo, Nenustannokka

Teijo, Teerisaari

UKK, Kiilopää suoraan edessä (tai takana)

Riisitunturi

Kansallispuistojen suurkulutus tuskin loppuu siihen vaikka kaikki tulisikin kierrettyä. Nyt olen jo huomannut, että omiin suosikkeihin tulee palattua kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi Repovedellä olen käynyt lähes vuosittain viimeiset seitsemän vuotta. Reissuja tuohon aikaan mahtuu miltein kymmenen eri vuodenaikoina. Nuuksio puolestaan on tuttu ja turvallinen, joskin sekin on pohjoisosiltaan pitkälti käymättä. Teijo on myös lähes lähikohteena saanut hyväksynnän ja melkein kaikki telttapaikat on tullut jo testattua. Talviretkellä tosin Teijossakaan ei ole tullut käytyä. Pohjoisessa toki UKK vei sydämen heti ensi kerralla. Sopivan hiljainen Kauhaneva-Pohjankangas on pieni, mutta sympaattinen ja ehkä maailman helpoin yöpymispaikka. Retkeilyalueista puolestaan tuttu, turvallinen ja aina jokseenkin hiljainen Ruunaa vetoaa jostain syystä aina vaan.

Repovesi, Katajavuori

Repovesi, Kapiavesi

Riisitunturi, Riisin rääpäsy

Seitseminen, Soljaset

Olen myös ottanut huomioon, että kansallispuistojen määrä voi hyvinkin lisääntyä tässä matkan varrella, mutta sehän ei ole huono. Odotan innolla minkälaisen statuksen Oulun perustettava Sanginjoen metsäalue lopulta saakaan. Kansallispuistokartassa, kun on Oulun kohdilla rannikon tuntumassa ja suurten teiden varrella aika iso aukko ainakin maalla tapahtuvalle retkeilylle. Sallan tulevaan kansallispuistoon on tarkoitus mennä tutustumaan jo näin etukäteen, koska erinäisten muiden harrastussyiden takia sinnepäin tulee todennäköisesti ajeltua matkalla pohjoisesta etelämpään.

Teijo, Puolakkajärvi

Repovesi, Olhava

Isojärvi, Vahterjärvi

Pallas-Yllästunturi, Palkaskero

Lopuksi täytyy todeta, että retkeilymielenkiintoni ei toki suuntaudu vain kansallispuistoihin vaan myös pienemmät ja tuntemattomammat kohteet ovat yhtä lailla käyntilistallani. Kaiken kaikkiaan loppumaton uteliaisuus vie milloin minnekin pienemmälle tai suuremmalle retkelle ja monet pienetkin paikat ovat jättäneet lähtemättömiä muistoja mieleen. Ainut harmin aihe tuntuu vain olevan ajan vähyys. Siksi toivonkin, että kun joskus mahdollisesti tulen pääsemään eläkkeelle (niin kovin kaukaiselta kuin se tuntuukin), niin silloin olisi vielä jaksamista ja innokkaita retkitovereita lähtemään vielä uusille seikkailuille.