Luukkia Vihdintien eteläpuolella (26/100)

Tässä onkin tullut tahtomaton harmillisen pitkä tauko näissä jutuissa. Ensin oli puhti poissa pitkään jatkuneesta ylityöputkesta ja viime viikolla iski vielä jonkinmoinen flunssakin päälle. Flunssasta huolimatta lähdin pitkälle etelän lintureissulle, josta kotiuduin vasta sunnuntai-iltana. Sen suuremmitta höpinöittä palataan ajassa toukokuun puolille välein.

Eräänä toukokuisena lauantaina lähdimme tutkimaan jälleen uusia alueita. Tällä kertaa suunnistimme Luukin ulkoilualueelle Vihdintien varteen Espooseen. Luukki on yksi monista Helsingin kaupungin omistamista virkistysalueista, joiden palveluvarustus yleensä on hyvin kattava.

Etsi kuvasta käpytikka

Tämä taisikin olla sen paremman puoliskon ottama

Tarkoituksenamme oli vähän käristellä makkaraa, juoda pannukahvit ulkona sekä hieman kiertää Kaitalammen alueella. En yhtään osannut odottaa paikalta mitään kummoisia, joten paikka oli positiivisesti yllättävä. Saavuimme kai varsinaiselle golfkentän parkkipaikalle hienon metsän läpi mutkittelevaa tietä. Parkkipaikan toisessa päässä ei ainakaan ollut mitään opastetaulua, ehkä toisessa päässä olisi ollut. Parkkipaikalta lähti kuitenkin leveä sorapolku, jota lähdimme kulkemaan. Heti ensimmäisessä mutkassa näimme käpytikan koputtelevan kantoa. Yritin saada siitä kuvankin, mutta pikkukameran suurennos on auttamatta liian lyhyt.

Aika kulunutta maastoa rinteessä

Ilma oli aurinkoinen ja kovin keväinen. Tiltaltti ja peippo lauloivat iloisesti. Päätimme käydä katsastamassa keittokatokset niin sanotusti pohjoisesta etelään. Pohjoisin olikin ihan vapaa, joten päätimme jäädä siihen. Lampi oli aivan tyyni ja taivas sekä pilvet heijastuivat siihen. Keittokatoksen ympäristö olikin oikein siisti ja tulikin hieman syyllinen olo kun alkoi pilkkoa puita pienemmiksi. Keittokatoksen ohi kulki kyllä tasainen virta ihmisiä, jotka hieno ilma oli houkutellut ulkoilemaan, joten jokseenkin rauhaton paikka oli.

Tulta oli hieman vaikea saada syttymään kosteisiin isoihin puihin ja puupesäkin oli hieman turhan matalaa mallia. Saatiin kuitenkin jonkinmoinen roihu aikaiseksi ja lopulta vielä makkaratkin lämpimiksi. Itselläni oli lisäksi kokeilussa pastaa tomaattikastikkeessa kuppiateria, joka osoittautui hieman kummallisenmakuiseksi omaan makuuni.

Syönnin jälkeen lähdettiin katsastamaan muita keittokatoksia ja etsimään sopivaa kahvittelupaikkaa. Matkalla kuulin rantasipin iloista piipatusta sen lähtiessä häirittynä vastarannalle keikuttelemaan. Seuraavalla Kaitalammenlahden keittokatoksella olikin paljon suurempi joukko ihmisiä ja todettiin, että siellä oltaisiin viihdytty varmaan vielä huonommin. Otettiin muutamat kuvat ja jatkettiin kohti näköalapaikkaa. Polulla oli mukavan rauhaisaa ja onnistuttiin säikyttämään myös rantakäärme hieman kauemmas, se sähisi meille eikä meinannut mennä edes metriä kauemmas. Ihailtiin hetki käärmettä ja jatkettiin matkaa kunnes huomattiin puusta toiseen pomppiva närhi.

Näköalapaikalla todettiin, että se on juuri sopiva kahvitteluun. Mitkään erityisen hienot näkymät eivät kyllä olleet, mutta paikalta näki silti aika kauas. Tunnistin jopa Malminkartanon huipun suoralta linjalta. Siinä kahvia laitellessa kuunneltiin jälleen eri lintuja ja taidettiin kuulla myös palokärjen huutoa sekä rummutusta.

Eväät kunnossa, muurahaisellakin

Rauhallisten kahvittelujen jälkeen todettiin, että jätetään kolmannen keittokatoksen paikan katsastaminen seuraavaan kertaan ja suunnataan takaisin autolle yhden geokätkön kautta. Harmittelin kun hieman polulta poistuessa roskia tuli metsästä vastaan. Ei ollut mitään roskapussiksi sopivaa mukana, joten roskat saivat harmillisesti jäädä odottamaan. Pyörähdyksen jälkeen kyllä huomasi, että ei ole tullut tehtyä metsäreissuja talven ja kevään aikana, kun vajaa neljä kilometriäkin oli ihan tarpeeksi.

Tämä oli osa 26 100-hetkeä luonnossa haastetta ja 52 retkeä vuodessa haasteen kohta 46. Retki luontokohteeseen, jossa pysähdyt aistimaan luontoa. Yritän palailla tämän myötä normaaliin parin kolmen julkaisun viikkovauhtiin.

Kärjenkallion lintulava (25/100), Satakunnan lintuseikkailu 3/3

Viimeinen ja lyhyin osa Satakunnan lintuseikkailusta.

Olimme yrittäneet viimeisen pari tuntia lintujen tarkkailun ohella kehitellä jotain jatkosuunnitelmaa mihin taiston jälkeen suuntaisimme. Ei oikein mihinkään kovin pitkälle tehnyt mieli lähteä vaikka Poriakin olisi ollut tarjolla. Vaikka koko taiston aikana ei ollut juurikaan väsymys painanut, iski se heti autoon päästyä.

Ajelimme vielä Puurijärvi-Isosuon kansallispuiston ehkä vilkkaimalle paikalle Kärjenkalliolle. Innokkaimmat jaksoivat astella ihan suurelle lintutornille asti, mutta itse pitäydyin vain Kärjenkallion lintulavassa, jonne muuten olisi kuitenkin kannattanut kantaa kaukoputkikin mukaan. Seurakseni jäi Varpuslintu. Aurinko paistoi jopa kuumasti eikä puhureista ollut juuri tietoakaan.

Palailimme jo ennen muiden tuloa hieman varjoon lavalta ja polkua takaisin. Kuuntelimme vihervarpusia puissa ja yritimme kuulostella joitain muitakin lintuja. Jalat olivat ihan puhki alkupäivän seisoskelusta, joten paikallaan seisominen tuotti hieman hankaluuksia.

Niin lähellä, mutta niin kaukana

Hieman harmitti, kun loput toverit palasivat tornilta ja kertoivat nähneensä härkälinnun, minulta kun se vielä puuttuu tämän vuoden lajilistalta. Puuttuu kyllä vielä kuvakin Kärjenkallion majesteettisesta lintutornistakin. Tähän päättyikin retkeilyt tältä erää.

Kovin pehmoisennäköistä

Tällä kirittiin jo lukuun 25 eli neljäsosa 100 hetkeä luonnossa haastetta takana. Ehkä tämä ei ollutkaan niin hankala kuin ehdin jo kuvittelemaan, vaikka ajallisesti mennäänkin jo lähes puolessa välissä. Kertomuksia on tähän hetkeen vielä kourallinen odottamassa ja tukuittain jo suunniteltuna.

Tornien taisto (24/100), Satakunnan lintuseikkailu 2/3

Tämä on Satakunnan lintuseikkailun toinen osa. Aamu valkenee Puurijärvellä seesteisenä.

Toinen telttakunta. Saattoi siellä vielä joku olla sisälläkin sekä cameoroolissa Varpuslintu

Kuten normaalia yö meni vähän koiranunta nukkuessa, liian vähän harjoitusta selkeästi ja huono tyyny. Ensin oli vain liian kuuma, sitten alkoi tuulla ja olin ihan varma, että nyt ne hiiret tulee ja syö eväät, kun rapisi. Lopulta heräsin varmaan neljän aikaan siihen, kun linnut lauloivat niin kovaa, ettei vaan enää saanut unta. Pötköttelin silti niin kauan kunnes jollain soi yläkerrassa herätyskello. Olin kuitenkin jossain vaiheessa nukkunut oikeastikin, koska olin kuulemma puhunut unissani, mitä lie höpissyt.

Olin onneksi tajunnut ottaa telttaan mukaani sopivasti vaatteita kylmää aamua ajatellen, joten sain teltan lämmössä puettua tarpeeksi kerroksia. Pienen aamureippailun jälkeen kello olikin vähän yli viisi ja lintukisan olisi kuulunut olla jo vauhdissa. En ollut melkein ehtinyt saada kaukoputkeakaan viriteltyä, kun piti alkaa jo huutelemaan lintuja. Kisa alkoi vauhdikkaasti.

Auringonnousun kultaista valoa.

Lyhyen ihmisen ongelmia. Ylimmäinen poikkipuu juuri väärällä korkeudella.

Kyllä kelpasi.

Ensimmäisen tunnin sähellyksen ja sekasorron vallitessa lajeja oli kuitenkin kertynyt listaan ihan hyvä 32 lajia. Aamun pilvetön taivas ja pieni tuulenvire yltyi jossain vaiheessa vähän suurempiinkin puhureihin, joten vaatetusta sai pitää kyllä koko kahdeksan tuntia aika monikerroksisena. Paksu pipokaan ei todellakaan ollut liioittelua. Aurinko kyllä jaksoi paistella suuren osan päivästä mukavasti, joten sadetta ei onneksi saatu tällä kertaa.

Matala majani, oli normaaliakin matalampi. Ajoi asiansa.

Tornimme oli ilmoittautunut opastavaksi, joten vieraita osasimme odottaa, mutta ensimmäiset tupsahtivatkin jo yhdeksän aikaan kymmenen sijasta. Itse olin juuri pakkaamassa telttaa ja yöpymisvarusteita pois ja rullailin selkä portaisiin päin makuualustaani kasaan, joten vähän säikähdin. Päivän aikana tornilla kävikin 27 vierailijaa sekä yksi haastattelija, joten pääsimme johonkin Huittisten paikallislehteen.

Itsehän en tajunnut kovin montaa kuvaa ottaa joten tämä (c) Varpuslintu. Jänniä pilviä taivaalla.

Taiston aikana piti välillä käydä jaloittelemassakin ja yhdellä jaloittelureissulla tulikin kuultua sitten se kevään ensimmäinen käki. Torniin asti se vain ei valitettavasti kuulunut. Tornimme kunnostautui sosiaalisen median osalla ainakin oikein hyvin. Twiittejä tuli läheteltyä kahdeltakin eri tililtä.

Hyvin alkanut lintupäivä ei ihan sujunut, niin kuin olisimme toivoneet vaan jäimme varovaisesta tavoitteestamme muutamalla lajilla. Tuloksemme oli kuitenkin 56 lajia, mikä on ihan hyvin ottaen huomioon joukkoeemme aloittelijakokoonpanon. Lisäksi mikä tärkeintä ei ollut yhtään niin paha kuin olin ajatellut herätä ennen viittä tuijottelemaan lintuja ja vielä seisoskella kahdeksan tuntia tornissa. Ensi vuonna osallistun ehdottomasti uudelleen jollakin kokoonpanolla.

Viimeinen osa Satakunnan lintuseikkailusta kertookin sitten vielä lyhyehköstä jatkoretkestä tornien taiston jälkeen. Tämä oli osa 24 100-hetkeä luonnossa sarjaan. Laitetaanpa pitkästä aikaa osuus myös 52 retkeä vuodessa haasteeseen tämä nyt oli selvästi kohta 37. Retki auringonnousun aikaan, koska se voi olla haastava.

Pari muuttujaa ja jännittävä yöpaikka (23/100), Satakunnan lintuseikkailu (1/3)

Vieläkin olen noin viikon jäljessä näiden juttujeni kanssa. Noh, sen pidemmittä puheitta matka jatkuu ajallisesti polkujuoksu perjantaina. Tämä on ensimmäinen osa meidän tämän vuoden Satakunnan lintuseikkailusta.

Kuten saatoin mainita edellisessä polkujuoksupostauksessa oli pieni hoppu polkujuoksusta seuraavaan paikkaan. Onneksi kyyti oli ajallaan ja olin jo neljän aikaan kotona, jossa suoriuduin oikeastaan aika ennätysajassa suihkusta, viimeisistä pakkailuista sekä eväiden teosta ja kokoamisesta. Hieman yli viisi nimittäin oli jo auto käynnissä ja suuntasin kohti Pitäjänmäkeä. Ystävä M olikin jo hetken ehtinyt odottaa, joten kamat vaan autoon ja seuraavaan paikkaan.

Onneksi perjantaina ei ollut enää viiden aikoihin ruuhkaa Lohjallepäin. Lohjalla pakkasimme vielä ystävä R:n tavarat autoon ja totesimme, että perhefarmarini on aivan liian pienenpuoleinen viiden ihmisen retkeilykamoille, harmillinen takaisku. Pikainen soittoneuvottelukierros Turkuun ja totesimme, että olemme sittenkin kahdella autolla liikenteessä.

Matka sujui mukavasti maisemia sekä eläimiä ja lintuja autosta havainnoiden. Nähtiin tietysti töyhtöhyyppiä, kuovi, kurkia, laulujoutsenia sekä ainakin metsäkauriita ehkä myös valkohäntäpeuroja. Ainut mutka matkaan meinasi tulla paikalle suunnistuksen kanssa. Olin tietysti unohtanut ladata navigaattorina yleensä toimivan työpuhelimeni, joten kohdetta lähestyessä alkoi hieman jännittää kestäisikö akku tuttuun risteykseen asti. Yleensä kohtuu järkeviä reittejä arpova puhelimeni yllätti ja taisi hieman kierrättää Huittisten keskustan (?) kautta. Ei siinä nähtiin siili kipittelemässä olikin ensimmäinen pitkästä aikaa.

Kun lähestyttiin aiottua yöpymispaikkaa tulikin sitten huonoja uutisia. Siellä olikin jo muuta porukkaa tulistelemassa. Hyvin harmillista, ajettiin kuitenkin paikanpäälle tekemään uusi suunnitelma. Meinattiin ensin, että oltaisi laitettu teltat vaan parkkipaikan kulmalle, koska aamulla kuitenkin oltaisiin lähdössä niin aikaisin, ettei kukaan ehtisi moista nähdä.

Pieni jaloittelukierros tornille, auringonlaskun seuraaminen sekä havainnoitavissa olevien lintujen määritys ja muutamat tuumailut siellä vaihtoivat vielä suunnitelma b:n suunnitelma c:ksi. Nukutaan lintutornissa! Niinpä eikun autot tavaroineen lähemmäs ja tavarat ylös torniin. Itse jäin suosiolla ensimmäiseen kerrokseen muiden suunnatessa ylös. Sain kyllä hyvän aikaa ährätä tunnelitelttaani pystyyn ilman kiiloja. Onneksi nurkista löytyivät sitten kuitenkin narut, joilla sai hieman avitettua pystyssä pysymistä.

Kävin vielä auttamassa yläkerrassa toveri M:n teltan pystyttämisessä. Meinasi mennä minullakin sormi suuhun ennen kuin hoksattiin mistä kiikastaa ja pian teltta olikin pystyssä. Iltatoimet suoritettiin sitten jo syvenevässä hämärässä kukin omaan tahtiinsa. Telttaani kömmin joskus yhdentoista jälkeen, kuunnellen edelleen yläkerrassa pulisevia tovereita ja lehtokurpan ajoittaista ohilentoa.

Aamutunnelmista ja yöstä seuraavassa osassa. Lasken tämän iltatunnelmoinnin ja häsellyksen nyt osaksi 23/100, 100-yötä haastetta.

Tuskainen polkujuoksu (22/100)

Polkujuoksuperjantai oli säänsä puolesta oikein hieno. Vähän turhan kuumakin jopa. Kisatunnelma oli oikein koholla ja lyhyen työpäivän jälkeen kipaistiin joukolla vaihtamaan vaatteet ja lähdettiin ajelemaan kohti Espoon Pirttimäkeä. Kisapaikalla meillä oli oikein hyvin vielä aikaa pohtia vaatevalintoja tai siis sain vierestä seurata vaatepohdintaa ja viime hetken vaihtoja. Reilu tunti mikä meillä oli varattu ennen lähtöä kului vähän turhankin nopeasti ja pohkeiden kunnollinen lämmittely ja venyttely jäi, mikä kyllä kostautui ikävimmällä mahdollisella tavalla.

Lähtö tapahtui vähän turhan vauhdikkaasti ja alkujuoksujen jälkeen pohkeita kivisti niin paljon, ettei ole tosikaan. Siirryin sitten kävelyyn ja totesin, että parempi yrittää edes vähän lepuutella pohkeita. Kiristys ei vain lauennut millään ei edes venyttelyn avulla. Normaalisti pieni venyttely kyllä auttaa viimeistään muutaman kilometrin kohdilla. Lopulta juoksusta ei tullut mitään vaikka oikein kivoja pätkiäkin olisi ollut. Yritin sitten parhaani mukaan nautiskella aivan mielettömän kauniista ja jopa kuumasta päivästä. Kuuntelin lintuja ja havainnoin luontoa muutenkin. Paljon oli perhosia liikenteessä ja näimpä yhden käärmeen sekä sisiliskonkin. Hienoja polkuja kuitenkin tuli koluttua, joille en ollutkaan aiemmin eksynyt.

Lopulta keskeytin suorituksen juomapisteelle neljän ja puolen kilometrin kohdalle. Vähän sain apua toiseen pahemmin jumissa olleeseen pohkeeseen, niin että pääsin vielä hiekkatietä kävelemään takaisin Pirttimäkeen. Se siitä sitten. Tuli kyllä jotenkin hieman epätodellinenkin olo siinä yksin hiekkatietä metsässä tallustellessa, kun ei muita tullut vastaan. Kenellä oikeasti on keskellä viikonpäivää lähteä vaan metsään taapertamaan. Tuli elävästi edellisen elämän joutilaat päivät mieleen. Rauhoitti kummasti kaiken kiireen keskellä.

Lopputulemana ei todellakaan mennyt niin kuin piti. Oletin jokatapauksessa olevani viimeinen, mutta näin paha takaisku oikeasti harmittaa. Onneksi oli niin kiire jo seuraavaan paikkaan, etten pahemmin ehtinyt jäädä murehtimaan.

Vähän erilainen hetki luonnossa tällä erää, osa 22/100. Vielä näitä varastossa riittää useampia.

Iltahetki lintutornilla (21/100)

Kevät näyttää tuoneen takaisin arki-iltaisin vähän pidemmällekin lähtemisen. Kärtin pitkin iltaa seuraa lähtemään lintutornille, edes hetkeksi. Piti saada lisää lajeja listaan. Sain vihdoin auringon jo ollessa laskemassa seuralaisen mukaan kun lupasin, ettei tarvitse kauaa olla. Lämmin ilma oli saanut minut ihan hömpsähtämään, enkä tajunnut että siellähän tuulee aikalailla. Joten hieman viileähkö pikavisiitti siitä sitten tulikin. Ilma puolestaan oli mitä mainioin, kuulas ja kirkas.

En ottanut edes kaukoputkea mukaan, mutta eipä sillä kauheasti olisi mitään tehnytkään. Kurvasin autoni parkkiin Otaniemen yliopiston rakennuksen parkkikselle, joka väitti että sinne tarvitaan parkkeerauslupa. Totesin, että tilaa riittää joten tämä on hyvä. Kipaisimme Maarin tornille auringon painuessa hiljaa mailleen. Kovin montaa vastaantulijaa tai ohittajaa emme tavanneet. Lintutornikin oli aivan tyhjä, harvinaista herkkua. Tosin tornin tyhjyys saattoi johtua siitä, että muut tiesivät auringon laskevan, niin että lintujen kunnollinen tunnistaminen vastavaloon olisi aivan toivotonta.

Kiikaroitiin silti parikymmentä minuuttia, otettiin kuvia ja ihasteltiin sekä tunnelmoitiin kaunista auringonlaskua. Sain listalleni kuitenkin jokusen lajin. Tylli kipitteli liejukolla ja valkoviklon havaitsin kahlailemassa rannan tuntumassa. Toinen puolisko havaitsi lähempänä jotain muitakin kahlaajia. Niitä sitten tuijotettiin pitkän aikaa. Lopulta tuloksena oli suokukkoja sekä taivaanvuohi. Ihan hyvä tulos ilman kaukoputkea ja näennäisesti tyhjältä rannalta.

Pian olikin sen verran kylmä ja hämärääkin, että kipitettiin pikaisesti takaisin autolle lämpimään ja kotiin iltapalalle ja nukkumaan. Yksi osio lisää 100 hetkeä luonnossa jatkumoon, 21/100.

Haukilahti sekä uusilla poluilla (19-20/100)

Vappuna, kun kaikista odotuksista huolimatta oli kovin kaunista ja jopa lämpöistä, lähdimme hieman käymään ulkona. Tarkoitus oli löytää jätskikiska, jolta olisimme saaneet kevään ensimmäiset töttöröt ja minulla myös lakkini ulkoiluttaminen. Eipä tullut aukinaista kiskaa vastaan, mutta päädyimme Haukilahteen kävelemään hieman rantaraittia sekä seuraamaan koirien ilakointia vedessä ja rannalla.

Rannalla ei sitten ollutkaan enää ihan niin lämmintä kuin mitä kotoa lähtiessä oli ollut, mutta pärjäsin hieman liian keväisestä varustuksesta huolimatta. Geokätköjä emme tällä retkellä saaneet logattua, koska totesimme ihmisiä olevan vain liikaa. Hieman tiedustelua suoritimme siltikin.

Kovin kesäistä jo.

Illemmalla kotiin päästyä päätin lähteä kokeilemaan hieman miten hölkkä ja metsä istuvat yhteen. Kävin mukavan vajaan neljän kilometrin lenkin. Hieman mutkia matkaan aiheutti se, että jälleen erehdyin tuttuun tapaani hieman väärälle polulle. Yritin oikoa rullasuksiradan lävitse, mutta hämmennyin niin kovasti, kun näennäisesti ympyrän muotoinen rata tulikin jo kolmatta kertaa vastaan. Selitys tällekin löytyi hieman myöhemmin karttaa tarkastettuani.

Näitä on ripoteltu ainakin pitkin Helsingin keskuspuistoa. Eri mietelauseilla toki.

Lopulta löysin itseni melkein Paloheinän mäen juurelta. Hieman virhearviointi jälleen suunnan suhteen, enkä päässyt aivan sitä reittiä kotiin, mitä oli tarkoitus. Sattuuhan näitä sekä tuli testattua kuntonsa aivan surkeaksi ja todettua, että parempi lähteä vaan kävelemään ja välillä hölköttelemään koko tuleva Bodom Trail run Team osuus.

43:lle lisää jatkoa.

Helsingin korkeimmalla huipulla (18/100)

Hyvältä vaikuttava mahdollisuus hienoon auringonlasku havahdutti minut suuntamaan Malminkartanoon. Tarkoituksena oli mennä kuvaamaan auringonlaskua Malminkartanon jätemäelle, joka on Helsingin korkein huippu. Jättäri näkyy hienosti jopa työpaikalleni Ilmalaan saakka, joten on helppoa uskoa sen olevan Helsingin korkein kohta.

Valitsimme portaiden sijaan hieman loivemmin nousevan hiekkatien. Se olikin oikein hyvä vaihtoehto sillä fasaanikukot huutelivat ja juoksentelivat heinikossa, onnistuimme menomatkalla näkemään jopa yhden. Ylös päästyämme totesimme, että kävi huono tuuri jälleen kerran ja auringonlasku peittyi suurelta osin pilviverhon taa. Kamerassa ei kyllä olisi riittänyt zoomikaan tarpeeksi pitkälle hienojen kuvien saamiseen. Kuvasin hetken ja istuimme laskun ajan penkillä.

Kävimme vielä noukkimassa huipun läheisyydessä sijaitsevan kätkön, jonka jälkeen palasimme samaa tietä takaisin alas kuin mitä olimme tulleetkin. Noin puolessa välissä näimme jälleen yhden fasaanikukon. Oli kyllä oikein komea yksilö ja toimitti aivan rauhassa omia asioitaan.

Kaupunkiretkeilyä parhaimmillaan pieninä annoksina. Tämä olisi osa 18/100 100-hetkeä luonnossa haasteeseen.