12. heinäkuuta 2022

Märkää menoa Sivakan lenkillä

Viime vuoden kesälomareissun ensimmäiseksi viralliseksi päiväksi oltiin jo hyvissä ajoin vuokrattu sähköfatbiket Kiilopään välinevuokraamosta. Oltiin edellisenä iltana saavuttuamme Saariselälle vähän jo katseltu mahdollisia reittejä, jolle lähteä. Ajateltiin yhdistää myös geokätköily pyöräretkeen. 

Loiva nousu, jonka jälkeen mukava laskettelu takaisin Kiilopäälle

 Niinpä sitten aamusta hurautimme Kiilopäälle aamiaiselle, josta lähdettiin vuokraamon kautta leppoisalle pyöräretkelle tai niin ainakin luultiin. Vuokraamosta saatiin hyvät reittiehdotukset ja kun sääennuste lupaili vähän epävakaista päätettiin kuitenkin mennä lyhyempi lenkki enemmillä kätköillä. Rautulammen kierros olisi kiinnostanut myös, mutta jätettiin se tehtäväksi jollekin toiselle kerralle. Päädyttiin siis helpolle Sivakan lenkille. Aluksi oli vähän totuttelemista sähköpyörän säätöihin ja ainakin ensikertalaiselle meinasi välillä sähköavustus käydä vähän liiankin tehokkaaksi. Pyöräily sujui siis kovin helposti. Ilma oli aika viileä ja itikoitakin oli vähän siellä täällä märimmissä kohdissa, kun pysähtyi geokätköjä etsimään. Mentiin reitti vastapäivään, vaikka suositus olisikin ollut myötäpäiväisesti. Hukkasin kamerastani linssisuojuksen jossain Kiilopään ja Sivakkaojan laavun välillä.

Välillä piti talutella


 

Kuinkahan vanha takana oleva mänty oikein on?
 

Sivakkaojalla pidettiin vähän evästaukoa, ei mitään kovin suurta, mutta että jaksaisi vielä jatkaa. Yritettiin etsiä geokätköäkin, mutta tällä kertaa jäi odottamaan seuraavaan kertaan. Kun oltiin jo lähdössä laavulta jatkamaan matkaa kuulin vihdoin tuttua ääntä. Pari kuukkelia oli pölähtänyt läheisiin puihin. Niitä saatiinkin hetken verran seurailla ja muutamat pähkinätkin niille tarjoilla. Puoliso uskalsi jopa ihan kädestä antaa.


Sivakkaoja

Sivakkaojan laavu
 

Sivakkaojan jälkeen olikin reitin toinen riemukkain kohta heti, kun oli tultu nousun päälle Ruijanpolku alkoikin laskea loivasti kohti seuraavaa risteystä. Siinä saatiin varmaan kilometrin verran lasketella kaikessa rauhassa polkua pitkin menemään. Oli huikean hauskaa. Vihdoin käännyttiin kohti Niilanpään päivätupaa. Metsässä lennähteli kaksi pohjantikkaa, mikä oli iloinen yllätys. Yhdeltä kätköltä takaisin polulle palatessa osuttiin vahingossa, mitä ilmeisemmin kuukkelinpesän kohdille. Pesässä oli yksi poikanen, joka kuikuili pesän reunan ylitse. Ei jääty paikalle sen pidemmäksi aikaa vaan hipsittiin nopeasti kauemmas.

Kesken matkan alkoi sataa aika rankasti. Niilanpään päivätuvallekin oli vielä hyvin matkaa useamman kätkön kautta eikä suojaa ollut odotettavissa ennen sitä. Ei siis ajettu suoraan tuvalle vaan kierrettiin sitkeästi useamman mutkan kautta.

Leveää helppoa baanaa
 

Vihdoin päästiin päivätuvalle asti ja todettiin sisäpuolen olevan täysi. Odoteltiin jonkun aikaa ja syötiin vähän omenaa odotellessa. Pahin sade oli mennyt, mutta sateli edelleen ja yritettiin pitää sadetta räystään alla. Jonkun ajan päästä päivätuvasta lähtikin jokunen henkilö ja uskaltauduttiin sisäpuolelle. Vähän kuivattelemaan ja lämmittelemään. Tuvassa olikin ilmeisesti pidemmältä vaellukselta palaamassa ollut kolmikko viimeisellä tauolla. Pussimuona ei ilmeisesti enää meinannut upota ja totesivatkin, että nyt oli yksi ylimääräinen ja tarjosivat sitä meille. Vähän yritettiin kieltäytyä, mutta melkein vaativat syömään. Kiitoksia vaan tuntemattomille, kyllä se taisi lopulta ihan tarpeeseen tulla, kun ei kiukuttelua ainakaan ilmennyt ennen seuraavaa ruokailua.


Rautulampi jäi odottamaan toista kertaa
 

Ihan täysin kuivaksi ei ehditty ennen kuin annettiin tilaa seuraaville tulijoille. Ilma alkoi pikkuhiljaa parantua ja viimeisellä pätkällä kohti Kiilopäätä ei pahemmin enää satanut. Viimeinen pätkä olikin lähes yhtä laskettelua vain Niilanpäältä alaspäin leveää hiekkapolkua, jolla ei juuri sähköavustusta tarvinnut. Tehtiin vielä pari pientä kierrosta muutamien geokätköjen perässä Kiilopään lähistöllä ennen kuin palautettiin pyörät vuokraamoon. Sateesta huolimatta kannatti jälleen lähteä.

1. heinäkuuta 2022

Helteinen melontaretki Päijänteellä

Toukokuun telttaretkeä suunnitellessa ajatus lensi jo juhannukseen. Ollaan nyt muutamana juhannuksena käyty jossain määrin retkeilemässä ja telttailemassa, joten siitä alkaa jo muodostua perinne. Melonta kuulosti jännittävältä ja samalla voisi käydä itselle uudessa kansallispuistossa sekä jopa yöpyä siellä. Kolovesi olisi ollut itselleni ykkösvaihtoehto, mutta koska sinne kuitenkin Helsingistä on aika pitkä ajomatka päädyimme tutkailemaan hieman lähempiä vaihtoehtoja. Päijänteen kansallispuisto vaikutti otolliselta. Tutkailun jälkeen löysimmekin, että Padasjoen latu vuokraa kanootteja sekä kajakkeja aivan kansallispuiston kupeella. Eikun soittoa ja kyselyä vieläkö juhannukseksi olisi mahdollista vuokrata jotain vesilläliikkumiskalustoa ja onnistuihan se.

Iso Lammassaaren rannassa
 

Vähän kyllä jännitti miten yhteispeli tulisi toimimaan, kun ei aiemmin yhdessä oltu kanoottia melottu. Ennen h-hetkeä oli tullut kyllä mittailtua kartalta matkoja ja arvottu minkämoisia matkoja sitä mahtaisi jaksaa meloa. Lisäksi vähän mietitytti, että kuinka paljon kanoottiin saisi hyvin lastattua. Retkiruokien ei ainakaan tarvinnut olla välttämättä kevyimmästä päästä. Kaikeksi onneksi sääjumalat olivat meille suotuisia eikä saatu ainakaan sateita.

Lähtölaiturilla

Ei se aallokko tässä niin pahalta näytä

Rantasipit lentelivat jatkuvasti edestakaisin
 

Juhannusaaton aattona oltiinkin suuntaamassa monien muiden tavoin nelostielle ja kohti Lahtea sekä siitä vielä eteenpäin. Oltiin luvattu olla aivan viimeistään kuudelta noutamassa varusteita ja taidettiinkin olla noin viittä minuuttia ennen paikalla. Saatiin varusteet ja muutama ohjeistus, sitten päästiin pakkaamaan kaikki tavarat kanoottiin ja hyvin mahtui, jäi oikeastaan tilaakin. Muutaman sadepisaran ripsautti pakkaamisen aikana, mutta muuten koko reissulla ei satanut yhtään.

Lähdettiin päättäväisesti (ja hieman mutkitellen) melomaan kohti Isoa Lammassaarta. Aallokko olikin yllättävän jännä viimeisellä pätkällä ennen Lammassaarta, mutta hyvin päästiin. Hieman odottamatta matkassa ei ollut kestänyt kuin vähän reilu tunti. Aika hyvin meidän kokemuksella. Saaressa olikin jo toinen pariskunta ja telttapaikkoja aika vähänlaisesti. Laitettiin lopulta teltta pystyyn niin sanotusti toiselle rannalle. Laavu olisi houkuttanut, mutta hyttysiä oli sen verran, että teltan suoja kuulosti paljon paremmalta. Vietettiin leppoisa loppuilta ja syötiin hyvä iltapala kaakaon ja jugurtin kera.

Lämpöä piisasi hyvin ja kesämakuupussitkin olivat ehkä vähän turhan paljon, paitsi myöhemmin yöllä. Väsytti kyllä, mutta uni ei meinannut millään tulla. Kuuntelin aaltojen pauhua rantaan ja rantasipien jatkuvaa piipitystä. Nukuin jälleen vähän ensimmäiselle telttayölle tyypillisesti hyvin katkonaisesti ja neljän aikaan olisin ollut jo sitä mieltä, että on aamu ja aika herätä. Neljän aikaan joku päätti myös joko alkaa laulaa karaokea tai muuten vaan laittaa musiikin kauhean kovalle. Aamuyöstä tosin tuli sen verran viileämpää, että makuupussin sai vetää peitoksi ja uni tuli lopulta paremmin.

Kerrankin tuuletusnaru mukana

Puut oli jostain syystä pääosin vajan ulkopuolella

Juhannusaatto valkeni kirkkaana ja aurinkoisena sekä kovin tyynenä. Hoidettiin aamutoimet hissukseen ja nautittiin järvimaisemista ja rauhasta. Päivän suunnitelmana oli meloa lähimmälle niemekkeelle, jossa olisi laavu syödä siellä hyvä lounas ja jatkaa Kelventeelle yöpaikan metsästykseen. Eihän se ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Järvi oli upea ja aallot huomattavasti pienemmät kuin edellisenä päivänä. Moottoriveneitä tosin oli jonkun verran, onneksi tosin vielä tässä vaiheessa sen verran kaukana, ettei niistä ollut muuksi kuin äänihäiriöksi. Nähtiin noin kymmenenpäinen kuikkalintuparvi uiskentelemassa järvellä ja kiikarit eivät tietenkään olleet siinä hetkessä käden ulottuvilla.

Luvatun laavuniemekkeen löytäminen ei sitten ollutkaan niin helppoa. Kyseistä laavua ei ilmeisesti enää ylläpidetä eikä sitä löydy kansallispuiston esitteestäkään. Meidän melontakartassa se toki oli. Ilmeisesti laituri, jonka kautta maihin olisi voinut nousta oli kohdannut onnettomuuden eikä päästy sitä kautta maihin. Kiukutti ja nälätti jo siinä vaiheessa. Pohdittiin mitä tehtäisiin, kun oltiin jo käyty melomassa vähän turhaa edestakaisin rantautumispaikkaa etsien. Päätettiin viimein meloa vain Kelventeelle ja lähimpään rantaan. Vähän vahingossa tupsahdettiin aivan upealle, tunnelmalliselle ja vielä siinä vaiheessa autiolle hiekkarannalle. Hieman epäselvyyttä aiheutti oliko alueelle kiellettyä maihinnousta, mutta se vahinko oli tapahtunut ja ruokaakin oli jo siinä vaiheessa pakko saada. Pian järveltä saapuikin vene, joka ajoi aivan rantaan ja porukka rupesi kokoamaan telttasaunaa rannalle, vaikutti vähän siltä, ettei ollut ensimmäinen kerta tällä paikalla.

Jonkun lahdelman varjossa pienellä paussilla


 

Vilvoittelutauko

Ruokatauon jälkeen tuupattiin jälleen kanootti vesille ja lähdettiin seurailemaan Kelventeen rantaviivaa. Onnistuttiin melomaan todella lähelle härkälintupariskuntaa ja päästiin todistamaan niiden jälleennäkemistä. Ensimmäinen rantapaikka näytti vähän turhan venekansoitetulta, niin ei edes käyty tutkailemassa sitä. Aika isoja aaltoja tuli moottoriveneistä ja vähän jännitti. Kaikki kuitenkin meni oikein mallikkaasti. Oltiin kartalta katsottu sopivaa poukamaa yöpaikaksi, jossain saaren keskivaiheilla. Muutama tulipaikka taidettiin vesiltä ohittaa niitä näkemättä. Vihdoin saavuttiin Nimettömän tulipaikan rantaan. Poukamassa oli useampiakin veneitä, mutta tähdättiin vähän rauhallisemmalle kohdin, josta rantauduttiin.

Ei hullummat maisemat

Illan mittaan laitettiin ruokaa pidemmän kaavan kautta. Pihvit olivat säilyneet hyvin kylmälaukussa kun ne oli pakastanut ensin. Paistuivat myös yllättävän hyvin retkikeittimellä ja pannulla. Keiteltiin toki myös uusia perunoita juhannuksen kunniaksi. Käytiin välillä pulahtamassa tai minä lähinnä kastautumassa ja kahlaamassa aivan upean kirkkaassa vedessä. Illalla iltapalan yhteydessä paisteltiin vielä lettuja, taino lähinnä yritettiin. Tavallinen maitojauheellinen valmislettutaikina oli ollut kaupasta loppu, niin oltiin oltu uskaliaita ja hankittu kaurajauhoista vastiketta. Letut eivät millään meinanneet valmistua ja murenivat aivan käsittämättömästi. Kokeiltiin vielä kotonakin lopputaikinasta, ei se paljoa paremmin kotioloissakaan mennyt. Tiedetäänpähän olla ostamatta sellaista seuraavalla kerralla.

Hyttysystäviä alkoi lopulta olla niin paljon, että täytyi hipsiä ajoissa jo telttaan. Itse nukuin toisen yön vielä huonommin kuin edellisen. Patja oli jäänyt liian täydeksi ja käsivarret puutuivat, joten koko ajan sai vaihtaa kylkeä eikä parinkympin tietämissä pysynyt lämpökään auttanut asiaan. Aikainen ylösnouseminen tosin palkittiin. Oltiin jo hyvissä ajoin vesillä aamusta. Ensimmäinen pätkä saatiin meloa lähes rasvatyyntä järvenselkää, eikä veneitäkään juuri näkynyt. Matka eteni oikein joutuisasti, kun ei ollut oikein tuultakaan haittaamassa. Lietsaari näytti oikein oivalliselta retkipaikalta, niin valitettavan monen muunkin mielestä ja ohitettiin saari pysähtymättä. Lietsaareen olisi kyllä mielinyt jonain hieman rauhallisempana ajankohtana.

Lähes rasvatyyni järven pinta sekä vain melojen loiskahtelu
 

Jatkettiin melomista Lietsaaren viertä kohti Vähä-Haukkasaloa. Ihasteltiin upean kirkasta vettä ja mahdottoman suuria kivenmurikoita pohjalla. Sekä väisteltiin muutamaa vähän turhan pinnassa ollutta. Saari ei tuntunut lähestyvän ollenkaan ja aivan loppumatkasta alkoi tuulla vastaan sen verran, että sai tosissaan, väsyneenä ja nälkäisenä tehdä töitä eteenpäin pääsemiseksi. Hurautettiin sopivaan rakoseen maihin ja etsiydyttiin kalliolle, jossa keiteltiin superhelppo tomaatti-pesto-cashew pasta reilulla annoksella parmesania tietysti. Yksinkertaista ja hyvää. Viimeisen päivän kunniaksi oli vielä mehuakin jäljellä ja sen sai tehdä kylmäkalleina toimineeseen sulaneeseen viileään veteen, ah auvoa.

Vähä-Haukkasalon kirkas laguuni
 

Ruuan jälkeen olikin aika suoriutua viimeiselle etapille takaisin melontakeskukselle. Onneksi tuuli oli jo asettunut, joten saatiin vähän rauhallisempaan tahtiin meloa loppumatka. Voimat vaan meinasivat ehtyä viimeisellä pätkällä, taivaalta kuumasti paistanut aurinko ja lähes kolmessakympissä huidellut lämpötilakaan ei varmaan juuri auttanut asiaa. Niin vaan päästiin rantaan asti. Reissu oli ihan tarpeeksi meille. Kohtuu lähellä rantaa bongattiin vielä toinenkin härkälintupari, joilla oli vieläpä kaksi poikastakin. Hyvä retki, Päijänteen kansallispuisto raksittu kummaltakin osin omalta listaltani tämän reissun myötä. Eikä melominen varmaan jäänyt tähän yhteen kertaan, oli se kuitenkin aika mukavaa. Vähän ehkä on jo tulevalle kesälomareissulle melontaa harkinnassa vielä lisääkin.

24. kesäkuuta 2022

UKK osa 3: Sokostin valloitus ja paluu sivistyksen pariin

Neljäs aamu alkoikin normaalia myöhemmin. Olin silti ensimmäisinä meidän porukasta hereillä. Yöllä olikin yllättäen ollut aika lämmin ja oikeastaan koko yön oli sadellut. Sade tosin jotakuinkin aina on teltassa aika rauhoittava elementti, ehkä kun on pääosan elämästään nukkunut sateenropinassa peltikaton alla. Aamusta ehdin hyvin jälleen vähän kiertelemään ympäri leiriä sekä kuvailemaan.

Luiro samanlainen, mutta erilainen (aamusumun jo hieman hälvettyä)
 

Pidettiin aika verkkainen aamu, fiilisteltiin tyhjentyneessä autiotuvassa, lämmiteltiin ja keiteltiin lounasta. Odoteltiin myös sään parantumista. Olin sitten kuitenkin päättänyt lähteä Sokostia valloittamaan, vaikka edellisiltana vähän asiaa jahkailin. Jos kerran tänne asti on päästy, niin ei parane jättää välistä oli tuumaukseni. Ei sitä tiedä milloin seuraava tilaisuus tarjoutuu. 

 

Luiro aamusumussa, tyyni pinta, kirkas vesi

Alkoihan sitä ruskaakin jo olla

Kahden yön telttapaikka 'puskassa'

Matka Sokostia kohti alkoi mukavasti kevyt eväsreppu selässä, vähän jopa meinasi tulla lämmin. Suunnattiin Jaurutuskurun kautta kohti huippua. Jaurutuskurulle asti nousu oli loivaa, mutta kyllä se siitä jyrkkeni. Pienellä tauolla katseltiin jännityksellä, kun jotkut tulivat kurun aika rakkaista rinnettä alas rinkat selässä. Nousu Sokostin huipulle tuntui kestävän ikuisuuden ja niin sanottua polkua sai välillä etsiskellä. Hyvällä tekosyyllä pystyi aina lyhyin välein kääntyä tuijottelemaan maisemia samalla kun veti henkeä. Pilviä alkoi hieman ennen huippua kerääntyä uhkaavasti ja huipulla maisemat osittain menivät pilveen sekä ilma oli kosteaa.

Kyllä tässä polku kulkee

Jaurutuskurun pieniä putouksia

..ja vähän suurempikin putous

Luiro alkaa jo näkyä
 

Jokainen matkalaisista saavutti huipun kuitenkin vähän eri reittejä mennen. Huipulla toki napattiin kuvia ja haukattiin vähän evästä sekä hengähdettiin. Matkalla Sodankylästä napatut huiputusjuomat (jouduttiin muuten jokainen todistamaan täysi-ikäisyytemme niitä ostaessa :D), oli varmaan jokainen unohtanut leiriin. Itse lähettelin viestiäkin eteenpäin, kun kenttää vihdoin puhelimessa oli. Muutamia pisaroitakin taisi huipulla tulla, mutta kun lähdettiin laskeutumaan alas sää taas kirkastui kuin ihmeen kaupalla. Tyypillistä. Hyvä kuitenkin, että tuli kiivettyä vaikka koville se ottikin. Alaspäin olikin sitten aika mukava lasketella kunhan ensin rakkakivikosta oli selvinnyt ehjin nahoin.

Vähän pilvessä

Toisaalla taas selkeää

Ei maisema täysin pilveen mennyt

Tässä vaiheessa huipulta saattoi olla astetta huonommat näkymät
 

Luirolle päästessä olikin jo alkuilta, joukkio aika uupunutta sekä nälkä aikamoinen. Niinpä suunnattiin suoraan ruuanlaittoon. Sovittiin hieman seuraavan päivän aikataulua ja etenemissuunnitelmaa. Telttaan yritettiin kömpiä mahdollisimman ajoissa.

Ystävät R ja J sekä vinksahtanut horisontti
 

Ja vielä Luiro illalla tunturit kokonaan näkyvissä ja jälleen tyyni järvi
 

Seuraavana aamuna aamutoimet yritettiin tehdä ripeästi ja päästä liikkeille mahdollisimman ajoissa, koska päivästä joka tapauksessa oli tulossa aika pitkä. Aamun paarustus sujui hyvin pientä kartanlukuerhettä ja suoseikkailua lukuunottamatta. Käytiin lounastauolla jo tutuksi tulleella Pälkkimäojan laavulla, jonka jälkeen saatiin vähän hakea polkua. Löytyi se kuitenkin, joskin vähän ihmetystä aiheutti, kun polku olikin aikalailla kovin kapoinen, niin luulimme olevamme jossain muualla. Polku kuitenkin johti maantiekurua oikeaan suuntaan, joten sitä jatkettiin. Pälkkimäojalta hetken sai kulkea aika helppokulkuista polkua, mutta jossain vaiheessa polku alkoi olla enemmän kalliota ja kivikkoa. Kosteat ja liukkaat kalliot ei olleet mikään ideaalialusta ja vauhti ei ollut kummoista. Onnistuin jossain kohtaa viiltämään kätenikin kallioon ja siitä tulikin jonkun verran verta, ei mitään pahempaa sentään.

Tässä alkaa olla jo ruskaa enemmänkin

Heihei, ihana UKK
 

Ruska oli parantunut selvästi vaelluspäivien aikana, mutta siitä ei jotenkin jaksanut innostua ja kuviakin maantiekurusta on vain jokunen. Päivän kävelyosuudet menikin aika omassa kuplassa lähinnä jalkoja potien ja ihmisten ilmoille joutumisesta vähän ahdistuen. Toisaalta lämmin suihku taas houkutti oikein kovasti.

Lähes kallio-osuuden lopussa alkoi sataa vähän enemmän. Vieläkään ei tosin kovin kummoisesti onneksi. Vähän hirvitti vastaantulleen vanhemman pariskunnan puolesta, kun heillä kallio-osuus oli vielä edessä ja kivikko varmasti muuttuisi vielä liukkaammaksi sateessa. Jatkoimme sitkeästi eteenpäin kunnes alkoi näyttää siltä, että vettä alkaisi tulla aika paljon enemmän. Pari kilometriä ennen poroaitaa haettiin rinteestä sopivat telttapaikat ja lähes kaatosateessa pistettiin teltat pystyyn, niin nopeasti kuin vain oli mahdollista. Kaikki vaatteet olivat aivan märkiä ja jotain olisi varmasti pitänyt syödäkin, mutta energiaa ei juuri ollut muuta kuin vaihtaa vaatteita, laittaa märkiä epätoivoisesti kuivumaan ja ährätä makuualusta ja makuupussi nukkumavalmiiksi.

Viimeinen aamu, teltta piti hyvin vettä ja sitähän tuli.

Koko leiri
 

Aamulla sade oli onneksi mennyt menojaan ja olinkin jälleen reilusti muita aiemmin hereillä, joten hääräilin hiljakseen kamojani kasaan sekä söin aamupalaa hyvissä ajoin. Takki ja kengät olivat aivan läpimärät, mutta onneksi sentään vain kengät joutui laittamaan jalkaansa. Teltan sekä muut varusteet sai pakkailla auringon pilkahdellessa puiden välistä. Viimeiset kuusi kilometriä takaisin Aittajärvelle sujuivat vähän voivotellen ja toisaalta aika mukavissa merkeissä. Kahlaus meni jo tutulla rutiinilla ja kahluun jälkeen tuntui sen verran lämpimältä, etten enää viitsinyt laittaa kenkiä ja housuja jalkaan vaan lompsin leirikengissä autolle saakka. Reissu tehtynä, onnellisena ja väsyneenä. Aittajärveltä olikin hyvä ajella Kuukkeliin hyvin ansaitulle aterialle sekä hotelliin suihkuun ja vielä illalla myöhäiselle ravintolaillalliselle.

21. kesäkuuta 2022

UKK osa 2: Leppoista tallustelua, jyrkkää nousua sekä huikeita maisemia

Toisen vaelluspäivän aamu valkeni kirkkaana. Taisin nukkuakin yllättävän pitkään. Aamuvalmistelut menivät verkkaisesti. Leiri pakattiin kasaan ja oltiin onneksi lähdössä joidenkin muiden kanssa samaan aikaan. Oltiin vähän katseltu ylityspaikkaa jo illalla ja uudelleen vielä aamulla, muttei oikein oltu tultu sopivaan lopputulokseen. Katseltiin sivusta, kun muutamat muut menivät yli ja päätettiin yrittää samoilta kohdin. Eikun jälleen kengät pois ja kahlaamaan. Tämäkin ylitys onnistui hyvin. Hetken jalkojen kuivattelua ja kengät jalkaan ja etsimään kuivinta reittiä polulle.

Ukselmapään satulasta jotakuinkin kohti Sarviojaa

Päivän reitti sisälsi hyvän tovin tasaisehkoa maastoa ja kapeahkoa polkua pitkälti joen vartta. Ensimmäinen pysähdys pidettiin sopivan kaatuneen rungon kohdilla. Välillä polku kulki kovin sortuvaisenoloista hiekkapengertä pitkin hyvin lähellä jokea. Joessa pääosin tosin oli aika vähän vettä. Maisemat olivat mukavat tuntureita ympärillä, leveä jokiuoma ja aurinko räkötti taivaalta. Muutaman tunnin taivalluksen jälkeen alettiin olla jo Paratiisikurun lähellä. Nälkäkin alkoi jo kurnia ja päätettiin pitää tankkaustauko ennen nousua.


Kaunista joenvartta


Paratiisikurua päin
 

Lounastauolla menikin rauhalliseen tahtiin tunnin verran, jonka jälkeen noustiinkin jo Paratiisikurun maisemiin. Nousu kohti Ukselmapään satulaa olikin aluksi jyrkkä ja mutainen ja sen jälkeen vaan jyrkkä. Hengittämään piti pysähtyä aika monta kertaa. Ylös kuitenkin lopulta pääsin minäkin ja nousumetrejä kertyi minun kunnolle ihan tarpeeksi.

Lounaspaikka tuolla alhaalla, ei hullumpi


Tuolta tultiin mutkan takaa oikealta
 

Kun ylhäältä oli ihailtu maisemia riittävästi, lähetetty viestiä kotiin ja vedetty henkeä sekä hieman napattu jotain evästä oli aika lähteä laskeutumaan kohti Pirunportille johtavaa kurua. Pirunportilla arvottiin hetken aikaa kumpaa reunaa sitä oikein kannattaisi kulkea. Vasemmanpuoleinen näytti kuljetummalta. Vähän tai oikeastaan aika paljon jännitti kulkea rakassa rinkka selässä. Lopulta vähän taisin panikoitua, kun muut menivät niin kauheaa vauhtia ja itse jäin hännille. Reissun pahin kärhämä taisikin sattua hieman pidemmällä tauolla ennen laskeutumista Pirunportilta alas. Kohti Muorravaarakkaa jatkettiinkin sitten vähän hiljaisempana porukkana. Vajaa kolme kilometriä tuntui kestävän ikuisuuden, niin yleensä käy, kun voimat alkaa olla vähissä. Vihdoin saavuttiin joen kohdille, onnistuttiin jotenkin eksymään hieman sivuun viralliselta kahlauskohdalta ja taiteiltiin hieman alavirtaan kahlauskohdasta ylitse. Onneksi kahlaus meni jo aikalailla rutiinilla, eikä paikkakaan ollut kuitenkaan liian hankala.

Pirunportti takanapäin

Vielä jonkin matkaa Muorravaarakalle
 

Muorravaarakan pihapiirissä olikin jo telttoja aika monia ja autio- sekä varaustuvissakin taisi olla koronaturvallisesti täysi tupa. Löydettiin kuitenkin meidän telttakolmikolle ihan sopiva paikka hieman sivussa muista. Leiri pystyyn, sitten ruuan laittoon ja seuraavan päivän suunnitelmaa tekemään. Telttoihinkin taidettiin kömpiä ajoissa yllättäen itikoiden kiusatessa liiaksi.

Maisemat Muorravaarakan telttapaikalta

Leirikunta

Muorravaarakan autio- ja varaustupa
 

Kolmas aamu alkoi itselläni aikaisin, yöllä oli ollut jälleen hieman viileä. Onneksi kuuden jälkeen oli jo valoisaa joten ehdin hipsistellä ympäri leiriä ja napsia vähän valokuvia sekä kaivella geokätkön esille ennen muita aamuvirkkuja ja aamutoimia. Aamu oli tehokas ja liikkeellä oltiin jo ennen kymmentä, mikä tietysti päivän matkan pituuden vuoksi oli ihan hyvä. Hyvä tovi tallusteltiin ennen kuin Lumikuru alkoi avautua edessä. Voi jestas kuinka upea se olikaan, ihastelin ihastelemasta päästyäni ja mielestäni Lumikuru oli jopa hienompi kuin Paratiisikuru. Onnistuttiin näkemään myös koskikara. Ruska ei ihan vielä ollut parhaimmillaan ja jäi vaan pohdituttamaan kuinka upea kurulaakso olisi täydessä ruskassa.

Laella olisi voinut olla näkyvyys nolla

Up, up, up we go

Saderintamia sekä aurinkolaikkuja pystyi hyvin seuraamaan tunturin rinteestä
 

Lumikurusta noustiin jostain kohdasta kohti Lumipäätä, jossa saatiin sadekuuro päällemme. Etsiydyttiin välipalalle pieneen notkelmaan ennen kuin lähdettiin etsimään polku-uraa joka veisi meidät Pälkkimäojan vartta eteenpäin. Pelästytettiin riekkoja lähes jaloista jossain kohtaa joen pusikkoa. Pälkkimäojan laavu ei meinannut millään tulla vastaan ja kun vihdoin tuli oli kahlaus joen yli oikein tervetullut ja kengät pois pikimmiten. Kolmantena päivänä jalat alkoivat olla jo aika kuumottavat. Ruokakin maistui.


Toisessa suunnassa paistaa..

...ja toisessa sataa

Pälkkimäojalta suunnattiin kohti Luirojärveä. Valikoitiin reitiksi oletettavasti se märempi. Aikamoinen suohyppely saatiin aluksi nimittäin tehdä, tosin positiivisena puolena reitin varrella nähtiin urpiaisia, tilhiä ja vielä lisää koskikaroja. Kengät kyllä olivat aivan läpimärät ja kaksista sukista huolimatta tiesin lisärakkojen olevan väistämättä edessä. Lopulta raahauduttiin Luirojärven ensimmäisten rakennusten pihapiiriin. Luirolle oli myös noussut upouudet luksushuussit, aina iloinen asia. Käytiin ensimmäisenä etsimässä sopivat telttapaikat ja laittamassa sängyt kuntoon. Sen jälkeen suunnattiin Metsähallituksen tarjoamalle teelle nuotiopaikalle jutustelemaan sen viikon kämppäoppaiden kanssa sekä laittamaan päivällistä.

Rinkatkin tarvitsee taukoja, omani selvästi yrittää livistää


Päästiin onneksi myös illalla saunaan. Kaiken sateisuuden ja kosteuden jälkeen saunan lämpö tuntui taivaalliselta ja myöskin peseytyminen useamman hikisen päivän jälkeen. Illalla olikin hyvä kömpiä makuupussin uumeniin ja tulikin nukuttua normaalia pidempään, noin kahdeksaan siis.