Koska tänä vuonna juhannusaaton sääksi aikalailla kaikkialla lähiseudulla oli lupailtu kovin sateista siirsimme jo pian perinteeksi muodostuvan juhannusseikkailun juhannuspäivälle. Alunperin olin kaavaillut jopa yönyliretkeä johonkin uuteen kansallispuistoon kuten Lauhavuorelle. Koska sää kuitenkin näytti jopa epävakaisemmalta sinne suunnalle ja tietäen retkiseuralaisen suhtautumisen sateessa retkeilyyn, päätin vähän järkevöittää retkeilyä hieman paremman sääennusteen alueelle
Aikaisen aamun lähdön sijasta olimme liikkeellä vasta kymmenen jälkeen. Parin tunnin köröttelyn jälkeen saavuimmekin Lapinsalmen parkkipaikalle, josta viime kerralla olimme läheneet -26 asteen pakkasessa, etenemään kohti Kuutinkämppää, silloin ei ollut kuin kaksi muuta autoa. Viimeiset parikymmentä kilometriä matkasta oli sataa ripotellut silloin tällöin. Parkkipaikalla kävi kyllä selväksi, ettei tosiaan metsässä tarvitsisi yksin olla. Kun sitten noustiin pakkailemaan viimeisiä tavaroita ja eväitä reppuihin, niin eikös alkanut sataa vähän kovemmin. Huussireissulla kastui lähes koko paita, ei tosin onneksi siellä huussin puolella. Todettiin, ettei oltu ehkä ihan kokonaan sadesään reissuun varauduttu, mutta lähdettiin silti kulkemaan kohti Lapinsalmen riippusiltaa. Ylitsepääsyä saikin kiltisti odotella jonossa jonkunkin aikaa. Hieman siinä ylittäessä tuli normaalia ikävämpi tunne, kun silta heilui reilusti. Viikon päästä tästähän riippusillan toisen puolen toinen kiinnike petti, mistä luin lehdestä, onneksi henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.
Pian kuitenkin oltiin toisella puolella ja tukevasti jalat jälleen maankamaralla. Totesinkin, että on se joka kerta yhtä kamalaa. Kello kun oli jo sen verran paljon, että normaali ruoka-aika oli jo mennyt päätettiin hilpaista suoraan nauttimaan vähän evästä. Eväsleivät katosivat pian parempiin suihin taukopaikan hälinässä. Nautittiin siinä tovi hetki hetkeltä paremmaksi muuttuvassa säässä. Lopulta todettiin, että eiköhän lähdetä. Suuntasimme Katajavuorelle, joka minulle taisi olla viimeinen kohde Repovedeltä, joka vielä oli näkemättä. Muutenhan nuo polut on tullut koluttua ympäriinsä ja kaikki korkeimmat kohdatkin.
 |
| Ensimmäisen taukopaikan maisemat |
 |
| Leveää baanaa |
 |
| Onhan tuolla näennäistä korkeutta. |
Katajavuorelle veikin leveä osittain todella kulunut polku. Olin muutamaa päivää aiemmin pohtinut, miksei polkujen kestävöittämisessä metsässä käytetä enemmän jotain haketta tai sahanpurua soran sijasta. Tämän ilmaisin retkiseuralaisellenikin. Luulisi, että kevyemmän puumateriaalin kuljettaminen poluille olisi helpompaa ja olisihan tuo jaloillekin huomattavasti armollisempaa kulkea. Totesin, että sille varmaan on hyvä syynsä ja todennäköisesti purua tai haketta saisi useammin olla lisäämässä.
Reittin varrella oli monenlaista metsää ja pian olimmekin lyhyen pitkospuuosuuden jälkeen portaiden alapäässä. Olin kyllä nähnyt kuvia kyseisistä rapuista ja itseäni jo psyykannutkin hurjiin rappusiin, mutta kyllähän nuo silti hieman pysäyttivät. Olivat sen verran jyrkkään kallioon pystytetyt. Hienonnäköistä toisaalta oli. Muutamia kallionkielekekuvia yritinkin napsia hengähdystauon lomassa. Rappuset päättyivät kuitenkin lopulta ja maisemat olivat kyllä ihan mukavia. Noustiin polun viereiselle kalliolle ottamaan muutama kuva ja heitettiin reput selästä vähäksi aikaa. Tuumattiin tovin ja noustiin vielä viimeiset portaat ylemmäs näköalapaikalle.
Keiteltiin kahvit korkeimmalla kalliolla ja nautittiin maisemista. Hieman viileästi meinasi tuulla, mutta t-paidalla pärjäsi silti mukavasti. Alempana rinteessä kulki tasaisesti ihmisiä ohitse, osa jäi istuskelemaankin hetkeksi, mutta jatkoivat matkaansa pian. Meillä ei ollut mikään kiire. Rauhallisten kahvittelujen jälkeen. Siirryttiin vielä viralliselle näköalapaikalle odottelemaan sopivaa hetkeä geokätkön esille kaivamiseen. Löytyikin oikein jämerä ja tuttu toteutus, enempää iloa muilta mahdollisesti paikalla vierailevilta pilaamatta.
Jatkoimme matkaamme Ketunlenkkiä eteenpäin ja pian alamäessä tulikin vastaan Repovedelle niin tuttua kivikkoista polkua. Tuulenkaatojakin oli alamäessä, mutta onneksi vain yhden yli piti vähän jumpata. Pian kävelimmekin jo Katajajärven rantaa pitkin, jonka jäällä kahlailimme lumessa paluumatkalla
talviretkellämme. Kaunis oli Katajajärvi myös keskikesän kynnyksellä. Jatkoimme matkaamme muutaman geokätkön välissä poimien.
 |
| Upeat valot ja tunnelma pitkospuupätkällä |
 |
| Katajajärvi |
Kapiaveden taukopaikalla olikin reilusti ihmisiä, ja siinä vaiheessa päivää alkoivat yönyli retkeilijätkin jo yöpaikkoja kansoittaa. Käpösteltiin Määkijän tulipaikalle, johon mahduttiin vielä pöydän päätyyn. Kaikki Repoveden kaivot olikin keväällä kunnostettu eikä yksikään käyttökiellossa, joten vettä ei liikaa tarvinnut kantaa mukanaan. Itse pistin retkikeittimen pöydän päätyyn pöhisemään pastaa kypsäksi. Toinen puolisko kävi nuotiolla makkarat paistelemassa. Aina vaan yllättyy kuinka hyvä ostos nuo teleskooppiset makkaratikut ovat olleet. Palvelusvuosia niillä alkaa olla jo aika kiitettävästi. Toisen kärki vähän pyörii, mutta varmaan saisi jollain kiristettyäkin.
Ruokailun loppupuolella alkoi jo näyttää siltä, että pian saataisiin jälleen vettä niskaamme, joten kiiruhdettiin vielä viimeiselle taipaleelle. Loppupätkä menikin aika hyvää höökiä, mutta muutaman kuvan sain silti otettua loppumatkastakin vielä ennen lossiylitystä. Jonoa oli vielä ylityksessä, mutta yhden ylityksen vain jouduimme odottamaan. Lossia päästiinkin omalla vuorollamme kiskomaan vastarannalta takaisin. Vähän käsillekin jotain työtä. Lopulta autolla olimme neljä ja puoli tuntia lähtöä myöhemmin. Hyvän aikaa oltiin saatu käytettyä tuohon ketunlenkkiin, tosin jostain syystä meidän matkamittari näytti kuutta kilometriä ja se oli päällekin laitettu vasta ensimmäisen puolikkaan kilometrin jälkeen, jostain oltiin siis saatu puolitoista ylimääräistä kerättyä. Liikkeellä tuosta neljästä ja puolesta tunnista oltiin oltukin vain puolisentoista tuntia. Yllättäen kolmeen taukoon ja ylityksien odotteluun olikin kulunut aimo siivu meidän reissusta.
 |
| Kävin vielä lopuksi moikkaamassa kettua |
