20. lokakuuta 2017

Ruskaa etsimässä: Kilpa-ajo hirven kanssa ja tunturia (60/100)

Toiselle yksinretkeilypäivälle oli luvattu ihan kohtuullista säätä ja jopa ihan aurinkoakin. Niinpä päätin lähteä seikkailemaan autolla paikkaan X, josta olin kyllä nähnyt paljon kuvia ja lukenut tarinoita, mutta itsehän se oli nähtävä.
Lähdin siis aamupäivällä kaupan kautta ajelemaan kohti Riisitunturia. Onneksi sinne ei ollut vaikea löytää ilman sen kummempia ohjeita, kunhan vain ajeli ja kääntyi muutamasta viitoitetusta kohdasta. Matkalta toki ei puuttunutkaan jännitystä. Pohjoisessa kun oltiin niin muutamat porot piti tietysti väistää ja kävipä minulla niin tuuri, että pääsin kohtuu lähietäisyydelle hirvestäkin. En tosin onneksi liian lähelle, vaikka ei sekään kovin kaukana ollut.

Näin jo pitkältä tyypin patsastelevan tien reunalla ja hidastin rauhallisesti menoa. Hirvi lähti hiljakseen jolkottelemaan tienviertä eteenpäin ja kun tulin lähemmäs niin pisti vähän lisää vauhtia. Lopulta kun olin jo miltein ohittamassa hirvi pisti vaihteen silmään ja juoksi hetken auton rinnalla. Totesin että parempi siis hidastaa, mikä olikin oikein hyvä päätös koska kohta hirvi sitten laukkasikin vasemmalta suoraan auton editse oikealle ja pötki tarpeeksi pitkälle metsään. Hihittelin ja hihkuin itsekseni hetken aikaa jännittävää kohtaamista.

Riisitunturin parkkipaikalle ajellaan nousuvoittoisesti aika kapeaa ja mutkaista hiekkatietä. Onneksi autoja ei tullut vastaan ihan pahimmissa kohdin, koska suurimman osan matkasta myös ojat ovat syvät. Parkkipaikalla selvisi, etten todellakaan ole liikkeellä yksin ja että onneksi Riisitunturin pääparkkipaikka on iso. Onneksi, minulla on myös pieni auto, niin että pääsin jopa aika lähelle lähtöpistettä. Kävin jo parkkipaikalla hieman ihailemassa maisemia sorakasan päältä. Tuuli tuntui viileältä, joten pidin parempana laittaa hetimmiten päähineen päähän.




Lähdin rivakasti etenemään polkua eteenpäin, koska tuntui kovin viileältä lämpimän auton jälkeen. Ensimmäinen stoppi tuli reittimerkkien kohdalla, lähteäkö suorinta tietä autiotuvalle vai mennä hieman pidempää reittiä. Valitsin kierron vastapäivään, eli nopeamman reitin tuvalle ja tulipaikalle. Tämä osoittautui ehkä harvinaisemmaksi reittivalinnaksi, koska ihmisiä tuli tasaisena virtana vastaan. Alun pitkähkön loivan nousun jälkeen alkoikin aika tasainen osuus ja maisematkin alkoivat aueta. Oli hienoja rinnesoita, jotka hehkuivat maaruskan väreissä ja avaraa laakeaa tunturimaisemaa sekä Kitkajärvetkin.








Olin kohtuu nopeasti autiotuvan luona. Totesin nuotiopaikan hyvin kansoitetuksi ja päätin jättää nuotiolla istuskelut väliin. Sen sijaan kävin vähän autiotuvassa kirjaamassa itseni, kuvaamassa hieman sekä lämmittelemässä. Napostelin hieman evästä ja join mehua. Sitten olinkin valmis jatkamaan, parhaimpien kuvauspaikkojen kun piti olla vielä edessäpäin.

Autiotuvalta polku alkoi nousta hiljakseen kohti Riisitunturin lakea. Maisema avautui vieläkin ylöspäin kulkiessa ja oli pakko tuon tuostakin jäädä ihastelemaan maisemia. Ikkunalammellakin yritin ottaa sellaisen pakollisen lampi järvessä-kuvan, mutta parhaan kuvan taisin silti saada sivustakatsomalla.







Aivan huipulla olikin vähän ruuhkaa ihmisiä enemmänkin, onneksi lääniä riitti niin sai rauhassa kuvailla ilman, että ulkopuolisia eksyi kuviin.




Tarpeeksi maisemia ihailtuani lähdin aika vilkkaasti laskeutumaan takaisin alaspäin kohti parkkipaikkaa. Matkalla pysähdyin hätkähdättävän punaisen alushameen omaavan männyn kohdalle. Oli kyllä jännittävä, miten mänty olikin saanut niin paljon riekonmarjaa helmansa alle.

Pienempi polku olisi houkutellut kovin





Loppumatka sujuikin mukavasti alaspäin lasketellessa. Hienoja maisemia ja ihan sopiva kelikin. Autolle päästessä alkoi vähän taas ripsimään vettä. Matka takaisin Rukalle ja hotellille ei tarjonnut juurikaan enempää yllätyksiä.

Tästä ruskareissun toiseksi viimeisestä päivästä kehkeytyi osa 60/100 100 hetkeä luonnossa haasteeseeni.

10. lokakuuta 2017

Ruskaa etsimässä: Voisihan sitä huonomminkin olla (59/100)

Vastoinkäymisistä huolimatta pieniä pilkahduksia. Ensimmäinen päivä hotellimajoituksessa, lähitutkailua ja jalan vetreyttämistä.

Ensimmäinen aamu hotellimajoituksessa meni hieman pidempään nukkuessa ja rauhassa mietiskellessä sekä uusia suunnitelmia tehdessä. Aamun satoikin enemmän tai vähemmän, mutta koska kahdeksi oli luvattu poutaantuvaa, niin yhden jälkeen pakkasin repun, vedin kuoritakin päälle ja suuntasin ulos.

Tästä se lähtee! (Tai tähän se loppuu)



Alku oli hieman kankeaa, kun vasen jalka ei meinannut millään nousta itsekseen vaan sai lähestulkoon toisella kädellä hieman auttaa asiaa. En tajunnut autolla käydessäni vaihtaa vaelluskenkiä jalkaan, kun ajattelin että pakostihan tässä Rukan ympäristössä sorastettua polkua on. Ensimmäiset muutamasata metriä menivätkin ihan kivasti, mutta sivuhuipun tuntumassa oli valumavesiä sekä työmaa-ajoneuvoja, jotka olivat kääntäneet renkailla sorastusta mutavelliksi. Hipsin vaivihkaa kenkiäni enemmän mutaistamatta hieman sivummalta ohitse.

Hieman aavemaista


Aina nuo lamput tunkee kuvaan..


Kävin ihailemassa sumuisia ja sateisia maisemia Yli- ja Ala-Pessarinlammillepäin, muutaman kuvankin yritin napsia. Sitten alkoikin melko jyrkkä laskeutuminen alas Karhunkierroksen reittiä mukaillen. Ensin sorapolkua, jonka jälkeen raput ja sitten mutkittelevaa sorapolkua ja vielä muutamat raput lisää. Lopulta olinkin jo Valtavaaralle johtavien rappujen alapäässä, en lähtenyt niitä tutkailemaan. Edelleen satoi ja kellokin alkoi lähennellä kahta. Lähdin jatkamaan Rukan huipun kierrosta eteenpäin. Puikkelehdin todella mutaisen työmaan läpi, en tiedä olisiko siitä saanut mennä, mutta eipä ollut kieltojakaan. Pian tämän jälkeen äkkäsin viereisessä laskettelurinteessä poroja laiduntamassa. Pysähdyin ottamaan muutamia kuvia ja odottelemaan kuinka lähelle ne uskaltautuisivat. Muutamalla poroista oli ilmeisesti tämänvuotisia vasoja.



Valtavaaran autiotupa näkyy pienenpienenä.

Mieletön valo ja värit!

Kun lopulta lähdin jatkamaan alkoi jo näyttää paremmalta sään suhteen. Sadekin taukosi ja aurinkokin pääsi hieman pilkahtamaan sekä sumu vähän väistymään. Onnistuin kapuamaan rinnettä sitten hyvän matkaa väärään suuntaan. Eihän siinä auttanut kuin tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Päätin oikaista heinikon läpi ja kastelin lenkkarini tietysti aivan läpikotaisin. Loiva nousu tuntui jatkuvan ja jatkuvan.


Auringosta ei kauaa ehtinyt nauttia
Mitä ylemmäs pääsin sitä enemmän tuuli ja tuulikin aikalailla. Sadekin alkoi pian uudelleen. Lopulta pääsin huipulle asti. Siellä tuuli sen verran, että jos olisi kovin pitkäksi aikaa jäänyt paikalleen olisi voinut vähän lähteä jopa tuulen mukaan. Koukkasin huipulla olevan laavun eteen tuulensuojaan, hieman mutustamaan jotain evästä ja juomaan sekä laittamaan vähän enemmän vaatetta päälle.



Lopulta oli jatkettava. Laskeutuminen onneksi alkoi tässä vaiheessa. Maisematkin olivat ihan mukavat ja laskeutuessa alkoi jälleen selkeytyä, joten kuvia piti pysähtyä ottamaan useampaan kertaan ympärillä ja kaukaisuudessa siintävistä maisemista.









Alaslaskeutuminen sujuikin aikalailla nopeammin kuin ylös kapuaminen monen mutkan kautta. Ilmakin näytti selkeytyvän juuri sopivasti kun minun retkeni oli ohitse. Itse halusin vain äkkiä lämpimään hotellihuoneeseen vaihtamaan märät housut ja kuoritakin pois. Totesin vaan, että välillä on ihan hyvä lähteä vähän karaisemaan itseään huonompaankin säähän ja kotona totesin vielä, että kyllä sitä jopa ihan hyviä kuviakin kaikesta satelusta huolimatta oli tullut. Ei siis hullumpi tunturin huiputus.


Tästä tulikin osa 59/100 100 hetkeä luonnossa haasteeseeni. Hiljaa ja epävarmasti. Kuvia oli kaikesta huolimatta vaikka millä mitalla, yritin valita vähän erilaisia ja eri säätiloista tähän mukaan.

6. lokakuuta 2017

Ruskaa etsimässä: Miten tästä eteenpäin? (58/100)


Tästä jatkuu seikkailut ruskaretken kolmantena päivänä.

Jäätyäni Oulangan luontokeskukselle yksin tovereitteni lähdettyä jatkamaan tuumasin hieman vaihtoehtoja ensinnäkin pois pääsemiseksi ja toisekseen yöpaikan suhteen. Onneksi tajusin mennä kysymään luontokeskuksen infotiskiltä apuja, koska itselläni oli aikalailla avuton olo siinä vaiheessa. Kyselin ensin miten sieltä pääsisi Rukallepäin järkevimmin vielä saman päivän aikana, kiirehän minulla ei varsinaisesti ollut. Onneksi muutaman tunnin odottelulla pääsisi kohtuu huokeasti retkibussilla Juuman kautta Rukallekin.

Ystävällinen luontokeskustäti neuvoi minulle myös parille välipäivälle hyviä retkeilyvinkkejä ja ilmaisesitteitäkin kerääntyi taas muutama talteen. Juumalta lähtevää pientä Karhunkierrosta suositeltiin, samoin Riisitunturia, Valtavaaraa ja Konttaista. Kehotti myös odotellessa käymään katsastamassa Kiutaköngästä. Sain vietyä rinkkani lukittujen ovien taakse siksi aikaa, kun lähdin kevyemmin luontokeskuksen lähimaastoon ja kohti Kiutaköngästä.



Vielä jäi tuo 53 km taivallettavaa




Yritin edetä mahdollisimman nopeasti kohteeseen, jotta minulla olisi siellä jonkun aikaa pyöriä, ihmetellä ja kuvata. Hieman huomasi, että tosiaan oikeassa vaelluskäytössä jalat hikoaa todellakin sen verran, että kahdet sukat ovat tarpeelliset, vaikkei niitä lyhyemmillä päiväretkillä tarvitsisikaan. Olin nimittäin lähtenyt yksillä sukilla aamulla liikenteeseen ja se oli kostautunut rakolla päkiän sivulla, joka kyllä tuntui.

Matkalla kunnostettiin portaita ja kiertäjiä oli sen verran ollut, että metsän puolelle oli jo syntynyt kunnon polku kiertotieksi. Uudet pengerrykset, joita niitäkin sattui matkan varrelle, olivatkin aika miellyttävät kulkea sekä ylös että alas.




Kosken pauhun kuuli jo kaukaa, ja totesin hyväksi, että olin varannut aikaa hieman enemmän kuin puolisen tuntia tähän reissuun. Köngäs kun ei ollutkaan kokonaan nähty ihan yhdestä paikasta. Sai myös olla kohtalaisen varovainen kun epätasaisella kalliolla seikkaili. Vaelluskengät eivät olleet siinä vaiheessa yhtään hullumpi vaihtoehto.





Hieman rauhallisempaa uomaa




Hyvän aikaa kuljin könkään vierustaa ja kuvailin sekä yritin saada parasta näkymää. Ihan kovin reunalle en uskaltautunut yksikseni. Pian olikin aika suunnata jo takaisin luontokeskukselle odottelemaan retkibussia. Napsin vielä muutaman kuvan luontokeskukselta sisältä ja ulkoa.





Tästä sukeutui 58 osio 100 hetkeä luonnossa haasteeseeni. Kiirus saattaapi tulla. Tosin päätin, että koska aloitin hieman myöhässä alkuvuodesta pidän haasteaikana vuoden eteenpäin ensimmäisestä hetkestä, katsotaanko riittääkö sekään, mutta en ota kauheaa stressiä asiasta.