Pieniä pyrähdyksiä Pyhä-Luosto

Meidän kesälomareissumme jatkui Norjasta Leville hotelliyöpymisen merkeissä. Ennen hotellia olimme käyneet päivällisellä oikein tunnelmallisessa Levin Panimo ravintolassa. Alkupaloiksi otimme hieman erikoisemman rapupannun. Etanat olisivatkin olleet hieman turhan eksoottisia. Pääruuaksi kumpikin valitsi korvasienirisoton, jossa oli päällä vielä juureslastuja. Annos oli oikein maittava ja jopa puoliso kehui juureslastuja makoisiksi. Annokset olivat myös sen verran kookkaita, että itse en jaksanut sitä harvinaista kyllä loppuun asti. Ainakaan ei nälkäisenä tarvinnut jatkaa matkaansa.

Illan vesisade taukosi jossain välissä ja lähdimme pitkän päivän ajon jälkeen hieman jaloittelemaan. Tekosyynä oli muutaman geokätkön hakeminen. Geokätköt jäivät yhteen, kun vihamieliset hyttyset hyökkäsivät jo sillä ensimmäisellä kimppuun. Seuraavana aamuna suuntasimmekin jo kohti Sodankylää. Kesäloman ainoa etukäteen varattu ja lukkoon lyöty asia autojunan ohella oli Luostolta pariksi yöksi vuokrattu mökki. Mökki ei harmillisesti sijainnut aivan Luoston reittien lähtöpisteessä, mutta oli taatusti rauhallinen.

Ukko-Luosto pilvessä

Alkumatka Orresokkalle oli helppoa

Sateenkaari saderintaman rajalla

Upeat kaukomaisemat

 

Samana iltana kävimme vielä kiipeämässä läheiselle Orresokkalle, josta tulikin aivan oma seikkailunsa. Ylöspäin kyllä pääsi, joskin hieman tutisevin jaloin ja pieniä kiviä alaspäin lähettäen, kun jalka lipsui. Syy tähänkin hullutteluun oli geokätkö, joka sijaitsi huipulla. Maisemat olivatkin oikein mainiot Luoston tunturijonojen suuntaan. Aika pian kuitenkin huipulla alkoi tuulla aika reilusti ja uhkaavasti näyttää siltä, että sade tulisi vielä päälle. Hätäratkaisuna lähdettiin hakemaan toista loivempaa reittiä alas. Kun loivempaa reittiä ei ollut näköpiirissä päädyttiin vuorikauristelemaan rakkakivikkoa alaspäin. Taas olisi ollut niistä maastokartoista gepsissä hyötyä, olisi varmasti löytynyt turvallisempikin reitti.

Luoston tunturijonoa

Tuolta tultiin

Ja tästä alas

Loppumatkan heinikossa viihtyi myös noin miljoona hyttystä, jotka viis veisasivat hyttysmyrkystä. Ei kyllä mennyt kuin strömsöössä. Mieleen jäivät kuitenkin hienot maisemat huipulta sekä upea rakkarinne, johon ei olisi tarvinnut tehdä niin läheistä tuttavuutta kylläkään.

Toisen päivän reittiä oltiinkin pohdittu pitkään ja hartaasti. Sekä Ukko-Luostolle kiipeäminen että Isokurun katsastaminen houkuttivat. Valittiin jälkimmäinen. Paremmasta tietämättä lähdettiin matkaan luontokeskus Naavalta ja valehtelematta ensimmäiset kaksi kilometriä olivat aika tylsähköjä. Paremmin aikansa varmasti olisi voinut käyttää vaikka käymällä Isokurun jälkeen Tunturiaapalla.

Opasteet olivat ainakin hyvät

Leveää sorabaanaa tallusti kyllä helposti

Joku oli piirustanut poron keloon

Meille ilmoittautunut kuukkeli

 

Isokurun kodalla ja laavulla olikin paljon lapsiperheitä. Keiteltiin lounasta kodan edessä penkeillä ja toivottiin kuukkeleita. Yht'äkkiä meidän takaa puusta kuuluikin vihellys. Kun käännyttiin katsomaan ällistys oli suunnaton. Siinä se kuukkeli nyt oli ja olipa vielä ilmoittanut saapuneensa paikalle. Maaginen kuukkelihetki. Saatiin ruokailun ohella seurata vielä kahta muutakin kuukkelia, kolme niitä tuntui pyörivän taukopaikan ympärillä.

Lopulta maltettiin syöneinä lähteä kohti Isokurua. Portaiden jälkeen matka taittuikin helposti leveää puupolkua pitkin. Muutamia sadepisaroita saimme jo matkalla niskaamme, mutta se onneksi vain viilensi hieman tunnelmaa. Ihastelin lampareiden 'vihreää karvaa' ja kirkasta vettä sekä arvuuttelin veden syvyyttä. Matka kulki kohtalaisen joutuisasti. Ihasteltiin kivien aallonmuotoja ja keskivaiheilla, kun puupolku hetkeksi loppui loikittiin kiveltä kivelle, jotka oli aseteltu poluksi kiviaallon ylitse.

Helppoa käveltävää

Rinteen jylhät kuuset ja toivomuskaivoefekti

Aaltokiviä, niin kauniita

 

Perillä Pyhänkasteen putouksella, ei hetkeen ollut muita, kun me sinne saavuimme. Saimme siis rauhassa etsiskellä geokätkön, joka onneksi oli aidan oikealla puolen ja ottaa virtuaalikuvan. Pian paikalle saapui muitakin. Me keittelimme kahvit katselulavan penkillä ja pidimme kahvitaukoa sateen ripsiessä silloin tällöin veden pinnalle. Putous itsessään olikin vain pienehkö liru, mutta tunnelma oli upea. Mitä nyt hieman aggregaatin tai moottorisahan ääni hieman häiritsi äänimaisemaa. Uudet portaat siis rakentuivat parhaillaan näkökentän ulottumattomissa.

Kohta perillä

Itse putous oli aika pieni liru

 

Matka takaisin kodalle olikin pikataival, kun samoja kohtia ei kovin montaa kertaa tarvinnut jäädä kuvailemaan. Samoin kodalta luontokeskukselle sujui vaivatta lähes koko matkan alamäkeen. Näihin muutamaan pikkukävelyyn meidän Luoston retkeilyt sitten jäivätkin. 

Lähtöaamuna olin viemässä tavaroita autolle, kun pysähdyin ovella. Huikkasin sisälle, että sieltä ne nyt tulee, kun seitsemän poron jengi kopsutteli tietä pitkin päättäväisennäköisenä mökkiä kohden. Saatiinkin seurailla tovi poroja pihapiirissä, ennen kuin ne katosivat metsikköön. Muutenkin Luoston ympäristössä näkyi paljon harvinaisen komeasarvisia poroja.

Komeita sarvia oli monella

Tunnelmallinen Teijon Kalasuntti

Kolmannella ja toistaiseksi viimeisellä lomaviikolla, elokuun alkupuolella, ajateltiin ottaa arkiretkeilystä kaikki irti ja suunnata Teijoon telttaretkelle. Eikä vähiten siksi, että telttailu houkutteli edelleen, kun lopulta vain kaksi yötä oli tullut virallisella kesälomareissulla yövyttyä teltassa.

Lossilla salmen ylitys

 

Toiveissa oli vihdoin päästä yöpymään Kalasuntin saarelle. Tällä kertaa parkkipaikalle kurvatessa paikalla oli vain kaksi autoa, vaikutti hyvältä. Viimeisiä tavaroita rinkkaan pakatessa ei kauaa mennyt ja pian oltiinkin lyhyellä polulla kohti köysilossia. 700 metriä parkkipaikalta rantaan tuntui yllättävän pitkältä, ehkä hiostavan ilman vuoksi. Itikoita ei ollut juuri yhtään.

 

Hieno sää helli tälläkin kerralla

Laavussakin voisi yöpyä joskus

 

Lossi olikin sopivasti oikealla rannalla ja saimme vielä vähän avitusta matkaan vastarannalla olleelta pyöräilijäkaksikolta. Jyrkähkö ylämäki ja pieni pätkä vielä lisää polkua ja olimmekin jo katsastamassa teltalle paikkaa. Muistelisin, että edellisellä kerralla kun kävimme tutkailemassa mahdollista yöpymispaikkaa telttapaikkoja olisi ollut vain kourallinen. Nyt niitä oli reilusti ja kaikki tyhjinä. Saimme siis arpoa sopivaa. En tiedä miksei edes jonkinmoinen järvinäköala kelvannut, mutta niin sitten pystytettiin telttaa lähes keskelle saaren pientä metsikköä.

Uskollinen oranssi, tälle onkin telttaöitä kertynyt

Illan mittaan muutamia muitakin retkiseurueita saapui paikalle. Ei kovin montaa kylläkään, mutta yllättävän paljon arkiviikon illaksi. Illan ratoksi kävimme istuskelemassa kalliolla ja etsimässä saaren geokätkön. Auringonlasku jäi vähän vaisuksi, kun taivaanrantaan oli kerääntynyt pilviä, joihin aurinko katosi. Illan mittaan kuikat huutelivat muutamaan kertaan järvellä. Hämärän laskeuduttua oli hyvä kömpiä telttaan vähän jo pötköttelemään. Tuulikin oli illaksi tyyntynyt. Vielä ennen nukahtamista kuultiin kun lehtopöllö huusi muutaman kerran jossain järven toisella rannalla. Maagista.

 

Auringonlasku jäi hieman vaisuksi

 

Seuraavana aamuna oltiin aikaisin hereillä, kiitos viereisen puun ahkeran naputtelijan. Itse kävin vähän kahlaamassa lämpöisessä vedessä ennen aamupalaa. Aamupalan valmistuksen aikana tinttiparvi pölähti ympäröiviin mäntyihin. Jälleen kuulin hömötiaisen tutun äänen, joiden luokse houkuttelemista ei vain voi vastustaa. Hömötiaisia onkin tuntunut tänä kesänä tulevan vastaan ilahduttavan usein.

Paluumatkalla minä sain nauttia kyydistä

 

Laituria oli taidettu pidentää sitten viime kerran

Kivaa polkua takaisin parkkipaikalle

Nautiskeltiin aamusta kaikessa hiljaisuudessa ja pakkailtiin tavarat rauhassa. Matka autolle ei tuntunut yhtään sen lyhyemmältä kuin edellisen illan taaperrus saarellekaan. Vähiten varmasti syynä ei ollut jo kymmenen aikaan parinkympin huitteissa oleva lämpötila. Olipa kyllä hyvänmielen telttayö jälleen kerran ja jo neljäs Teijon telttapaikoista testattuna tämän jälkeen.