18. kesäkuuta 2020

Pieni luontopolkuhelmi: Konttivuoren luontopolku Uuraisilla

Pidennettynä helatorstaiviikonloppuna meidän tiemme ei vienyt aivan suorinta reittiä Seitsemisen kansallispuistosta Jyväskylään, vaan koska meidän geokätköilyn kuntakartaltamme oli jäänyt Uurainen puuttumaan, niin tokihan se oli mahdollisuuden esiintyessä käytävä korjaamassa. Olin Uuraisen kätkötarjontaa katsellessa kiinnittänyt huomioni mukavan oloiseen pieneen luontopolkuun, jonka varrella olisi parikin kätköä. Ajelimme ihanassa kevätsäässä pienehköä hiekkatietä kohti Konttivuoren luontopolkua.

Aurinkoista ja hiljaista



Harmiksemme osoitetun parkkipaikan olivat vallanneet motocross harrastajat. Tie vaikutti sen verran pieneltä ja koska mitään sopivaa levikettä ei muutenkaan löytynyt järkevän matkan päästä, päädyimme jättämään vähän riskillä automme tien viereen kierroksen ajaksi.

Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia luontopolusta ja yhdyspolun päättyessä ja varsinaisen luontopolun alkaessa olinkin ihastuksissani. Vanhaa kuusikkoa ja pehmeännäköistä sammalikkoa. Kuulin myös punatulkun viheltelyä, joka ei ole enää tähän aikaan vuodesta ihan tyypillisin ääni metsässä. Polku itsessään oli hyvin kapeaa, mutta selvästi erottuvaa. Ihastelin metsän äänettömyyttä ja upeutta, silloin tällöin kun oli pakko pysähtyä kuvaamaan ja vetämään vähän henkeä polun noustessa ylöspäin.




Polun laskeutuessa rotkoon oli portaat ja puissa oli huonokuntoisista rappusista varoittavat laput. Eipä nuo tuntuneet kovin huonokuntoiset olevan, joten liekö laput jotain vanhempaa perua. Rappujen alapäästä alkoikin ehkä luontopolun säväyttävin osuus. Polku kulki kostean rotkon pohjalla ja kummallakin puolella oli suurehkoja kivenlohkareita. Löytyipä varjoisimmista paikoista hämmästykseksemme jopa lunta ja kosteudesta kertovat hyttyset.




Vähän luntakin vielä jäljellä varjoisimmissa paikoissa


Rotkosta kiivettiinkin sitten aivan toiseen maailmaan, kuivaan kallioiseen kangasmetsään ja sen tuoksuihin. Pysähtelimme tasaisesti lukemaan luontotauluja ja yhdessä kohtaa piti vähän arpoa mihin suuntaan piti mennä. Koska toinen reitti näytti vähän turhalta etsimme merkintöjä tasaisemmalta osuudelta, jonne polku sitten jatkuikin. Kalliolta laskeuduttiin jälleen hyväkuntoisia rappusia aika jyrkästi alas ja pienen kuusimetsäosuuden jälkeen löysimmekin itsemme pienen pienen puron ja jyrkän lohkarekallion välistä ja laavun vierestä. Puro solisi syvässä uomassaan ja taukopaikka vaikutti oikein siistiltä. Kävin myös katsastamassa huussin, joka oli ehkä siistein missä olen ikinä käynyt.





Laavulta oli enää lyhyt pätkä takaisin siihen mistä kierros lähti ja pieni matka takaisin tielle ja autolle. Luontopolku oli ollut oikein sopiva poikkeama matkalla ja loppumatka Jyväskylään menikin oikein rattoisasti.

6. kesäkuuta 2020

Kahden kansallispuiston taktiikka, Seitseminen

Olimme varanneet viime vuoden tapaan helatorstai viikolle perjantain vapaapäiväksi, jotta saisimme käyttää pitkän viikonlopun myös retkeilyyn. Laadin muutamankin suunnitelman, jotka vähän elivät jo ennen lähtöpäivää. Tarkoituksena oli lähteä matkaan jo heti keskiviikkona töiden jälkeen. Itse olin tosin ottanut myös keskiviikon vapaaksi. Eipä nämä meidän reissut taitaisi olla mitään ilman viimehetken muuttujia ja koska pakkaus oli vaiheessa, ruoka tekemättä sekä syömättä ja työtä tekevä osapuolikin lopetteli vasta viiden aikaan, niin totesin parhaammaksi siirtää lähtöä seuraavaan aamuun.

Tehtiin siis uusi suunnitelma, joka sisälsi harmillisesti vain yhden telttayön tämän vuoden yöretkeilyn aloittamisen kunniaksi. Kohtalaisen kylmääkin olisi kyseiseksi yöksi luvassa. Vihdoin helatorstaiaamuna sitten päästiin matkaan vähemmän yllättäen vasta kahdeksan jälkeen. Nokka kohti Tamperetta ja aamupalaa sekä kahvia nautiskeltiin siinä samalla ajellessa.

Koverolammen rantaa


Pehmeää sammalmattoa

Perillä päivän retkikohteessa Seitsemisen kansallispuistossa ja Koveron parkkipaikalla oltiinkin sopivasti lähes lounasaikaan puoli kahdentoista pintaan. Parkkipaikalla olikin jo aika paljon autoja, onneksi parkkipaikka on sen verran suuri, että sekaan vielä mahtui hyvin. Pakkasimme lounastarpeet reppuun ja marssimme Koverolammen rantaan lounasta valmistamaan. Tuuli olikin yllättävän kylmä ja lounasta keitellessä olisi totisesti kaivannut toista housukerrosta. Lounaan jälkeen päätimme lähteä kiertämään Torpparintaipaleen myötäpäivään. Heti aluksi piti pysähtyä kuuntelemaan toki tiltalttia ja ihastelemaan puukiipijöitä koivikon kohdalle. Yhtä geokätköäkin yritimme löytää tuloksetta hyvän tovin matkan varrella, mutta se nyt jäi löytymättä.

Koverolammen tulistelupaikka on aivan keskellä polkua

Koivikko jossa puukiipijät havainnoitiin


Haukilammen tulenteko ja telttailupaikka olikin aika idyllinen. Pienen suolammen rannalla, olisi ollut monta hyvää tasaista telttapaikkaa ja kesällä taatusti todella paljon hyttysiä. Nyt koska tulipaikalla oli täyttä ja emme tulta tarvinneet etsiydyimme rannan tuntumaan keittelemään ja nauttimaan kahvit. Retkiseuralainen väitti nähneensä kuvauksen perusteella jonkun mysteerilinnun, eikä siitä tullut selvyyttä.

Haukilammen laituri kaipaisi ehkä hieman kunnostusta jo


Kahvien jälkeen jatkoimme tyytyväisenä reitin tallustelua ja lopulta meinasimme mennä omasta risteyksestämme aivan ohitse. Hassusti reittimerkinnät olivat vain vastapäiväisesti, niin kuin ilmeisesti suositeltu kiertosuuntakin. Onneksi kuitenkin risteyksissä useimmissa kohdin on kartat siitä, missä on ja mihin reitti jatkuu, joten voi konsultoida kartan avulla mihin pitäisi mennä, jos on vaikka jättänyt oman karttansa autoon tai sellaista ei ole. Pian tämän risteyksen jälkeen olikin nähtävissä jonkun metsurin kohtuu tuoreennäköistä taidonnäytettä. Majava oli valinnut kohteekseen alueen paksuimman kuusen, mutta työ oli jäänyt kesken. Tietenkin tajusin vasta jälkeenpäin, että unohdin ottaa todistusaineistoa.





Matka jatkui leppoisasti muutamien lintujen laulua kuunnellen ja muutamia ihmisiä ohitellen. Ruuhkaa ei ollut, mutta kohtalaisen paljon ihmisiä kuitenkin. Tampereen läheisyys varmasti vaikuttaa huomattavasti Seitsemisen vierailijamääriin. Lopulta tupsahdimme minulle parin vuoden takaiselta 'syysvaellukselta' (ensimmäiseen osaan tästä) tuttuihin risteyksiin ja muistelin toisen kohdalla hyvän tovin odotelleen toista ystävääni, kun polun viereltä löytyi niin mahdottomasti suppilovahveroita. Käveltiin lyhyemmän reitin kautta aarnipolkua, jossa ei harmillisesti ollut aivan yhtä hienoja puita kuin alakiepauksen varrella.

Hienon kiemuraisia oksia kaatuneessa kelossa

Jälleen leveää baanaa

Siinä on muhkuja monenlaisia
Vielä oli lyhyt pätkä takaisin Koveron tilan pihalle. Autolla pohdittiin mihin oikeastaan mentäisiin yöpymään, kun Koverolammen ranta ei sitten kuitenkaan houkutellut ja epäilin jaksavani enää rinkan kanssa upealle Haukilammellekaan. Päätettiin ajella Kirkas Soljaselle, jonne huonokuntoisesta tiestä huolimatta oli ajellut useampi asunto-/retkeilyautokin. Yhdessä taisi olla jopa sauna tai kaminalämmitys. Leiripaikalla ei ollutkaan vielä ketään puoli kuuden aikaan, joten jaettiin nuotion sytytys ja teltan pystytysvuorot. Teltan pystytys sujui pienen kangertelun jälkeen oikein sutjakkaasti, mutta puiden sahaamisessa oli vähän ongelmia. Puut olivat niin kosteita, ettei saha meinannut alun jälkeen purra ollenkaan.


Kirkas Soljanen

Pääosa telttapaikoista lampinäköalalla on kovin viettäviä
Ruokailun ja yöpymiskamppeiden laiton jälkeen lähdettiin vielä pienelle kävelylle suon laitaan ja lintulavalle istuskelemaan ja nauttimaan vain luonnon tuoksuista, äänistä sekä pitkästä valoisasta kevätillasta. Käki kukkui kauempana, metsäkirvinen luritti jossain männyn katveessa ja pään päällä kiitävät räystäs- ja haarapääskyt tuntuivat juttelevan omiaan. Lopulta maltoimme lähteä takaisin teltalle. Sillä aikaa aivan pieneksi harmiksemme paikalle olikin saapunut neljän hengen pyöräilyporukka sekä joka hetken dokumentoiva pariskunta, jonka teltan pystytystä seurasimme kuulolta hieman huvittuneina. Itse nautiskelimme leppoisasti illasta ja iltapalasta rannassa lammelle tuijotellen. Kävi meitä siinä joku sammakkokin tuijottamassa hetken aikaa ennen kuin katosi jälleen pinnan alle.


Ihana keväinen suo


Illan tyyntä

Varhaisen aamun herätyksen myötä olimme valmiita nukkumaan jo yhdentoista aikaan. Siinä vaiheessa vielä taisi yksi telttakunta saapua ja itse ainakin makasin valveilla jonkun aikaa ääniä kuunnellen. Onneksi ei sentään mitään älytöntä älämölöä kukaan tahollaan pitänyt. Yöllä taisin käydä aika tasaisesti parin tunnin välein hereillä ja aivan alkuyötä lukuunottamatta oli vähän turhan kuuma. En vaan jaksanut tehdä mitään kuumuuden vähentämiseksi. Kolmen aikaan linnut aloittivat mielettömän konsertin ja viiden aikaan kuuntelin makuupussista teerien pulputusta lammen toisella rannalla sekä käen jatkuvaa kukuntaa.

Ja aamumaisemat jatkuivan samanmoisina

Kello taisi olla lähempänä kahdeksaa, kun vihdoin kaivauduimme ulos makuupusseista. Aamuyön kylmyys oli hävinnyt auringon mukana. Ulkoa kuitenkin hiipi viileää telttaan, kun aamupalan teon yhteydessä avasimme ovia päästäen enemmän raitista ilmaa sisään. Loput aamutoimet sujuivat verkkaisesti ja kaikki oli pakattuna ja lähtövalmiina puoli kymmenen aikaan. Hämmennykseksemme teltan pohja ja alapuoli olivat aivan rutikuivia. Matka jatkui maaseutumatkailu hengessä kohti Jyväskylää ja yllätyshienoa Uuraisten Konttivuoren luontopolkua, josta teen aivan oman juttunsa.