Hikiset tunnelmat ja itikkakonsertto Saunaniemellä

Viime kesälomareissulla yhden yön majoitus oli jätetty tarkoituksella vähän auki. Mukaan oli toki pakattu yöpymiskamppeet, mutta ihan tarkkaa yöpymissijaintia ei vielä muutamaa päivää aiemmin ollut tiedossa.

Lieksan alueella kuitenkin oli tarkoitus pysyä. Heinäkuun helle hieman vähensi halua kävellä varustuksen kanssa leiripaikalle, joten päädyttiin valitsemaan Ruunaan retkeilyalueen Saunaniemen alue. Autonkin sai mukavasti alle kilometrin päähän. Todellista retkeilyä! Aika usein kun tuolla Ruunaalla tulee liikuttua, niin ei kovin montaa ihmistä tule vastaan. Meillä oli hieman yllättäen tavallaan huonoa tuuria, koska samaan aikaan kun keräiltiin tavaroita autosta, niin parkkipaikan ohitse kulki perhe, joka oli päättänyt yöpyä samassa paikassa kuin me.

Löydettiin kohtuu hyvin paikka meidän suuremmalle lukaalille. Hyttysiä kyllä oli tuulettomassa ilmassa ihan riittävästi ja oltiin aika tyytyväisiä, kun oltiin tajuttu ottaa hyttyssavuja mukaan. Niiden avulla uskallettiin viettää aikaa hieman teltan ulkopuolellakin.

Ainut huono puoli meidän teltassa oli se, että onnistuttiin houkuttelemaan varmaan kaikki hyttyset sinne ulko- ja sisäteltan väliin. Siellä ne pitivät koko yön aikamoista metakkaa. Yö puolestaan oli aivan liian kuuma muuten vaan. Joskus aamuyöstä olisi ollut jopa sopivanlämpöistä nukkumiseen.

Hyvin katkonaisesti nukutun yön jälkeen kerättiin kamppeet kasaan, suunnattiin autolle ja ajeltiin aamupalalle.

Seikkailemassa Helsingin keskuspuistossa

Lauantaina oli sen verran hyvä ilma, että oli pakko päästä johonkin edes etäisesti metsää muistuttavaan paikkaan. Suunnittelin retken suuntautuvan hieman pidemmälle, mutta aikataulu ei ihan pitänytkään joten piti valita joku sopiva lähikohde.

Hurauttelin sitten lämmittelykierroksen autolla työpaikan ohitse eli Ilmalan kautta Metsälän lemmikkieläinhautausmaan viereiseen parkkiin. Mittarin miinus kaksi astetta ei ihan tuntumana pitänyt paikkansa, koska aika pian autolta lähdettyä tuumailin, että pipo olisi sittenkin ollut aika hyvä.

'Joskin armaalles lupaat sä tähdet ja kuun, anna rauhassa olla luonnon muun'

Koska aika reilusti liikennöidyt kevyenliikenteenbaanat eivät olleet sitä mitä olin lähtenyt hakemaan, poikkesin aika nopeasti poluttomille taipaleille metsän puolelle. Tai olihan siellä joku mennyt, jonka askelissa pääsin mukavasti etenemään ja ihan oikeaan seikkailutunnelmaan.

Haagan metsäkerholaisten maja

Nuorempaa ja vanhempaa sukupolvea

Samoilin hieman päämäärättömästi pitkin metsää, lähinnä lintuja kuunnellen. Törmäsin Haagan metsäkerholaisten tekemään majaan, jonka sisällä oli lappu, jossa pyydettiin antaa majan olla rauhassa, korjaisivat kyllä pois aikanaan. Jossain välissä törmäsin myös hiihtoladulle. Kävelin latupohjaa hieman eteenpäin ja poikkesin hyvän aikaa hippiäisiä kuunneltuani ja tuijoteltuani takaisin metsään.

Löysin loppujen lopuksi itseni radiomaston juurelta ja jonka rakennuksia hetken ihmeteltyäni totesin, että nyt olisi syytä palata autolle. Haahuilin noin oikeaan suuntaan ja olisin vielä halunnut käydä kuvaamassa vähän istutuskuusikkoa, mutta menin vähän suunnassa vikaan ja kävelin oikeastaan hieman ohitse. Päätin tulla toisen kerran. Hienoimman valoshown tarjosi kyllä viimeisen laskun jälkeinen risteys, johon olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa ellei kello olisi pakottanut eteenpäin.

Keskuspuistostakin voi saada yllättävän paljon irti ja harmittamaan jäi vain se, etten ollut vieläkään tajunnut niitä suksia noutaa Lohjalta. Iloisena yllätyksenä tulivat hippiäiset, joita kyllä yleensä kuulee, mutta harvemmin näkee. Eipä tullut kiikareitakaan turhaan mukaan raahattua eli myös yksi laji lisää.

Tämä nyt menee selvästi kategoriaan 100 hetkeä luonnossa ja taisipa olla jo neljäs (4/100) postaus.

#100hetkealuonnossa, #100lintulajia

Itikaton Teijo

Helteisenä heinäkuun alun aamuna kävin kaappaamassa yhden ystäväni kyytiin ja käännettiin nokka kohti Saloa sekä Teijoa. Hieman tarkemmin olisi toki voinut reittiä ennalta katsoa, mutta hätätapauksia varten oli kuitenkin työpuhelin mukana. Työpuhelimen gepsi on jokusen kerran osoittautunut oikein hyväksi näissä autosuunnistustehtävissä.

Oltiin sovittu tapaavamme Turusta tulevat seuralaisemme joskus kymmenen yhdentoista korvilla Teijon luontokeskuksella. Parkkipaikalla oli siinä vaiheessa vielä hyvin tilaa. Ilma puolestaan oli jo siinä vaiheessa hyvin lämmin eikä olisi yhtään houkutellut laittaa mitään kenkiä jalkaan, mutta ilmankaan ei tohtinut lähteä.

Käytiin luontotalossa odotellessa pyörähtämässä ja sieltä ulos tullessa toverimme kurvasivatkin jo parkkiin. Hetki meni lähtöselvitystä tehdessä, mutta aika pian oli reittisuunnitelma selvillä ja kamat kasassa. Minulla oli ensimmäistä kertaa uusi päiväretkireppu mukana testauksessa ja sen kanssa sählätessä olin kyllä taatusti jälleen viimeinen valmis.

Heti ensimmäiset silmäykset polulla osoittivatkin retkikohteen oikein mainioksi. Nättiä maisemaa ja täydellinen ilma. Jokunen muukin oli poluille eksynyt rannan sijasta. Vähän jännitti edellisen itikkainvaasion jälkeen kuinka paljon niitä Teijossa mahtaisi olla.

Todettiin, että olisi parempi mennä vain ensimmäiselle vastaantulevalle laavulle syöpöttelemään, koska nälkä kurni jo mahoissa. Niinpä taaperrettiin lähimmälle Roosinniemen laavulle. Nuotiopaikka olikin oikein hieno ja maisemat oikein rauhoittavat.

Pitkän kaavan ruokailujen jälkeen lähdettiin kiertämään loppu Matildajärvestä. Oikein mukavannäköisiä telttapaikkoja oli eri taukopaikoilla ja tiuhaan piti pysähdellä. Sen verran lämmintä oli. Jossain vaiheessa pitkospuilla viimeisenä astellessani ehdin vain nähdä vilahduksen ja tunsin astuvani jonkun erikoisemman päälle. Taisi käärmeparka jäädä alle, mutta jatkoi vikkelästi karkuun siitä huolimatta.

Loppupuolella oli vähän tylsääkin metsää ennen kuin tupsahdettiin autotielle. Sitä sitten sai jonkin aikaa tallustaa. Asvalttitiekin tuli lopulta vastaan ja oikea suunta löytyi helposti. Sitten kävikin hieman kinkkiseksi, enkä tiedä päädyttiinkö menemään oikeaa reittiä, mutta ainakaan sillä ei mitään viitoitusta ollut. Todennäköisesti siis ei tihrustettu paperia tarpeeksi tarkkaan ja hätiköitiin liian aikaisin itsemme pois päätieltä, päästiin silti sinne minne pitikin.

Vielä Kariholmassa pysähdyttiin vähän evästämään ja rohkeimmat sukelsivat järveen. Minä itse hain ensitöikseni yhden geokätkön pois kuleksimasta.

Luontokeskukselta ajeltiin vielä Mahthildedalin ruukkialueelle kiertelemään puoteihin, ihastelemaan alpakoita ja istuskelemaan rannalle.

Upea ilma, hyvä päivä ja mukavaa seuraa, mikäs sen parempaa. Ja niitä itikoita? Ei niin ollenkaan, tai ainakaan ei juurikaan. Hämmentävää.

Epäonninen juhannus

Viime juhannuksena ajateltiin, että olisi mukava lähteä johonkin muualle kuin yrittää viettää taas hyvin tylsää kaupunkijuhannusta täällä pääkaupunkiseudulla. Muutamia käymättömiä retkeilyalueita ja kansallispuistoja oli listalla. Päädyttiin sellaisen sopivan matkan päässä olevaan Seitsemisen kansallispuistoon.

Kaikki oli hyvin suunniteltu ja muistettiin ottaa kaikki tarvittava mukaan. Ajomatkakin sujui oikein mukavasti ja löydettiin parkkiin luontokeskuksen pihaan, josta oli tarkoitus aloittaa. Pakattiin viimeiset tavarat rinkkoihin ja lähettiin polulle tallustamaan.

Heti oli selvää, että oli aivan liian kuuma suunniteltuun matkan pituuteen nähden. Nurinaa kuului siltä toiselta osapuolelta vähän enemmän kuin itseltäni. Keskityin lähinnä itikoihin tai niiden unohtamiseen. Hyttysiä ja paarmoja alkoi olla jo aika paljon ja kävivät kovin hanakasti kiinni, jopa hyttysmyrkyllä kyllästettyyn ja liikkuvaan ihmiseen.

Tuntui että oltaisiin tallusteltu ikuisuus ja silti matka ei tuntunut edistyvän, olo oli vain entistä kurjempi. Parin kilometrin kohdalla seuralainen totesi, että eväät oli muuten unohtuneet autoon kylmälaukkuun. Ei siinä auttanut kuin kääntyä takaisin ja kärsiä itikoista edelleen. Muuten en niin itikoista välitä, mutta kun ne pörräävät naaman ympärillä sekä suuhun, silmiin ja korviin niin iskee helposti ahdistus. Lisäksi hyttysenpistot aiheuttavat aika mukavia allergisia reaktioita. Laskin nimittäin pelkästään oikeasta olkapäästä yli kaksikymmentä paisetta tämän pikkulenkin jälkeen.

Autolle päästyä tuumattiin, että mitäs nyt sitten. Suunnitelma B:tä ei ollut valmiina, suuri virhe. Käytiin lopulta katsastamassa sekä Koverolammen telttapaikka, ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, että Kirkas-Soljasen telttapaikka, jossa ei ollut juuri tilaa ja liikaa ihmisiä. Päätettiin tulistella Saari-Soljasella ja lähteä takaisin kotiin. Jos olisi se asuntoauto ollut olisi tämä viimeinen paikka ollut oikein sopivan idyllinen. Jostain kumman syystä näissä jälkimmäisissä paikoissa ei ollut juurikaan hyttysiä, ihme kyllä.

Harvinaisen epäonnista seikkailua siis tälle erää. Paikattiin reissua vähän pysähtelemällä useammalle kätkölle matkan varrella, koska kiirehän ei ollut mihinkään ja mikäs sitä yöttömässä yössä ajellen hyvässä säässä. Kuvia ei juuri sattuneesta syystä olekaan, mutta ohessa ne muutamat mitä muistikortille tarttui. Itse Seitsemiselle täytyy antaa toinen tilaisuus, joku parempi kerta.

Sunnuntaikävely

Normaalisti arkiviikolla käydään vähän lyhyempiä iltakävelyjä. Tällä kertaa oli sunnuntai ja aikaa hieman pidemmälle lenkille. Tämä on sellainen oikeasti kerran viikossa lenkki, mutta päätyy nyt sitten tähän 100 hetkeä luonnossa kohtaan. Kerrankin kun tajusin napata kameran mukaan kävelylle.

Olen siinä mielessä onnekas, kun saan asua Helsingissä ja silti ihan viiden minuutin päässä on jonkinmoista metsää. Toivottavasti myös jatkossa sitten, kun tästä on pakko muuttaa johonkin eteenpäin olisi joko oikea metsä tai kaupunkimetsä yhtä lähellä.

Iltalenkeillä se on kun havainnoin ensimmäiset musta- ja punakylkirastaat, sekä sirittäjän kuulee takuuvarmasti tuossa lähipuron kuusimetsässä. Sen verran vanhaa ja kuusivaltaista tuo lähimetsäkaistale myöskin on, että punatulkut viihtyvät hyvin ja kanahaukkaakin näkee aika usein. Myös palokärki, jonka itse miellän enemmän oikean metsän linnuksi, viihtyy jossain lähistöllä, sen verran usein sitä sekä kuulee, että näkee.

Eikai tässä muuta tällä erää. Ohessa muutama kuva meidän puistometsästä. Tosin aikaa mustaa ja valkoista, kun ei se aurinko vieläkään suosinut.

#100hetkeäluonnossa

Harrastuksiani: Valokuvaus

En edes muista kuinka kauan olen omistanut kameran. Varmaan jostain 10-vuotiaasta saakka. Filmiaikana oli vähän tarkempaa mihin sitä filmiään käytti ja lähinnä taitaakin olla kesälomareissuilta sekä syntymäpäiviltä kuvatallenteita. Aika paksu albumi kaiken kaikkiaan kuitenkin on niitä omia kuvia kertynyt ja vähän toistakin.

Ensimmäisen digikameran taisin saada 2004 syntymäpäivälahjaksi, pitkän kinuamisen jälkeen. Siitä lähtien niitä kuvia onkin kertynyt jokunen ja suurin osa on vieläpä tallessa. Kovin tavoitteellista kuvaaminen ei kyllä missään vaiheessa ole ollut, koska en ole ollut tarpeeksi hyvä tai kärsivällisyys ei riitä. Toisinaan saan jokusen omasta mielestä poikkeuksellisen hyvänkin kuvan aikaiseksi. Lisäksi kaikkia tässä blogissa esiintyviä kuvia en voi 100 % varmuudella väittää omakseni. Jokunen saattaa olla myös tuon toisen rikoskumppanin nappaamia.

Kuvien muokkauksen suhteen olen aika puritaaninen ja se yleensä näkyy lopputuotteessakin. Itse en juurikaan muokkaa siis kuviani, joskus todella harvoin saatan hieman rajata uudelleen tai sitten tummentaa ylivalottunutta kuvaa. Tämä lähinnä sen takia, että pyrin jo kuvaustilanteessa saamaan kuvista sellaisia kun haluan. Ja siltä taitavat otokset tosiaan näyttää, että on räpsitty vaan menemään. Tosin kameran automaattikuvaustoiminnot ei minullakaan kyllä pääse kulumaan vaan säädän lähes kaiken (tarkennusta en sentään) manuaalisesti.

Edellinen muokkaushuomautus koskee vain ja ainoastaan omia kuviani. Muut saavat puolestani hienosäätää kuviaan sydämensä kyllyydestä, jos siihen vaan riittää aika ja tarmo. En voi sanoa että nauttisin yhtään sen vähempää hienoista kuvista oli niitä sitten käsitelty tai ei. Hieno kuva on aina hieno kuva.

Ostin juuri uuden kameran, koska kaluston päivitys alkoi olla jo ajankohtaista. Tämä kamera taisikin olla järjestyksessään jo kuudes digikamera. Merkkiä en lähtenyt enää vaihtamaan vaan päädyin tuttuun ja turvalliseen. Uutta oli tällä kertaa se, että päädyin minijärkkäriin monestakin syystä. Muutamien testikuvien perusteella tuli hankittua ihan kelpo vehje, jolla saa ehkä yökuviakin otettua.

Tällä hetkellä käytössä siis ikivanha Canon EOS400D sekä jokunen putki siihen, Canon EOS M3 ja Canon PowerShot SX210 IS.

Mennyttä aikaa muistelemassa vaihe kivikausi Ruunaa

Retki ajalla 5.-8.10.2012.

Varmaan kesäretkellä Nuuksioon ruvettiin kaveriporukalla pohtimaan, että jokin pidempi reissu syksyllä voisi olla mukava. Päädyttiin vuokraamaan mökki kaikin mukavuuksin Ruunaan Neitikosken retkeilykeskukselta muutamaksi päiväksi. Tämähän tietysti tarkoitti aika pitkää ajoa itse kohteeseen.

Ajopäivän iltana riitti vielä paikalle saapuessa sen verran valoisaa tai oikeastaan hämärää, että käytiin vielä ihastelemassa Neitikoskea mökin lähes välittömässä läheisyydessä. Seuraavalle päivälle sitten olikin hieman pidempi lenkki tiedossa.

6.10.
Aamulla heräillessä sää ei näyttänyt kaikkein parhaalta, mutta ei juurikaan sadellutkaan. Päästiin mökiltä suurinpiirtein polun alkuun kun saatiin niskaamme aikamoinen sadekuuro. Onneksi kaikilla taisi olla sopivan sateenpitävät vaatteet, joten matka jatkui eteenpäin. Välillä pysähdeltiin kuvaamaan siltoja ja suota ja välillä ihailemaan muurahaispesiä, jotka Ruunaalla ovatkin aika kiitettävän kokoisia, monin paikoin lähes parimetrisiä.

Käytiin järjestyksessä kaikki tulipaikat läpi Neitikoskelta Haapavitjalle, Lakkapäänlahti, Miikkula, Korpiniemi ja Haapavitja. Melkein kaikilla pysähdyttiin hengähtämään ja juomaan tai syömään jotain. Haapavitjan riippusillalta eteenpäin matka jatkuikin hieman hitaammin, kun käytiin ihastelemassa pirunpeltoa.

Ohitettiin Mustapyörre, jossa olin joskus aiemmin käynyt tulistelemassa ja päädytiin Mutikaisenkarille, jonne matka meinasi tyssätä alkuunsa. Yksi seurueestamme olisi halunnut jäädä poimimaan koko puolukkasadon talteen ja tästä saadaan kuulla sopivissa väleissä vielä tänäkin päivänä, kun ei annettu niitä puolukoita poimia.

Mutikaisenkarilta Neitijärven vuokramökeille ja hieman eteenpäinkin oli maailman tylsin hiekkatiepätkä, joka tuntui vain jatkuvan ikuisuuden. Todellisuudessa tämä pätkähän on kyllä sinänsä pitkä, että sitä riittää peräti 2,6 kilometrin verran. Tämän jälkeen alkoikin koko päivän lenkin ehkä rankin osuus, eli nousu Huuhkajanvaaralle ja näkötornille.

Maisemat olivat ihan nousun arvoiset, hieman näkyi vielä sitä ruskaa mitä oli enää jäljellä. Sitten olikin enää sopivasti laskeutumista ja pieni poikkeama Saunaniemeen. En nyt muista tuliko reitillä juuri muita ihmisiä vastaan, mutta Saunaniemestä oli juuri lähtemäisillään porukkaa tulilta eteenpäin.

Meidänkin joukkio piti ruuan mittaisen tauon täällä. Hieman tuntui tässä vaiheessa jaloissa jo kuljettu matka, vaikka aika kevyillä kantamuksilla oltiinkin liikenteessä. Kunnon tankkauksen jälkeen lähdettiin jatkamaan eteenpäin, hieman alkoi kuitenkin jo näyttämään siltä, että päivä saattaisi venähtää hämärän puolelle.

Saatiinkin nauttia kauniista matalalta paistavasta auringosta Onkisuon risteyksessä. Siitä olikin vielä aika pitkä matka, Kattilaniemen laavulle ja Airovirran veneylitykseen. Matkalla saatiin ylittää muutamat polulle kaatuneet puut ja kostean maaston ansiosta taisivat kengätkin vihdoin päästää kaiken lävitse.

Meidän onneksemme, Airovirtaa olikin ylittämässä toinenkin seurue, ettei meidän tarvinnut aivan itsekseen ruveta soheltamaan veneiden edestakaisen kuljettamisen kanssa. Itse pääsin soutamaan toisen veneen ylitse, joskaan ei se aivan nappiin mennyt kun vähän ajauduttiin liian pitkälle alavirtaan. Ylitse päästiin kyllä.

Taidettiin vielä jokunen hetki hengähtää siinä tulipaikan penkeillä ennen kuin lähdettiin taapertelemaan viimeiselle etapille kohti mökkiä. Hämärä kyllä taisi päästä yllättämään eikä muistaakseni kenelläkään mitään taskulamppuja tai vastaavia ollut.

Eihän meillä ollut edes varsinaista karttaakaan mukana. Sen verran on kyllä hyvin merkitty nuo Ruunaan reitit, ettei juuri eksymisen vaaraa taida olla. Polutkin ovat aika hyvin tallattuja, en kyllä oikein tiedä kuka niitä tallailee, kun harvoin siellä käydessä kovin montaa ihmistä tulee poluilla vastaan. Ensimmäisen päivän matkasaldoksi sitten taisi näin myöhemmän mittauksen perusteella tulla 22,5 km.

7.10
Toisena päivänä olikin sitten aikalailla kaikilla kintut niin voipuneet, että päätettiin lähteä katsastamaan niin sanotusti Ruunaan koskien eteläosan tarjontaa. Tällä kertaa ajeltiin autolla Siikakosken parkkiin ja lähdettiin siitä tallustamaan.

Murrookoski

Selvästi oikeaoppisesti jätetyt puut

Käytiin ihan vain pieni 4,5 km mittainen kiepaus, sen verran mitä jalat jaksoivat. Murrookosken laavulla oltiinkin ilmeisesti päivän ensimmäiset ja saatiin tehdä tosissaan töitä nuotion syttymiseksi. Kyllä se sitten syttyi lopulta, joten saatiin myös jotain lämmintä apetta suihimme. Jatkettiin joen vartta alaspäin nauttien varsin mukavasta syyskelistä. Vähän aurinkokin näyttäytyi meille. Tällä kertaa näkyi enemmänkin ihmisiä, lähinnä kalastajia joen varsilla.

Samana päivänä tehtiin myös tiedusteluretki Lieksan kanaville ja keskustaan.

Alakanava

Alakanava

Yläkanava

Yläkanava

8.10.
Viimeisenä päivänä olikin sitten aika pakata, siivota ja suunnata auton nokka takaisin etelään. Sinne ne linnutkin suuntasivat ja nähtiin matkalla varmaan tuhansia hanhia taivaalla. Niitä vain oli ja oli suurissa parvissa.