Ruskaretkellä Virkatien kierros: Kolmas päivä ja vähän vastoinkäymisiäkin

Kuten viime kertomuksessa jäin seesteiseen aamuhetkeen, aamu jatkui rauhalliseen tahtiin. Pistettiin tavarat kasaan ja siirryttiin laavulle aamupalan laittoon. Keiteltiin vettä aamuteetä ja puuroa varten sekä itse termariin päivän keitoksia varten ja tehtiin sotasuunnitelma päivän taakan keventämiseksi.

Aamu venähti taas jotenkin kummasti sinne yhdentoista kieppeille ennen kuin päästiin lähtemään matkaan. Ensimmäinen parisen kilometriä menikin aika vauhdilla ja omatkin jalkani tuntuivat huomattavasti paremmilta. Toiset pari kilometriä taas menivät aika paljon hitaammin, koska saavutimme aika pian optimaalisen suppilovahverometsän, jossa oli polun kumminkin puolin suppilovahveroita niin paljon, että jopa minä onnettomilla sienisilmilläni aloin nähdä niitä minne vain katsoinkin.

Tästä se lähtee, päivän teema matkakyltit

Ilahduttava kapea tasainen polku

Lopulta päädyimme kyltille joka sanoi Pitkäjärvi 1,0km, oma lounaspaikkamme oli hieman ennen tätä, joten päivän hyvä fiilis vain parani entisestään. Loppumatka lounaspaikan risteykseen olikin leveää suoraa baanaa, mitä paahdoimme aika vauhdilla. Honkaniemi osoittautui aika mukavaksi lounaspaikaksi, hieman viileästi tuuli kyllä nuotiopaikalle. Aurinkokin pilkahteli sen verran, että värjäsi vastarannan keltaiset lehtipuut huikaisevan kirkkaiksi. Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta, sille miltä näytti.

Vielä on matkaa

Yllättäen puhelimen räpsyt onnistuivat paremmin

Yllättäen maanantainakin oli liikkujia, joskin matkalla Liesijärveltä Honkaniemeen näimme vain yhden läskipyöräilijän ja pari koiran ulkoiluttajaa (toinen koira tosin oli irti). Kun olimme lopettelemassa lounasta paikalle saapui vanhempi pariskunta, jotka kuitenkin päättivät lähteä jatkamaan johonkin kauemmas.

Nostimme jälleen rinkat selkään ja lähdimme hipsimään kohti Pitkäjärven kämppä. Pitkäjärven kämpän ympäristö ei ollut kovin houkutteleva ja jopa hieman aavemainen. Ei sen kummemmin tutkailtu aluetta vaan kirmattiin parkkipaikalle, jossa ihmeteltiin hetken verran mihin rinkat tuupattaisiin. Oltiin siis päätetty vähän huijata ja keventää päivän matkaa hieman jättämällä rinkat parkkipaikalle ja tulemalla hakemaan niitä autolle päästyä.

Vilkaistiin vielä sääennustetta ennen kuin lähdettiin ja puettiin rinkoille kuitenkin sadesuojat päälle. Sadetakkia en uskonut tarvitsevani, koska aurinko oli alkanut paistaa oikein komeasti. Pikku tauolle kuitenkin varasin vielä fleecetakin ja vähän evästä sekä juomapullon mukaan. Heti alkuun oli pikkupätkä mukavaa suota, jonka jälkeen tallusteltiin jokunen tovi hiekkatietä ennen kuin tupsahdettiin sorastetulle polulle. Polkua olikin mukava kiitää eteenpäin ilman rinkkaa ja ihastella kaunista ilmaa.

Suo suo suo <3

 2,6 kilometriä taittuikin yllättävän sukkelaan ja pian oltiin Iso Kivijärven tulipaikalla. Pidettiin siinä kengätön tauko ja vielä viimeiset evästelyt. Olisi ollut muutenkin aika tunnelmallinen paikka vaikkapa tulistella. Jostain syystä minulla vaan ei ole paikasta yhtään kuvia. Tauon loppupuolella alkoi näyttää uhkaavasti siltä, että saataisiin vielä vettä päälle. Tulihan vettä kanssa oikein reippaasti, kun oltiin jo lähdetty tallustamaan viimeistä pätkää. Aika alkumatkasta taisi ensin kaveri nyrjäyttää nilkkaansa ja aika pian minä perään, kun jäin syystä tai toisesta tuijottelemaan kansallispuistomerkkiä. Ensin tuntui terävä vihlaisu ja sen jälkeen nilkkaa kyllä särki, mutta eteenpäin kyllä pääsi.

Ainut maisema Iso Kivijärveltä. Saattaa siellä jonkun sukatkin näkyä. :D

Viimeinen pari kilometriä menikin aika surkeissa tunnelmissa, kunhan tämä nyt päättyisi jalkaklenkkaisina ja märkinä. Taisi siinä aika upeanvihreää metsää olla ja joku kiva järvimaisemakin sekä vähän vaativampaa maastoa nilkkavammaisille. Runopolulle päästyä hieman valoa elämään toi se seikka, että matkaa olisi noin kilometri enää jäljellä. Lopulta rahjustettiin viimeinen mäkikin ylös takaisin autolle luontokeskuksen parkkipaikalle.

Enää ihan vähän

Autolla oli vuorossa hieman kuivien vaatteiden vaihtoa ja minulla myös kenkien vaihto, ennen kuin lähdimme noutamaan Pitkäjärvelle jättämiämme rinkkoja. Kapeahko hiekkatie ja kylkiä viistävät oksat saivat laittamaan autolta korvat luimuun. Siitäkös auto otti nokkiinsa ja alkoi valittaa jälleen bms häiriötä, mikä yleensä tulee silloin, kun kaksi autoa ohittaa eri puolilta. Ei mennyt häiriö sillä erää pois päältä vaikka korvat aukaisikin.

Harmaantuneessa puussa vain on sitä jotain

Illaksi ja yöksi oltiin vielä varattu sisämajoitus Kortesalon leirikeskukselta. Upeahan tuo rakennus oli ulkoa, mutta sisälle mennessä selvisi, että jotkut edelliset olivat joko jättäneet siivoamatta tai tehneet hyvin hyvin pintapuolisen sipaisun, tämän lisäksi sisällä taisi olla jopa kylmempi kuin ulkona. Takka syttyi onneksi vaivatta, mutta keittiön hellaa emme saaneet millään syttymään. Tai siis kaikki kunnia toiselle toverilleni, joka osoitti tietävänsä konstin, jos toisenkin hellan sytyttämiseen liittyen. Minulta sen puoleen olisi konstit loppuneet jo paljon ennen, meidän kotitakka kun syttyy lähes poikkeuksetta ensimmäisellä yrityksellä vaikkei sitä olisi käytetty pitkään aikaan. Saatiin vaan hella savuttamaan reilusti sisälle, joten tyydyttiin hyvin kylmään keittiöön, aika harmillista.

Ruskaretkellä Virkatien kierros: Jalkavaivoja ja rauhallinen leiripaikka

Uni tuli aika pian makuupussiin sukeltamisen jälkeen sateen ropistessa teltan kattoon. Jossain vaiheessa yötä havahduin tuttuun jalkojen tärinään, se loppui kun sulloin fleecetakin lantiolle ja untuvatakin vielä makuupussin päälle samaan kohtaan. Tästä viisastuneena totesin, että täytynee alkaa neulomispuuhiin ja tehdä itselleen makuupussiöitä varten villahame, joka ulottuisi reilusti reisille ja myös alaselkään, muuten kun makuupussissa tuntui olevan vähän liiankin lämmin.

Ensimmäisen yön leiri aamun valjetessa

Loppuyö menikin yllättävän mukavasti välillä heräillen ja kääntyillen. Juuri muuta ei yöllä kuulunut kuin viereisen teltan kaverin kääntyily (ilmapatja saattaa olla äänekäskin), tuuli latvuksissa ja sateen ropina telttaan. Aamulla herätessä ei enää satanut. Niinpä sai aamun valossa rauhassa pakkailla tavaroitaan ja vähän katsella leiripaikalla ympäriinsä. Jätettiin teltat kuivumaan ja suunnattiin aamupalan laittoon ja veden keittoon. Vettä tuli otettua siis suoraan järvestä, laituri olikin yllättävän liukas joten tarkkana sai olla, ettei lipsahtanut jorpakon puolelle.

Aamutulet olikin tehty valmiiksi ja aamupalalla olivatkin jo edellisenä iltana tavatut isä ja poika. Kertoilivat olevansa läheltä ja auton olevan läheisellä parkkipaikalla. Kesken aamupalan alkoi jälleen sataa ja tulikin kiire pistämään jo oletettavasti kuivunutta telttaa kasaan ja laittamaan rinkan päälle sadesuojaa. Hieman aamun aika reilukin sadekuuro latisti tunnelmaa. Lopulta päästiin lähtemään vasta yhdentoista aikaan liikkeelle.

Kolho vaelluskenkä lankkujen leveyden mittarina

Ihanat luonnonvärein värjätyt langat

Sisemmät ikkunat olivat vielä 'kesävarastossa'

Muutamansadan metrin matka Koveron perinnetilalle tuntui jo jalkapohjissa eikä siis ennustanut hyvää päivän kävelymatkalle. Koska perinnetilan ovet olivat viimeistä päivää auki, päätimme tehdä ihan kunnon kierroksen tiluksilla. Jätimme rinkat pihalle penkin päälle ja varovasti kurkistellen etenimme tupaan. Mikä ihana lämpö sisällä odottikaan! Sisällä oli todella kaunista ja avaraa sekä aivan mielettömän leveät lattialankut, joita ihastelin. Vähän vanhemman talon omistajana kiinnitin tietysti huomioni myös kattoon ja pinkopahvituksiin. Kävimme ihan rauhassa talon huoneet läpi ja ihastelin kauniita ikkunoita sekä vanhoja huonekaluja.

Pihalla kävimme vielä kaikki mahdolliset rakennukset läpi ennen kuin tyydyimme kohtaloomme nostaa rinkat takaisin selkään ja lähteä jatkamaan matkaa, joka oli vielä alkutekijöissään. Jonkun aikaa saimme tallustella rauhassa kunnes alkoi ihmisiä tulla vastaan muutamia aina silloin tällöin. Multiharjulle nousu olikin päivän suurin järkytys, ilmeisesti kukaan ei ollut tainnut kauheasti korkeuskäyriä tutkailla ja itsellänikin oli käsitys aika tasaisesta maastosta. Ei siinä auttanut kun vähän ähkiä ja tarpoa raput ylös. Päätimme vielä kiertää pidemmän kautta, niin tulisi suurin osa multiharjun polustakin nähtyä samalla. Upeita vanhoja puita ja naavaa oksissa olikin vastassa, niistä tosin ei oikein osannut nauttia, kun joka askeleella jalkapohjat muistuttivat olemassaolostaan.

Päivän pahin nousu

Jostain muistelisin, että useampikin on todennut toisen päivän olevan se hankalampi ja voin kyllä sanoa samaa. Ei tainnut muillakaan ihan kevyt mieli olla. Matka eteni kohtalaisen hitaasti, mutta eteni kuitenkin. Jokiristillä oli tarkoitus pitää lounastauko ja sinne tuntui matkaa olevan koko ajan. Vähän ennen Jokiristiä meinattiin jo luovuttaa, kun oli nälkä ja rinkat olisi ollut kiva heittää mäkeen. Löydettiin vanha tulentekopaikka ja vähän aikaa ihmeteltiin, että tässäkö sen lounaspaikan nyt piti olla. Pienen hämmennyksen ja karttojen tutkailun jälkeen todettiin, ettei ihan vielä oltukaan perillä vaan lähdettiin jatkamaan vielä viimeinen pätkä.

Haavan lehtiä upeissa väreissä!

Lounastauko oli todella tervetullut. Olin sekoittanut oman ruokani vähän huonosti ja ikäväksi yllätykseksi ruokatermarin pohjalla oli aika suuri klöntti pussikeittoa tiiviinä paakkuna, nami. Tuttu pahoinvointi iski aika pian ruuan jälkeen taas. Myöhäisen lounaan ja jalkojen hieromisen jälkeen lähdettiin jatkamaan vielä toinen lyhyempi puolikas kohti seuraavaa yöpymispaikkaa. Maisemallisesti viimeinen etappi Jokiristin ja Liesijärven välillä oli ehkä reissun mukavinta.

Loppumatka menikin vähän puolittaisesti läsnäolevana, jäätiin ihastelemaan vanhaa myllyä, todella nättiä järvimaisemaa sekä ilmeisesti majavatuhoja. Majavia tai pesää tosin ei näkynyt mailla halmeilla, katkotuksi jätettyjä puita vain, mikä ilmeisesti on majavalle aika epätyypillistä käytöstä.

Vihdoin saavutimme kyltin Liesijärvi 0,2km ja hihkuimme ilosta. Paikka itsessään olikin aika mukava, joskin maastosta näki, että sekä laavun että tulipaikan ympäristöä oli ahkerasti käytetty telttailuun. Kävimme vähän mittailemassa läänejä ja tulimme siihen lopputulokseen, että laavun lähistö oli selvästi parempi, ei siitäkään montaa tasaista kohtaa löytynyt. Laitoimme jälleen majoitteet pystyyn ja yöpymiskamppeet ennallistumaan. Bonuksena saimme leiripaikan täysin itsellemme. Kävimme vähän sahailemassa ja pilkkomassa puita nuotiolle ja täytyy todeta, että olipa tylsä saha. Puut olivatkin mielestäni järkevästi rankoina, johon oli sopivin välein tehty moottorisahalla lovi. Loven kohdalta oli helppo (tai siis jos olisi ollut terävä saha) sahata sopiviksi pölleiksi, joita pilkkoa.

Saimme nauttia hienoista auringonlaskun väreistä ja kirkkaasta ilmasta. Hyvän aikaa istuskeltiin tulilla, syötiin ja juotiin lämmintä. Toinen kavereista pohti nukkuakko laavussa vai teltassa. Lopulta laavu voitti teltan ja sitten pohdittiinkin hyvä tovi, tulisiko yöllä laavussa kylmä. Ehdotin, että purkaisi teltan ja laittaisi laavun suuaukolle suojaksi. Lopulta tehtiin vielä vaihtokauppa makuualustojen kanssa, niin että kaveri liian kylmän tullen voisi tulla meidän telttaan seuraksi ja hänen kahden leveä makuualustansa olisi jo siellä.

Taisin itse kömpiä makuupussiin jo puoli kymmenen aikaan ja ehdin jo torkahtaa ennen kuin kaverit tulivat joltain iltahyppelyltä takaisin. Toinen yö oli kylmempi kuin ensimmäinen ja vähän taas jalat tärräsi fleece- ja untuvalisästä huolimatta. Hieman myös kääntyessä nariseva makuualusta häiritsi yöunia, mutta kaiken kaikkiaan taisin saada nukutuksi aika hyvin. Unta taisi riittää johonkin seitsemään asti ja lopulta heräsin kunnolla, kun tikka nakutti laavun vieressä oleva keloa. Kävin ihastelemassa aamun rauhaa, luonnon ääniä ja taisi olla telkkäparvi, kun siivet viuhuen lensi ylitse. Kyllä vaan on hyvä ihmisen olla luonnossa, varsinkin aamuhetkinä.

Ruskaretkellä Virkatien kierros: Lähtövalmisteluja sekä ensimmäinen etappi

Jo kesällä heitettiin ilmoille sellaista ideaa, että oltaisiin taas porukalla lähdetty syksyllä johonkin metsäreissuun. Ainoastaan yksi viikonloppu tuntui käyvän, joten lyötiin se ajoissa lukkoon. Haaveilin itse pääsystä jopa johonkin pidemmälle, mutta Itä-Suomi ja Pohjois-Karjalakin vaihtuivat vielä hieman läheisempään Pirkanmaahan ja Seitsemisen kansallispuistoon. Lopulta näin pienellä kokoonpanolla ja varsinkin lyhyellä reissulla, olisi ehkä ollut vähän turhan aikaavievää ajella mihinkään sen kauemmas. Siltikin Patvinsuo jäi siintelemään mieleen. Toivottavasti siitä vain ei tule uutta Salamajärveä, jonne muuten vieläkään en ole päässyt ahkerasta yrittämisestä huolimatta.

Kun kohde oli päätetty, niin taisi olla aika selvää, että kierrettäisiin kansallispuisto kokonaisuudessaan. Kolme päivää tuntui sopivan leppoisalta tahdilta lyhenevissä syyspäivissä ja siihen päälle yksi yö vuokratuvassa sekä päiväretkeily Soljasilla täydentäisivät koko reissun.

Niinpä syyskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin vihdoin lähdössä. Joskaan eihän se mennyt niin kuin Strömsöössä tälläkään kertaa. Lauantaiaamuna oli tarkoitus lähteä jo hyvissä ajoin, mutta perjantaina selvisi, että en ollut ainut joka tulisi tekemään älyttömän pitkän työpäivän. Muutenkin kiirusta oli töissä riittänyt sen verran, että olin onnellinen, kun olin jo useampaa viikkoa aiemmin hahmotellut ruokalistaa. Työpäivä venähti työmaalla normaalipituiseksi ja sen jälkeen vielä piti toimistolla tehdä jotain oikeita töitäkin.

Kuudelta lähdin kotiin, joskin ruuan ja viimeisten retkeilytarvikkeiden täydennysten ostamisen jälkeen piti vielä muutama tunti jatkaa töitä. Työkoneen suljinkin kymmenen aikaan illalla ja aivotoiminta oli niin olematonta, että oli pakko painella nukkumaan pikimmiten. Retkitavarat lojuivat onneksi pitkin olohuonetta, mutta rinkkaan ne eivät päätyneet ennen lauantaiaamun tehopakkausta.

Matkaan mars, leveää baanaa

Lauantaina päästiinkin lähtemään tuntia myöhemmin kuin oli alun perin tarkoitus. Matka-aika Tampereelle tuntui normaalia pidemmältä. Lopulta saavutimme kohtaamispaikkamme, jossa oli tarkoitus nauttia viimeisiä sivistyneen maailman antimia, ennen paluuta. Saattoi pysähdyksellä mennä kauemmin kuin oli tarkoitus, mutta viimein olimme pakanneet sen kolmannenkin rinkan mukaan kyytiin ja olimme matkalla kohti Seitsemisen kansallispuistoa.

Lauantai-iltapäivästä luontokeskuksen parkkipaikalla oli vielä kohtalaisen paljon autoja. Kävimme vielä ihmettelemässä luontokeskuksen näyttelyä ja nauttimassa vesivessan ihanuudesta. Viimein oli pakko nostaa rinkat selkään ja lähteä tallustamaan kohti Koverolampea, jonka läheisyydessä aioimme viettää ensimmäisen yön. Aika tasan neljän aikaan lähdettiin polulle.

Hyvin viitoitetut hiihtoreitit

Muutama ensimmäinen kilometri sujui aika leppoisasti, rinkka kyllä painoi, mutta ei mitenkään älyttömästi. Nopeasti laskeskeltuna rinkalla oli painoa noin 20 kiloa. Pysähdeltiin silloin tällöin odottelemaan kolmatta, joka keräili sieniä minkä kerkesi polun vieriltä. Minä puolestaan kuvasin varmaan jokaiset pitkospuunpätkät, jotka vastaan tuli. Jossain välissä alkoi todenteolla painaa ja varmaan sen ainoan oikean nousun jälkeen kaveri huomasi, että huivi oli tippunut jossain välissä. Jätettiin rinkat sopivasti lepäämään kyltin luokse ja lähdettiin palailemaan polkua pitkin. Onneksi kovin pitkälle ei ollut huivi jäänyt vaan joku sata metriä saatiin kirmailla ilman rinkkoja sinne ja takaisin. Kun leiripaikalle oli enää puolitoista kilometriä niin jalkapohjiin koski kokolailla. Edellisen päivän koko päivän seisominen turvakengissä työmaalla kostautui siis jo ensimmäisenä päivänä. Viimeinen reilu kilometri tuntuikin aika pitkältä ja hämäräkin alkoi uhkaavasti lähestyä.

Lisää pitkoksia

Näyttää pehmeältä ja vetiseltä

Hieman kapeampaakin polkua

 Ensimmäisenä leiripaikalle päästyä laitettiin teltat pystyyn ja pedit kuntoon. Majoitteen pystytyksen jälkeen kerättiin ruokatavarat ja mentiin nuotiolle, jossa olikin jo pariskunta koiran kanssa ja isä poikansa kanssa tulistelemassa. Päästiin siis valmiiseen pöytään. Juteltiin siinä niitä näitä ja muutamat lauseet vaihdettiin myös muiden leiriläisten kanssa. Liian aikaisin alkoi kuitenkin nuotiolla ollessa sataa ja piti vetäytyä teltan suojiin. Koska juuri mitään iltatekemistä en ollut tajunnut napata mukaan oli vain kömmittävä lämmittämään makuupussia jo joskus yhdeksän aikaan.

Rinkat ansaitulla lepotauolla puolenvälin kohdilla

Ruokaa otsalampun ja nuotion loisteessa