12. helmikuuta 2019

Viime vuoden tavoitteet ja mietteitä alkaneelle vuodelle

Viime vuoden tavoitteet taisin kirjailla vasta heinäkuussa, joten kovin suuria suunnitelmat ei ollutkaan. Tavoitteena oli muutama uusi kansallispuisto, jossa en ollut aiemmin käynyt. Tätä täytyy ehkä sen verran laventaa, että uusi retkeily-ympäristö. Vielä heinäkuussa kävin Rokualla ja heti perään syyskuussa Evolla retkeilemässä. Rokua vakuutti, niin että sinne täytyy mennä joku kerta uudelleen, kovin paljon kun ei heinäkuun superhelteissä jaksanut tehdä. Evo puolestaan vaikutti mukavalta, joskin aika monta muuta ihmistä oman poppoon lisäksi sekä valtava määrä hirvikärpäsiä hieman verotti tunnelmaa ja kokemusta.

Tammikuun alkupuolella näytti näin vähänlumiselta

Kesän paahteissa kuivahtanut kukka parinkympin pakkasissa
Useamman yön vaellus oli kanssa edelleen haaveissa. Loppujen lopuksi päästiin kahteen teltassa ja yhteen lähes autiotupa olosuhteissa vietettyyn yöhön sekä maltilliseen noin 30 kilometrin pidennettyyn viikonloppuun. Kaikista kömmähdyksistä ja pienistä vastoinkäymisistä huolimatta reissu oli oikein onnistunut ja mukava.

Hieman suuruudenhullu tavoite oli kyllä enemmän yhden yön retkiä. Heinäkuuhun mennessä, kun öitä ulkona oli tullut tasan kaksi ja yksi epäonnistunut. Edellisen vuoden tulos kuitenkin oli seitsemän. Tuloksena viime vuodelle oli se samainen seitsemän yötä ulkona, koska kesälomareissun suunnitelmat menivätkin täysin uusiksi helteiden vuoksi. Telttayöpymiset siis suoritettiin jälleen Tornien taiston yhteydessä tällä kertaa Kurjenrahkassa, erään mökkireissun yhteydessä kesäkuussa, syyskuussa Evolla 'nuku yö ulkona' -yönä, Seitsemisissä minivaelluksella sekä lähes helteisenä lokakuun viikonloppuna Teijossa.



Talviyöpyminen jäi edelleen odottelemaan itseään ja voi olla, että uskallusta löytyy jälleen vasta loppuvuodesta. Lopulta ehkä helpoin tavoite oli huimat kaksi retkeä kuukaudessa. Tämä tuli kyllä kasaan oikein hyvin ja lopulta joulukuu taisikin olla vilkkain päiväretkeilykuukausi kolmella retkellä.

Tälle vuodelle puolestaan voisin edelleen pitää tavoitteena kaksi uutta retkeilykohdetta eli laajennetaan tämä nyt koskemaan luonnonsuojelualueita, retkeilyalueita ja sen sellaisia kansallispuistojen lisäksi. Turha tässä on alkaa väheksymään muitakaan retkeilykohteita kansallispuistojen kustannuksella ja kun käymättömätkin alkavat pikkuhiljaa olla aika pitkällä.

Hämmentäviin paikkoihin sitä päätyykin, kuten Järvenpäähän


Tornien taiston perinnettä olisi mukava edelleen päästä jatkamaan ja muutenkin kiikuttaa itsensä sekä lintuoptiikkansa ahkerammin lintutornille. Tämä koskee myös kevään jälkeistä aikaa, ettei lintujen aktiivinen havainnointi jää vain kevätkauteen. 100 lintulajia listaa olen täytellyt hyyyvin hitaasti, koska nähdyt rajoittuvat lähinnä ikkunoista ja liikkuvasta autosta havainnointiin, kuitenkin olisi aika paljon lajeja, joita yleensä ennemmin kuulee kuin näkee.

Haikailen edelleen pidemmälle vaellukselle, mutta katsotaan miten aikataulut, suunnitelmat ja sääjumalat käy yksiin keskenään. Kunnon vaelluksen lisäksi olisi kiva tehdä muutamakin parin yön reissu sekä niitä yhden yön piipahduksia.


Hyväksi ja terapeuttiseksi havaittua kahta retkikertaa kuukauteen vähintään pitäisi yrittää jatkaa. Tähän väliin täytyy tunnustaa, että tammikuussa tämä ei kyllä toteutunut ja se kyllä vaikuttaa ihan yleiseen mielialaan ja vireystilaankin. Olisikohan tässä nyt ollut kaikki näiden osalta. Pikkuhiljaa voisi alkaa jo tulevien yöreissujen mahdollisia paikkoja ja sopivia aikoja toteuttaa niitä pistää ihan kalenteriinkin asti. Tiedän jo tässä vaiheessa, että työrintamalla tulee vähintäänkin koko kevät olemaan erittäin hektistä, joten akkujen latausta väliin jos toiseenkin olisi ihan suotavaakin ajatella.

18. tammikuuta 2019

Tapaninpäivän perinteinen susirajalla

Edellisen kerran joulua itärajalla viettäessämme päätimme säästä huolimatta uskaltautua Tapaninpäivänä makkaranpaistoon, silloin tosin taisi olla nipin napin pakkasen puolella. Ihan ei ollut ehkä silloin kotona tullut mietittyä oikeaoppista varustautumista, koska nuotiolla tuli hytistyä kylmin varpain. Ajattelimme yrittää jatkaa tätä perinnettä ja olimme tällä kertaa suunnitelleet valmiiksi jo nuotioretken Tapaninpäivälle.

Edellispäivästä viisastuneina olimme hieman skeptisiä sen suhteen pääsisimmekö aiotulle parkkipaikalle asti ja siitä metsään. Bonuksena tähän oli tietysti se, että lunta olisi vielä edellispäivää enemmän, koska illan ja yön aikana oli satanut reilu viitisen senttiä kevyttä pakkaslunta lisää. Kun sitten mökin pihasta oli jälleen päästy ja koska tie Siikakoskelle päin näytti jotakuinkin ajetummalta kuin Neitikoskelle, niin päätimme lähteä yrittämään. Siikakosken parkkipaikalle oli selvästi jossain välissä lähipäivien aikana aurattu, joten uskalsimme jättää auton sinne. Tosin strategisesti aika tasaiselle ja niin, että pääsisi suoraan kovalla lumella lähtemään. Muita autoja ei paikalla näkynyt ja edelliset metsään johtavat jäljetkin olivat eiliseltä.

Lupaus auringosta, jota ei tullutkaan

Vain lähimmät paikat merkattu, eikä laavujen kuvia ollenkaan
Vanhoja osittain lumeen peittyneitä jälkiä olikin hyvä seurailla välillä maalimerkkejä puista varmistaen. Jonkin aikaa saimme kulkea lumisessa lähes äänettömässä satumetsässä, mutta pikkuhiljaa alkoi koskien ja joen pauhu kuulua polulle, polun siirtyessä lähemmäs jokea. Joen rannat olivat osittain jäätyneet ja bongasimmekin saukon jälkiä lumella muutamasta eri kohdasta, toisessa kohtaa oli jäänteet saukon aamiaisesta. Saukkoa emme valitettavasti nähneet emmekä myöskään koskikaroja.

Tässä vaiheessa vain eilispäiväiset jäljet


Vähän jo alkoi jaloissa lumessa tarpominen painaa, kun tupsahdimmekin Siikakosken sillan kohdille. Pohdimme hetken kummalle lähilaavuista menisimme. Valitsimme korkeamman paikan eli Horkan laavun. Hieman sai jyrkässä ylämäessä jalkojaan asetella, ettei olisi liukunut samoin tein takaisin alas.

Ei karoja, eikä saukkoakaan vain rauhoittava kohina

Tässä sai olla tarkkana, lumen alla lymysi kiviä ja polku vietti paikoin jokeenpäin

Laavulla reppu pois selästä ja takki pois. Tällä kertaa en jäänyt pyörimään ja ihmettelemään vaan lähdin sahaamaan puita paremman puoliskon halkoessa ne pienemmiksi. Puut olivat pelkkää rankaa, ei edes sellaista helpottavaa moottorisahauraa nopeuttamassa kuten Seitsemisessä oli ollut. Tämän lisäksi puut olivat ilmeisesti sen verran tuoreita, että olivat vähän kohmeessa, joten työtä sai sahan kanssa tehdä.




Lopulta meillä oli hyvä pino klapeja sopivaan makkaranuotioon. Tässä vaiheessa olikin hyvä kaivaa untuvatakki repusta ja pistää se päälle, ettei kylmä yllättäisi. Tulta ja kosken kuohuja katsellessa sekä kuunnellessa mieli rauhoittui ja kaikki pääkaupunkiseudun hälinä unohtui. Nuotiokin lämmitti sen verran, että laavun lipasta tippui vettä tasaiseen tahtiin.


Vastarannan Siikakosken laavu

Ihanan käytetty ja tiivis laavu. Lattiakin oli aivan sileä.

Syöminkejen loppupuolella olimme näkevinämme jonkun sillalla ja kohta rinnettä ylös sekä näkyviin tupsahti nainen suuren rinkan ja koiran kanssa. Oli kuulemma jäämässä yöksi johonkin hyvään paikkaan ja totesi, ettei koko Koskikierros taida kyllä näillä lumilla onnistua. Kuulostipa mukavalta tuumasin mielessäni. Koira puolestaan olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta viimeisen makkaran kanssa.

Keväällä ja kesällä maisema on varmasti suppeampi


Kun eväät oli syöty oli aika lähteä paluumatkalle takaisin autolle, jotta ehtisimme vielä Lieksaan elokuviin samana päivänä. Itse jäin vielä kuvailemaan sillalle, kun tuli komento tulla jo kun muutkin haluavat ylittää. Yllättäen päivän toiset ihmiset odottelivat kunnes sain toikkaroitua pois tieltä. Aika pian polkua pois kulkiessa tuli vielä toinenkin pariskunta vastaan. Hämmästelimme puolison kanssa ruuhkaa tällaisena vuodenaikana. Jälkimmäinen pariskunta taisi olla se, jonka olimme nähneet leiriytyneenä asuntoautolla meidän majapaikan lähellä sijaitsevalle nuotiopaikalle, mielenkiintoinen vuodenaika asuntoautoiluun.



Tämä retki olikin ehkä jopa parempi kuin edellispäiväinen lumisaderetki. Kyllä laavu on aina laavu, saa tavarat leviteltyä ympäriinsä kuivana ja laavu antaa aina vähän tuulensuojaa.

12. tammikuuta 2019

Joulupäivän koskiseikkailu

Vietimme jälleen vuorojoulua Pohjois-Karjalan Lieksan suunnilla. Tällä kertaa olimme varanneet mökin kolmeksi päiväksi, joten vaikka jouluaatto kuluisikin perinteisesti sukuloidessa olisi muutama päivä aikaa vielä harrastaa sään salliessa myös ulkoilua.
Jo sunnuntain menomatkalla etelästä itään saatiin kokea vaikka minkälaista säätä. Aurinko paistoi Helsingin jäädessä taa ja hyvää säätä jatkui pitkälle. Hieman välillä tuli luntakin. Juvan kohdilla saatiin ihmetellä kummallista haloilmiötä, kun vastaantulevien autojen ja katulamppujen valot nousivat suoraan taivasta kohden samalla, kun pienen pientä pakkaslunta leijaili ilmassa. Pakkanenkin oli kiristynyt -20 asteeseen. Joensuussa puolestaan sateli hiljakseen suuria hiutaleita ja pakkasta oli vain kymmenisen astetta.

Lopulta Lieksan susirajalle päästessä pakkasta oli -16 astetta ja kuu kumotti hienosti lumiseen maisemaan johon ei juuri keinovaloa näkynyt. Viimeisellä pysähdyksellä Ruunaantien varrella Putaansalmen kohdalla, hyppäsin autosta ulos pakkasesta välittämättä, koska kuvia oli pakko saada. Harmillisesti en vain tajunnut napata kunnon kameraa vaan otin vain muutaman(kymmentä) räpsyä puhelimella. Ihan hienoja tunnelmia silläkin toki sai.








Jouluaatto tosiaan kului pitkälti sisätiloissa. Sen verran pistettiin nokkiamme ulos, että kävimme kurkkaamassa auringon viimesäteitä sekä hakemassa lisää maitoa lähisalesta sekä sytyttämässä hautuumaalle kynttilät. Pakkasta oli rapsakkaasti.



Joulupäivänä lähdimmekin lounaalle ulos. Alunperin suunnitelmamme oli ajella Haapavitjan lähimpään parkkiin ja mennä kurkkaamaan sekä Haapavitjan koskea ja siltaa että jollekin läheiselle laavulle lounastamaan. Neitikosken parkkialueelta lähdettiin toiveikkaana ajelemaan eteenpäin, mutta pian selvisi, että lunta oli melkoisesti ja eihän Haapavitjalle asti edes aurattu. Jokunen auto kuitenkin oli ajellut parkkipaikalle asti, mutta itse sinne asti päästessä todettiin, että on itse parempi kääntää vaan auto ympäri ja ajaa takaisin Neitikoskelle. Luntakin tuprutti siihen malliin, että Neitikoskeltakin voisi olla aika jännät paikat päästä pois. Totesimme kuitenkin, että mitään suurta väentungosta ei varmaan lähimmällä nuotiopaikallakaan olisi, joten suuntasimme sinne ruuanlaittoon.




Ruokana meillä oli niinkin vaikeaa kuin pussipastaa joulukinkulla höystettynä. Pieniä ongelmia ilmeni, kun lämpimän kattilan (suoraan repusta) laski lumelle ja lunta jäi kattilan pohjaan kiinni. Kun lunta ei tarpeeksi hyvin putsannut pois, niin se tippui kaasukeittimen päälle sammuttaen noin puolet keittimestä. Yritä siinä sitten toiselta puolelta saada uudelleen syttymään vielä hieman kosteana. Onnistuttiin lopulta saamaan poltin palamaan tasaisesti ja eikun pastat tulille. Pelkäsin aluksi, että vaikka talvikaasua meillä olikin, se olisi tehnyt tenän jossain välissä kymmenen minuutin keittoaikaa, kun pakkasta kuitenkin oli se kahdeksisen astetta. Hyvin toimi ja pastat saatiin kypsiksi. En tiedä oliko toimivuuteen vaikutusta sillä, että kaivoin kaasupatruunalle kuopan lumeen enkä vain putsannut tyhjää kohtaa penkille.




Nautimme tihentyvästä lumisateesta, nuotion tuoksusta ja todella 'erähenkisestä' lounaastamme kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Tavaroiden pakkauksen jälkeen lähdimme vielä katsomaan miltä Neitikoski näytti näin talvella. Kohisi suuresti, mutta odotuksista huolimatta koskikaroja ei näkynyt. Ei haitannut, muutenkin oli kyllä hienoa. Mietettiin myös mahtaako Neitikoski jäätyä koko talven aikana.





Jonkin aikaa ihasteltiin muuten hiljaista luontoa kosken pauhatessa vieressä. Pian oli kuitenkin aika tepastella takaisin autolle yltyvässä lumisateessa. Ajomatka takaisin mökillekin meni ihan mukavasti eikä meinattu jäädä mihinkään kiinni, vaikka lunta hieman yli auton mukavuuskynnyksen olikin. Tämän myötä taitaa ollakin käytynä tuolla Ruunaan alueella kaikkina vuodenaikoina, kauan siihen menikin.