Alkuvuoden telttailut

Ensimmäiseen vuoden puolikkaaseen ei mahtunut kovin montaa telttaretkeä tai -yötä. Kevään vapaa-aikaa rajoitti lopputyön kirjoittaminen ja aivan viimeiset koulutyöt. Työrintamallakaan ei varsinaisesti ollut hiljaista. Lopputyö onneksi tuli valmiiksi ja itsekin valmistuin vihdoin ja viimein kesäkuun puolella nimikkeellä insinööri YAMK eli Master of Engineering, jälkimmäinen toki kuulostaa paljon paremmalta. Josko nyt ei tarvitsisi enää mitään kauhean suuria opiskella, ellei sitten aio alaa aivan kokonaan vaihtaa. Aikeeni ulkonayöpymisestä vuoden jokaisena kuukautena tyssäsi heti alkuunsa, kun tammikuussa oli muka liian kylmää tai sitten sopivan lämpötilan vallitessa ei vain ehtinyt tai jaksanut lähteä. 

Hieman aavemaisella iltanuotiolla kuunneltiin jään vonkumista

Tunnelmavalaistusta

Helmikuun alussa ei ollut juuri lumesta tietoa

 

Helmikuun alussa sain vihdoin aikaiseksi lähteä. Kipakassa muutaman asteen pakkasessa saatiin olla kyllä ainoat telttailijat jälleen tutuksi ja turvalliseksi tulleella Störsvikin Sandfjärdenin rannalla. Illalla saatiin kuunnella merijään monkumista ja paukahtelua, oli ihan jännää. Yö oli pitkä ja pimeä. Kovin pitkää reissua tuosta ei kyllä tullut, lähinnä lähdettiin kokeilemaan varusteiden tai ehkä enemmän omaa pakkasenkestoa. Eipä tuota pakkasta kyllä tainnut olla kuin viitisen astetta.

Seuraava telttaretki suuntautui samalle rannalle pari kuukautta myöhemmin. Tällä kertaa oli muutama muukin samoilla aikein liikkeellä. Telttakuntia ei silti ollut ruuhkaksi asti. Iltapalaa hämärtyvässä illassa nautiskellessa kevään ensimmäinen lehtokurppa eteni tuttua reittiään ylitse ilmoitellen tasaisin väliajoin itsestään. Aamulla pakattiin ajoissa kamppeet ja ajeltiin Pikkalaan aamupalalle. Tosin parin pysähdyksen taktiikalla, koska pelloilla hieman yllättäen oli jokunen soidintava teeri, joita piti jäädä tutkailemaan. Olin ollut aamulla hieman pettynyt, kun en ollutkaan herännyt pulputukseen, mutta näkeminen olikin vielä parempaa.

Helmikuu..

..ja huhtikuu, sama ranta

Telttapaikkakin taisi olla sama hyväksi havaittu

Toukokuussa ennen suurta Porin lintuseikkailua yövyin puolestaan ystävän vanhempien mökkipihalla omassa yksiössäni. Lämpötila oli täydellinen ja yö linnuista huolimatta mukavan rauhallinen. Toinenkin yö olisi mennyt oikein hyvin. Kesäkuun alussa puolestaan pääsin jälleen tutulle rantatontille työporukan mökkireissun yhteydessä. Totutusti kovin montaa tuntia ei tullut reissulla jälleen nukuttua, mutta riittävästi ettei edes oikeastaan väsyttänyt samana päivänä. Maanantaina tilanne olikin aivan eri.

Yöpaikka maisemalla

Ei tässäkään rantatontissa valittamista

 

Ensimmäiseen puoleen vuoteen mahtui siis kuusi telttayöpymistä ja pari yötä kodassakin. Keskiarvona ihan hyvä, mutta aiemminkin telttailut ovat painottuneet enemmän syksyn puolelle. Tänä vuonna näyttää hieman huonommalta telttailujen suhteen loppuvuodelle. Ainakin taidetaan taivoitemäärästä (25) jäädä jokusen yön verran. Onneksi vuotta on kuitenkin vielä jokunen kuukausi jäljellä ja ainakin joka kuukausi on tarkoitus päästä ainakin kerran yöksi ulos.

Kesävaellus 2023 UKK puistossa

Mitään ei ihminen ilmeisesti virheistään opi. Nimittäin sitä, että kesällä ei kannata matalan lämpökynnyksen omaavana ja itikoille jossain määrin allergisena lähteä mihinkään vaeltamaan. Tulipahan taas tehtyä. Nimittäin kesäloman alkajaisiksi lastattiin auto sekä itsemme junaan ja kohti Rovaniemeä. Rovaniemeltä sitten aamusta suoraan kohti Inaria ja Urho Kekkosen kansallispuiston Aittajärven parkkipaikkaa. Sääennusteet eivät todellakaan olleet suosineen lämpötilan kanssa, mutta lähtöpäivänä heinäkuun alkupuolella ennusteet näyttivät silti kohtuu siedettäviltä vähän päälle + 20 °C ja puolipilvistä lähes reissun jokaiselle päivälle. Todellisuus olikin sitten jotain vähän muuta.

Yksi reissun rankimmista ja hienoimmista kohdista, Pirunportti

9.7. Aittajärvi - Jyrkkävaara autio- ja varaustupa

Aittajärvellä lähtiessä punnittiin rinkkojen painoiksi vesien kanssa 17,6 kg ja 20,4 kg. Aikamoiset kantamukset siis neljän päivän ja kolmen yön rupeamalle. Itselläni toki olisi hieman vielä keventämistä niin rinkan kuin majoitteenkin kanssa ja jälleen jotain tavallaan ylimääräistäkin tuli raahattua mukana, niistä ehkäpä vielä jokunen sana lopussa.

Suomujoen ylitys Aittajärven kohdilla, vesi alle polven jopa hobitilla

 

Suomujärven rannassa kirkasta vettä

 

Kolmen aikaan oltiin vihdoin lähdössä taipaleelle ja ensimmäisenä oli tietysti Suomujoen ylitys. Vesi oli kohtalaisen matalalla eikä virtaus kauhean suuri. Vesi oli kuitenkin yllättävän kylmäävää. Hetki meni jalkoja kuivatellessa ja sukkia sekä kenkiä pukiessa. Matka kohti Jyrkkävaaraa sai alkaa. Maasto oli kohtalaisen mukavaa ja polku helppoa, muutama pieni nousu pisti vähän puhisemaan. Kuukkeleitakin kohdattiin jo heti alkumatkasta ja niitä näkyikin oikein mukavasti koko reissun ajan. Ensimmäinen tauko oli pakko pitää jo Suomujärven tulipaikalla. Kaunis paikka, jolla istahdettiin hetki, tankattiin vähän energiaa ja kuivateltiin jo jalkoja.

Snelmanninkosken tulipaikka

Matka jatkui kohtalaisen kevyesti eteenpäin. Kuuden kilometrin kohdalla ja parin tunnin matkanteon jälkeen tuli sopivasti Snelmanninkosken tulipaikka vastaan, jossa päätettiin pitää hieman pidempi tauko ja laittaa päivällistä. Painavimpana päätettiin tehdä selvää pesto-cashew-pastasta sopivan simppeli ruoka, joka uppoaisi varmasti. Paikka oli myös kaunis, joskin tässä vaiheessa alkoi ikävästi olla kiusana jo paarmoja, jotka pörräsivät kimpussa. Matkan jatkuessa reissun ensimmäinen vastoinkäyminen koettiin, kun yritettiin katsella sopivaa kohtaa, josta olisi päässyt Muorravaarakanjoen yli kahlaamaan. Vähän näytti joki liian leveältä ja kahluukohta epävarmalta, joten hyvän tovin haeskelusta huolimatta päätettiin jatkaa ns väärällä rannalla eteenpäin ja toivoa hieman kapempaa ylityspaikkaa.

Ensimmäisen päivän toinen kahlaus tehty

 

Jyrkkävaaran lampi

 

Epätietoisuus vähän painoi mieltä eikä joen upean kirkas vesi ja hienot hiekkapohjat mutkissa jaksaneet innostaa aivan ansaitulla tavalla. Yksi taukokin tavallaan jäi pitämättä. Ei joen viertä tarvinnut talsia kuin parisen kilometriä eteenpäin ennen kuin sopiva ylityspaikka tarjoutui. Matkalle tosin osui hieman turhan jännittävä tukkisilta yli yllättävän syvän veden. Onneksi kuitenkin joen ylityspaikka löytyi pian tuon jälkeen, sillä ylityksen jälkeen kyllä helpotti mieltä kummasti eikä matkaakaan enää Jyrkkävaaralle ollut kuin vajaa pari kilometriä. Jyrkkävaaralle saavuttiinkin lopulta kymmenen aikaan, aika paljon myöhempään kuin mitä olin arvioinut. Tauot ja kahlaukset oli verottaneet yllättävän ison siivun aikaa. Tosin matkakin osoittautui jonkun verran pidemmäksi kuin olin arvioinut, osaltaan varmasti sen takia, ettei päästy joen yli ihan siitä, mistä oli tarkoitus.

Sekä autio- että varaustupa osoittautuivat tyhjiksi ja itse olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt, että totesin että nukuttaisiin ensimmäinen yö tuvassa, vaikka ympäristössä olisi ollut mainioita telttapaikkojakin. Meidän lisäksemme ei muita näkynytkään ja majoittauduimme mukavasti tuvan laverille. Ensimmäinen kerta ikinä yötä autiotuvassa, olihan se koettava. Nukkumaanmeno venyi varmaan lähemmäs puolta yötä, mutta rättiväsyneenä uni antoi odottaa vaikka tuvassa olikin mukavan hämärää.

10.7. Jyrkkävaara - Muorravaarakka

Seuraavana aamuna ei pidetty mitään kiirettä vaan keiteltiin vesiä sekä pakkailtiin rauhassa, kunhan oltiin maltettu kömpiä makuupusseista. Lopulta olimme valmiit päivän taipaleelle puoli kahdentoista jälkeen. Päivä olikin jo lähtiessä lämpimämpi kuin mitä edellinen päivä oli ollut. Pysähdyttiin ensimmäiselle tauolle ja lounaalle parin tunnin räpiköinnin jälkeen. Kengät ja sukat pois ja ruuan tekoon. Olin ensimmäistä kertaa kuivaillut vähän enemmänkin ruoka-aineksia mukaan, eli lähinnä proteiinit, joten päivälliseksi oli luvassa kana-kasvis-kuskus-sekoitusta. Onneksi olin napannut jonkun tacomausteseoksen loput vielä mukaan, koska muuten olisi ollut aika mautonta, muutoin ihan hyvä tosin maissia jäin kaipalemaan.

Jyrkkävaaran autio- ja varaustupa

Lounastauolla jossain

Tuosta tuli taiteiltua kuivin jaloin yli

Matka jatkui edelleen aika tahmeasti. Onneksi polku oli kohtalaisen helppoa kuljettavaa ainakin tässä vaiheessa vielä. Yksi puron ylitys tuli jälleen eteen. Tällä kertaa tosin ei kahlattu vaan puoliso taiteili ensin rungoilla ylitse itse ja toiseen kertaan vielä minunkin rinkkani kanssa, koska itse olisin todennäköisesti humpsahtanut puroon. Ilman rinkkaa ylitys sitten sujuikin, tosin tyylipisteitä siitä tuskin olisi saanut. Reilun tunnin päästä jatkamisesta tuntui siltä, että kengät oli pakko saada jälleen pois jaloista tai jalat olisivat kiehuneet kokonaan. Lämpötilakin oli varmasti jossain + 25 °C tietämillä, joten muutenkin oli hieman raskasta. Kengättömän lisäevästelytauon jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun alkoi kosteikko-osuus joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Tai oikeastaan myös metsän puoli oli sen verran kosteaa, että itikoita riitti paarmojen lisäksi jälleen hieman liikaa omaan makuuni. Edellinen yhdistettynä kivikkoiseen hyppelyyn polulla venytti pinnaa ihan todenteolla. Lopulta oli pysähdyttävä keittelemään päivällistä, vaikka matkaa oli vielä reilusti jäljellä. Kello tosin oli jo jotain puoli seitsemän paikkeilla, joten energiatkin alkoi olla vähissä. Matkalla oli ilahduttavasti nähty riekkoja maastopoikasineen useampi pesue.

Toinen evästelytauko mukavalla jokimaisemalla

Kuvaa kauemmaksi ei viitsinyt pysähtyä, nätti paikka

Jälleen sukat ulkoilemassa

Päivällistauko jossain varvikossa

Lopulta oltiin perillä Muorravaarakassa joskus yhdeksän pintaan. Kauan se otti lämpimällä ilmalla ja kummankin toinen polvi kipeytyi hieman matkalla, mikä hieman vielä hidasti menoa. Itikoita ja paarmoja riitti myös Muorravaarakassa riesaksi asti, joten pystytettiin nopeasti teltta ja laitettiin muutoinkin leiri kasaan. Ensimmäiset ihmiset koko reissulle parkkipaikkaa lukuunottamatta näkyikin vasta Muorravaarakassa. Pari päivää oltiin saatu tallustella lähinnä kaksistaan. Porukkaa tosin ei ollut läheskään niin paljoa kuin muutamaa vuotta aiemmin ruskaretkellä, aika paljon silti.

Viimeisellä pätkällä oli kaunis lampien välinen kannas jota kuljettiin

Muorravaarakassa vihdoin

 

11.7. Muorravaarakka - Pirunportti - Paratiisikuru - Sarvioja

Puuraja pääosin saavutettu, maisemat alkaa avautua

Vielä riittää kipuamista

Kuuman päivän sumeaa maisemaa

 

 

 

Vähän jo lähempänä

 

Yö oli ollut vähän turhan lämmin, mutta saatiin silti nukuttua jotenkuten. Nukkumaankin oltiin päästy kohtalaisen ihmisten aikoihin ja aamulla oltiin hieman edellispäivää aiemmin hereillä. Aamuaskareet oli ennätysajassa tehty ja oltiin valmiita taipaleelle jo ennen kymmentä. Vaihdoin muutaman sanan samaan suuntaan lähtevän porukan kanssa tarvittavan veden määrästä sekä reitistä ja päiviteltiin lämmintä ilmaa. Päivästä olisi tulossa vielä edellistäkin lämpimämpi eikä juuri tunturissa varjoa olisi tarjolla, joten joen ylityksen jälkeen laitettiin ihan kunnon kertoimella olevaa aurinkorasvaa, ettei väri illalla olisi aivan keitetty rapu, vaikka normaalisti aurinkorasvaa ei juuri tule tarvittua. Päivä alkoi pitkällä kipuamisella kohti Pirunporttia. Olin vähän uumoillut, että helpompihan se tähän suuntaan on. Ei se helppoa sittenkään ollut, aurinko räkötti, paarmat kiusasivat eikä tuulenvirekään ollut aivan toivotunlainen. Ennen Pirunporttia oli jo pidettävä kaksi taukoa ja vesivarannot uhkasivat huveta kuumassa päivässä ennen täyttömahdollisuutta.

Lunta pirunportilla

On sitä jonkun aikaa taaperrettu

Kyllä siinä polku kuitenkin menee

Yllätyksekseni Pirunportissa olikin vielä lunta ja päästiinkin sitä pitkin pieni pätkä kipuamaan. Pirunportin kohdalla oli vielä pidettävä pieni rinkaton jumppatauko geokätköä etsien. Onneksi kätkö löytyi, olisi muuten saattanut hieman harmittaa. Totesin myös ettei viime kerralla olisi märässä syyskelissä ollut mitään mahdollisuutta edes löytää koko kätköä. Onnistuin näkemään myös pari oletettavasti riekkoa, jotka lennähtivät kurun laidalta toiselle, hienonnäköistä. Pirunportin jälkeen kiivettiin vähän matkaa Ukselmapään rinnettä ylöspäin, niin että lounasmaisemat olisivat mahdollisimman otolliset ja että tuulisi edes hieman. Lounaalla ei pidetty mitään kiirettä vaan annettiin väsähtäneiden jalkojen levätä ja kuivateltiin jälleen sukat.

 

Geokätkötauko suoritettu (huomatkaa paarman photobomb)

Lounastauko Ukselmapään rinteellä

Kohti paratiisia

 

Paratiisikuruun olikin huomattavasti helpompi laskeutua kuin mitä muistelin nousun olleen toiseen suuntaan. Varovainen sai kuitenkin olla ja sauvat tulivat jälleen tarpeeseen. Polviin tuo otti silti hieman itselläni ja puolisolla vähän enemmän. Ukselmapään kivikkoisella rinteellä huomattiin myös spontaani pulmunen. Siinä se pyrähteli ympärillä ja lopulta sukelsi kivenkoloon. Alhaalla täytettiin pullot virrasta ja jatkettiin hieman eteenpäin pitämään jälleen pientä taukoa. Kuuma päivä kävi todella raskaaksi edetä, eikä juuri ollut suojaa auringolta, joka paistoi pilvettömältä taivaalta. Viimeiselle pätkälle lähdettiinkin noin neljän aikoihin ja Sarviojaa oltiin ylittämässä joskus puoli seitsemän aikoihin. Viimeiselle puolelle kilometrille osui kivistä laskua ja puolison polvelle olisi jo riittänyt, joten aivan viimeinen pätkä taittui hieman hitaahkosti. Onneksi ylityksen kohdalla meitä ilahduttamaan pölähti parvi tilhiä, joiden helisevä ääni aina piristää.

Viimeisen pidemmän tauon maisemia

Kohti Sarviojaa

Sarviojan ylitys oli helppo

Ensimmäisenä käytiin etsiskelemässä sopiva paikka ja pystyttämässä teltta sekä laittamassa makuupussit vielä tuulettumaan ja toteamassa itikkatilanne (liikaa) ennen kuin hipsittiin autiotupaan tekemään ruokaa. Autiotupa antoikin mukavasti paahtavalta auringolta suojaa ja oli ihan tyhjä. Hieman olisi tehnyt mieli heittäytyä vaan laverille hetkeksi ottamaan torkkuja, mutta ruokaa oli saatava. Ruokailun jälkeen palattiin teltalle laittamaan leiri kuntoon, tiskaamaan sekä nautiskelemaan vähän jälkiruokaa ennen aikaista nukkumaanmenoa.

12.7. Sarvioja - Kaarnepää - Kuotmuttipää - Aittajärvi

Viimeisenä yönä lämpötila ei varmaan ollut laskenut edes alle viidentoista asteen. Jätettiin makuupussit siltä aamulta tuulettamatta ja pakattiin tavarat vaan nopeasti. Nautittiin aamupala teltassa ja oltiin jo yhdeksän aikoihin lähtövalmiudessa. Käytiin täyttämässä kaikki mahdolliset vesipullot, koska virtaavaa vettä ei olisi tiedossa ennen Aittajärveä. Jotenkin oli mennyt aivan ohitse, että aivan Sarviojan tuvan vieressä olisi ollut lähdekin. Itse täytin siitä pulloni aamulla, ja oli kyllä viileää ja hyvänmakuista. Yhdeksän aikaan startattiin tuvalta kohti ylämäkeä ja Kaarnepäätä. Ensimmäisessä kilometrissä menikin mukavasti ensimmäinen tunti sen verran oli hapottavaa nousua kuumassa päivässä, toki pidettiin useampi pieni hengähdys ja valokuvaustauko noustessa. Kuotmuttipäälle matka sujui hyvin ja sieltä oltiinkin lähdössä jo puoli yhden aikoihin viimeiselle etapille kohti Aittajärveä. 

Jostain Sarviojan ja Kaarnepään huipun väliltä

Laskeutuminen Maantiekuruun tosin ei ollut erityisen nopeaa, koska puolison polvi päätti, että matkaa oli tultu jo riittävästi ja erityisesti alamäki oli erityisen paha. Pidettiin pieni tauko Maantiekurussa ennen kuin lähdettiin jatkamaan. Polku oli juuri niin kivikkoista ja juurakkoista kuin olin muistellutkin. Matka vain hidastui entisestään ja vesikin uhkasi loppua kesken. Lopulta pakotin puolison ottamaan särkylääkettä, että päästäisi vielä saman päivän aikana takaisin autolle. Helanderin kotajärvellä pidettiin vielä pieni istumatauko, pari vuotta sitten paikalla ollut nuotiokehä oli valitettavasti purettu pois, tai lähinnä niitä penkkejä oltaisi kaivattu. Viimeinen etappi menikin sitten jo sutjakammin, kiitos särkylääkkeen ja helpommaksi muuttuneen polun. Autolla taidettiin olla joskus ennen viittä kaiken hitaan etenemisen johdosta. Kilometrejä kertyi hieman päälle 57 ja aika liikkeessä oli 17 tuntia. Rinkan paino palatessa oli joku 14,9 kg.

Olipahan reissu, jatkossa tiedetään pitää päivämatkat hieman maltillisempina. Toki päivälämpötilat saattoivat myös vaikuttaa reissun rankkuuteen. Rinkassa matkusti turhaan jonkunkin verran ylimääräistä painoa, varavirtalähdettä en tarvinnut ollenkaan, koska uudessa puhelimessa riitti virta aivan hyvin reissulle, toinen merinopitkähihainen oli aivan turha helteessä, samoin kuoritakki (tätä tosin en jättäisi pois), pieni kolmijalkakin oli raahattu turhaan painolastiksi. Yhdellä kaasupatruunallakin olisi pärjätty ja ruokaa ja naposteltavia oli hieman ylimääräistä, mutta ei kauheasti. Kuvia tuli otettua jälleen aivan liian vähän, kuten tavallista, tällä kertaa tosin sentään oli kamera mukana.

Melontaretkellä Kolovedellä

Saatiin hieman yllättäen sovitettua pari lomapäivää kesäkuun alkuun. Kauaa ei kestänyt päättää mihin silloin suunnattaisiin. Tietysti melomaan Kolovedelle ja meille täysin uuteen kansallispuistoon. Kanootti oli pian varattu muutamaksi päiväksi ja reittisuunnitelmakin muotoutui ihan kuin itsekseen. Sen verran hyvä oli ollut viime vuoden juhannuksen melontareissu Päijänteellä, että uskallettiin lähteä Kolovedellekin. Tällä kertaa tosin toivottiin hieman viilempää säätä kuin viime Juhannuksena ja sääjumalat olivatkin tainneet ottaa asian ihan tosissaan.

H-hetken lähestyessä sääennuste alkoi näyttää hieman huonolta ainoalle kokonaiselle pitkälle melontapäivälle, ei annettu sen häiritä vaan todettiin, että mennään sään ja fiiliksen mukaan. Keskiviikkona starttailtiin auto puolen päivän aikaan kohti Enonkoskea ja aikataulunmukaisesti kerrankin päästiin ilman kehän ruuhkia. Sopivien taukojen jälkeen oltiin kuuden aikoihin Kirkkorannassa lunastamassa melontavarusteita ja kanoottia itsepalvelupuolelta. Parkkipaikalla olikin yllättävän monta autoa ja vähän alkoi jännittää kuinka moni sattuisi samoille leiripaikoille. Kauaa ei kestänyt, kun tavarat oli lastattu autosta ulos, kanootti kannettu vesille ja kanootti täytetty.

Pian mennään!

Puoli seitsemän jälkeen oltiinkin jo irtaantumassa laiturilta ja lähdössä kohti ensimmäistä yöpaikkaa Vaajasaloa. Hieman piti melontarutiinia hakea, ennen kuin kanootti kulki sujuvasti. Tällä kertaa sentään ohjaus oli aikalailla hallussa alusta lähtien. Tehtiin vahingossa pieni poikkeama, kun näytti siltä että vesistö jatkuisi toiseen suuntaan. Onneksi ensimmäiselle illalle oli varattu maltillinen viitisen kilometriä siirtymämatkaa, kyllä siinäkin oli jo ihan tarpeeksi. Vaajasalossa laiturille kiinnittyminen onnistui kivasti, mutta kanootin saaminen maihin olikin sitten eri homma jyrkän ja kivikkoisen rinteen ansiosta.

 

Vaajasalon kärjessäkin olisi ollut huikea telttapaikka.

Ilta oli tyyni

Käytiin tutkailemassa majoitusvaihtoehdot ja päädyttiin kallion laella sijaitsevaan teltta-alustaan. Maisemat olivat hienot tyynessä kesäillassa ja hyttysiä oli vain nimeksi. Hieman sai pohtia miten teltan saisi järkevimmin lavetille. Tai teltan pystytys ei niinkään ollut ongelma, vaan oviaukkojen kiilaus johonkin väliin sekä tuuletuksen järjestäminen telttakankaiden väliin. Onneksi vaarnapussista löytyy edelleen, seitsemän vuoden jälkeen, irtonaiset myrskynarut, ensimmäistä kertaa niille tuli todellista käyttöä.

 

Pilvet heijastui järven pinnasta

Tyyntä ja rauhallista, vain käkien kukunta ja kuikan huuto silloin tällöin

Oltiin jo ajateltu, että saatiin olla aivan kahdestaan saarella yötä, mutta iltapalaa kallioilla nautiskellessa nähtiin kaksi kajakkia lipumassa kohti leiripaikkaa. Onneksi tyypit eivät olleet sieltä meluisammasta päästä. Kaikkien iltatoimien jälkeen oltiin nukkumassa vasta yhdentoista aikaan. Itsellä oli vaikeuksia saada unta, käen kukkuessa taukoamatta sekä kuikkien huudellessa. Nuotiopaikalta kuului myös vaimeaa puhetta.

Yö oli yllättävän lämmin ja makuupussivalinta osui tällä kertaa aivan nappiin. Kuten normaalia pyöriskelin yön aikana ja aina kun toinen käsivarsi puutui oli vaihdettava kylkeä. Aamulla heräilinkin jo kuuden aikoihin eikä kyllä enää sen jälkeen uni tullut. Syötiin aamupalaa ja purettiin leiri. Kanootin kantaminen takaisin vesille olikin hieman helpompaa aamusta kuin mitä se edellisenä iltana oli ollut.

Suunnattiin ensimmäisenä kansallispuiston ulkopuolelle pienelle saarelle etsimään siellä sijaitsevaa geokätköä. Kätkö löytyi kivasti ja selvästi saarella oli yövytty useamman kerran. Takaisin päin suunnatessa alkoi näyttää hieman pahalta sateen suhteen ja tuuli nostatti hieman laineita. Saatiin myös ihastella kuikkia kohtalaisen läheltä, ennen kuin ne sukelsivat aaltoihin ja kauemmas meistä.

 

Sadetta paossa

Koska puolille päivin oli luvattu reilua sadetta oltiin päätetty pitää pidemmän kaavan lounastauko lähimmällä katetulla taukopaikalla. Niinpä siis suunnattiin kanootin keula hieman takaisinpäin ja kohti Lohilahtea. Lohilahden puolikota osoittautui oikein mukavaksi paikaksi ja sen penkeille olisi vaivatta mahtunut jopa yöpymään ongelmitta. Ehdittiin vielä ennen sateen alkua käydä tekemässä polttopuita, joten selvittiin kastumatta. Paistettiin tulilla ensin makkarat, jonka jälkeen oli lettujen ja kahvin vuoro. Muutama tunti kului oikein rattoisasti tulee tuijotellen, syöden, lämmöstä nauttien ja sateen ropinaa kuunnellen.

Kahden aikoihin sade alkoi näyttää laantumisen merkkejä ja oli aika pakata jälleen kanootti lähtökuntoon ja lähteä etenemään päivän etapille. Matka osoittautukin aika pitkäksi, välillä oli tuulen synnyttämää aallokkoa välillä aivan tyyntä. Lopulta parin tunnin rauhallisen melonnan jälkeen rantauduttiin Syväniemeen pitämään pieni huolto- ja jaloittelutauko. Vähän välipalaa naamariin ja matka jatkui vielä viimeiselle etapille kohti Lapinniemeä. Aallokko ja sivutuuli olikin sellaista, että saatiin meloa kummatkin samalta puolelta, jotta kanootti olisi kulkenut suurinpiirtein siihen suuntaan mihin haluttiin edetä.

 

Tänne oli hieman helpompi myös rantautua

Toinen kahdesta telttapaikasta

Lapinniemessä saatiin viettää ilta kaikessa rauhassa. Mitä nyt hieman ruokailun jälkeen tuli aika viileä ja oli kömmittävä makuupussiin lämmittelemään. Taidettiin siinä jopa torkahtaa, mikä on kyllä harvinaista herkkua. Iltapalaa käytiin valmistamassa entisessä puuvajassa, johon oli kivasti lisätty penkit/laverit. Aika tuulinen oli kyllä tuo puuvajakin ja iltapalan jälkeen olikin jälleen kiirus makuupussin suojiin. Toisesta yöstä oli luvattu hieman viileämpää, joten merinokerrasto tuli tarpeeseen sekä untuvatakki lisäpeitoksi.

 

Sadetta näkyvissä

Lapinniemen sympaattinen leiripaikka

 

Lapinniemi oli äänimaailmaltaan hieman rauhallisempi ja uni tuli toisena yönä paremmin kuin ensimmäisenä, liekö sitten tottumiskysymyskin. Aamulla oli jopa hieman lämmin ja makuupussista olikin mukava heräillä raikkaaseen aamuun. Aamutoimissa kesti totutusti noin pari tuntia jonka jälkeen leiri oli pakattu, aamupala nautittu sekä kanootti jälleen laskettu vesille ja lastattu. Tuuli vaikutti olevan hieman navakampaa kolmannen päivän iloksi. Tarkoituksena oli alunperin käydä vielä matkalla katsomassa kalliomaalauksia, mutta aika ei vain jostain syystä riittänyt. Syynä saattoi olla yllättävän voimakas tuuli ja aallokko. Edellisen päivän hieman aiottua pidempi matkakin saattoi olla nopeutta rajoittava tekijä.

Aikamoista murkulaa oli lähes koko ajan meloessa näkyvissä

Lopulta kurvattiin Kirkkorannan laituriin puoli kahdentoista aikaan ja huoltotoimien jälkeen auton keula suunnattiin kotia kohden. Olisihan tuolla voinut vielä jonkun päivän vaikka viettääkin, mutta mukavaa oli jälleen vaikka ajoittain hieman jopa vilpakkaa. Kuvia tuli otettua aivan liian vähän, kun tuli vain ahmittua maisemia silmillä ja keskityttyä itse olemiseen.