26. heinäkuuta 2017

Seikkailua sekä tuttua ja turvallista (46-48/100)

Heinäkuun alussa suuntasin itseni Lohjalle viikonlopun viettoon. Lauantain pääkohteina olivat Tammiston arboretum Karjalohjalla sekä Torholan luola Karkalissa. Päivän toki kruunasi illanvietto vielä ystävien kanssa.

Ensimmäinen kohteemme Tammiston arboretum sijaitsee niemellä vastapäätä Karkalinniemeä. Olin katsonut vain summittaisen ajo-ohjeen sinne, joten kävimme kunniakierroksella lähes niemen päässä, kun oletimme, että parkkipaikkana käytettävä kohta olisi jotenkin merkattu, eipä ollut. Seuraava suunnistustehtävä olikin sitten etsiä arboretumiin johtava polku. Löysimme sinnekin ihastellen jo tien vierellä kasvavia komeita puita.





Puulajipuisto olikin hieman sekava ja jonkinmoinen kartta siellä olisi ollut aika hyvä. Lisäksi keskikesän visiitillä muut kasvit olivat jo vallanneet polkuja samoin kuin hyttysiä riitti ihan tarpeeksi kiusaksi. Kiersimme vähän sekavassa järjestyksessä puistoa ja ihmettelimme monenmoisia puita. Tänne voisi ehkä tulla syksyllä tai sitten keväämmällä niin saisi enemmän puistosta irti. Puistosta löytyi kuitenkin hienojakin juttuja kuten jättiläismäntyjä, joilla oli aivan valtavankokoiset kävyt. Niitä olikin puun alustoilla koko joukko.



Kaikenmoisia muhkuja


En tiedä mitä tässä tapahtui, mutta tuli jännä.







Hieman parempi kierros auttaisi ehkä hahmottamaan puistoa paremmin. Löysimme myös sen arboretum kyltin takaisin autolle mennessä. Siellähän se oli aika hyvin puskassa piilossa.

Matka jatkui kovasti odotetulle Torholan luolalle. Olin aivan varma kotoa lähtiessä siitä, että olin unohtanut jotain. Selvisihän se minulle sitten ennen kuin ihan perille olin päässyt. Mokoma otsalamppu oli jäänyt kotiin, juuri kun siitä oikeasti olisi ollut jotain hyötyäkin. Pääsin kuitenkin luolailulle tovereiden suopeasti näyttäen valoa luolaan laskeutumisen ajan. Kaikki kolme muuta myös kävivät ihan Torholan kellarissa asti, sillä aikaa kun itse istuskelin pimeässä luolassa yksinäni. Eipä siinä, jäipähän jotain seuraavaan kertaankin.




Luolan jälkeen kävimme vielä kierroksen rannan kautta ja kiertoreittiä takaisin autolle. Pitihän se yksi geokätkökin poimia matkan varrelta, kun sen aivan ilmeinen kätköpaikka suorastaan pomppasi silmiin. Tästä jatkoimmekin vanhempieni talolle illanviettoon, joka venähtikin yllättävän pitkäksi. Toverini toki kävivät muualla ennen saapumistaan, joten minulla oli hyvää aikaa pystyttää teltta sillä aikaa takapihalle, lintujen naapuriin omenapuun ja kukkapenkin väliin. Äidillä olikin oikein upeita pioneja, joten tähän niitä.





Yöllä olikin sitten kiva kömpiä valmiiseen telttaan nukkumaan. Pitää käyttää tällaiset tilaisuudet hyväkseen, kun kerrankin on mahdollisuus helppoon telttayöhön. Eipä noita telttaöitä tälle vuodelle ollutkaan vielä kertynyt liiaksi asti hyvistä suunnitelmista huolimatta. Tämä olikin sitten vasta neljäs yö ulkona tänä vuonna. Yöllä tulikin nukuttua jopa yllättävän hyvin, liekö syynä tuttu ja turvallinen ympäristö, vähät äänet vai luksustyyny siitä en tiedä, vai kaikkien kolmen yhdistelmä.

Yön majapaikka.


Aina yhtä ihania tiikerililjoja

Tästä tulikin yhteensä kolme lukua lisää 100 hetkeä luonnossa haasteeseen, joten puoltaväliä lähestytään, joskin vuosi tosin on jo pitkälti yli puolivälissä. 52 retkeä vuodessa tämä olisi ihan selvästi kohta 4. Retki luontokohteeseen, jossa on luola. Ja jostain syystä minulla on jäänyt laajakulma kameraan päälle, joten kuvat eivät tee oikeutta kohteilleen.

24. heinäkuuta 2017

Paluu rikospaikalle (45/100)

Kuten ehkä vakiolukijat (jos sellaisia on) muistavat kävin tiedusteluretkellä Haagan rhodopuistossa aiemmin keväällä, kun nuput olivat vielä kohtuu pieniä. Arvioin silloin kukkimisen alkavan muutaman viikon päästä. En ihan väärässä ollut sen kanssa. Viisi viikkoa myöhemmin kävin siis uudelleen ja monet kukinnot alkoivat olla jo hyvinkin loppusuoralla. Kaikkein parhain aika oli ollut ehkä noin viikkoa aiemmin.

Kuitenkin tällä kertaa osuin sen verran hyvin paikalle, että kukkia vielä oli runsain mitoin. Viime kerralla kun yritin mennä rhodoja katsomaan, jokunen vuosi takaperin, lähes kaikki olivat jo kukkansa pudottaneet ja vain muutamat atsaleat vielä kukkivat. Ihmisiäkin oli kauniina sunnuntaipäivänä tällä kertaa ihan tungokseksi asti. Sai kyllä odotella, ettei saanut ylimääräisiä kuviinsa ja parempi kun yritti ottaa mahdollisimman rajattuja kuvia. Vähemmän höpinöitä enemmän kuvia tällä kertaa. Olkaatten hyväkkäitä.














22. heinäkuuta 2017

Puolimatkan etappi (43-44/100)

Juhannuksen surkeiden sattumusten sarja jatkuu. Ei päästy ajoissa liikkeelle, makkaraongelma, jäätiin puolimatkaan, järkyttävintä retkiruokaa, Inkoo ja punkkikauhistus!

Tänäkin juhannuksena oli tarkoitus lähteä telttailemaan johonkin. Ei ihan tapahtunut samanlaista surkeiden sattumusten sarjaa kuin viime vuonna, mutta ei kyllä tälläkään kertaa mennyt niin kuin piti. Alkuperäiseen, aika nopeasti tehtyyn, retkisuunnitelmaan kuului nimittäin mukava ajelu pikkuteitä Teijoon, yöpyminen siellä ja jokin pieni lenkki sekä ajelu toisia pikkuteitä pitkin Lohjalle.

Loppujen lopuksi oltiin lähdössä vasta joskus neljän jälkeen. Ensimmäisestä kaupasta ei löytynytkään oikeaa makkaraa, joten piti mennä seuraavaan. Sen jälkeen tulikin ongelma sen kanssa mihin oikein ehdittäisiin ja kuinka kauhea nälkä iskisi ennen perille pääsyä. Lopulta oltiin saatu evästä ostettua tarpeeksi ja valmiita lähtemään oikeasti joskus viiden aikaan. Todettiin, että ei kyllä ikinä päästä syömään, jos lähdetään Teijoon asti joten päätettiin jäädä vähän puolimatkaan silläkin uhalla, että siellä saattaisi helpon saavutettavuuden takia olla enemmänkin ihmisiä.



Päädyimme siis telttailemaan Inkoon ja Siuntion rajalla sijaitsevalle Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hallinnoimalle Sandvikenin lahdelle. Saapuessamme asuntoautoja sekä -vaunuja oli ehkä kymmenkunta parkissa niille tarkoitetulla alueella. Me nostimme tavarat selkään ja lähdimme köpöttelemään noin 700 metrin mittaista polkua Sandvikenille. Perillä ei ollut ketään. Saimme siis vapaasti valita rannan parhaan telttapaikan. Hyviä telttapaikkoja olisi kyllä ollut enemmänkin, mutta löydettiin oiken passeli paikka puiden katveesta merinäköalalla. Kyllä kelpasi. Teltan pystytyksen jälkeen aloiteltiin väsäämään nuotiota, koska nälkä oli välipalasta huolimatta.



Siinä tulistelua aloitellessa tuli toinenkin pariskunta tavaroineen selvästi myös juhannusta luonnon helmaan viettämään. Kolmaskin parivaljakko kävi kääntymässä ja ilmeisesti toteamassa, että oli aivan liikaa ihmisiä heidän makuunsa. Ruokailun jälkeen menimme vielä istuksimaan kalliolle ja nauttimaan maisemista sekä tuoksuista. Kuuntelimme myös asuntoauto ja -vaunupaikalta kuuluvaa haitarimusiikkia.




Vielä ennen nukkumaanmenoa kävimme vähän kiertämässä merenrantaa ja etsimässä yhden geokätkön. Seurasimme hyvän tovin kyhmyjoutsenen etenemistä rannan tuntumassa. Pääsimme myös seuraamaan kuinka se löysi poukamasta oikein otollisen murkinointipaikan, kun niin kauan viihtyi. Olimme oikein aitiopaikalla korkeammalla kalliolla, joten joutsen ei edes häiriintynyt meistä kun vain olimme hiljaa paikoillamme.

Yöllä ei tuullut ja lämpötilakin oli sopiva, ei ollut liian kylmä eikä liian kuuma. Tyyny vaan vaivasi edelleen, joten ihan yhtä mukavasti ei tullut nukuttua kuin omassa sängyssä. Tuli kuitenkin nukuttua kohtuullisesti. Heräsin vaan taas kauhean aikaisin, mutta jatkoin uniani vielä vähän lokkien huudellessa ja jonkun polskiessa ihan jossain rantavedessä. Aamusella teltasta noustessa onnistuin pelottamaan kanadanhanhia ja kokonaisen pesueen isokoskeloita kauemmas. Olivat paistatelleet aamua ilmeisen lähellä telttaamme.

Keittelimme aamupalaa ja kahvia teltan oviaukolla katsellen merelle. Sillä aikaa makuupussit tuulettuivat läheisten puiden oksistoissa. Verkkaisesti keräilimme leirimme pois ja pakkailimme rinkkamme yrittäen saada mahdollisimman vähän muurahaisia mukaan. Olimme kuitenkin kymmenen aikaan valmiit lähtemään jatkamaan seikkailuamme.

Kävimme poikkeamassa Degerbyn kirkolla ihastelemassa pittoreskia pikkuruista kirkkoa ja hautausmaan mahtavia tammia. Nurmikkokin oli esimerkillisesti leikattu, eikä tuoksusta päätellen edes kovin kauaa sitten. Jatkoimme vielä Inkoon keskusta kohden ja kävimme keittelemässä lounasta Lilludden nimisessä paikassa. Tölkkilihapullat eivät maistuneet yhtään paremmilta edes nälkäisenä ulkona, onneksi tämä oli toinen ja viimeinen tölkki, ei enää niitä. Haimme vielä jäätelöt kioskilta ja ajelimme suoraan pysähtymättä kätköjen kautta Lohjalle.




Sellainen seikkailu tällä kertaa, yöpyminen meni hyvin Inkoon osio ei ollut kovin idyllinen. Sain vielä tuliaisena punkinkin mukaani ja Teijo jäi edelleen odottelemaan yöpymisretkeä. Tästä tulikin kaksi hetkeä 100 hetkeä luonnossa haasteeseen. Tämä voisi olla lisäksi 52 retkeä vuodessa haasteen retki 13. Vietä yö ulkona -retki.

19. heinäkuuta 2017

Suuri ja mahtava Kiilopää (42/100)

Lauantain geokätköilyn megaeventtiin oli tarkoitus mennä vain piipahtamaan ja päivän pääagendana olisi nousu itse Kiilopään huipulle, todellista matkailuturismia siis. Päätimme kuitenkin käyttää hyväksi ilmaisen megabussin Saariselän ja Kiilopään välillä, niin välttyisimme parkkipaikkaongelmilta Kiilopään päässä. Nousimme siis bussin kyytiin vuokramökkiämme lähimmältä Piispankiven parkkipaikalta lauantaiaamupäivänä.

Kävimme ensin lounastamassa Suomen Ladun Kiilopään majalla. Oikein maistuvaa oli ruoka siellä. Kahvikin olisi kuulunut hintaan, mutta päätimme käydä kahveilla nousun jälkeen, jos vain vielä olisi aikaa. Ruokailun jälkeen oli hyvä kipittää rustaamaan nimeään oikein hienoon logikirjaan, josta alkoikin päivän varsinainen urakka.








Kyltti näytti huipulle olevan matkaa 1,9 km. Ei paha. Lähdettiin sitten harppomaan eteenpäin ensin loivasti nousevaa mäkeä. Kosteita kohtia tuli edelleen vastaan jonkun verran. Jossain välissä tupsahdettiin 'hiekkarannalle'. Mitä ihmettä? Otettiin tietysti muutamat turistikuvat ja pidettiin vähän pidempi valokuvaus- ja hengähdystauko. Ilma oli mukava, sopivan viileä. T-paita oli silti oikein passeli kun kiivetessä meinasi tulla vähän lämmin. Hiekkarannalla maisemia katsellessa parempi puolisko äkkäsi pusikosssa liikkuvan lumilaikun. En ihan heti osannut sanoa, mikä se oli pari vaihtoehtoa kun oli mielessä. Illemmalla havainto osoittautuikin sitten koirasriekoksi. Olipa hieno kokemus! Jotain lapsiakin kirmaili ihan muutaman metrin päästä riekosta, eikä se hätkähtänyt mitenkään.




Mahtaisikohan terävin olla Terävä-Nattanen? Jossain tuollapäin jokatapauksessa.





Lopulta lähdimme jatkamaan kapuamista huipullepäin. Rinne muuttui pikkuhiljaa jyrkemmäksi ja aivan huipulle vievät portaat tuntuivat loputtoman pitkiltä. Aivan loppunousussa pitikin pysähtyä varmaan joka tasanteelle vähän tasaamaan hengitystä. Olipa kovin palkitseva tunne, kun vihdoin päästiin huipulle saakka. Maisemat olivat kyllä kaiken kapuamisen arvoisia. Etsimme vähän rauhallisemman kohdan, johon pysähdyimme evästämään lämmintä mehua termarista, omenat ja välipalakeksit. Ihailimme maisemia hyvän tovin. Jossain vaiheessa siinä maisemia hengittäessä tuli sellainen olo, että voitaisiinko jäädä tänne? Ei olisi pääkaupunkiseudun kiirettä eikä ääniä. Lopulta piti lähteä. Kävimme tietysti myös etsimässä huipulla olevan kätkön, senkin takia ylös asti oli päädytty.



Ylösmennessä aikaa taisi kulua tunnin verran alaspäin hipsuttelimme varmaan kahdessakymmenessä minuutissa. Aikaa jäi vielä sopivasti käydä kahvilla ja puolison havittelemalla tuoreella munkilla, ennen kuin megabussi lähti takaisin majapaikallepäin.

Ylös hirveää vauhtia kirmanneiden partiolaisten tekeleitä.
Lopputuloksena tänne palataan aivan varmasti, tuonne jonnekin retkeilemään ja se vaelluspalo vaan saa lisää polttomateriaalia kyllä tällaisista raapaisuista.

Tästä tulikin hienosti 42 hetki luonnossa. Lisäksi tämä on 52 retkeä vuodessa haasteen kohta 52. Luontoretki teemapäivänä, koska 17.6. oli Rakastu kesäyöhön teemapäivä ja mikäs sen parempi paikka kun keskiyön auringon Lappi.