24. toukokuuta 2018

Piipahduksia sinne sun tänne Pohjois-Karjala

Ajattelin koota tähän vähän lyhyempiä pysähdyksiä Pohjois-Karjalan kevään 'talvilomalta' 6.5-11.5. Käytiin useammassa luontokohteessa pikaisina pysähdyksinä ja vaikka oltiin koko reissussa vain viisi päivää ehdittiin tekemään aika paljon ja vielä mökkeilemäänkin jonkun verran. Varoituksena: tämä saattaa olla aika pitkä. Kertoilen muutamilla lauseilla vähän tunnelmia ja paikoista. Lisäksi paikoista sen verran kuvia kuin muistin ottaa. Tuolla reissulla tulikin otettua rapeat 570 kuvaa ja otettuna huomioon, että en todellakaan ollut koko ajan kuvaamassa ja yksi kokonainen päivä meni oikeastaan ajeluun, niin sehän on aika monta.




Ensimmäisenä päivänä kävimme totuttuun tapaan voimalaitoksen ja riippusillan luona iltalenkillä. Tuolla tulee pyrähdettyä oikeastaan aina kun olemme Lieksassa ja usein tosiaan ihan kävellen. Matkaa majapaikasta riippusillalle kertyy noin kilometrin verran riippuen mitä kautta kulkee. Tällä kertaa kävimme ihastelemassa veden juoksutusta runsaiden sulamisvesien ansiosta. Reissun ensimmäiset kunnon lumetkin tulivat vastaan, kun riippusillalta Kissakarille vievä kävelytie oli vielä hiihtoladun jäljiltä luminen ja jäinen. Aivan majapaikan pihassa hoksasimme vielä ensimmäisen vitivalkoisen metsäjäniksenkin. Se päästi aika lähelle kun malttoi hissukseen lähestyä, hymyilytti.

Pankajärvi

Tässä kuvassa on teerikukko, joutsenia ja töyhtöhyyppä :D

Kävimme vielä illan ratoksi ajelemassa Nurmijärven (ei se Etelä-Suomessa oleva) suunnilla ja hakemassa tyhjältä venerannalta yhden kätkön. Lunta löytyi vähän lisää ja nähtiin ensimmäisiä pääskyjä sielläpäin. Takaisin päin tullessa pysähdyttiin katselemaan joutsenia, jotka olivat suurehkon pellon toisella puolella. Pellolla tepasteli myös yksinäinen teerikukko. Läheisestä pusikosta yhytimme vielä lisäksi pensastaskun, olipa mukava nähdä sitäkin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Timitraniemi



Seuraavana päivänä tarkoituksenamme oli lähteä vasta iltapäivän puolella Pielisen toiselle puolen. Puolenpäivän jälkeen suuntasimmekin Pappilanluhdan lintutornille. Alkumatkasta puupolulla näimme jo pajusirkun, kivitaskun ja muita pikkulintuja. Kosteikko näytti melko tyhjältä, mutta hyvän tovin silti vietimme nauttien aurinkoisesta päivästä. Malttaminen kannatti, koska näimme sekä sääksen että suopöllön. Suopöllö onkin ainut, jonka olen onnistunut pöllöistä näkemään jo aiemmin. Pikkulokkejakin oli mukavasti.

Loppupäivä menikin Kolille ajellessa maisemareittiä ja täysin peilityyni Pielinen oli mieletön. Kuski ei suostunut pysähtymään, joten todistusaineistoa ei ole. Illalla käytiin Kolin huipuilla, josta kirjoittelin jo aiemmin ja kotiuduttiin mökkiin.


Tiistaina sitten olin varannut aika rauhallista retkeilyä meidän ohjelmaan. Ajeltiin Räsävaaran laavulle parkkiin, joka puolitoista vuotta sitten pakkasen vuoksi oli jäänyt käymättä. Matkalla nähtiin pyy, joka ei ihan itsellä ensimäärittämällä mennyt putkeen. Katsoin ensin, että joku rastas se taisi olla, ennen kuin hälytyskellot alkoi soida ja huomioida, että olihan tuo hieman kookas rastaaksi. Parkkiin kurvauksen jälkeen ensimmäisenä rymyttiin lumikasojen, kaatuneiden puiden ja katkenneiden latvojen lävitse tiemme näkötornille. Uskalsin kiivetä myös aivan ylös asti, vaikka jossain vaiheessa meinasi hieman jännittää.



On sillä kokoa

Latvattomia kuusia

Räsävaaran näkötornista olikin aika huikeat maisemat joka suuntaan. Ei ollut puita tiellä ja ankara talvi näkyi puiden latvojen puuttumisena. Ei ollut montaa kuusta, jolla olisi ollut latva tallessa. Tultiin sitten sitä toista polkua alaspäin, joka ei sekään osoittautunut kovin helpoksi vaan polulta piti poiketa useampaan kertaan.






Laavulla sytyteltiin tulet lounasta varten ja istuttiin nauttimassa auringosta ja ruuasta, kun se valmistui. Lopuksi muistettiin myös etsiä kätkö laavun läheisyydestä ja eikös puolisko sen kaivellut esiin ennen kuin ehdin edes pääsemään liikkeelle.




Keskiviikkona käytiinkin seikkailemassa, mutta en paljasta sen tarkemmin enempää vaan kirjoittelen siitä ihan oman juttunsa. Lähes jokaisena iltana saatiin ihailla upeita auringonlaskuja ja kuikkien laulua järveltä. Kurnutusta kuului kanssa iltamyöhällä ja ajaessa sai olla varovainen, ettei olisi aiheuttanut sammakkojen joukkokuolemaa.



Viimeisen illan ateria rannalla, vielä jäitä.

Viimeisenä päivänä ajeltiin vielä Nurmeksen kautta Lieksaan ja sieltä sitten kotiinpäin. Tällä kertaa minä ajoin Ahvenisen kohdilla ja oli siltikin pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva, vaikkei yhtä hienoa ollutkaan kuin maanantaina Kolillepäin ajellessa.

Viimeisenä aamuna jäät olivat kadonneet aivan kokonaan

Muutamaan kertaan tätä on auringonlaskussa kuvattu

20. toukokuuta 2018

Pääsiäisenä Porkkalassa

Tämän 'hellejakson' keskellä voisi palata takaisin talveen viilentelemään. Pääsiäisen pitkänä viikonloppuna oli tarkoitus tehdä vaikka minkälaista retkeä, mutta oikealle ulkoiluretkelle pääsin kuitenkin vain yhden kerran. Loppuaika meni geokätköilyn planeettahaastetta toteuttaessa, eli hienoja kätköjä keräten. Toki siinäkin tuli ulkona pyörittyä, mutta pääasiallisesti liikennöinti meni niillä kerroin autossa istuksien.

Kätköretkillä tulikin huomattua kevään edistyminen vauhdilla. Töyhtöhyyppiä lensi suurena parvena Vantaan peltojen yllä, ensimmäiset kiurutkin tuli nähtyä sekä ensimmäiset laulavat peipot kuultua.Vantaankoskikin kuohui komeasti ja näin jälkeenpäin ajateltuna, harmillista etten tajunnut käydä sitä kuvaamassa.

Pääsiäisen ainokainen ulkoiluretki suuntautuikin sitten rannikolle, tällä kertaa Porkkalaan, tutustumaan taas lisää paikkoihin. Tällä kertaa kohteena oli Kirkkonummen kunnan ulkoilualue Nedergård. Lunta oli vielä jonkunkin verran ja tarkoituksena oli alunperin mennä vähän tiirailemaan lintuja kaukoputken kanssa ihan Pamskatanille asti. No autolta lähdimme kuitenkin vain eväsreput mukanamme ja kaukoputki sai jäädä odottelemaan, josko sitä jaksaisi tulla hakemaan.



Alkuperäissuunnitelman torstai oli vaihtunut jossain välissä perjantaiksi ja sehän tiesi, että seurueita olisi enemmänkin liikkeellä. Parkkipaikalle mahtui vielä hyvin meidän Pullero sekaan olihan sen verran kookas alue. Metsän läpi polkua pitkin saatiin tallustella aivan rauhassa, kuunnellen ja tarkkaillen lintuja samalla. Meren lähestyessä alkoi ihmisiäkin tulla vastaan. Keittokatoksen toinen puoli oli aika täynnä sekä rannan auringossa oleva tulipaikka oli käytössä. Paljailla rantakallioillakin oli seurueita nauttimasta harvinaisen leppeästä kevättalven aurinkoisesta päivästä.



Tehtiin tulet keittokatoksen toiselle puolelle, koska kello oli sen verran, että tuskin se tyhjäksi jäisi meidänkään jälkeen. Tietysti sahattiin ja pilkottiin käytettävät puut, vaikka joidenkin edellisten jäljiltä oli valmiitakin. Jäivätpähän odottelemaan jotakuta tarvitsevaa. Nähtiin myös joidenkin lähtevän selvästi yöpymisvarustuksen kanssa poispäin. Hyvän aikaa siinä saatiin hiillosta odotella. Minulla oli jälleen alkupaloina ruokatermokseen tehty nuudeli-kuppikeittoseos, jonka söin enimpään nälkääni. Pian 'meidän' keittokatospuolelle ilmestyi hieman vanhempi pariskunta juttusille ja samoille tulille.



Upean sininen meri! Kyllä täällä kelpaa.

Evästelyjen jälkeen mekin lopulta siirryimme aurinkoisemmalle paikalle rantakallioille. Keittelimme vielä pannukahvit ja totesimme joko purujen annostuksen olleen aivan väärä tai todennäköisemmin menettäneen makunsa vaan pitkän varastoinnin seurauksena. Tiirailin sitten kiikareilla merellä olevia lintuja ainakin alleja näkyi, sekä telkkiä. Muut hävisivät lämpövärinään laineilla. Kaukoputki olisi kyllä tullut tarpeeseen, mutta laiskuus lähiessä tietysti kostautui.

Siellä se nököttää!

Upeita vanhoja puita

Lopulta maltoimme lähteä takaisinpäin, mutta tällä kertaa eri reittiä. Poikkesimme polulta tutkailemaan hyvin yksinäisenä metsässä nököttävää keittokatosta. Kovin kummoisella paikallahan se ei ollut joten ei jääty sen kummemmin ihmettelemään sen autiutta. Sen sijaan ihasteltiin komeita vanhoja puita. Pieni jääratakin löytyi polun loppupuolelta, mutta siitä selvittiin pienellä metsän kautta koukkauksella. Totesimme myös tielle päästyämme ilmeisesti eksyneemme vahingossa Nurmijärven kunnan alueelle. Vielä jo parkkipaikan tuntumassa kuulostelin piippausta puista ja yhytinkin ihan viereisestä puusta puukiipijän matkalla ylöspäin.

17. toukokuuta 2018

Kansallismaisema oli yksin meidän

Pidin talvilomaviikkoni viime viikolla. Suuntasin oikein onnistuneen tornientaisto retkiviikonlopun lopuksi paremman puolikkaani kanssa lomailemaan Pohjois-Karjalan vaaramaisemiin. Ensimmäinen päivä, ilta ja yö meni ajellessa upeassa säässä ja Pielisjärven toisella puolen Lieksan keskustan puolella. Oli tullut kevät nopeasti metsäjäniksillekin, koska nähtiin useampia vielä valkoisia yksilöitä reissun aikana.

Seuraavana päivänä ajelimme sitten maisemareittiä Ahvenisen kautta Pielisen rantoja pitkin Kolille päin mökkeilemään. Ilma oli jälleen niin hieno, että mökille asetuttuamme en malttanut jäädä vain sisälle vaan ehdotin vielä samalle illalle menoa Ukko-Kolille maisemia ja mahdollista auringonlaskua ihailemaan. Hieman sain suostutella, mutta lähdimme kuitenkin.



Koska kello oli jo kahdeksan pintaan otimme kyydin ylös eli kipusimme maisemahissiin ja ihailimme hieman maisemia etukäteen. Aivan kolmen huipun kierroksen alussa meinasimme jo lannistua. Lunta ei juurikaan ollut näkynyt enää missään, mutta polun alku oli tamppautunut tiiviiksi eikä aurinkokaan ollut päässyt siihen paistamaan, joten lunta oli vielä hyvinkin 20-30 senttiä. Kokeilimme kuitenkin ja koska polku kantoi jatkoimme matkaa.

Jossain oli jonkun verran lunta


Oli tainnut olla aika hurja tykkytalvi, kun miltein kaikki puut olivat 'tiputtaneet' latvansa
Jossain ei lunta juurikaan

Kiersimme vastapäivään aloittaen Akka-Kolilla käymisellä ensin. Ihailimme maisemia, otimme kuvia emmekä pitäneet kiirettä. Saimme myös kierrellä kohtia, joissa oli lunta vielä puolisen metriä. Jossain vaiheessa alkoi tuulla ja kerääntyä pilviäkin, joten kunnon auringonlasku jäi sillä kertaa haaveeksi.





Kävimme tietysti Paha-Kolilla ja saapuessamme viimein Ukko-Kolille alkoi jo näyttää hieman uhkaavalta. Olimme myös jo aika väsyneitä sekä minulla oli kengät ja sukat läpimärkiä muutaman humpsahduksen seurauksena. Ei ehkä ihan siinä ohjeellisessa puolessa tunnissa olisi tuota reittiä kiertänyt. Päätettiin vielä loppuhuipennukseksi laskeutua rappuset luontokeskus Ukon pihaan.


Ja jossain lunta sitten vielä reilummalti






Rappujen ylätasanteella meitä vastaan tuli ensimmäiset ihmiset koko reitin aikana. Kansallismaisema oli siis todellakin ollut meidän. Aivan viime metreillä alkoi myös vihdoin sataa, onneksi ei kovin rankasti. Näimme myös aika läheltä vaaran yli soidintavan lehtokurpan, aika huikeaa.



Siellä sataa

Sinne vaan, tässä upotti




Se siitä auringonlaskusta

Tunnelmavalaistus rapuissa parkkialueelta luontokeskukselle