Toinen huippujuttu

Itsenäisyyspäivänä käytiin haahuilemassa vain lähipoluilla aika kirpakassa muutaman asteen pakkasessa. Ihailtiin jälleen lähiseudun puutaloja taas uudelta kulmalta lähestyttynä. Sillä reissulla oli hyvä ettei ollut kameraa mukana, koska piti keskittyä lähinnä pystyssä pysymiseen sen verran oli liukkautta teillä.

Seuraavana viikonloppuna päätin sitten vihdoin lähteä katsastamaan Paloheinän uutukaisia kuntoportaita, joista töissä olikin jo ehditty keskustella jonkunkin verran. Suuntailimme aikalailla pohjoiseen kohti Keskuspuiston leveämmän kohdan eteläreunaa. Tupsahdimmekin mukavasti golfkentän lähistölle, josta oli mukava Keskuspuiston laitaa tallustella Paloheinän mäellepäin.

Lämpötila oli nollan tuntumassa, mutta tuuli lisäsi jäätävyyskerrointa, niin että kyllä poskissa tuntui. Pipon olin sentään kiltisti tajunnut pistää päähäni, ilmeisesti se ei enää kolmeakymmentä lähestyttäessä olekaan yhtään huono kapistus.

Lähipuistikon 'polkuja'

Vaikka olimme ajoissa iltapäivästä liikkeellä, niin silti oli osunut kohdalle sellainen hämärä päivä, että olisi voinut luulla kellon olevan paljon enemmän kuin mitä se todellisuudessa oli. Ihailimme ohimennessämme metsään sitten viime käynnin (siitä saattaa jokunen tovi olla) putkahtanutta seikkailupuistoa, joka kiemursi honkien seassa. Harmittelin hieman kyllä sitä miten paljon puita tuolta alueelta oli uudistusten takia saanut lähteä.

Ja väkeä riittää

Uudet kuntoportaat näkyivätkin jo pitkän matkan päästä. Ihan ne eivät mielestäni vielä maisemaan istuneet. Jostain syystä portaiden ala- ja yläpäähän on pitänyt laittaa ihan lukitut portit, joten innokkaat porrasjuoksija menivät sitten kaiteiden ali portaille.

En oikein ymmärtänyt porttien tarkoitusta tai lähinnä sitä, että miksi niiden lukitut piti olla. Ei Malminkartanonkaan portaissa moisia ole tarvinnut ja kuuleman mukaan Kauniaisissakaan ei portteja ole. Ehkäpä hieman liian holhoavaa, kun kuitenkin oli kyltit 'ei talvikunnossapidettävyydestä'. Asia mahdollisesti vielä korostui, koska portaat olivat aivan vapaat lumesta ja jäästä sekä kuivatkin vieläpä.

Itse kipusimme jyrkähkön rutistuksen huipulle portaiden viertä hiekkatietä. Huipulla maisemat olivatkin sitten hieman avarammat kuin mitä muistelin, juurikin puiden kaadon takia sekä kyllä rinteiden vesakon raivauksen ansiosta. Myös toisen puolen rinnemetsiköstä oli raivattu vesakkoa, joten rinteen jyrkkyys näkyi hyvin. Hetken maisemien ihastelun jälkeen tuuli kävi ylivoimaiseksi ja päätimme lähteä laskeutumaan takaisin kodin suuntaan. Toista puolta kuin mitä olimme tulleet ylös.

Jäin vielä hetkeksi ihastelemaan uuden purupinnan saaneita pururatoja sekä sitä, miten hyvin Helsingin korkein huippu Malminkartanon täyttömäki näkyi täältä. Paloheinän huippu (59m) on kyllä huomattavasti matalampi kuin Malminkartanonhuippu (91m), mutta ympäröivän maaston tasaisuudesta johtuen maisemat ovat ihan varteenotettavat. Kolmas huippu tässä lähistöllä on vielä hieman vaikeammin saavutettava Haltiavuori, joka sekin sijaitsee muutaman kilometrin päässä. Haltiavuorelta tosin sieltä ei näy juuri muuta kuin ympäröivää metsää ja vähän pidemmälle, mutta metsä siellä kuitenkin on mielestäni mukavaa.

Loppumatkalla kotiin alkoi sadella jo hiljakseen jotain pientä ja jäistä. Kotona olikin mukava ottaa vähän glögiä lämmikkeeksi. Hyvä että tuli lähdettyä vähän suhmuraisesta säästä huolimatta. Tästä ja itsenäisyyspäivän ulkoilusta tulikin osat 69 ja 70 sata hetkeä luonnossa haastetta.