Akkujen pikalataus lähiretkellä

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna oli pakko päästä vihdoin johonkin vähän tuulettumaan, nollaamaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä, eli näin talven kynnyksellä hiljaista pitäisi olla. Alunperin oli tarkoituksena kulkea Siikajärveltä Holma-Saarijärven jommalle kummalle tulipaikalle. Aamu-unet vähän venähtivätkin aiottua pidempään ja piti keksiä uusi paikka lennosta. Nuuksioon lähdettiin silti, mutta metsäosuutta kertyi vähemmän. Ylikansoitetulta Haukkalammelta en halunnut lähteä, joten ajeltiin parkkiin Veikkolan kautta Vihtiin, eli Valklammentien parkkipaikalle. Autoja olikin aikamoinen määrä, mutta punaisemme mahtui silti vielä sekaan.

Seurasimme Klassarinkierrosta vastapäivään kohti Saarilammen tulipaikkaa. Totesimme pian metsään päästyä, että saappaat tai ylipäätään vedenpitävät kengät olisivat olleet paljon oivempi varustus. Metsäpurosessa virtasi paljon vettä ja matkan edetessä myös hyvä osa pitkospuista oli veden alla.

Menomatkalla ei juuri muuta kuulunut kuin puron solinaa ja kohinaakin niillä kohdin, joissa virtaus oli hieman alamaastoon ja kiviä purossa. Muutamat harvalukuiset tintit tiitittivät jossain. Matka taisikin olla arvioitua 700 metriä hieman pidempi, kun alettiin jossain vaiheessa ihmetellä, että eikös sen kohta tässä jo pitäisi olla. Kostea metsä ei enää tuoksunut niin syksyiseltä eli vähemmän sieniltä.

 Tulipaikalle saapuessa sieltä olikin juuri lähdössä isohko porukka koiriensa kanssa. Ihasteltiin kauniita, suuria ja pehmoisennäköisiä berninpaimenkoiria ja muutamaa muutakin. Sopivasti myös päästiin suoraan hiilloksille ja edellisten ei tarvinnut näin ollen edes sammuttaa nuotiota.

Saatiin aika rauhassa paistella makkaroita ja nauttia pikkuhiljaa esiinpyrkivistä auringonsäteistä. Hieman huvittuneina seurattiin myös partiolaisten touhuja. Ruokavastaavilta ei sujunut ihan niin rutiinilla trangian kokoaminen ja sytyttäminen kuin olisi voinut olettaa.

Hengitin metsää itseeni ja yritin saada työasiat pois mielestä. Aika pian onnistuinkin keskittymään vain ympäröivään luontoon ja imemään siitä energiaa.

Ruokailun loppupuolella paikalle saapui jo muitakin, jotka alkoivatkin kohennella nuotiota omien eväidensä lämmittelyä varten. Kun kahvit oli tyhjennetty kuksista, niin pakkailimme reput ja teimme tilaa seuraaville. Takaisin päätimme suunnata hiekkatietä pitkin, hieman erilaisia maisemia katsellen ja sen vuoksi, ettemme halunneet ehdoin tahdoin kastella kenkiämme.

Vaikka aivan pelkästä luonnonrauhasta ei päässytkään nauttimaan, niin hieman sai ylikierroksilla ollutta mieltä ja ajatuksia nollailtua. Tästä kertyi osa 68 sata hetkeä luonnossa haasteeseeni.