Vuoden viimeiset ja pohdintaa 100 hetkeä luonnossa haasteesta

Yhteenvetona vielä vuoden viimeisen viikonlopun ulkoilut, joita ei toki kertynyt niin mukavasti kuin olisi ollut suotavaa. Teknisesti ottaen minulla olisi kyllä vielä parisen viikkoa ensi vuoden puolelle aikaa kerryttää 100 hetkeä luonnossa haastettani, kun vasta tammikuun puolivälissä pääsin aloittamaan. Koska kuitenkin näyttää muutenkin surkealta on parempi vain päättää tämän vuoden 2017 loppuun ja aloittaa nyt tammikuussa puhtaalta pöydältä.

Vuoden viimeisenä viikonloppuna tuli toisena päivänä käytyä ihan vain lähiseutuja koluamassa ja ihmettelemässä edelleen tarkalleen aika tuntematonta lähiympäristöä. Olin kartasta katsellut sopivaa kävelyreittiä, joka olisi sisältänyt mahdollisimman vähän autoteiden vierustoja ja mahdollisimman paljon metsää. Oman asuintiemme umpikujapäädystä pääsimmekin mukavasti toiselle pitkittäin aluetta halkovalle ulkoilureitille. Jokunen muukin oli eksynyt poluille, vaikka päivä ennusteista huolimatta olikin pilvisempi kuin mitä piti. Asvalttiosuudet olivat petollisenkin liukkaita yön pakkasen jäljiltä, mutta sulilla hiekkateillä sai tallustella varmoin askelin. Keskuspuiston alueelle päästyä todettiin metsän olevan paikoitellen pienten kahluualtaiden peitossa.

Siinä menee polku

Helsingin keskuspuisto näiltä osin on oman mittapuuni mukaan lähinnä aika iäkästä kuusimetsää, jossa on helppoa liikkua myös ulkoilureittien ulkopuolella. Polkuja metsässä risteileekin aika lailla, eikä kyllä ulkoilureittiverkostokaan ihan olematon ole. Ei lähdetty tällä kertaa seikkailemaan ulkoilureittien ulkopuolelle, paljoa.

Nopeasti googlettamalla en löytänyt Haltiapolusta tietoja

Napsin puiden hämärässä joitakin kuvia. En ollut aivan kartalla siitä missäpäin hahmottelemaani reittiä oltiin, joten käännyimme tavallaan väärästä kohdasta jo kotia kohti. Ihmeteltiin taas hyvä tovi metsässä risteileviä vahvistettuja juoksuhautoja, joissa osassa oli vähän syvempääkin kahluuta tarjolla. Pian olimmekin jälleen asuinalueella ja kotona. Lähiseudun kartoittamiset jatkuvat tänä alkaneena vuonna.

Sumua

Roskiakin tuolla olisi kerättäväksi

Uudenvuoden aattona oli tarkoitus lähteä johonkin vähän pidemmälle metsään. Minulla oli tästäkin hyvä suunnitelma jo lauantaina, mutta sunnuntaina ei kyllä yhtään tuntunut siltä, että olisi viitsinyt ajaa edes sitä puolta tuntia johonkin kohteeseen. Aamulla toki havahduin jossain välissä auringonnousuun. Sen verran oli värikäs, että piti ravata rappusia ylös alas kameran kanssa etsimässä sopivaa ikkunaa, mistä saisi parhaimmat kuvat.

Lopulta iltapäivällä lähdimme sitten Petikon suunnille hieman ulkoilemaan ja geokätköilemään. Maasto osoittautui hieman haasteelliseksi, koska polut olivat kohtuu olemattomia ja metsässä oli paljon tuulenkaatoa, jonka ylipääsemiseen sai käyttää hieman enemmänkin aikaa, ettei olisi rikkonut itseään tai varusteita. Oman haasteensa toi myös märkä maasto, johon seuralaisella ei ollut aivan sopivia kenkiä.

Tämä ei ehkä ollut hyvä idea

Yksi kätkö näytti myös sijaitsevan oikeastaan suon keskellä. Ei lähdetty tällä kertaa yrittämään, kun oli vielä ensimmäinen kätkökohde kyseessä. Todettiin, että tämä vaatii saappaita tai ainakin huomattavasti kuivempaa vuodenaikaa. Taidettiin ilmeisesti kulkea melko hiljaa, koska onnistuttiin pelästyttämään ainakin kaksi oletettavasti (metsätyypin ja koon perusteella) pyytä kohtuu läheltä lentoon. Saatiin myös seurailla kuusitiaisen touhuiluja hyvän aikaa aika vierestä.

Löytyi myös kallioista maastoa

Matkaa metsässä ei varmaan kertynyt kuin parisen kilometriä, mutta sai kyllä rämpiä ja siksakata senkin edestä. Kätköjäkin tuli vain nelisen kappaletta tälle reitille, loput kolme jäävätkin sitten odottamaan toista kertaa ja vaihtoehtoista lähestymissuuntaa. Kehä kolmosen äänet kyllä kantautuivat häiritsevän hyvin suurimpaan osaan metsästä. Ketään ei kyllä tullut vastaan, mikä ei ehkä ollut mikään ihmekään. Loppumetreillä meinasi iskeä vielä epävarmuus siitä, mistä päästäisiin takaisin autolle. Lopulta tupsahdettiin toisen umpikujan päätyyn muutaman teollisuusrakennuksen välisestä metsäkaistaleesta. Näillä ansioilla päädyttiinkin sitten loppulukemaan 75/100, mikä ei kovin mairitteleva olekaan. Positiivisena puolena voisi sanoa, että huonomminkin toki olisi voinut käydä.

Loppuun vielä mestariotos uudenvuoden aaton viimeisestä geokätköilykohteesta.

Vielä muutama sana lisää 100 hetkeä luonnossa haasteesta ja se pohdintaosuus.
Oman vaikeutensa tämän haasteen hyväksytysti suorittamiseen toivat suurimmalta osin hyvin hektinen työvuosi. Plussatunteja kertyi kikymiinuksista huolimatta varmaan sadan pintaan ja enemmänkin olisi saanut tehdä, jos vain olisi jaksanut. Asunnon etsintä ja vaihtorumbakin vei todella paljon vapaa-ajasta elokuusta eteenpäin, joten paras retkeilyaika elokuusta marraskuulle jäi oikeastaan käyttämättä kokonaan. Ei sillä, että syksyn aikana välttämättä niitä houkuttelevimpia kelejäkään olisi juurikaan ollut. Näillä nyt kuitenkin mennään, alkaneelle vuodelle jää siis huomattavasti petrattavaa tämän suhteen.