Pieni luontopolkuhelmi: Konttivuoren luontopolku Uuraisilla

Pidennettynä helatorstaiviikonloppuna meidän tiemme ei vienyt aivan suorinta reittiä Seitsemisen kansallispuistosta Jyväskylään, vaan koska meidän geokätköilyn kuntakartaltamme oli jäänyt Uurainen puuttumaan, niin tokihan se oli mahdollisuuden esiintyessä käytävä korjaamassa. Olin Uuraisen kätkötarjontaa katsellessa kiinnittänyt huomioni mukavan oloiseen pieneen luontopolkuun, jonka varrella olisi parikin kätköä. Ajelimme ihanassa kevätsäässä pienehköä hiekkatietä kohti Konttivuoren luontopolkua.

Aurinkoista ja hiljaista

Harmiksemme osoitetun parkkipaikan olivat vallanneet motocross harrastajat. Tie vaikutti sen verran pieneltä ja koska mitään sopivaa levikettä ei muutenkaan löytynyt järkevän matkan päästä, päädyimme jättämään vähän riskillä automme tien viereen kierroksen ajaksi.

Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia luontopolusta ja yhdyspolun päättyessä ja varsinaisen luontopolun alkaessa olinkin ihastuksissani. Vanhaa kuusikkoa ja pehmeännäköistä sammalikkoa. Kuulin myös punatulkun viheltelyä, joka ei ole enää tähän aikaan vuodesta ihan tyypillisin ääni metsässä. Polku itsessään oli hyvin kapeaa, mutta selvästi erottuvaa. Ihastelin metsän äänettömyyttä ja upeutta, silloin tällöin kun oli pakko pysähtyä kuvaamaan ja vetämään vähän henkeä polun noustessa ylöspäin.

Polun laskeutuessa rotkoon oli portaat ja puissa oli huonokuntoisista rappusista varoittavat laput. Eipä nuo tuntuneet kovin huonokuntoiset olevan, joten liekö laput jotain vanhempaa perua. Rappujen alapäästä alkoikin ehkä luontopolun säväyttävin osuus. Polku kulki kostean rotkon pohjalla ja kummallakin puolella oli suurehkoja kivenlohkareita. Löytyipä varjoisimmista paikoista hämmästykseksemme jopa lunta ja kosteudesta kertovat hyttyset.

Vähän luntakin vielä jäljellä varjoisimmissa paikoissa

Rotkosta kiivettiinkin sitten aivan toiseen maailmaan, kuivaan kallioiseen kangasmetsään ja sen tuoksuihin. Pysähtelimme tasaisesti lukemaan luontotauluja ja yhdessä kohtaa piti vähän arpoa mihin suuntaan piti mennä. Koska toinen reitti näytti vähän turhalta etsimme merkintöjä tasaisemmalta osuudelta, jonne polku sitten jatkuikin. Kalliolta laskeuduttiin jälleen hyväkuntoisia rappusia aika jyrkästi alas ja pienen kuusimetsäosuuden jälkeen löysimmekin itsemme pienen pienen puron ja jyrkän lohkarekallion välistä ja laavun vierestä. Puro solisi syvässä uomassaan ja taukopaikka vaikutti oikein siistiltä. Kävin myös katsastamassa huussin, joka oli ehkä siistein missä olen ikinä käynyt.

Laavulta oli enää lyhyt pätkä takaisin siihen mistä kierros lähti ja pieni matka takaisin tielle ja autolle. Luontopolku oli ollut oikein sopiva poikkeama matkalla ja loppumatka Jyväskylään menikin oikein rattoisasti.