Kolmen valtakunnan rajapyykin päiväretki

Edelleen kesän 2024 lomareissun pieniä piipahduksia.

Kesälomalla vietettiin pari päivää Kilpisjärvellä. Lämpötila oli meille ja urheilusuorituksiin aivan liian kuuma, joten Tsahkaljärvi sekä Saana ja Mallatunturi jäivät kokematta. Sen sijaan lähdettiin laivalla kohti Koltalahtea ja sieltä piipahdettiin kolmen valtakunnan rajapyykillä.

Maisemia Ruotsiin

Itikkaa oli tunturikoivuvyöhykkeellä tarpeeksi ja vaikka oli laittanut hyttysmyrkkyä, niin silti riitti ystäviä hieman turhan lähellä tuulettomassa päivässä. Käytiin vain rajapyykillä, olisi ollut kiva käydä myös tuvalla, mutta ehkä seuraavalla kerralla. Pyykillä olikin noin puolet laivan matkustajista, mutta päästiin mekin tekemään ympäripyörähdys.

Norjan terävähuippuisia vuoria

Tukevasti Suomen puolelle, varjotaiteesta vastasivat tuntemattomat kanssaretkeilijät

Helteinen, tyyni heinäkuinen päivä

 

Takaisin päin ei ollut ihan niin paljolti hyttysiä, kun laitettiin vähän vielä lisää hyttysmyrkkyä. Paluumatka tultiin myös hieman verkkaisemmin, koska ei viitsitty pitää kauheaa kiirettä, vaan ihasteltiin maisemia toiseenkin suuntaan. Tästä pikku piipahduksesta enemmän kuvia kuin sanoja.

Taakse jää Norjan huiput

Kohti Saanan juurta

 

Taivaan tavoittelijan taival

Edellisellä kesälomareissulla tiputellessa etelään päin tehtiin pieni koukkaus sivuun ja pysähdyttiin Sallan kansallispuistossa. Alunperin oli tarkoitus mennä telttailemaan johonkin, mutta lähempänä kolmeakymmentä astetta ollut lämpötila ei kauheasti houkutellut telttailuun.

Utuisan kauniit maisemat

Tästä lähdettiin kipuamaan

Hieman jo maisemat avautuu

Auringonlaskun punaiset värit on aina kovin sykähdyttäviä

Varattiin matkalla majoitus kuitenkin kansallispuiston välittömästä läheisyydestä. Majoitus oli jännä laatikko järvelle päin. Illalla, kun pahin paahde oli ohitse päätettiin lähteä vielä kipuamaan Iso-Pyhätunturille.

 

Ystäviä löytyi sankoin joukoin parkkipaikan läheisistä puskista ja ylämäki otti todenteolla koville. Onneksi loppumatkasta alkoi olla jo tunturia sekä portaatkin helpotti kapuamista. Ylhäällä maisemat palkitsivat jälleen kerran. Ehdittiin sopivasti auringon laskiessa taivaanrantaan. Olipahan upeat värit.

Tässä vaiheessa oli hyvä lähteä hipsimään takaisin majoitukseen

 

Kavuttiin näkötorniin ja kuvailtiin ympärille. Lopulta vain istuttiin katselemassa laskeutuvaa aurinkoa. Iltalenkki kruunasi kyllä syntymäpäivän.

Loppukesän retkiseikkailu

Ei maltettu koko loppulomaa istua kotona, vaan otettiin äkkilähtö vielä pienelle kesälomareissulle. Elokuun alkuun siis varattiin itsemme reissuun kohti läntistä rannikkoa. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin Kurjenrahkalle käytiin vähän piipahtamassa suolla Karpalopolulla ihastelemassa maailman pienimpiä ja söpöimpiä sisiliskoja sekä Kuhankuonon rajakivellä. Illaksi siirryimme vielä Töykkälän laavulle, koska Kurjenpesän lähellä oleva teltta-alue ei oikein houkuttanut ja olipa se melko täynnäkin meidän makuun. Eipä se Töykkäläkään mikään maisemaparatiisi ollut ja metsäkone möykkäsi taustalla koko yön. Itikoitakin piisasi jonkin verran.

Kylmäpihlajan majakka, reissun toinen pääkohde

 

Kurjenpesän ikkunassa villoja

Sekä suolla itse puiston nimikkolintu

Hiljaista oli reitillä

Joku sentään tuli vastaan

 

Yö meni ilman sen kummempia ja aamulla olikin järjestys makuupussit tuulettumaan, aamupala ja tavarat kasaan ja jatkamaan. Suunnattiin kohti Raumaa. Raumalla meillä olikin hyvin aikaa syödä lounasta ja kiertää hieman vanhaa Raumaa jäätelöä syöden ennen kuin yhteysalus Selkämeren kansallispuistossa sijaitsevan Kylmäpihlajan majakalle lähtisi. Viime laivareissusta viisastuneena tällä kertaa tuli laitettua aurinkorasvaa ainakin tarpeeseen. Yhteysalukselta saatiinkin kivasti paikat kannelta ja merituulen hulmuttaessa hiuksia oli helppo nauttia kirkkaasta päivästä ja auringonpaisteesta.

Avomeri

Tyrniä ja muita sitkeitä

Kylmäpihlajalle päästyä tulikin selväksi, että tuuli olikin aikamoista avomeren laidalla. Saari oli aivan upea ja pelkästään polku satamasta majakalle pisti huokailemaan. Käytiin toki ensimmäisenä kuikuilemassa maisemia ylhäältä majakasta, jonka jälkeen suunnattiin kahville. Kahvin jälkeen olikin vielä aikaa kiertää vähän ihailemassa saarta ja ottamassa valokuvia. En olekaan koskaan aiemmin tainnut vastaavalla saarella käydä. Saari oli täynnä tyrnipensaita ja kasvillisuus muuten oli kohtalaisen matalaa sekä karuihin oloihin sopeutunutta. Upeaa ja karua samaan aikaan. Mieletön sääkin sai vain huokailemaan maisemien kauneutta.

 

Sain tästä reissusta jälleen raksituksi yhden kansallispuiston käydyksi, mutta täytynee tulla kuitenkin joku kerta uudelleen. Ainakin Kuuskajaskari jäi odottelemaan käyntiä. Illaksi ajeltiin vielä Poriin hotellimajoitukseen. Hotelliyön sekä hyvän hotelliaamiaisen jälkeen meille olikin järjestynyt yön aikana yllätys. Oltiin onnistuttu parkkeeraamaan auto johonkin yöpyvien pulujen tai naakkojen puun alle, joten auto oli aivan sen itsensä peitossa. Ei siinä auttanut kuin ajella ensimmäiseen vastaantulevaan autopesuun. 

Vanhaa Raumaa

Savojärvi

Olisi kyllä houkuttanut

Karpalopolulla alkoi jo metsän puolella hämärtää

 

Tässä tuhriintui kallista linturetkiaikaa ja lisäksi onnistuin vielä jotenkin johtamaan meidät aivan väärään paikkaan parkkiinkin, niin että käytiin tekemässä ihan turha parin kilometrin lenkki lintukamojen kanssa hikisessä aamussa. Siinä ei kumpikaan ollut maailman parhaimmalla päällä. Onneksi sentään onnistuttiin näkemään pari kaurista kohtalaisen läheltä, kun palattiin takaisin autolle, niin pahimmat myrskypilvet päiden päältä katosivat. Kummasti aina luonnon kokeminen rauhoittaa pahimmankin ärrimurrin.

Tornille pääsi pitkin leveää puupolkua

Kaislat vain suhisi tuulessa

Kaukoputki oli ihan pakollinen, jos halusi kunnolla tunnistaa mitään

 

Lannistuneina ajeltiin tutulle ja turvalliselle parkkipaikalle ja käpöteltiin pitkät pätkät pitkospuita sekä puupolkua kohti Yyterin lietteiden torneja. Ihan ei sentään lähimmälle jääty ja hyvä niin, koska toiselta tornilta olikin sitten jo paremmat näkymät sekä olihan tuo puupolku ruovikon keskellä aika tunnelmallinen. Hieman olin toiveikas pikkutiirojen suhteen joita aiemmin viikolla oli nähty jopa kymmenkunta. Itse onnistuttiin pienen tutkailun jälkeen näkemään ainakin kolme. Hyvänä lisänä olivat myös sirrit ja varsinkin isosirrit, joita pölähti aivan viime hetkillä paikalle muutama kappale. Porissa onnistuttiin myös näkemään se aika varma mustavaris tälle vuodelle. Linturetken jälkeen olikin aika suuntailla jo kotiinpäin. Ajeltiin kuitenkin kakkostietä, mikä on hieman mukavampi kuin ainainen moottoritie.

Kirkko oli komea takaa ja edestä

Someron kirkko, ei reissua ilman yhtä kirkkopiipahdusta

Koska meillä ei ollut varsinaisesti kiire mihinkään poikettiin vielä loppumatkalla Someron kautta parilla kätköllä. Baddingin luona sekä todella upealla kirkolla. Käytiin myös ihastelemassa Pusulan uusittua lintutornia, josta ei tosin kesällä voi kuvitellakaan mitään kovin kummoista näkevänsä. Keväällä paikka toki on oikein mainio ja niitä harvoja torneja joihin pääsee autolla aivan viereen. Uudet portaat olivat oikein hyvät, piti niitä sen verran kuitenkin testata ja niitä pitkin saa ainakin kaukoputkensa ja itsensä turvallisesti torniin ilman mitään jännitysmomenttia.

Maastopyörillä Rautulammen lenkillä

Lemmenjoelta ei paljoa etelämmäs päästy, mutta sisämajoitukseen kuitenkin. Heti ensimmäiselle Saariselän päivälle oltiin varattu jälleen sähköavusteiset fatbiket. Hieman meinasi tästäkin retkestä tulla viime vuoden toisinto sateisesta säästä johtuen. Aamulla oltiin Kiilopäällä pyöriä vuokraamassa, hieman hämminkiä meinasi aiheuttaa se, että ei päästykään maksamaan vuokria koska yhteydet eivät toimineet. Meille luvattiin, että voidaan maksaa kun palautetaan pyörät, koska itse olin maksamassa liikunta- ja kulttuuriedulla, jota ei pystyisi nettipankin kautta suorittamaan.

Maisemaa erämaaosaa kohden

Vähän meidän lähtö viivästyi ja tällä kertaa uskallettiin lähteä Rautulammen lenkille, kun meille vakuuteltiin, että sen ehtisi oikein hyvin pyöräillä vuokra-ajassa. Saatiin hyvät vinkit Rautulammen lenkille ja lähdettiin melkein heti pyörät saatua kohti Niilanpään päivätupaa. Siellä pidettiinkin ensimmäinen pieni tauko hieman hengähtäen ja vettä hörpäten. Ilma oli juuri sopivan lämmin ja sateesta ei vielä ollut tietoakaan. Ensimmäinen jyrkempi ja irtokivisempi mäki osoittautui hieman ongelmalliseksi ja jouduin jalkautumaan sekä taluttamaan hyvän tovin pyörää ylämäkeen.

Leveää helppoa baanaa aluksi

Ensimmäinen etappi takana

 

Ensimmäisen kunnon nousun jälkeen päästiinkiin aika mukavaa reittiä laskettelemaan eteenpäin pelkkää tunturimaisemaa ihaillen. Oltiin lähdetty päiväretkelle rennolla meiningillä ja pysähdyttiin pitämään pientä evästelytaukoa jo Rautupään rinteellä. Mutusteltiin omenaa ja ihasteltiin maisemia. Mikäs siinä kauniissa aurinkoisessä säässä. Eikä juuri muita kulkijoita ollutkaan. Tovin tauon jälkeen lähdettiin taas jatkamaan. Oli suorastaan hurmiollista huristella mäkeä alas ja toista ylös sähköavustuksen siivittämänä. Meitä oli jo lähtiessä varoiteltu Rautulammelle laskevan polun kivikosta, mutta se meni oikein mallikkaasti. Mitä nyt itse taisin jossain vaiheessa hypätä pahimmassa kohdin pois pyörän selästä.

Kyllä näitä maisemia kelpasi tuijotella

Rautulammella olikin ihan reilusti väkeä. Pieni tovi odoteltiin, jotta saatiin istumapaikka ihan penkiltä. Sisällekään ei niin hienolla ilmalla millään viitsinyt mennä ja varsinkaan kun ötököitäkään ei ollut kiusana. Lounaana meillä oli vaellusreissun lyhennyttyä jäänyt kuivattu kanajauheliha kuppikeittopohjaan tehtynä sekä lisämakaronilla höystettynä. Toimi oikein hyvin, kun tällä kertaa kanajauhelihat olivat saaneet ennallistua hieman kauemmin vedessä. Ei pidetty kiirettä ja juotiin kahvitkin siinä säästä nauttien. Käytiin myös kurkkaamassa päivätupaan ja autiotuvan puolelle. Oli kyllä hienoja, siistejä ja valoisia. Huussiin olikin hieman hankalampi löytää, mutta löytyi sekin.

Rautulammen kirkasta vettä

Uudenkarhea autiotupa, niin valoisa ja siisti

Vielä pieni lasku tuville

 

Kun vihdoin päästiin jatkamaan eteenpäin, oli aika keräillä muutamia geokätköjä matkan varrelta. Matka ei ihan edennyt odotetun nopeasti myöskään sen takia, että polku oli paikoin meidän ajotaidoille hieman hankalan mutaista ja vetistä. Puskaan geokätköjen perässä sukeltaessa, myös aikamoinen itikkaparvi hyökkäsi kimppuun aika nopeasti kiristäen hermoja. Aika pian myös taustalla kuuluva ukkosenkumu laittoi hieman suunnitelmat uusiksi. Hieman pisti myös harmittamaan ohittavien muiden pyöräilijöiden huudot liian hitaasta etenemisestä. Jotain hankalampaa pätkää taluttaessa onnistuin myös liukastumaan ja kaaduin kivikkoon pyörän alle. Onneksi selvisin vain säikähdyksellä, pienellä naarmulla kyynärpäässä ja ehkä jollain mustelmalla. Onneksi myöskään en ollut yksin liikenteessä, ei sieltä pyörän alta pää alamäkeen oikein helposti olisi päässytkään.

Rautuvanganoja jossain tuolla

 

Vihdoin alettiin jo lähestyä Luulampea ja joenylitystä ja alettiin uskoa pääsevämme ainakin Luulammen tuvan terassille suojaan. Päästiin siis kahlaamaan ja taluttelemaan pyörät ylitse. Edellispäivänä alkanut sade oli tuonut jokeen ihan reilusti virtaamaa. Itse menin ensimmäisenä. Läskipyörän renkaissa oli sen verran ilmaa, että pyörä lähti vähän virran mukana kallistumaan vaakatasoon, onneksi kahlauspaikka oli kohtuu tasainen, niin ei tullut mitään ongelmia. Vastarannalla saikin hetken kuivatella jalkoja ennen kuin vetäistiin sukat ja kengät takaisin jalkaan. Kannatti ottaa crocsit kyllä ylitystä varten. Päästiin Luulammelle asti kuivina ja ehdittiin vielä juuri ja juuri kahvilaankin ennen sen sulkeutumista. Sen verran oli ottanut voimille Rautulammelta tulo, että ostettiin vähän virvoketta ja munkki puoliksi. 

Kun sadetta ei vieläkään kuulunut päätettiin lähteä yrittämään viimeinen etappi kohti Kiilopäätä. Ei riittänyt happi tosiaankaan koko mäkeä ylös vetää edes sähköavusteisesti. Aika nopeasti tuli stoppi, jonka jälkeen talutettiin hyvä tovi pohkeet hapoilla. Lopulta päätettiin vielä koittaa loppumatka huipulle pyörillä. Onnistuihan se kovan puuskutuksen saattelemana ja ensimmäiset sadepisaratkin alkoivat putoilla, kun päästiin jo voiton puolelle mäestä. Vielä poroaidalle ja portista lävitse. Loppumatkalla taivas repesikin aika kunnolla, mutta onneksi Kiilopäälle oli enää lyhyt matka alamäkeen. Sitä olikin nautinto sujutella menemään, siitä huolimatta, että kastui aivan läpimäräksi.

Märkää menoa Sivakan lenkillä

Viime vuoden kesälomareissun ensimmäiseksi viralliseksi päiväksi oltiin jo hyvissä ajoin vuokrattu sähköfatbiket Kiilopään välinevuokraamosta. Oltiin edellisenä iltana saavuttuamme Saariselälle vähän jo katseltu mahdollisia reittejä, jolle lähteä. Ajateltiin yhdistää myös geokätköily pyöräretkeen. 

Loiva nousu, jonka jälkeen mukava laskettelu takaisin Kiilopäälle

 Niinpä sitten aamusta hurautimme Kiilopäälle aamiaiselle, josta lähdettiin vuokraamon kautta leppoisalle pyöräretkelle tai niin ainakin luultiin. Vuokraamosta saatiin hyvät reittiehdotukset ja kun sääennuste lupaili vähän epävakaista päätettiin kuitenkin mennä lyhyempi lenkki enemmillä kätköillä. Rautulammen kierros olisi kiinnostanut myös, mutta jätettiin se tehtäväksi jollekin toiselle kerralle. Päädyttiin siis helpolle Sivakan lenkille. Aluksi oli vähän totuttelemista sähköpyörän säätöihin ja ainakin ensikertalaiselle meinasi välillä sähköavustus käydä vähän liiankin tehokkaaksi. Pyöräily sujui siis kovin helposti. Ilma oli aika viileä ja itikoitakin oli vähän siellä täällä märimmissä kohdissa, kun pysähtyi geokätköjä etsimään. Mentiin reitti vastapäivään, vaikka suositus olisikin ollut myötäpäiväisesti. Hukkasin kamerastani linssisuojuksen jossain Kiilopään ja Sivakkaojan laavun välillä.

Välillä piti talutella

 

Kuinkahan vanha takana oleva mänty oikein on?

 

Sivakkaojalla pidettiin vähän evästaukoa, ei mitään kovin suurta, mutta että jaksaisi vielä jatkaa. Yritettiin etsiä geokätköäkin, mutta tällä kertaa jäi odottamaan seuraavaan kertaan. Kun oltiin jo lähdössä laavulta jatkamaan matkaa kuulin vihdoin tuttua ääntä. Pari kuukkelia oli pölähtänyt läheisiin puihin. Niitä saatiinkin hetken verran seurailla ja muutamat pähkinätkin niille tarjoilla. Puoliso uskalsi jopa ihan kädestä antaa.

Sivakkaoja

Sivakkaojan laavu

 

Sivakkaojan jälkeen olikin reitin toinen riemukkain kohta heti, kun oli tultu nousun päälle Ruijanpolku alkoikin laskea loivasti kohti seuraavaa risteystä. Siinä saatiin varmaan kilometrin verran lasketella kaikessa rauhassa polkua pitkin menemään. Oli huikean hauskaa. Vihdoin käännyttiin kohti Niilanpään päivätupaa. Metsässä lennähteli kaksi pohjantikkaa, mikä oli iloinen yllätys. Yhdeltä kätköltä takaisin polulle palatessa osuttiin vahingossa, mitä ilmeisemmin kuukkelinpesän kohdille. Pesässä oli yksi poikanen, joka kuikuili pesän reunan ylitse. Ei jääty paikalle sen pidemmäksi aikaa vaan hipsittiin nopeasti kauemmas.

Kesken matkan alkoi sataa aika rankasti. Niilanpään päivätuvallekin oli vielä hyvin matkaa useamman kätkön kautta eikä suojaa ollut odotettavissa ennen sitä. Ei siis ajettu suoraan tuvalle vaan kierrettiin sitkeästi useamman mutkan kautta.

Leveää helppoa baanaa

 

Vihdoin päästiin päivätuvalle asti ja todettiin sisäpuolen olevan täysi. Odoteltiin jonkun aikaa ja syötiin vähän omenaa odotellessa. Pahin sade oli mennyt, mutta sateli edelleen ja yritettiin pitää sadetta räystään alla. Jonkun ajan päästä päivätuvasta lähtikin jokunen henkilö ja uskaltauduttiin sisäpuolelle. Vähän kuivattelemaan ja lämmittelemään. Tuvassa olikin ilmeisesti pidemmältä vaellukselta palaamassa ollut kolmikko viimeisellä tauolla. Pussimuona ei ilmeisesti enää meinannut upota ja totesivatkin, että nyt oli yksi ylimääräinen ja tarjosivat sitä meille. Vähän yritettiin kieltäytyä, mutta melkein vaativat syömään. Kiitoksia vaan tuntemattomille, kyllä se taisi lopulta ihan tarpeeseen tulla, kun ei kiukuttelua ainakaan ilmennyt ennen seuraavaa ruokailua.

Rautulampi jäi odottamaan toista kertaa

 

Ihan täysin kuivaksi ei ehditty ennen kuin annettiin tilaa seuraaville tulijoille. Ilma alkoi pikkuhiljaa parantua ja viimeisellä pätkällä kohti Kiilopäätä ei pahemmin enää satanut. Viimeinen pätkä olikin lähes yhtä laskettelua vain Niilanpäältä alaspäin leveää hiekkapolkua, jolla ei juuri sähköavustusta tarvinnut. Tehtiin vielä pari pientä kierrosta muutamien geokätköjen perässä Kiilopään lähistöllä ennen kuin palautettiin pyörät vuokraamoon. Sateesta huolimatta kannatti jälleen lähteä.