15. elokuuta 2021

Makumatkalla Savossa

Hieman ehkä yllättäen kesäkuun toisena viikonloppuna huomasin olevani matkalla Juvalle, jo toisena viikonloppuna peräkkäin. Edellisenä viikonloppuna tosin reissu oli suuntautunut vielä Lieksaan asti. Tällä kertaa olin reissussa ystäväporukalla. Kaikki lähti kevään etäteemaistelusta, jonka jälkimainingeissa huomattiin skonssibuffet-mahdollisuus. Mahdollisuus eskaloitui aika nopeasti suunnitteluzoomailuksi ja lopulta buffet- ja majoitusvarauksiksi.

Näkymää Kalajanvuorelta
 

Savonlinna ja Olavinlinna kulttuurimatkailua

Syöminkien lisäksi tarkoitus oli myös olla päivä kulttuuria sekä luontomatkailua. Niimpä pidennetyn viikonlopun perjantaiaamuna pakkauduimme nelistään yhteen autoon ja matkasimme kohti Savonlinnaa. Olavinlinna oli päivän pääkohde, koska kukaan meistä ei ollut tainnut käydä lapsuuden jälkeen, jos silloinkaan, linnassa. Ajomatka oli sopivan lyhyt ja parkkipaikkakin löytyi lopulta hieman virallista parkkia pidemmältä. Sitä ennen kerittiin tehdä muutama kunniakierros paikkaa etsien.

Kesän kuuma jakso oli jo silloin alkanut ja jo alkupäivästä oli hieman turhan kuuma omaan makuuni. Tajusin onneksi ja yllättäväksi ilokseni olevani ihan oikea opiskelija ja sain lippuni opiskelijahintaan. Olisihan tuota toisaalta voinut ihan täyden hinnankin maksaa. Ilmoittauduttiin heti seuraavalle opastetulle kierrokselle ja käytiin vähän tutustumassa linnaan jo ennen kierrosta.


Olavinlinna

Seinistä näki hyvin, missä mahdollisesti oli ollut holvikattoa


Houkutteleva nimeke


Muurien sisäpuolella olikin mukavasti hieman viileämpää kuin ulkona. Linnan kierros vei meitä tunnin verran ympäri linnaa ja aika paljon käsiteltiin opastuksessa myös oopperajuhla-aihetta. Pääsimme myös kurkistamaan sellaisiin tiloihin, joissa normaalisti oopperajuhlien takia ei pääsisi käymään. Kaikenkaikkiaan kohtalaisen mielenkiintoinen ja viihdyttävä kierros.

Paksu bastioni
 
Kesäinen sinitaivas antoi hienon kontrastin torneille

Kierroksen jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä linnan muureilla ennen kuin suuntasimme pois. Pienellä saarella linnan edustalla olikin valkoposkihanhia poikasineen sekä haapanaemo lähes kymmenpäisen laumansa kanssa. En ole koskaan nähnyt pikkusorsien viipottavan sellaista vauhtia kuin nuo haapanapallerot menivät ruohikossa emon paimentaessa.

 

Haapanaemo ja pienoikaisjoukkio

Hulppea rivitalolinna linnuillakin

Lokinpoikaset, oletettavasti emo vahti tolpannokassa

Nälkä kurni jo kaikilla linnareissun jälkeen joten katsastettiin muutaman lähiravintolan annoslistoja, joiden perusteella valittiin sitten lopulta Ravintola Sarastro. Ulkoalue oli oikein viihtyisä ja valitsimme varjoisan pöydän aika alueen nurkasta järvinäkymin. Perjantai alkuiltapäivästä oli aika väljää joten saimme aika rauhassa nauttia niin tunnelmasta, maisemista kuin omasta seurueestamme.

 

Esillepanoon oli panostettu

Itse valitsin ruuaksi kuhaa, joka oli oikein nappivalinta. Sopivan kevyt, mutta tarpeeksi ruokaisa, jotta jaksoi iltaan asti. Esillepano oli myös oikein houkutteleva. Muutkin kiittelivät omia annoksiaan. Ruokailun jälkeen piipahdimme vielä muutamassa kadunvarren putiikissa, jonka jälkeen suuntasimme kaupan kautta takaisin mökille viettämään iltaa.

 

Mökin rannassa kelpasi uiskennella

Helteisen päivän kruunasi kodassa hiilloksella (savustetut) kypsennetyt kasvikset, liha ja halloumi, lakkakuohu sekä taivaallinen pavlova. Kiitokset ruuanvalmistuksesta menevät oikeutetusti ystävilleni. Itsehän lähinnä olin häsäämässä nuotion sytytystä sekä vahtimassa tulta. Ennen nukkumaanmenoa käytiin vielä uimassakin lähes koko joukkion voimin.

Teahouse of Wehmais skonssibuffet ja Etelä-Konneveden kansallispuisto

Lauantaina päästiinkin sitten itse asiaan, jonka takia oikeastaan oltiin koko reissulle lähdetty. Skonssibuffet oli päivän toinen pääteema. Ehdittiin siinä käydä ennen buffettia myös majoituksen lähellä sijainneella Rapion myllyllä, josta yhdelle sun toiselle lähti kaikenmoisia ryynejä mukaan. Kahvilaherkutkin näyttivät oivilta. Oltiin silti hyvissä ajoin Vehmaan kartanon pihapiirissä ja päästiin vähän ihastelemaan maalaisidylliä. Siinä teehuoneen suuntaan kävellessä meitä tuli myös tervehtimään kartanon vallan valloittava koira. Koira kiersi melkein kaikki rapsutuksia vaatien kahden kierroksen verran ennen kuin jatkoi pihassa juoksenteluaan. Skonssibuffet oli teehuoneen yläkerrassa varsin mukavassa salissa ja saimme jokainen varmasti vatsamme täyteen niin, makeista kuin suolaisista skonsseista.

Rapion myllyn kahvilassa olisi päässyt näin hienolle terassille veden päälle

Myllyn padotusallas

Vehmaan kartano

Teemyymälä vasemmalla, teehuone oikealla
 

Buffetin jälkeen suuntasimmekin kohti Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Toki kävimme välillä vaihtamassa vaatteet hieman arkisempiin ennen maastoutumista. En olisi ehkä lähtenyt korkokengissä ja hameessa kiertämään mitään siellä. Pieni mutka matkaan kuitenkin tuli, kun google pahan tapansa mukaan ohjaili vähän mystisiä reittejä meidät puiston parkkipaikalle. Päästiin kuitenkin, mutta loputtomantuntuiset hiekkatiet olisi voinut jättää vähemmälle.

Alkumatka 'heinäviidakon' läpi
 

Tuonne kohta kivutaan

Tähän kivikkoon olisi kyllä tarvinnut sauvat

Saatiin nauttia melkein ensi töiksemme käsiin räjähtäneestä itikkamäärästä. Itikoita riitti ötökkämyrkyistä huolimatta aivan älyttömät määrät parkkipaikalta Vuori-Kalajan laavulle ja siitä vielä hetken matkaa Kalajan kierrosta edetessä. Upeat maisemat Kalajavuorelle avautuivat aikalailla heti ensimmäisen nyppylän kohdalla. Eipä reittejä turhaan mainittu vaativiksi, pitkä kivikkoinen nousu veti kyllä aika hiljaiseksi, puuskutusta lukuunottamatta. Onneksi ylhäällä tuuli sopivasti niin sai evästellä ja hengähtää rauhassa itikoilta. Tasainen kallionlaella kulkeva polku tarjosi maisemia lähes joka suuntaan kulkiessa ja yhden näköalapaikan kohdilla nähtiin myös amiraaliperhonen. Olipa kyllä upea!

Maisemat alas olivat hyvin samanoloiset kuin Repoveden Olhavanvuorelta


Olisi tätä voinut hyvän tovin istuksia katsomassa

 

Lopulta polku lähti jälleen laskeutumaan kivikkoista, juurakkoista ja jyrkkää rinnettä. Siinä sai jo vähän keskittyä, kun jaksaminen alkoi olla helteen takia aika lopussa ainakin itselläni. Loppumatkasta pysähdyttiin vielä hetkeksi Vuori-Kalajan puolikodalla, ennen kuin hyttyshyökkäys pakotti meidät jälleen jatkamaan takaisin autolle.



Hyttysten kansoittama puolikota

Olisihan tässä voinut hetken viivähtää, hyttyset ajoi liikkeelle
 

Viimeisenä päivänä siivoiltiin aamusta mökki luovutuskuntoon ja hurauteltiin jälleen kohti Teahouse of Wehmaista tai teehuussia, niin kuin se meidän käytössä vääntyi. Aikaisesta pöytävarauksesta johtuen oltiin päivän ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Kaksi ystävistäni tilasi kokonaisen tee- ja maistelumenun, itse tyydyin nokkoskeittoon ja valikoituun teehen ja yksi ystävistäni tilasi skonssiburgerin. Kauhistelimmekin menun tilanneiden ystävieni teemäärää. Teelaatuja oli peräti viittä ja jokaista oli ihan kunnon kannullinen. Selvisimme kaikki kuitenkin enemmän tai vähemmän kunnialla syömisistämme ja juomisistamme. Viimein oli aika lähteä kotiinpäin.

Oikein tunnelmallinen teehuone

Nokkoskeitto oli pehmeää ja tee juotiin viinilaseista


Kavereiden teetarjoilut

Hunajakakkua, jäätelöä, raparperisuikaleita ja hunajakennoa, joka liimasi hampaat yhteen
Säät suosi ja suurin osa sateista tuli sopivasti niissä välein, kun oltiin ajamassa johonkin suuntaan. Itselleni helteinen lämpötila oli hieman tukala, kun en kuumasta niin välittäisi ja itikoiden määrä oli suorastaan järkyttävä. Hyvä reissu silti, sopivasti kulttuuria, ruokaa ja metsää!

2 kommenttia:

  1. Teehuussi! Minäkin pääsin nyt käymään tuolla teehuussissa viime viikonloppuna, kun oltiin ensin selvitty Repovedeltä. Otettiin iltapäiväteet.

    Etelä-Konneveden maisemat ovat kyllä hienot, ja totta, niistä tulee Repovesi mieleen. Myös noista kivikkoisjuurakkoisista mäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se iltapäivätee-kattaus kyllä näytti oikein houkuttelevalta. Täytyy varmaan testata, jos vielä joku kerta eksyn sinne. Tosin ohihan tulee ajettua pari-kolme kertaa vuodessa, että ehkä joku kerta pitänee hidastaa vähän.

      Onneksi Repovedellä ei ihan noin pitkiä kivikkoisjuurakkoisia mäkiä ole ja viime kertoina olenkin onnistunut ne ohittamaan.

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut!