| Tuota..Yleensä tässä on kyllä maisema. |
Ennen piipahdusta Aulangolla kävimme etsimässä SA-kaupasta sopivaa halkolaatikkoa. Kaksi suurehkoa tarttui mukaan, joista kyllä vain toinen päätyi aiottuun käyttöön, koska olivatkin päästä avautuvaa mallia ja kaksi takan vieressä olisi tehnyt olohuoneesta tukkoisan. Tietysti sen lisäksi, että takkaakaan ei juuri olisi näkynyt kahden korkean laatikon takaa juuri ollenkaan. Lämmityskauden loputtua laatikkoon saa kannen päälle ja siitä tulee oiva akkujen ja puhelinten latauspiste.
Aulangolle ajelimme vanhasta muistista, joskin teimme pienen harharetken majalle asti, vaikka näkötornille oli aikomus mennä. Laitettakoon se talven piikkiin sen verran oli erinäköistä kuin kesällä. Kierros puistometsän ympäri oli kyllä aika elämys ihan autostakin käsin. Ei kuulemma saanut pysähtyä kuvaamaan. Käytiin kävelemässä näkötorni ympäri ja tornin alatasanteella sekä näköalatasanteellakin. Sillä toteamuksella, että maisemat olivatkin aika suljetut, ihan mukavat silti niin paljon kuin niitä näkyi.
Matka jatkui vielä ruuan ja huonekalukirppiksen kautta kotia.