Sipoonkorvessa välipäivinä

Taas on päässyt minunkin kirjoitteluväli venähtämään luvattoman pitkäksi. Loppusyksyn retkeilyt toki ovat jääneet aika vähiin, mutta aika paljon olisi ollut kirjoittamattakin.

Hämmentävän hiljainen työtilanne antoi mahdollisuuden retkeillä arkiviikolla joulun jälkeen. Olimme suunnitelleet viimeiseksi lomapäiväksi metsäretkeä pitkästä aikaa. Tiistaiaamuna lämpötilan huidellessa vielä jossain -12°C paikkeilla meinasin jo peruuttaa koko retken. Lähdettiin kuitenkin hyvin pukeutuneina ajelemaan kohti Sipoonkorpea, muutaman vuoden tauon jälkeen. Jo matkalla pakkanen alkoi hellittää ja autoa parkkeeratessa mittari näytti vain -8 astetta.

Päivä oli aika pilvinen eikä juuri valoisammaksi muuttunutkaan

Puilla oli kaunis huurrekuorrutus

 

Arkipäivästä ja kohtalaisen aikaisesta lähdöstä huolimatta parkkipaikalla oli jo kymmenkunta autoa. Oletimme, että suurin osa autojen seurueista oli mennyt lyhyemmälle kierrokselle Storträskin ympäri. Lähdimme itse tallustamaan reipasta vauhtia yhdysreittiä kohti Kalkinpolttajanpolun kierrosta. Alkumatka olikin hieman tylsästi autotietä, mutta onneksi autoja ei ollut mailla halmeilla muuta kuin pysäköityinä. Oikealle polulle päästyämme lähdimme kiertämään sitä myötäpäivää. Maasto oli saanut kauniin kevyen lumipeitteen ja puut olivat viime päivien pakkasista huurrekuorrutettuja. Varmaan ensimmäinen kilometri olikin aikamoista ylös-alas-menoa sekä juurakoiden yli hyppelehtimistä. En ollut tajunnut katsoa karttaa kenkävalintaa silmälläpitäen, joten tietysti minulla oli ne hieman liian pienet kengät jalassa. Kahden sukan kombo ei ainakaan tuonut lisää tilaa kenkiin.

Nähtiin matkalla pari kauristakin pellolla. Ne olivat huomanneet meidät selvästi jo paljon aiemmin, sen verran epäluuloisina tuijottelivat meidän suuntaamme. Ensimmäisessä autotieylityksessä päätimme vähän oikaista ja kipittelimmekin tovin pitkin autotien laitaa, kunnes polku seuraavan kerran ristesi autotien kanssa. Tien varrelta löytyi yllätysparkkipaikka, jonka kohdalta polku jatkui sorastettuna, tasaisena ja kohtalaisen leveänä. Kerrankin tervetullut asia, eikä sorastus kauheasti edes haitannut silmääkään, kun sitä peitti ohut lumikerros.

Pieni ongelma meinasi ilmetä tämän kohdalla. Jäävirta meni polun ylitse.

Ei liian tasaista

 

Lenkin lähes pohjoisimmassa päädyssä matka jatkui jälleen hetken verran autotien laitaa. Jäimme kuuntelemaan hippiäisten piiskutusta ja onnistuimme näkemäänkin niitä jokusen kappaleen. Taisi olla minulle ensimmäinen näköhavainto vuodelle, tai en ainakaan muista nähneeni. Pian autotie muuttui jälleen sorastetuksi poluksi ja viitat laavulle alkoivat näyttää lupaavilta. Yllättäen 600 metriä oli aika pitkä matka ja epäiltiin jo menneemme kokonaan ohitse. Onneksi puuvaja ja laavu pilkottivat mäen päällä pienen hetken päästä.

Harvinaisen pitkäntuntuiset 600 metriä

 

Laavu oli sellainen, missä olisi kelvannut nukkuakin

 

Laavu olikin aivan tyhjillään eikä ympärillä olevilla retkipöydilläkään ollut asukkeja. Toinen puolikkaani lähti heti tekemään polttopuita sillä aikaa kun itse vaihdoin taukotakkiin sekä kuvailin hieman taukopaikkaa. Ainakin näin talvisella vaikutti oikein mukavalta ympäristöltä. Nuotion sytytyksen aikana etsiskelin paikalla sijainnutta geokätköä. Jouduin ottamaan toisen kierroksen ennen kuin kätkö lopulta paikantui. Ehdimme hetken istua ja ottaa lämmintä mehua termarista, kun paikalle saapuivat ensimmäiset muut ihmiset. Ensimmäisten muiden jälkeen pöydät alkoivat täyttyä yksitellen. Ennen kuin nuotiomme alkoi olla palanut loppuun, niin sillä oli saanut lämmiteltyä meidän lisäksemme eväitään ainakin kahdeksan ihmistä. Kerrankin oli sellainen tunne, ettei ollut turhaan tullut poltettua nuotiota.

 

Hieman jyrkähkö tuo loppuosuus

Upea kuusimetsäosio

Varpaat olivat viilenneet reilun tunnin aikana mitä oltiin taukoiltu. Matka jatkui mukavasti samaa leveähköä tasaista polkua pitkin kuin mihin oltiin jo totuttu. Muutamat portaat mahtui paluumatkalle ja vähän oikaistiin vielä lopussa tielle, ettei olisi tarvinnut enää kalliokiipeillä. Autolla vaihto jälleen untuvatakkiin, jalkojen venyttelyt ja viimeiset mehut termarista. Olipa hyvä retki, tätä lisää vähän pienemmällä tauolla taas.

Rauhaisa Repovesi tammikuun kirpakassa pakkasessa

Käytiin muutaman vuoden tauon jälkeen talvireissulla Repovedellä. Eipä jälleen marraskuun alussa tiedetty mihin nokkamme oltiin laittamassa, kun reissua varailtiin. Vielä tammikuun alussa parin viikon ennuste näytti Repovedelle sellaista mukavaa 10-15 asteen pakkasia reissun ajaksi. Mitä lähemmäs kuun puoliväliä tultiin sitä kylmemmältä ennusteet alkoivat näyttää.

Keskiviikkona pakenimme pääkaupunkiseudun lumikaaosta kohti Repovettä. Matkalla ehdimme vähän pohtia kuinka paljon lunta on tullut ja onko tietä Saarijärven parkkipaikalle aurattu. Huolet olivat turhia. Lunta oli tullut huomattavasti vähemmän kuin mitä etelämmässä ja sekä tie parkkipaikalle että tie lähes Olhavalle asti olivat aurattu muutaman päivän sisään. Parkkipaikalla eväät ja vesi edelliseltä reissulta hyväksi havaitulla taktiikalla pulkkaan ja rinkka selkään. Pakkasta oli reissun vähiten eli lähtiessä noin -12°C.

Valmiina lähtöön

 

Pääsimme lähtemään Saarijärven parkkipaikalta kohti Kuutinkämppää vasta kolmen aikaan. Reilun tunnin saimme taivaltaa ennen kuin olimme perillä. Ensitöikseen ennen täyttä pimeää saikin lähteä kairaamaan järvelle reikää saunavesien ottoon sekä hakemaan klapeja saunan sytytystä varten. Sauna olikin remontoitu sitten viime kerran. Ainakin lattia, kiuas ja jopa ikkuna olivat vaihtuneet uudempiin. Muutenkin sauna tuntui tilavammalta. Illan aikana pakkanen kiristyi ja makuupusseihin kömpiessä lähenneltiin ulkona jo kahtakymmentä pakkasastetta.

Hämärä alkoi jo hiipiä

Alkumatkasta jaksoi näpätä pari kuvaakin

 

Kämpän rannasta saunavesien haussa

Yön aikana lämpötila tuvassa laski kohtuu verkkaisesti ja joskus kuuden aikaan lämpötilan ollessa noin viisi astetta, tuli selväksi, että oli tullut tehtyä ehkä vähän huono valinta makuupussien kanssa. Kotona mielestäni paras pakkaustilavuus-lämpö-painosuhde oli ollut noin +5°C comfortilla olevissa untuvapusseissa, unohdin vaan ottaa huomioon pakkasten vaikutuksen tuvan lämpötilaan. Turha asiaa oli sen kummemmin surkutella, vaan piti kömpiä sytyttelemään kamiinaan tulet ja sitten sujahtaa takaisin lämpimän makuupussin syleilyyn odottelemaan tuvan lämpeämistä.

Hitaasta aamusta nauttiessa tuli tehtyä päivälle suunnitelma. Pakkanen tulisi pysymään koko päivän siinä -20°C nurkilla, joten kovin pitkälle ei taitaisi päiväretkelle uskaltaa. Lounaan jälkeen käytiin laiturilla kahvittelemassa, jonka jälkeen lähdettiinkin tervehtimään aurinkoa nousemalla Mustavuorelle. Näkötornille asti ei viitsitty, mutta sopivan korkealla kohdalla käytiin vähän ihastelemassa maisemia sekä kuvaamassa uskomattoman upeaa talvipäivää. Yksi ahkera käpytikkakin yhytettiin yhdestä polun varren kelosta nakuttamasta.

Ei hullumpi kahvittelumaisema

Ihania lumisia puita

 

Tulevaksi toiseksi illaksi ja yöksi oli luvattu kiristyvää pakkasta, joten tupaa pyrittiin yötä kohden lämmittämään hieman ylilämpimäksi. Nukkumaanmennessä ulkolämpötila oli laskenut jo miinus 26. asteeseen. Aika viileää. Kahden aikaan herätessä lämpötila oli tippunut radikaalisti tuvassa ja sai kiskoa varalla olleen toisen makuupussin päälle peitoksi. Neljän aikaan sisälämpötila olikin jo pakkasella ja oli jälleen sytytettävä kamiinaan tulet. Tuli siinä käytyä huussissakin rapsakassa -28 asteen lämpötilassa, melko raikasta etten sanoisi.

Saatiin nauttia uskomattoman upeista talvipäivistä

Aamu valkeni jälleen aurinkoisena, mutta kylmänä. Päivän agendassa oli polttopuiden pilkkomista, saunavesien täydennystä, makkaranpaistoa pihanuotiolla ja saunan lämmitystä sekä rentoa oleilua. Tammikuun puolivälin lyhyt päivä tuli hyvin käytetyksi pääosin sisätiloissa. Makkararetkelle olisi hieman leppeämmässä säässä voinut toki lähteä vaikka lähimmälle yleiselle tulipaikalle, mutta -20°C ja hidas nuotio eivät houkuttaneet. Ihan vielä niin karaistuneita emme olleet.

Vedenhaku käy kuntoilusta jyrkkää mäkeä

Toisen illan kiristyvä pakkanen

 

Onneksi viimeiseksi yöksi oli luvattu vain -20°C. Yö meni sekin hieman levottomasti ja aamulla herätys tuli aivan liian aikaisin, koska pakkaaminen ja kämpän siivous tuli suorittaa 10.30 mennessä. Viimeisenäkään aamuna pakkanen ei ollut lauhtunut vaan pysyi sitkeästi kylmänpuoleisena. Tuvalta lähtiessä saimme ihailla koko matkan upeita lumisia ja auringonkultaamia maisemia. Kameran akku päätti hyytyä totaalisesti puolen tunnin jälkeen, mutta jääkylmä puhelin toimi edelleen. Parkkipaikan lähetessä vielä hieman jännitti miten auto oli suhtautunut kolmen päivän pakkasessa seisomiseen. Onneksemme auto käynnistyi muutamien köhimisien jälkeen, mitä nyt takaluukku ilmoitti olevansa koko ajan auki, kun lähdettiin ajelemaan.

Ilma oli lähes yhtä upea kuin viisi vuotta sitten

Kotiin päästessä meillä olikin pienoinen yllätys, kun sisälämpötilat olivat siinä 15 asteen kieppeillä. Eipä sitä lähtiessä ollut tajunnut Helsingin lämpötiloja katsella, niin että olisi voinut laittaa lämmitysjärjestelmästä lisälämpöjä päälle. Loppujen lopuksi lämpötilat eivät edes tuntuneet kovin pahoilta edellisen kolmen päivän päälle, joten yöksi kaivettiin vaan ylimääräistä peittoa päälle kotonakin ja jätettiin lämmitysjärjestelmän ihmettely suosiolla seuraavalle päivälle.

Tuokiokuvia tammikuusta

Tammikuun loppupuolella päätimme yhdistää kaupunkiseikkailun, hieman ulkoilua sekä kirppareita. Luvassa oli siis päiväreissu Hämeenlinnaan. Menomatkalla otettiin pikapysähdys Riihimäen Biltemassa, josta käytiin hakemassa digitaalinen ajastin sekä rengasteline. Poislähtiessä aloin katsoa, että mikä ihme viipottaa parkkipaikan laidalla olevassa penkassa. Juuri mitään muuta ei näkynyt kuin musta hännänpää aina silloin tällöin. Piti mennä katsomaan vähän lähempää ja tarkemmin. Otus paljastui kärpäksi, joka viiletti edestakaisin välillä lumen alle sukeltaen. Taisi se meidätkin huomata, koska tuli lähemmäs ja nousi takatassuilleen meitä tapittamaan. Olipa harvinaisen suloinen tapaus ja jätti kyllä hymyn kasvoille pidemmäksi aikaa.

Tuota..Yleensä tässä on kyllä maisema.

Ennen piipahdusta Aulangolla kävimme etsimässä SA-kaupasta sopivaa halkolaatikkoa. Kaksi suurehkoa tarttui mukaan, joista kyllä vain toinen päätyi aiottuun käyttöön, koska olivatkin päästä avautuvaa mallia ja kaksi takan vieressä olisi tehnyt olohuoneesta tukkoisan. Tietysti sen lisäksi, että takkaakaan ei juuri olisi näkynyt kahden korkean laatikon takaa juuri ollenkaan. Lämmityskauden loputtua laatikkoon saa kannen päälle ja siitä tulee oiva akkujen ja puhelinten latauspiste.

Aulangolle ajelimme vanhasta muistista, joskin teimme pienen harharetken majalle asti, vaikka näkötornille oli aikomus mennä. Laitettakoon se talven piikkiin sen verran oli erinäköistä kuin kesällä. Kierros puistometsän ympäri oli kyllä aika elämys ihan autostakin käsin. Ei kuulemma saanut pysähtyä kuvaamaan. Käytiin kävelemässä näkötorni ympäri ja tornin alatasanteella sekä näköalatasanteellakin. Sillä toteamuksella, että maisemat olivatkin aika suljetut, ihan mukavat silti niin paljon kuin niitä näkyi.

Matka jatkui vielä ruuan ja huonekalukirppiksen kautta kotia.