Pieranvaaran kierto sekä piipahdus UKK-puiston puolella

Heti ensimmäisenä päivänä Saariselällä päätimme lähteä pienelle retkelle. Lähtö venyi kuitenkin iltapäivän puolelle, kun pakkasimme reppuihin kaiken tarvittavan ja mietimme mitä oikein evästelisimme. Lisäksi summittainen reittisuunnitelmakin tuli tehtyä samalla, geokätköjen ehdoilla toki, mitenkä muutenkaan.

Leveältä hiekkatieltä poikettiin pian polulle

Niinpä sitten laitoimme kengät jalkaan ja heitimme reput selkään ja lähdimme tallustamaan suoraan mökin pihasta kohti polkuja. Alkumatkan seurailimme Ruijan polkua etsimme geokätköjä sekä luimme Ruijanpolun historiapläjäyksiä reitin varrelle sattuneista infotauluista. Aurinko paisteli ja pian nousuvoittoisella polulla reppu selässä tuli sen verran lämmin, että pitkähihainen paita piti ottaa pois vain reilusta kymmenestä lämpöasteesta huolimatta.

Pienempää tasaista Ruijanpolkua

Mukavaa maastoa

Kesäkuun alkupuolella lehdet olivat vielä näin pieniä

Mystisiä kiiluvasilmäisiä petoja! Kyltistä tuli ihan SinCity mieleen

Ensimmäinen tauko pidettiin pienen puron varrella noin 2,5 kilometrin jälkeen. Itikoista ei ollut tietoakaan, mutta pysähtyessä iho viileni nopeasti, joten paidan sai pistää takaisin päälle. Pidettiin kaakaon ja välipalan mittainen tauko samalla, kun otettiin kengät ja sukat pois hiertymien ehkäisemiseksi. Ensimmäiset ihmisetkin tulivat tuolla vastaan ensin pari maastopyöräilijää ja sitten kaksi kävelijääkin neljän huskyn kanssa. Taukoa vietettiin pienellä rinteellä pienen puron solistessa edessä olevassa notkelmassa.

Ensimmäisen taukopaikan maisemat. Puro solisi lakkaamatta.

Komea parivaljakko

Täällähän pääsisi vaikka autolla!

Tunturi siintäisi tuolla houkuttelevana, käännyttiin toiseen suuntaan.

Tauon jälkeen kiskottiin kengät takaisin jalkaan ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Mikään kiirehän ei ollut mihinkään. Polku alkoi jälleen nousta hiljakseen kohti Ahopäitä ja välillä piti pysähtyä hengähtämään sekä juomaan. Pian saavutettiinkin jo kansallispuiston rajakin, jolta ei jatkettu Ahopäille vaan Pieranvaaran viertä.

Kansallispuiston raja saavutettu!

Ensimmäinen maastoeste.

Toinen maastoeste olikin hieman hankalampi. Ehkä alempaa olisi päässyt paremmin.

Ensimmäinen ongelma meinasi tulla, kun piti ylittää kivikko, jossa vielä olikin jonkun verran vettä. Ensimmäinen osio meni hyvin, kun astinkiviä riitti hyvin, mutta kunnon sulamisuoman tullessa vastaan vesi olikin hieman syvempää ja kivet kauempana toisistaan. Haastetta lisäsi se, että osa kivistä upposi hieman pehmeällä hiekkapohjalla, kun niille astui. Tässä ylityksessä menikin hyvä tovi. Samalla saatiin seurailla kahden tyllin edesottamuksia niiden normaalissa habitaatissa.

Kuivalla varvikkokankaalla tunturipuroa välillä läheltä ja välillä hieman kauempaa seuraten saatiinkin tallustella hyvä tovi sekä useampi kätkö hakien. Nälkäkin alkoi jo vaivaamaan, mutta joitakin upeita maisemiakin vielä kätköt tarjoilivat. Aivan puron rantaan ei olisi muuten tullutkaan mentyä, hienosti Ahopäät näkyivät tulosuunnassa.

Eihän niitä tuntureita taustalla tietenkään kuviin saanut.

Näkymää kätköltä

Viimein saimme näköpiiriimme Piispanojan päivätuvan. Kävimme yrittämässä yhtä kätköä vielä ennen ruokaa, mutta kun ei helpolla antautunut niin jätimme odottamaan seuraavaa kertaa. Lopulta päätimme istua puron viereiselle tulipaikalle ja pitää rauhallisen lepo- ja ruokatauon.

Lämpötila just sopiva! (ja sormiselfie :D)

Piispanojan tulipaikka oli aivan puron vieressä

Ruokailun jälkeen lähdimme vielä viimeiselle etapille takaisin mökkiä kohti. Kätköjä mahtui vielä tällekin välille nelisen kappaletta ja mökillä matkamittari näytti hieman vajaata yhtätoista kilometriä, aikaa olikin mennyt oikein hyvin, mutta edelleenkään mikään kiire ei ollut ollut.

Hauskoja lampareita

Vielä viimeinen vastaantulija